Lue keskustelun säännöt.
Kuinka yksinäisyyden aiheuttamasta masennuksesta voi parantua?
16.10.2018 |
Olen kokeillut lääkkeitä...ei vaikutusta. Olen käynyt yli 5 vuotta terapiassa. Ymmärrän kyllä itseäni paremmin, mutta elämäntilanteeni aiheuttaa vaan jatkuvaa tuskaa. Terapia on kyllä kehittänyt kykyäni toimia ihmisten kanssa, mutta ei auttanut siihen, etten vieläkään viihdy suurimman osan ihmisistä kanssa. Tuntuu myös, että vaikka terapia vei minua parempaan suuntaan, niin jatkuva yksinäisyys on vienyt minua samaan aikaan vaan omalaatuisempaan suuntaan. Siihen päälle vielä jatkuva etääntyminen oman ikäluokan elämän kehitysvaiheesta (perheen perustaminen ym asiat).
Olen mennyt ihmisten ilmoille ja mukavuusalueen ulkopuolelle muttei ole auttanut. Laskeskelin tuossa aikaisemmin, että olen viimeisen parin vuoden aikana tutustunut yli 200 ihmiseen erilaisissa opiskeluissa, töissä ja sosiaalisissa harrastuksissa. Tuossa joukossa oli taas ehkä muutama ihmistä kenen kanssa oli suht hyvä olla. Mutta heistäkin parin kanssa minulla ei ollut oikeastaan mitään yhteisiä kiinnostuksenkohteita (esim. saman työn lisäksi) ja kun yhdistävä homma loppui, niin siihen jäi koko suhde. Sitten niiden parin jäljellejääneen kanssa meni taas solmuun ihastuksen takia, kun olen niin kumppaninkaipuisa ja he olivat varattuja tai eivät kiinnostuneita.
En voi käsittää miten yksinäisyydestä kärsivänä voi päästä sellaiseen tilaan että on ns. hyvä olo itsensä kanssa tai kuinka ihmisten kanssa voisi olla olematta tarvitseva ja hivenen vaativa. Tai miten voisin olla olematta hermostunut kumppanimielessä kiinnostavan ihmisen lähettyvillä kun kaikki seurustelu- ja seksikuviot tuntuvat vierailta ja pelottavilta. Ylipäätään en voi käsittää mistä vähänkään omalaatuisemmat ihmiset löytävät kavereita ja kumppaneita.
Joskus 20-vuotiaana kuvittelin että kyllä niitä ihmisiä löytyy kun uskaltautuu vaan mukaan elämään ja erilaisiin ryhmiin, mutta sama p*ska jatkuu nyt kun kolmekymppiä tulee täyteen.
Kommentit (179)
Tunnen sinunlaisesi ihmisen. Ollaan melko läheisiäkin, joten minulla on hieman näkemystä asiaan täältä toiselta puolelta. Silti minulla ei ole sinulle mitään poppakonstia ja patenttiratkaisua. Täältä kun olen kysellyt neuvoja ja vinkkejä ystävän puolesta, niin vastaukset ovat lähinnä, että on ihan ookoo olla yksin ja että moni viihtyy yksin, ja että yksinäisyys ei tarkoita sitä, että siitä kärsisi. Olen sitten tullut siihen käsitykseen, että on hyvin paljon ihmisiä, jotka eivät vain voi uskoa tai hyväksyä sitä, että jotkut ihmiset todella kärsivät yksinäisyydestään. Ystäväni on tuon asian minulle niin monta kertaa sanonut, että tiedän hänen todella kärsivän yksinäisyydestä.
Ystäväni on myös melko omalaatuinen. Hieman naiivi. Ja sitten hänellä on sosiaalisessa käytöksessä puutteita (minun tulkintani). Itse hän sanoo käyttäytyvänsä niin kuin tahtoo. Hän haluaa käytöksellään erottautua joukosta. Johtuu se sitten tuosta omalaatuisesta käytöksestä tai syrjäänvetäytyvyydestä, niin hänelle ei ole vuosien saatossa kertynyt ystäviä. Hänellä ei ole ketään, kenelle voisi soitella huvin vuoksi tai viestitellä. Minulle voisi soittaa, mutta käytännössä tekee niin vain silloin, kun olo on niin paha, että haluaisi kuolla.
