Lue keskustelun säännöt.
Kuinka yksinäisyyden aiheuttamasta masennuksesta voi parantua?
16.10.2018 |
Olen kokeillut lääkkeitä...ei vaikutusta. Olen käynyt yli 5 vuotta terapiassa. Ymmärrän kyllä itseäni paremmin, mutta elämäntilanteeni aiheuttaa vaan jatkuvaa tuskaa. Terapia on kyllä kehittänyt kykyäni toimia ihmisten kanssa, mutta ei auttanut siihen, etten vieläkään viihdy suurimman osan ihmisistä kanssa. Tuntuu myös, että vaikka terapia vei minua parempaan suuntaan, niin jatkuva yksinäisyys on vienyt minua samaan aikaan vaan omalaatuisempaan suuntaan. Siihen päälle vielä jatkuva etääntyminen oman ikäluokan elämän kehitysvaiheesta (perheen perustaminen ym asiat).
Olen mennyt ihmisten ilmoille ja mukavuusalueen ulkopuolelle muttei ole auttanut. Laskeskelin tuossa aikaisemmin, että olen viimeisen parin vuoden aikana tutustunut yli 200 ihmiseen erilaisissa opiskeluissa, töissä ja sosiaalisissa harrastuksissa. Tuossa joukossa oli taas ehkä muutama ihmistä kenen kanssa oli suht hyvä olla. Mutta heistäkin parin kanssa minulla ei ollut oikeastaan mitään yhteisiä kiinnostuksenkohteita (esim. saman työn lisäksi) ja kun yhdistävä homma loppui, niin siihen jäi koko suhde. Sitten niiden parin jäljellejääneen kanssa meni taas solmuun ihastuksen takia, kun olen niin kumppaninkaipuisa ja he olivat varattuja tai eivät kiinnostuneita.
En voi käsittää miten yksinäisyydestä kärsivänä voi päästä sellaiseen tilaan että on ns. hyvä olo itsensä kanssa tai kuinka ihmisten kanssa voisi olla olematta tarvitseva ja hivenen vaativa. Tai miten voisin olla olematta hermostunut kumppanimielessä kiinnostavan ihmisen lähettyvillä kun kaikki seurustelu- ja seksikuviot tuntuvat vierailta ja pelottavilta. Ylipäätään en voi käsittää mistä vähänkään omalaatuisemmat ihmiset löytävät kavereita ja kumppaneita.
Joskus 20-vuotiaana kuvittelin että kyllä niitä ihmisiä löytyy kun uskaltautuu vaan mukaan elämään ja erilaisiin ryhmiin, mutta sama p*ska jatkuu nyt kun kolmekymppiä tulee täyteen.
Kommentit (179)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä tuli mieleeni, että tunnut ajattelevan liikaa. Eikä siinä ole mitään vikaa, mutta liika ajatteleminen voi aiheuttaa sen, että menet toisen ihmisen seurassa asioiden edelle. Esimerkkinä vaikka aloituksesi kumppaniasia. Hermostut kumppanimielessä kiinnostavan tyypin seurassa. Entäpä, jos et ajattelisikaan, onko hän hyvää kumppanimatskua tai että teillä voisi tulevaisuudessa olla parisuhde? Ajattelisit häntä vain mukavana ja kiinnostavana ihmisenä? Ei varmaankaan ihan helppoa, mutta voisi onnistuakin. Mieti tilannetta, jossa olisit järjestellyt elämääsi ensi vuodeksi niin, että keväällä lähdet puoleksi vuodeksi jonnekin ulkomaille. Töihin, opiskelemaan, vapaaehtoistyöhön, reppureissaamaan tms. Olisit tällä hetkellä tilanteessa, jossa vakavampi seurustelu ei nyt oikeastaan edes sopisi kuvioihisi tulevan reissun vuoksi. Pystyisitkö silloin olemaan rennompi ja luontevampi kivanoloisen miehen seurassa? Hääkellojen sijasta korvissasi kuuluisikin lentokoneen hurina? Jos ihastus ja rakastuminen kuitenkin syntyy, puoli vuotta on lyhyt aika olla erossa. Ja reppureissaamisenkin voi ehkä jättää väliin (tai ottaa miehen mukaan), jos ei ole vielä ehtinyt maksaa reissuja eikä sopia kenenkään kanssa, että sen reissun takuulla myös tekee.
