Ai viddu mä nauroin eilen kun luin että autoveroa ryhdytään keräämään auton painon perusteella!
Eli sähköauto maksaa ja paljon! Ettekö te puupäät ole vielä oppineet, että aina kun valtio tukee ja edistää jotain heikosti etenevää siirtymää odotetaan niin kauan että tarpeeksi moni on täähän uuteen siirtynyt. Sitten tuki poistuu ja tulee lisä- ja rangaistusmaksut tilalle. Näin valtion kassa kiittää ja tyhmä maksaa.
Kommentit (35)
Olisi kiva saada Suomeen joskus hallitus joka ei pelkästään miettisi miten kansalaisilta saadaan nyhdettyä mahdollisimman paljon veroja.
Miltei ainut mahdollisuus on tuo kilometriperusteinen vero koska sähköauton "polttoaineeseen" ei tuota veroa saa leivottua kotilatauksen takia.
Myös mahdollista että polttomoottoriautoilla jatketaan entiseen malliin ja sähköautoille tuo kllometriperusteinen.
Jos tarvitsee tai haluaa auton niin tietenkin se maksaa. Ei muutamalla satasella niin suurta merkitystä ole.
Toisaalta oikeudenmukaista. Painavampi auto kuluttaa tietä enemmän. Vielä kun nastarenkaille laitettaisiin tuntuva haittavero, niin nämä maksimaalisen pidon tavoittelijat pääsisivät maksamaan asfaltin tuhoamisesta ja keuhkojen saastuttamisesta.
Vähemmän mun sähköauto painaa kuin edellinen polttis.
Vierailija kirjoitti:
Eipä sillä ole väliä jos muutaman satasen joutuu vuodessa maksamaan lisää. Dinosaurusmehuautojen keskimääräinen huoltokustannus on noin 900 €/vuosi.
Jos joku mainitsee sanan ”dinosaurusmehu”, niin sille tuskin kannattaa edes yrittää selittää sellaisia käsitteitä kuin arvonalenema, puhumattakaan akkuihin liittyvistä ongelmista ja kustannuksista.
Vierailija kirjoitti:
Eipä sillä ole väliä jos muutaman satasen joutuu vuodessa maksamaan lisää. Dinosaurusmehuautojen keskimääräinen huoltokustannus on noin 900 €/vuosi.
Mitä polttikseen pitää 900 euron edestä huoltaa joka vuosi? Öljypönttö ja suodatin muutaman kympin.

Loput huotokohteet sitten löytyykin suurin piirtein myös sähköautosta ja kuluvat vielä nopeammin esim. alustan osat.

Ootko 7v dinosaurusmehu... voi päivää.
Vierailija kirjoitti:
Vähemmän mun sähköauto painaa kuin edellinen polttis.
WAU!
Vierailija kirjoitti:
Miltei ainut mahdollisuus on tuo kilometriperusteinen vero koska sähköauton "polttoaineeseen" ei tuota veroa saa leivottua kotilatauksen takia.
Myös mahdollista että polttomoottoriautoilla jatketaan entiseen malliin ja sähköautoille tuo kllometriperusteinen.
Niin se ei ole oikeudenmukainen, että vain sähköautot maksaisivat kilometreistä. Veroluokat pitää olla samat kaikille. Eli kaikki maksavat kilometriveroa tai painon mukaista autoveroa. Päästöihin perustuvaa veroa maksavat sitten polttomoottoriautoilijat mieluiten polttoaineverona ja sähköautoilijat maksavat sähköveroa. Ne ovat molemmat energian määrään sidotuttuja veroja. Se kuka kuluttaa eniten, se myös maksaa eniten.
Meillä sähköautoilijoilla riittää rahaa, joten älä murehdi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä sillä ole väliä jos muutaman satasen joutuu vuodessa maksamaan lisää. Dinosaurusmehuautojen keskimääräinen huoltokustannus on noin 900 €/vuosi.
Mitä polttikseen pitää 900 euron edestä huoltaa joka vuosi? Öljypönttö ja suodatin muutaman kympin.
Loput huotokohteet sitten löytyykin suurin piirtein myös sähköautosta ja kuluvat vielä nopeammin esim. alustan osat.
Mistä ne alustan osat tietää, millä käyttövoimalla auto liikkuu? Mun sähköauto painaa 1650kg ja jotain 140hv, dieselauto 2200kg ja 230hv
Kuulostaa järkevältä. Painolla on suora yhteys kulutukseen.
mä kannatan tätä ehdotusta.
terv: fiat 600 vm. -71
Vierailija kirjoitti:
Meillä sähköautoilijoilla riittää rahaa, joten älä murehdi.
Miksi sitte ajatte 75km/h satasen alueella?
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva saada Suomeen joskus hallitus joka ei pelkästään miettisi miten kansalaisilta saadaan nyhdettyä mahdollisimman paljon veroja.
Eilen oli juuri puhetta kaupunkien keskustojen ruuhkamaksuista, no demari vastusti ja ehdotteli kilometri perusteista maksua, kun se olisi tasapuolisempi, eli pitkien välimatkojen alueilla asuvat maksaa koska demari ei osaa käyttää julkista helsingissu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä sillä ole väliä jos muutaman satasen joutuu vuodessa maksamaan lisää. Dinosaurusmehuautojen keskimääräinen huoltokustannus on noin 900 €/vuosi.
Mitä polttikseen pitää 900 euron edestä huoltaa joka vuosi? Öljypönttö ja suodatin muutaman kympin.
Loput huotokohteet sitten löytyykin suurin piirtein myös sähköautosta ja kuluvat vielä nopeammin esim. alustan osat.
Mistä ne alustan osat tietää, millä käyttövoimalla auto liikkuu? Mun sähköauto painaa 1650kg ja jotain 140hv, dieselauto 2200kg ja 230hv
Mikä diesel henkilö auto painaa nuin paljon?