Hän on myös tarvitseva ja huomiota vaativa. Ei tosin vaadi sitä huomiota äänekkäästi vaan sillä tavalla hiljaisesti, että hänet pitää aina erikseen ottaa huomioon. Jos käsketään kaikki syömään, niin hän ei tule ennen kuin hänelle on erikseen sanottu, että tule pöytään.
Ei ole toista yhtä omituista tullut vastaan. Ja hänellä alkaa usko hiipua siihen, että hänkin vielä löytäisi jonkun. Olen huomannut sellaista luovuttamisen meininkiä, kun kolmekymppiä alkaa täyttymään. Ja eihän tuo nyt kovin lupaavalta näytä, kun ei koko aikuisiällä ole ollut mitään seurustelukuviota ollenkaan. Hyväkroppainen ja tavallaan suloisen ujo on, että kyllä noihin ominaisuuksiin voisi joku ihastuakin. Mutta niin ei ole tapahtunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten vahvasti omanlaatuinen olet jos olet tutustunut yli 200 ihmisteen ja yksikään näistä ei ole johtanut edes jonkunasteen kaveri suhteeksi? Ihmettelen tätä vahvasti.
Mikä ajaa nämä ystävyysuhteet pois? Katkaisetko itse välit näihin ihmisiin jos ei tule sellaista oloa että jes, tämä on mun uusi paras kaveri?
En tiedä. Omasta mielestäni olen vain hieman omalaatuinen, mutta ehkä muiden mielestä sitten enemmän. Tai sitten asiaan vaikuttaa jokin muu seikka. Tiedän myös että saatan olla torjuva ja jarrutteleva, mutta tuo riippuu paljon ihmisestä. En myöskään osaa tehdä luontevaa tuttavuutta, jos minulla ei ole yhteisiä kiinnostuksenkohteita toisen kanssa tai ellei toinen sitten ota keskustelussa hyvin vetävää roolia, jolloin voin enempi kommentoida. Mutta siis en kykene sellaiseen että höpisisin itseäni kiinnostavia asioita ihmiselle jota juttu ei näytä kummemmin kiinnostavan.
Sillä tavalla kyllä olen varmasti myös erilainen, että yksinäisyys on vienyt ajatuksiani eri raiteille "normaalista". Olen esim. varmasti jäsennellysti miettinyt ihmisen kasvua ja kehitystä ja muita psykologisia juttuja 100X enemmän kuin keskivertoihminen. En tiedä miten selittää, mutta tuntuu että aivojen asioiden painotusalueet ovat monesti aivan erilaiset. En tiedä miten tuota normalisoida viettämättä 10 vuotta jatkuvasti sosiaalista elämää "normaaleiden" ihmisten kanssa. Olen myös (aikaisemmin ehkä vielä enemmän ollut) sen verran kiinnostunut tietyistä asioista, että monesti noin kiinnostuneet ihmiset hakeutuvat esim. opiskelemaan kyseistä alaa tai jollain lailla kiinnittyvät siihen konkreettisemmin, mutta se ei ole istunut elämääni.
Monesti ihmiset sanovat ettei esim. eri kiinnostuksenkohteilla ole niin väliä, mutta minun tapani elää elämää on niin kiteytynyt näiden omien juttujeni ympärille, että tuntuu että jos ei yhteistä säveltä löydy niistä, niin ei meillä sitten ole oikein mitään puhuttavaa.