Voin olla väärässäkin, mutta musta tuntuu, että muiden ihmisten seurassa tavallaan odotat jotain tapahtuvaksi. Olet ainakin yhden askeleen edellä kuin missä todellisuudessa mennään. Ja näillä odotuksilla asetat itsellesi liian suuria paineita, miten toisen ihmisen kanssa sinun pitäisi olla? Ja välillä petyt, kun toinen ei ollutkaan samalla viivalla suhteenne laadussa kuin sinä. Pystyisitkö ottamaan rennommin? Olla toisen seurassa vain tässä ja nyt miettimättä lainkaan huomista? Miettimättä, syntyykö tästä jotain vai ei?
Olen tosi pahoillani puolestasi ja ymmärrän ekstroverttinä ihmissuhteiden tärkeyden, mutta en mäkään oikein osaa ehdottaa sulle mitään satavarmasti toimivaa keinoa. Kunhan koitan keksiä edes jotain, mistä saattaisi olla apua.
Tuollainen on ajatuksen tasolla hyvä idea, mutta varmasti paljon helpompaa sellaiselle ihmiselle, jolla jo on paljon ystäviä elämässään.
Jos sulla on tiedossa helppo tapa millä ap voisi ystävystyä tai saada parisuhteen, kerro ihmeessä.
- eri
Ap ei kai varsinaisesti pyytänyt aloituksessaan neuvoja. Helppoja tapoja ei ole. Itse olen löytänyt puolison netin kautta, mutta kyllä siinä sai useamman sammakon suudella ennen kuin löytyi sopiva ihminen. Aika paljonhan nuo jutut ovat tuuristakin kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä tuli mieleeni, että tunnut ajattelevan liikaa. Eikä siinä ole mitään vikaa, mutta liika ajatteleminen voi aiheuttaa sen, että menet toisen ihmisen seurassa asioiden edelle. Esimerkkinä vaikka aloituksesi kumppaniasia. Hermostut kumppanimielessä kiinnostavan tyypin seurassa. Entäpä, jos et ajattelisikaan, onko hän hyvää kumppanimatskua tai että teillä voisi tulevaisuudessa olla parisuhde? Ajattelisit häntä vain mukavana ja kiinnostavana ihmisenä? Ei varmaankaan ihan helppoa, mutta voisi onnistuakin. Mieti tilannetta, jossa olisit järjestellyt elämääsi ensi vuodeksi niin, että keväällä lähdet puoleksi vuodeksi jonnekin ulkomaille. Töihin, opiskelemaan, vapaaehtoistyöhön, reppureissaamaan tms. Olisit tällä hetkellä tilanteessa, jossa vakavampi seurustelu ei nyt oikeastaan edes sopisi kuvioihisi tulevan reissun vuoksi. Pystyisitkö silloin olemaan rennompi ja luontevampi kivanoloisen miehen seurassa? Hääkellojen sijasta korvissasi kuuluisikin lentokoneen hurina? Jos ihastus ja rakastuminen kuitenkin syntyy, puoli vuotta on lyhyt aika olla erossa. Ja reppureissaamisenkin voi ehkä jättää väliin (tai ottaa miehen mukaan), jos ei ole vielä ehtinyt maksaa reissuja eikä sopia kenenkään kanssa, että sen reissun takuulla myös tekee.
Voin olla väärässäkin, mutta musta tuntuu, että muiden ihmisten seurassa tavallaan odotat jotain tapahtuvaksi. Olet ainakin yhden askeleen edellä kuin missä todellisuudessa mennään. Ja näillä odotuksilla asetat itsellesi liian suuria paineita, miten toisen ihmisen kanssa sinun pitäisi olla? Ja välillä petyt, kun toinen ei ollutkaan samalla viivalla suhteenne laadussa kuin sinä. Pystyisitkö ottamaan rennommin? Olla toisen seurassa vain tässä ja nyt miettimättä lainkaan huomista? Miettimättä, syntyykö tästä jotain vai ei?
Olen tosi pahoillani puolestasi ja ymmärrän ekstroverttinä ihmissuhteiden tärkeyden, mutta en mäkään oikein osaa ehdottaa sulle mitään satavarmasti toimivaa keinoa. Kunhan koitan keksiä edes jotain, mistä saattaisi olla apua.
Tuollainen on ajatuksen tasolla hyvä idea, mutta varmasti paljon helpompaa sellaiselle ihmiselle, jolla jo on paljon ystäviä elämässään.
Jos sulla on tiedossa helppo tapa millä ap voisi ystävystyä tai saada parisuhteen, kerro ihmeessä.
- eriAp ei kai varsinaisesti pyytänyt aloituksessaan neuvoja. Helppoja tapoja ei ole. Itse olen löytänyt puolison netin kautta, mutta kyllä siinä sai useamman sammakon suudella ennen kuin löytyi sopiva ihminen. Aika paljonhan nuo jutut ovat tuuristakin kiinni.
Lainaus aloituksesta: "En voi käsittää miten yksinäisyydestä kärsivänä voi päästä sellaiseen tilaan että on ns. hyvä olo itsensä kanssa tai kuinka ihmisten kanssa voisi olla olematta tarvitseva ja hivenen vaativa. Tai miten voisin olla olematta hermostunut kumppanimielessä kiinnostavan ihmisen lähettyvillä kun kaikki seurustelu- ja seksikuviot tuntuvat vierailta ja pelottavilta."
Sun mielestäsi oikea kommentti tuohon olisi ollut, että "en minäkään käsitä"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä tuli mieleeni, että tunnut ajattelevan liikaa. Eikä siinä ole mitään vikaa, mutta liika ajatteleminen voi aiheuttaa sen, että menet toisen ihmisen seurassa asioiden edelle. Esimerkkinä vaikka aloituksesi kumppaniasia. Hermostut kumppanimielessä kiinnostavan tyypin seurassa. Entäpä, jos et ajattelisikaan, onko hän hyvää kumppanimatskua tai että teillä voisi tulevaisuudessa olla parisuhde? Ajattelisit häntä vain mukavana ja kiinnostavana ihmisenä? Ei varmaankaan ihan helppoa, mutta voisi onnistuakin. Mieti tilannetta, jossa olisit järjestellyt elämääsi ensi vuodeksi niin, että keväällä lähdet puoleksi vuodeksi jonnekin ulkomaille. Töihin, opiskelemaan, vapaaehtoistyöhön, reppureissaamaan tms. Olisit tällä hetkellä tilanteessa, jossa vakavampi seurustelu ei nyt oikeastaan edes sopisi kuvioihisi tulevan reissun vuoksi. Pystyisitkö silloin olemaan rennompi ja luontevampi kivanoloisen miehen seurassa? Hääkellojen sijasta korvissasi kuuluisikin lentokoneen hurina? Jos ihastus ja rakastuminen kuitenkin syntyy, puoli vuotta on lyhyt aika olla erossa. Ja reppureissaamisenkin voi ehkä jättää väliin (tai ottaa miehen mukaan), jos ei ole vielä ehtinyt maksaa reissuja eikä sopia kenenkään kanssa, että sen reissun takuulla myös tekee.
Voin olla väärässäkin, mutta musta tuntuu, että muiden ihmisten seurassa tavallaan odotat jotain tapahtuvaksi. Olet ainakin yhden askeleen edellä kuin missä todellisuudessa mennään. Ja näillä odotuksilla asetat itsellesi liian suuria paineita, miten toisen ihmisen kanssa sinun pitäisi olla? Ja välillä petyt, kun toinen ei ollutkaan samalla viivalla suhteenne laadussa kuin sinä. Pystyisitkö ottamaan rennommin? Olla toisen seurassa vain tässä ja nyt miettimättä lainkaan huomista? Miettimättä, syntyykö tästä jotain vai ei?
Olen tosi pahoillani puolestasi ja ymmärrän ekstroverttinä ihmissuhteiden tärkeyden, mutta en mäkään oikein osaa ehdottaa sulle mitään satavarmasti toimivaa keinoa. Kunhan koitan keksiä edes jotain, mistä saattaisi olla apua.
Tuollainen on ajatuksen tasolla hyvä idea, mutta varmasti paljon helpompaa sellaiselle ihmiselle, jolla jo on paljon ystäviä elämässään.
Jos sulla on tiedossa helppo tapa millä ap voisi ystävystyä tai saada parisuhteen, kerro ihmeessä.
- eriAp ei kai varsinaisesti pyytänyt aloituksessaan neuvoja. Helppoja tapoja ei ole. Itse olen löytänyt puolison netin kautta, mutta kyllä siinä sai useamman sammakon suudella ennen kuin löytyi sopiva ihminen. Aika paljonhan nuo jutut ovat tuuristakin kiinni.
Lainaus aloituksesta: "En voi käsittää miten yksinäisyydestä kärsivänä voi päästä sellaiseen tilaan että on ns. hyvä olo itsensä kanssa tai kuinka ihmisten kanssa voisi olla olematta tarvitseva ja hivenen vaativa. Tai miten voisin olla olematta hermostunut kumppanimielessä kiinnostavan ihmisen lähettyvillä kun kaikki seurustelu- ja seksikuviot tuntuvat vierailta ja pelottavilta."
Sun mielestäsi oikea kommentti tuohon olisi ollut, että "en minäkään käsitä"?