Sama vika. Tällä hetkellä suurin ongelmani on kai että minua ei enää kiinnosta juuri mikään, vaikka käyn esim eräässä liikuntaharrastuksessa niin pakotan itseni sinne, koska haluan laihtua, ja kun muut siellä juttelevat ko. harrastuksesta niin minua vain vi tuttaa ja odotan että pääsen kotiin. Ärsyttää myös ne ihmiset siellä kun ovat niin iloisia ja naiiveja eli normaaleja. Ennenkin oli vaikea saada ihmissuhteita mutta oli se vähän helpompaa kun oli edes jotain puhuttavaa, sillä nyt puhuisin vain siitä miten kamalaa elämä ja kaikki on...huolimatta terapiasta ja lääkkeistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten vahvasti omanlaatuinen olet jos olet tutustunut yli 200 ihmisteen ja yksikään näistä ei ole johtanut edes jonkunasteen kaveri suhteeksi? Ihmettelen tätä vahvasti.
Mikä ajaa nämä ystävyysuhteet pois? Katkaisetko itse välit näihin ihmisiin jos ei tule sellaista oloa että jes, tämä on mun uusi paras kaveri?
En tiedä. Omasta mielestäni olen vain hieman omalaatuinen, mutta ehkä muiden mielestä sitten enemmän. Tai sitten asiaan vaikuttaa jokin muu seikka. Tiedän myös että saatan olla torjuva ja jarrutteleva, mutta tuo riippuu paljon ihmisestä. En myöskään osaa tehdä luontevaa tuttavuutta, jos minulla ei ole yhteisiä kiinnostuksenkohteita toisen kanssa tai ellei toinen sitten ota keskustelussa hyvin vetävää roolia, jolloin voin enempi kommentoida. Mutta siis en kykene sellaiseen että höpisisin itseäni kiinnostavia asioita ihmiselle jota juttu ei näytä kummemmin kiinnostavan.
Sillä tavalla kyllä olen varmasti myös erilainen, että yksinäisyys on vienyt ajatuksiani eri raiteille "normaalista". Olen esim. varmasti jäsennellysti miettinyt ihmisen kasvua ja kehitystä ja muita psykologisia juttuja 100X enemmän kuin keskivertoihminen. En tiedä miten selittää, mutta tuntuu että aivojen asioiden painotusalueet ovat monesti aivan erilaiset. En tiedä miten tuota normalisoida viettämättä 10 vuotta jatkuvasti sosiaalista elämää "normaaleiden" ihmisten kanssa. Olen myös (aikaisemmin ehkä vielä enemmän ollut) sen verran kiinnostunut tietyistä asioista, että monesti noin kiinnostuneet ihmiset hakeutuvat esim. opiskelemaan kyseistä alaa tai jollain lailla kiinnittyvät siihen konkreettisemmin, mutta se ei ole istunut elämääni.
Monesti ihmiset sanovat ettei esim. eri kiinnostuksenkohteilla ole niin väliä, mutta minun tapani elää elämää on niin kiteytynyt näiden omien juttujeni ympärille, että tuntuu että jos ei yhteistä säveltä löydy niistä, niin ei meillä sitten ole oikein mitään puhuttavaa.
Kirjoituksestasi sai sellaisen kuvan, että näet itsesti erikoisempana ja parempana kuin "keskiverto ihmiset". olet laittanut itsesti kuin jalustalle mistä syystä varmasti ihmiset eivät lähesty sinua.
Ja vaikka väität sinulla olevan psykologista taustaa niin silti ajatuksesi ovat hyvin.. lapsenomaisia ja kaltaisia. Oletko ehkä jäänyt sosiaalisesti lapsen/teinin tasolle mistä syystä kaverisuhteiden muodostuminen voi olla hankalaa? Teinimäisellä tasolla tarkoitan enemmän sellaista hyvin itsekeskeistä ajatusmallia jossa luulee olevansa erilaisempi/parempi kuin muut ja että on tietyissä asioissa hyvin itsekäs vielä.
Tuo voisi olla ihan hyvä asia tuoda ilmi varsinkin jos käyt psykoterapiassa ym.