"Ymmärrettävää, että olisi on hankala. Ihmisuhteet voivat aiheuttaa paljon stressiä. Hienoa, että uskallat tunnustaa oman tarvitsevuutesi. Olet selvästi miettinyt paljon omaa toimintaasi toisten kanssa. Jännittäminen kiinnostavassa seurassa on normaalia. Voisit hyötyä sen kanssa esimerkiksi mindfullness-harjoituksista. Vaikka oletkin väsynyt, niin älä luovu toivosta. Elämä voi toisinaan yllättää iloisesti."
Itselläni auttoi kun löysin sen "oman" jutun. Oli niin paha olla ja pienellä paikkakunnalla on vaikea löytää ystäviä joten extempore hain naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Luulin että saisin sieltä niitä ikuisia inttikavereita kuten muut, mutta vuosi kyllä opetti itsestä sen että viihdyn paremmin yksin. Yhden hyvän ystävän sain mutta välimatkan takia nähdään pari kertaa vuodessa ja soitellaan harvakseltaan.
Vuodesta jäi käteen rakkaus luontoon ja se on se sisältö mun elämässä mikä pitää kasassa. Metsästyskoiraa hankkiessa löytyi myös mies jolle minä riitän tällaisena. Toi muuton lappiin ja täällä voin täysin sanoa olevani nyt sinut yksinäisyyden kanssa.
Nyt voin jo huumorilla suunnitella tulevia häitäni kun tiedän ettei niissä tule olemaan kaasolaumaa, ei edes yhtään kappaletta :D Enkä stressaa asiaa vaan olen nyt hyväksynyt sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä tuli mieleeni, että tunnut ajattelevan liikaa. Eikä siinä ole mitään vikaa, mutta liika ajatteleminen voi aiheuttaa sen, että menet toisen ihmisen seurassa asioiden edelle. Esimerkkinä vaikka aloituksesi kumppaniasia. Hermostut kumppanimielessä kiinnostavan tyypin seurassa. Entäpä, jos et ajattelisikaan, onko hän hyvää kumppanimatskua tai että teillä voisi tulevaisuudessa olla parisuhde? Ajattelisit häntä vain mukavana ja kiinnostavana ihmisenä? Ei varmaankaan ihan helppoa, mutta voisi onnistuakin. Mieti tilannetta, jossa olisit järjestellyt elämääsi ensi vuodeksi niin, että keväällä lähdet puoleksi vuodeksi jonnekin ulkomaille. Töihin, opiskelemaan, vapaaehtoistyöhön, reppureissaamaan tms. Olisit tällä hetkellä tilanteessa, jossa vakavampi seurustelu ei nyt oikeastaan edes sopisi kuvioihisi tulevan reissun vuoksi. Pystyisitkö silloin olemaan rennompi ja luontevampi kivanoloisen miehen seurassa? Hääkellojen sijasta korvissasi kuuluisikin lentokoneen hurina? Jos ihastus ja rakastuminen kuitenkin syntyy, puoli vuotta on lyhyt aika olla erossa. Ja reppureissaamisenkin voi ehkä jättää väliin (tai ottaa miehen mukaan), jos ei ole vielä ehtinyt maksaa reissuja eikä sopia kenenkään kanssa, että sen reissun takuulla myös tekee.
Voin olla väärässäkin, mutta musta tuntuu, että muiden ihmisten seurassa tavallaan odotat jotain tapahtuvaksi. Olet ainakin yhden askeleen edellä kuin missä todellisuudessa mennään. Ja näillä odotuksilla asetat itsellesi liian suuria paineita, miten toisen ihmisen kanssa sinun pitäisi olla? Ja välillä petyt, kun toinen ei ollutkaan samalla viivalla suhteenne laadussa kuin sinä. Pystyisitkö ottamaan rennommin? Olla toisen seurassa vain tässä ja nyt miettimättä lainkaan huomista? Miettimättä, syntyykö tästä jotain vai ei?
Olen tosi pahoillani puolestasi ja ymmärrän ekstroverttinä ihmissuhteiden tärkeyden, mutta en mäkään oikein osaa ehdottaa sulle mitään satavarmasti toimivaa keinoa. Kunhan koitan keksiä edes jotain, mistä saattaisi olla apua.
Tuollainen on ajatuksen tasolla hyvä idea, mutta varmasti paljon helpompaa sellaiselle ihmiselle, jolla jo on paljon ystäviä elämässään.
Jos sulla on tiedossa helppo tapa millä ap voisi ystävystyä tai saada parisuhteen, kerro ihmeessä.
- eriAp ei kai varsinaisesti pyytänyt aloituksessaan neuvoja. Helppoja tapoja ei ole. Itse olen löytänyt puolison netin kautta, mutta kyllä siinä sai useamman sammakon suudella ennen kuin löytyi sopiva ihminen. Aika paljonhan nuo jutut ovat tuuristakin kiinni.
Lainaus aloituksesta: "En voi käsittää miten yksinäisyydestä kärsivänä voi päästä sellaiseen tilaan että on ns. hyvä olo itsensä kanssa tai kuinka ihmisten kanssa voisi olla olematta tarvitseva ja hivenen vaativa. Tai miten voisin olla olematta hermostunut kumppanimielessä kiinnostavan ihmisen lähettyvillä kun kaikki seurustelu- ja seksikuviot tuntuvat vierailta ja pelottavilta."
Sun mielestäsi oikea kommentti tuohon olisi ollut, että "en minäkään käsitä"?
"Ymmärrettävää, että olisi on hankala. Ihmisuhteet voivat aiheuttaa paljon stressiä. Hienoa, että uskallat tunnustaa oman tarvitsevuutesi. Olet selvästi miettinyt paljon omaa toimintaasi toisten kanssa. Jännittäminen kiinnostavassa seurassa on normaalia. Voisit hyötyä sen kanssa esimerkiksi mindfullness-harjoituksista. Vaikka oletkin väsynyt, niin älä luovu toivosta. Elämä voi toisinaan yllättää iloisesti."
- olosi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennukseen on monia syitä. Ja aloittaja mainitsi syyksi yksinäisyyden. Oli masennuksen laukaisija, eli masennuksen syy mikä hyvänsä, niin siitä voi parantua. Kannattaa jatkaa terapiaa. Masennuksesta parantuminen voi todella kestää vuosia. Mutta parantuminen on mahdollista. Ei kannata välittää julkkiksista, jotka hehkuttavat lehtien lööpeissä, miten kärsivät masennuksesta, ja parin kuukauden päästä ovat sitä mieltä, että parantuivat. Oikeasti masentuneella ihmisellä parantumiseen todella tarvitaan vuosia.
Oletteko huomanneet, että näissä ketjuissa loistavat poissaolollaan ex-yksinäiset? Eikö aihe kiinnosta, kun ei koske enää itseä? Heillä kuitenkin olisi eniten annettavaa. Voisivat kertoa, miten pääsivät eroon yksinäisyydestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletteko huomanneet, että näissä ketjuissa loistavat poissaolollaan ex-yksinäiset? Eikö aihe kiinnosta, kun ei koske enää itseä? Heillä kuitenkin olisi eniten annettavaa. Voisivat kertoa, miten pääsivät eroon yksinäisyydestään.
Yksinäisyys on kokemus. Joskus on tuntunut siltä, että ihmissuhteiden määrä on ollut omasta mielestä hyvällä tasolla, mutta sitten on elämässä tullut jotain muutoksia ja taas on pitänyt aloittaa seuran etsiminen alusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko huomanneet, että näissä ketjuissa loistavat poissaolollaan ex-yksinäiset? Eikö aihe kiinnosta, kun ei koske enää itseä? Heillä kuitenkin olisi eniten annettavaa. Voisivat kertoa, miten pääsivät eroon yksinäisyydestään.
Yksinäisyys on kokemus. Joskus on tuntunut siltä, että ihmissuhteiden määrä on ollut omasta mielestä hyvällä tasolla, mutta sitten on elämässä tullut jotain muutoksia ja taas on pitänyt aloittaa seuran etsiminen alusta.
Eli yksinäisyyden kokeneita ei kiinnosta enää sen jälkeen, kun kokemus on mennyt ohi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko huomanneet, että näissä ketjuissa loistavat poissaolollaan ex-yksinäiset? Eikö aihe kiinnosta, kun ei koske enää itseä? Heillä kuitenkin olisi eniten annettavaa. Voisivat kertoa, miten pääsivät eroon yksinäisyydestään.
Yksinäisyys on kokemus. Joskus on tuntunut siltä, että ihmissuhteiden määrä on ollut omasta mielestä hyvällä tasolla, mutta sitten on elämässä tullut jotain muutoksia ja taas on pitänyt aloittaa seuran etsiminen alusta.
Eli yksinäisyyden kokeneita ei kiinnosta enää sen jälkeen, kun kokemus on mennyt ohi?
En osaa muiden puolesta sanoa. Minä olen täällä nyt. Tällä hetkellä koen taas itseni uudelleen yksinäiseksi. Elämässä on tapahtunut muutoksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko huomanneet, että näissä ketjuissa loistavat poissaolollaan ex-yksinäiset? Eikö aihe kiinnosta, kun ei koske enää itseä? Heillä kuitenkin olisi eniten annettavaa. Voisivat kertoa, miten pääsivät eroon yksinäisyydestään.