Kolmonen jatkaa: Ystäväni on kasvanut mielenterveysongelmaisen äidin lapsena, mutta sanoo, ettei se ole vaikuttanut häneen. Olen asiassa kyllä aivan eri mieltä. Toisaalta en tietenkään voi tietää, että en minä ole ollut siinä perheessä hänen lapsuudessaan. Mutta lopputulos on sen verran omalaatuinen, että olisi loogista ajatella, että äidin vaikutus näkyy siinä. Etenkin kun perheen kaikilla (aikuisilla) lapsilla on mielenterveysongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä yritä niin tosissaan. Katso vaikka pähkähulluja YouTube ideoita. Kaiva itsestäsi huumori esille niin että typerät videot muistuvat mieleen myös yksin kävellessä niin että repeilet. Voit vaikka näyttää jollekin jotain hyvää videota kännykästä. Ei nyt ehkä kadulla tuntemattomille, mutta jollekin tutulle ja kokeilla pystyttekö olemaan nauramatta. Pois tuosta ahdistuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten vahvasti omanlaatuinen olet jos olet tutustunut yli 200 ihmisteen ja yksikään näistä ei ole johtanut edes jonkunasteen kaveri suhteeksi? Ihmettelen tätä vahvasti.
Mikä ajaa nämä ystävyysuhteet pois? Katkaisetko itse välit näihin ihmisiin jos ei tule sellaista oloa että jes, tämä on mun uusi paras kaveri?
En tiedä. Omasta mielestäni olen vain hieman omalaatuinen, mutta ehkä muiden mielestä sitten enemmän. Tai sitten asiaan vaikuttaa jokin muu seikka. Tiedän myös että saatan olla torjuva ja jarrutteleva, mutta tuo riippuu paljon ihmisestä. En myöskään osaa tehdä luontevaa tuttavuutta, jos minulla ei ole yhteisiä kiinnostuksenkohteita toisen kanssa tai ellei toinen sitten ota keskustelussa hyvin vetävää roolia, jolloin voin enempi kommentoida. Mutta siis en kykene sellaiseen että höpisisin itseäni kiinnostavia asioita ihmiselle jota juttu ei näytä kummemmin kiinnostavan.
Sillä tavalla kyllä olen varmasti myös erilainen, että yksinäisyys on vienyt ajatuksiani eri raiteille "normaalista". Olen esim. varmasti jäsennellysti miettinyt ihmisen kasvua ja kehitystä ja muita psykologisia juttuja 100X enemmän kuin keskivertoihminen. En tiedä miten selittää, mutta tuntuu että aivojen asioiden painotusalueet ovat monesti aivan erilaiset. En tiedä miten tuota normalisoida viettämättä 10 vuotta jatkuvasti sosiaalista elämää "normaaleiden" ihmisten kanssa. Olen myös (aikaisemmin ehkä vielä enemmän ollut) sen verran kiinnostunut tietyistä asioista, että monesti noin kiinnostuneet ihmiset hakeutuvat esim. opiskelemaan kyseistä alaa tai jollain lailla kiinnittyvät siihen konkreettisemmin, mutta se ei ole istunut elämääni.
Monesti ihmiset sanovat ettei esim. eri kiinnostuksenkohteilla ole niin väliä, mutta minun tapani elää elämää on niin kiteytynyt näiden omien juttujeni ympärille, että tuntuu että jos ei yhteistä säveltä löydy niistä, niin ei meillä sitten ole oikein mitään puhuttavaa.
Kirjoituksestasi sai sellaisen kuvan, että näet itsesti erikoisempana ja parempana kuin "keskiverto ihmiset". olet laittanut itsesti kuin jalustalle mistä syystä varmasti ihmiset eivät lähesty sinua.
Ja vaikka väität sinulla olevan psykologista taustaa niin silti ajatuksesi ovat hyvin.. lapsenomaisia ja kaltaisia. Oletko ehkä jäänyt sosiaalisesti lapsen/teinin tasolle mistä syystä kaverisuhteiden muodostuminen voi olla hankalaa? Teinimäisellä tasolla tarkoitan enemmän sellaista hyvin itsekeskeistä ajatusmallia jossa luulee olevansa erilaisempi/parempi kuin muut ja että on tietyissä asioissa hyvin itsekäs vielä.