Yksinäisyys on kokemus. Joskus on tuntunut siltä, että ihmissuhteiden määrä on ollut omasta mielestä hyvällä tasolla, mutta sitten on elämässä tullut jotain muutoksia ja taas on pitänyt aloittaa seuran etsiminen alusta.
Eli yksinäisyyden kokeneita ei kiinnosta enää sen jälkeen, kun kokemus on mennyt ohi?
En osaa muiden puolesta sanoa. Minä olen täällä nyt. Tällä hetkellä koen taas itseni uudelleen yksinäiseksi. Elämässä on tapahtunut muutoksia.
Mutta olet siis ollut yksinäinen joskus ennenkin? Miten silloin pääsit eroon yksinäisyydestäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko huomanneet, että näissä ketjuissa loistavat poissaolollaan ex-yksinäiset? Eikö aihe kiinnosta, kun ei koske enää itseä? Heillä kuitenkin olisi eniten annettavaa. Voisivat kertoa, miten pääsivät eroon yksinäisyydestään.
Yksinäisyys on kokemus. Joskus on tuntunut siltä, että ihmissuhteiden määrä on ollut omasta mielestä hyvällä tasolla, mutta sitten on elämässä tullut jotain muutoksia ja taas on pitänyt aloittaa seuran etsiminen alusta.
Eli yksinäisyyden kokeneita ei kiinnosta enää sen jälkeen, kun kokemus on mennyt ohi?
En osaa muiden puolesta sanoa. Minä olen täällä nyt. Tällä hetkellä koen taas itseni uudelleen yksinäiseksi. Elämässä on tapahtunut muutoksia.
Mutta olet siis ollut yksinäinen joskus ennenkin? Miten silloin pääsit eroon yksinäisyydestäsi?
Oli sellainen vaihe elämässä, jossa vanhojen ystävien lisäksi sain paljon (omasta mielestäni) uusia ystäviä parista eri paikasta ja löysin seurustelukumppanin. Sitten vähitellen eri paikkakunnalle jääneiden ihmisten kanssa yhteydenpito väheni, jotkut muuttivat muualle, eräs porukka hajaantui... Tällaisia juttuja, mitä elämässä nyt tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko huomanneet, että näissä ketjuissa loistavat poissaolollaan ex-yksinäiset? Eikö aihe kiinnosta, kun ei koske enää itseä? Heillä kuitenkin olisi eniten annettavaa. Voisivat kertoa, miten pääsivät eroon yksinäisyydestään.
Yksinäisyys on kokemus. Joskus on tuntunut siltä, että ihmissuhteiden määrä on ollut omasta mielestä hyvällä tasolla, mutta sitten on elämässä tullut jotain muutoksia ja taas on pitänyt aloittaa seuran etsiminen alusta.
Eli yksinäisyyden kokeneita ei kiinnosta enää sen jälkeen, kun kokemus on mennyt ohi?
En osaa muiden puolesta sanoa. Minä olen täällä nyt. Tällä hetkellä koen taas itseni uudelleen yksinäiseksi. Elämässä on tapahtunut muutoksia.
Mutta olet siis ollut yksinäinen joskus ennenkin? Miten silloin pääsit eroon yksinäisyydestäsi?
Oli sellainen vaihe elämässä, jossa vanhojen ystävien lisäksi sain paljon (omasta mielestäni) uusia ystäviä parista eri paikasta ja löysin seurustelukumppanin. Sitten vähitellen eri paikkakunnalle jääneiden ihmisten kanssa yhteydenpito väheni, jotkut muuttivat muualle, eräs porukka hajaantui... Tällaisia juttuja, mitä elämässä nyt tapahtuu.
Ja tietysti vuosikymmenen aikana myös itsekin muuttuu, kun elämä menee eteenpäin ja tulee uusia juttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletteko huomanneet, että näissä ketjuissa loistavat poissaolollaan ex-yksinäiset? Eikö aihe kiinnosta, kun ei koske enää itseä? Heillä kuitenkin olisi eniten annettavaa. Voisivat kertoa, miten pääsivät eroon yksinäisyydestään.