Tuo voisi olla ihan hyvä asia tuoda ilmi varsinkin jos käyt psykoterapiassa ym.
Jos sinä sait ap:n kirjoituksesta tuollaisen kuvan, niin pakko sanoa, että ihan samoja asioita olen ajatellut ystäväni kohdalla. Että sosiaaliset taidot ovat ihan lapsen tasolla. Ja että sanoo olevansa erilainen kuin muut ja haluavansakin olla erilainen. Mutta minä en sitä erilaisuutta näe, vaan on ihan tosi tavallisen tylsä juntti, joita tässä maassa riittää satojatunhansia muita. Ainoa erilaisuus on nuo sosiaalisten taitojen puutteet. Ja tuo mainitsemasi itsekeskeisyys näkyy monessa, esim. siinä, että hän ei koskaan kysy minun kuulumisiani vaan kaikki pyörii aina vain hänen vointinsa ja olonsa ympärillä. Ei koskaan myöskään halua olla avuksi, ei edes pyydettäessä. Mutta apua ottaa kyllä vastaan oikein mielellään. Oikein teinimäisen itsekeskeistä touhua.
En tarkoita varastaa ketjua ap:ltä. Vaan komppaan vain näitä ap:hen liittyviä kommentteja, että samaa on huomattu täälläkin. Jos näitä vähän yhdistäisi, niin se tarkoittaisi, että tällainen kaava käytöksen / olemuksen ja yksinäisyyden väliltä voi löytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kirjoituksestasi sai sellaisen kuvan, että näet itsesti erikoisempana ja parempana kuin "keskiverto ihmiset". olet laittanut itsesti kuin jalustalle mistä syystä varmasti ihmiset eivät lähesty sinua.
Ja vaikka väität sinulla olevan psykologista taustaa niin silti ajatuksesi ovat hyvin.. lapsenomaisia ja kaltaisia. Oletko ehkä jäänyt sosiaalisesti lapsen/teinin tasolle mistä syystä kaverisuhteiden muodostuminen voi olla hankalaa? Teinimäisellä tasolla tarkoitan enemmän sellaista hyvin itsekeskeistä ajatusmallia jossa luulee olevansa erilaisempi/parempi kuin muut ja että on tietyissä asioissa hyvin itsekäs vielä.
Tuo voisi olla ihan hyvä asia tuoda ilmi varsinkin jos käyt psykoterapiassa ym.
Miksi sana erikoinen tai erilainen vie ajatuksesi paremmuuteen? Eikö se kerro sinun ajatusmaailmastasi jotain? En myöskään missään vaiheessa ole sanonut etteivät ihmiset lähestyisi minua tai että minulla olisi psykologista taustaa. Miksi haluat tehdä tekstistä tälläisiä tulkintoja?
Itsekäs olen kylläkin, tosin sekin vaihtelee pahan olon asteen mukaan.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoituksestasi sai sellaisen kuvan, että näet itsesti erikoisempana ja parempana kuin "keskiverto ihmiset". olet laittanut itsesti kuin jalustalle mistä syystä varmasti ihmiset eivät lähesty sinua.
Ja vaikka väität sinulla olevan psykologista taustaa niin silti ajatuksesi ovat hyvin.. lapsenomaisia ja kaltaisia. Oletko ehkä jäänyt sosiaalisesti lapsen/teinin tasolle mistä syystä kaverisuhteiden muodostuminen voi olla hankalaa? Teinimäisellä tasolla tarkoitan enemmän sellaista hyvin itsekeskeistä ajatusmallia jossa luulee olevansa erilaisempi/parempi kuin muut ja että on tietyissä asioissa hyvin itsekäs vielä.
Tuo voisi olla ihan hyvä asia tuoda ilmi varsinkin jos käyt psykoterapiassa ym.
Miksi sana erikoinen tai erilainen vie ajatuksesi paremmuuteen? Eikö se kerro sinun ajatusmaailmastasi jotain?
AP
Tuon kommentoijan ajatukset se vei paremmuuteen. Mutta hän ei ole ainoa. Väittäisin, että suurin osa ihmisitä ajattelee samalla tavalla. Kun joku puhuu olevansa erilainen kuin muut, niin siitä herkästi syntyy kuva tai mielleyhtymä siihen, että sanoja pitää itseään vähän erikoisempana kuin muut, omalaatuisempana kuin muut, oman tiensä löytäneenä (toisin kuin muut lampaat) eli parempana kuin muut. Tarkoitit sitä tai et, niin erilaisuudesta puhuessasi luot ihmisille tuollaisen mielikuvan. Ja se karkoittaa ihmiset luotasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoituksestasi sai sellaisen kuvan, että näet itsesti erikoisempana ja parempana kuin "keskiverto ihmiset". olet laittanut itsesti kuin jalustalle mistä syystä varmasti ihmiset eivät lähesty sinua.
Ja vaikka väität sinulla olevan psykologista taustaa niin silti ajatuksesi ovat hyvin.. lapsenomaisia ja kaltaisia. Oletko ehkä jäänyt sosiaalisesti lapsen/teinin tasolle mistä syystä kaverisuhteiden muodostuminen voi olla hankalaa? Teinimäisellä tasolla tarkoitan enemmän sellaista hyvin itsekeskeistä ajatusmallia jossa luulee olevansa erilaisempi/parempi kuin muut ja että on tietyissä asioissa hyvin itsekäs vielä.
Tuo voisi olla ihan hyvä asia tuoda ilmi varsinkin jos käyt psykoterapiassa ym.
Miksi sana erikoinen tai erilainen vie ajatuksesi paremmuuteen? Eikö se kerro sinun ajatusmaailmastasi jotain? En myöskään missään vaiheessa ole sanonut etteivät ihmiset lähestyisi minua tai että minulla olisi psykologista taustaa. Miksi haluat tehdä tekstistä tälläisiä tulkintoja?
Itsekäs olen kylläkin, tosin sekin vaihtelee pahan olon asteen mukaan.
AP
Ei se ollut pelkästään sanasta erikoinen tai erilainen vaan ihan pelkästään siitä miten kuvailet itseäsi ja muita.
Kirjoitit tuolla (vai oliko se joku muu?) että olet ajatellut psykologisia juttuja 100x enemmän kuin muut. Jos olet ajatellut noin paljon enemmän, niin pitäisihän sinulla jonkinlaista taustaa olla sitten takana?
Vääntelet myös minun sanoja. Sanoin vain, että ihmisillä saattaa olla vaikeuksia lähestyä sinua kaveritasolla jos olet laittanut itsesi jalustalle ja näet muut huononpina tai ei sen arvoisina, että voisit olla kiinnostunut heidän asioistaan.
Kaikki tekevät ihmisistä tulkintoja - sinäkin teet. Et ehkä välttämättä itsestäsi ole tai kirjoita tietyllä tavalla, mutta se voi tulla täysin erilaisena muille ihmisille.
Minusta ainakin tuntuu että olen lapsen tasolla monissa asioissa (siitä huolimatta lapset ärsyttää minua enemmän kuin ketkään muut ihmiset, en siis haluaisi viettää aikaa lasten kanssa tai leikkiä lasten leikkejä tms). Miten kehitytään aikuisena lapsesta henkisesti aikuiseksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enkä näe järkeä siinä että oppii jotenkin esittämään esim normaalia aikuista tai muutenkaan normaalia, kuitenkaan sisäisesti muuttumatta miksikään, sellainen päälleliimattu "sosiaalistuminen" harjoittaa vain näyttelijänlahjoja. nro 12
Vierailija kirjoitti:
Enkä näe järkeä siinä että oppii jotenkin esittämään esim normaalia aikuista tai muutenkaan normaalia, kuitenkaan sisäisesti muuttumatta miksikään, sellainen päälleliimattu "sosiaalistuminen" harjoittaa vain näyttelijänlahjoja. nro 12
Tässä on varmaan se ongelma. Olet jämähtänyt kehittymisessäsi. Näet itsesi kehittämisen etsittämisenä sen sijaan että näkisit sen siinä mitä se on, itsesi kehittämisenä paremmaksi.