Tuota minäkin ihmettelen. Tavallaan ymmärrän että elämäänsä sisältöä löytänyttä ei välttämättä enää kiinnosta hengailla vauva av palstalla, mutta luulisi jonkun tänne joskus eksyvän. Tai että jollain ihmisellä olisi tarina tutusta jolla alkoi mennä paljon paremmin. Eivät tuollaiset tarinat minua tietenkään pelastaisi, mutta olisi joskus lohdullista kuulla sellaisia tarinoita. Muunlaisia "toivon tarinoita" kyllä tulee vastaan parantuneista alkoholisteista ja huonosta suhteesta päässeistä naisista yms, mutta (ex-)yksinäisistä saa harvoin lukea. Varsinkin sellaisista henkilöistä kenellä ei ollut loputonta rohkeutta ja draivia .
Kaikenlaiset asialliset kommentit ovat toki tervetulleita, mutta kyllä se jotenkin lämmittäisi sydäntä lukea tuollaisista tarinoista mitkä päättyivät hyvin. Tuossa vähän aiemmin joku kirjoitti kivasti miten sai voimaa luonnosta ja oli löytänyt miehen, mutta olisi kiva kuulla myös sellaisia tarinoita joissa asiat olisivat ratkenneet muuten kuin miehen löytämisen ja perhe-elämään (tai erämäähan) häviämisen kautta.
Tuossa sivulla 11 joku myös kirjoitti pitkästi ja pohdiskellen ja siinä oli ihan hyviä pointteja. Ongelma kun on juurikin että vaikka saa - ei pelkästään järki- - vaan myös tunnetasolla kiinni noista asioista, niin ei sitä rauhallista ja hyväksyvää ja vailla odotuksia muille olevaa olotilaa kestä kovin kauaa kun yksinäisyys alkaa taas tuskastuttaa. Olen kyllä mennyt esim. erilaisiin harrastuksiin mukaan juuri sen takia että olisi erilaista elämää, eikä olisi esim. juuri jonkun yhden mahdollisen tapaamansa ihmisen varassa. Saatan aluksi innostuakin ja kyllä siellä voi olla pidempäänkin ihan ok käydä, mutta jossain vaiheessa alkaa taas v*tuttaa se ettei kuitenkaan ole löytänyt ketään eikä oikeastaan kehittynyt sellaista yhteisöä mikä tuntuisi omalta paikalta.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko huomanneet, että näissä ketjuissa loistavat poissaolollaan ex-yksinäiset? Eikö aihe kiinnosta, kun ei koske enää itseä? Heillä kuitenkin olisi eniten annettavaa. Voisivat kertoa, miten pääsivät eroon yksinäisyydestään.
Tuota minäkin ihmettelen. Tavallaan ymmärrän että elämäänsä sisältöä löytänyttä ei välttämättä enää kiinnosta hengailla vauva av palstalla, mutta luulisi jonkun tänne joskus eksyvän. Tai että jollain ihmisellä olisi tarina tutusta jolla alkoi mennä paljon paremmin. Eivät tuollaiset tarinat minua tietenkään pelastaisi, mutta olisi joskus lohdullista kuulla sellaisia tarinoita. Muunlaisia "toivon tarinoita" kyllä tulee vastaan parantuneista alkoholisteista ja huonosta suhteesta päässeistä naisista yms, mutta (ex-)yksinäisistä saa harvoin lukea. Varsinkin sellaisista henkilöistä kenellä ei ollut loputonta rohkeutta ja draivia .
Kaikenlaiset asialliset kommentit ovat toki tervetulleita, mutta kyllä se jotenkin lämmittäisi sydäntä lukea tuollaisista tarinoista mitkä päättyivät hyvin. Tuossa vähän aiemmin joku kirjoitti kivasti miten sai voimaa luonnosta ja oli löytänyt miehen, mutta olisi kiva kuulla myös sellaisia tarinoita joissa asiat olisivat ratkenneet muuten kuin miehen löytämisen ja perhe-elämään (tai erämäähan) häviämisen kautta.
Tuossa sivulla 11 joku myös kirjoitti pitkästi ja pohdiskellen ja siinä oli ihan hyviä pointteja. Ongelma kun on juurikin että vaikka saa - ei pelkästään järki- - vaan myös tunnetasolla kiinni noista asioista, niin ei sitä rauhallista ja hyväksyvää ja vailla odotuksia muille olevaa olotilaa kestä kovin kauaa kun yksinäisyys alkaa taas tuskastuttaa. Olen kyllä mennyt esim. erilaisiin harrastuksiin mukaan juuri sen takia että olisi erilaista elämää, eikä olisi esim. juuri jonkun yhden mahdollisen tapaamansa ihmisen varassa. Saatan aluksi innostuakin ja kyllä siellä voi olla pidempäänkin ihan ok käydä, mutta jossain vaiheessa alkaa taas v*tuttaa se ettei kuitenkaan ole löytänyt ketään eikä oikeastaan kehittynyt sellaista yhteisöä mikä tuntuisi omalta paikalta.