Haluat siis ystäviä, mutta et halua muuttaa itseäsi vaan odotat muiden muuttuvan ympärilläsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuon kommentoijan ajatukset se vei paremmuuteen. Mutta hän ei ole ainoa. Väittäisin, että suurin osa ihmisitä ajattelee samalla tavalla. Kun joku puhuu olevansa erilainen kuin muut, niin siitä herkästi syntyy kuva tai mielleyhtymä siihen, että sanoja pitää itseään vähän erikoisempana kuin muut, omalaatuisempana kuin muut, oman tiensä löytäneenä (toisin kuin muut lampaat) eli parempana kuin muut. Tarkoitit sitä tai et, niin erilaisuudesta puhuessasi luot ihmisille tuollaisen mielikuvan. Ja se karkoittaa ihmiset luotasi.
Mutta jos väittämäsi/ajatuksesi siitä että suurin osa ihmisistä ajattelee tuolla tavalla kuin sinä ja toinen kommentoija, mutta minä taas ajattelen eri tavalla, niin silloinhan ajattelen eri tavalla kuin enemmistö ja eikö jo se tee minusta tuossa asiassa erilaisen kuin enemmistö, ilman mitään juonteita paremmuuteen?
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon kommentoijan ajatukset se vei paremmuuteen. Mutta hän ei ole ainoa. Väittäisin, että suurin osa ihmisitä ajattelee samalla tavalla. Kun joku puhuu olevansa erilainen kuin muut, niin siitä herkästi syntyy kuva tai mielleyhtymä siihen, että sanoja pitää itseään vähän erikoisempana kuin muut, omalaatuisempana kuin muut, oman tiensä löytäneenä (toisin kuin muut lampaat) eli parempana kuin muut. Tarkoitit sitä tai et, niin erilaisuudesta puhuessasi luot ihmisille tuollaisen mielikuvan. Ja se karkoittaa ihmiset luotasi.
Mutta jos väittämäsi/ajatuksesi siitä että suurin osa ihmisistä ajattelee tuolla tavalla kuin sinä ja toinen kommentoija, mutta minä taas ajattelen eri tavalla, niin silloinhan ajattelen eri tavalla kuin enemmistö ja eikö jo se tee minusta tuossa asiassa erilaisen kuin enemmistö, ilman mitään juonteita paremmuuteen?
AP
Olen tämä "toinen" kommentoija ja voisin kysyä että mistä tiedät, että ajattelet jotenkin eri tavalla kuin enemmistö? Oletko lukenut jokaisen ihmisen ajatukset tässä maailmassa ja tullut tähän tulokseen?
Mitä mielenkiinnon kohteita sulla on? Mitä haluaisit ystävältä?
Vierailija kirjoitti:
Ei se ollut pelkästään sanasta erikoinen tai erilainen vaan ihan pelkästään siitä miten kuvailet itseäsi ja muita.
Kirjoitit tuolla (vai oliko se joku muu?) että olet ajatellut psykologisia juttuja 100x enemmän kuin muut. Jos olet ajatellut noin paljon enemmän, niin pitäisihän sinulla jonkinlaista taustaa olla sitten takana?
Vääntelet myös minun sanoja. Sanoin vain, että ihmisillä saattaa olla vaikeuksia lähestyä sinua kaveritasolla jos olet laittanut itsesi jalustalle ja näet muut huononpina tai ei sen arvoisina, että voisit olla kiinnostunut heidän asioistaan.
Kaikki tekevät ihmisistä tulkintoja - sinäkin teet. Et ehkä välttämättä itsestäsi ole tai kirjoita tietyllä tavalla, mutta se voi tulla täysin erilaisena muille ihmisille.
Miksi se että sanoin jotain tuon tapaista tarkoittaisi että minulla olisi "taustaa" jostakin? Vai tarkoitatko taas "taustalla" jotain mitä en ymmärrä? Tarkoitukseni ei ollut väännellä sanojasi enkä koe vieläkään niin tehneeni. Tein vain tekstistäsi sen tulkinnan että oletit etteivät ihmiset lähesty minua, minkä voi mielestäni vieläkin hyvin loogisesti tehdä kirjoittamastasi.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ollut pelkästään sanasta erikoinen tai erilainen vaan ihan pelkästään siitä miten kuvailet itseäsi ja muita.
Kirjoitit tuolla (vai oliko se joku muu?) että olet ajatellut psykologisia juttuja 100x enemmän kuin muut. Jos olet ajatellut noin paljon enemmän, niin pitäisihän sinulla jonkinlaista taustaa olla sitten takana?
Vääntelet myös minun sanoja. Sanoin vain, että ihmisillä saattaa olla vaikeuksia lähestyä sinua kaveritasolla jos olet laittanut itsesi jalustalle ja näet muut huononpina tai ei sen arvoisina, että voisit olla kiinnostunut heidän asioistaan.
Kaikki tekevät ihmisistä tulkintoja - sinäkin teet. Et ehkä välttämättä itsestäsi ole tai kirjoita tietyllä tavalla, mutta se voi tulla täysin erilaisena muille ihmisille.
Miksi se että sanoin jotain tuon tapaista tarkoittaisi että minulla olisi "taustaa" jostakin? Vai tarkoitatko taas "taustalla" jotain mitä en ymmärrä? Tarkoitukseni ei ollut väännellä sanojasi enkä koe vieläkään niin tehneeni. Tein vain tekstistäsi sen tulkinnan että oletit etteivät ihmiset lähesty minua, minkä voi mielestäni vieläkin hyvin loogisesti tehdä kirjoittamastasi.
AP
Unohdetaan se taustaa sana ja käytetään sen sijaan vaikka "pohjaa" tai oletusta siihen, että olet ehkä lukenut jotain psykologisia aiheita koska kuitenkin 100x enemmän on aika paljon. Vai millä tavalla tämä 100x muita enenpi psykologinen ajattelu ilmene?
Yrität jatkuvasti jotenkin vaikuttaa siltä, että ajattelet loogisesti mutta eivät ajatuksesi vaikuta minusta niin hirveän loogisilta. En tiedä yritätkö esiintyä jotenkin Aspergerin syndrooman omaavana henkilönä vai mistä tämä jatkuva loogisuuden painottaminen tulee.
Vierailija kirjoitti:
Olen tämä "toinen" kommentoija ja voisin kysyä että mistä tiedät, että ajattelet jotenkin eri tavalla kuin enemmistö? Oletko lukenut jokaisen ihmisen ajatukset tässä maailmassa ja tullut tähän tulokseen?
En tiedäkään, mutta jos pitäydytään tässä kyseisessä asiassa. Ilmeisesti ajattelemme tuosta sanasta "erilainen" eri tavalla ja jompi kumpi teistä väitti että enemmistö ajattelee samalla tavalla kuin te? Mistä te tiedätte miten enemmistö ajattelee? Ja kuten jo mainittua, jos enemmistö tosiaan ajattelee sillä tavalla, niin silloinhan minä ajattelen eri tavalla kuin enemmistö.
AP
Miten vahvasti omanlaatuinen olet jos olet tutustunut yli 200 ihmisteen ja yksikään näistä ei ole johtanut edes jonkunasteen kaveri suhteeksi? Ihmettelen tätä vahvasti.
Mikä ajaa nämä ystävyysuhteet pois? Katkaisetko itse välit näihin ihmisiin jos ei tule sellaista oloa että jes, tämä on mun uusi paras kaveri?