AP
Kyllähän lehdissä joskus on tällaisia tarinoita ihmisistä, jotka ovat saaneet kivoja uusia ystäviä. Mutta voihan se olla niin, että jos olet joskus aiemmin kokenut itsesi yksinäiseksi, niin palaat helposti tuohon samaan olotilaan myös myöhemminkin.
Oletko yhtään taiteellinen tai mistään erikoisesta kiinnostunut, jonka parissa voisi olla sellaisia erilaisempia tyyppejä? Siis semmoisia joille kaikki muut paitsi vähintään 20 v sitten tavatut tai itse synnytetyt ihmiset EI ole täysin yhdentekeviä.. mikä se perusmoodi Suomessa on ilmeisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä tuli mieleeni, että tunnut ajattelevan liikaa. Eikä siinä ole mitään vikaa, mutta liika ajatteleminen voi aiheuttaa sen, että menet toisen ihmisen seurassa asioiden edelle. Esimerkkinä vaikka aloituksesi kumppaniasia. Hermostut kumppanimielessä kiinnostavan tyypin seurassa. Entäpä, jos et ajattelisikaan, onko hän hyvää kumppanimatskua tai että teillä voisi tulevaisuudessa olla parisuhde? Ajattelisit häntä vain mukavana ja kiinnostavana ihmisenä? Ei varmaankaan ihan helppoa, mutta voisi onnistuakin. Mieti tilannetta, jossa olisit järjestellyt elämääsi ensi vuodeksi niin, että keväällä lähdet puoleksi vuodeksi jonnekin ulkomaille. Töihin, opiskelemaan, vapaaehtoistyöhön, reppureissaamaan tms. Olisit tällä hetkellä tilanteessa, jossa vakavampi seurustelu ei nyt oikeastaan edes sopisi kuvioihisi tulevan reissun vuoksi. Pystyisitkö silloin olemaan rennompi ja luontevampi kivanoloisen miehen seurassa? Hääkellojen sijasta korvissasi kuuluisikin lentokoneen hurina? Jos ihastus ja rakastuminen kuitenkin syntyy, puoli vuotta on lyhyt aika olla erossa. Ja reppureissaamisenkin voi ehkä jättää väliin (tai ottaa miehen mukaan), jos ei ole vielä ehtinyt maksaa reissuja eikä sopia kenenkään kanssa, että sen reissun takuulla myös tekee.
Voin olla väärässäkin, mutta musta tuntuu, että muiden ihmisten seurassa tavallaan odotat jotain tapahtuvaksi. Olet ainakin yhden askeleen edellä kuin missä todellisuudessa mennään. Ja näillä odotuksilla asetat itsellesi liian suuria paineita, miten toisen ihmisen kanssa sinun pitäisi olla? Ja välillä petyt, kun toinen ei ollutkaan samalla viivalla suhteenne laadussa kuin sinä. Pystyisitkö ottamaan rennommin? Olla toisen seurassa vain tässä ja nyt miettimättä lainkaan huomista? Miettimättä, syntyykö tästä jotain vai ei?
Olen tosi pahoillani puolestasi ja ymmärrän ekstroverttinä ihmissuhteiden tärkeyden, mutta en mäkään oikein osaa ehdottaa sulle mitään satavarmasti toimivaa keinoa. Kunhan koitan keksiä edes jotain, mistä saattaisi olla apua.
Tuollainen on ajatuksen tasolla hyvä idea, mutta varmasti paljon helpompaa sellaiselle ihmiselle, jolla jo on paljon ystäviä elämässään.
Jos sulla on tiedossa helppo tapa millä ap voisi ystävystyä tai saada parisuhteen, kerro ihmeessä.
- eriAp ei kai varsinaisesti pyytänyt aloituksessaan neuvoja. Helppoja tapoja ei ole. Itse olen löytänyt puolison netin kautta, mutta kyllä siinä sai useamman sammakon suudella ennen kuin löytyi sopiva ihminen. Aika paljonhan nuo jutut ovat tuuristakin kiinni.
Lainaus aloituksesta: "En voi käsittää miten yksinäisyydestä kärsivänä voi päästä sellaiseen tilaan että on ns. hyvä olo itsensä kanssa tai kuinka ihmisten kanssa voisi olla olematta tarvitseva ja hivenen vaativa. Tai miten voisin olla olematta hermostunut kumppanimielessä kiinnostavan ihmisen lähettyvillä kun kaikki seurustelu- ja seksikuviot tuntuvat vierailta ja pelottavilta."
Sun mielestäsi oikea kommentti tuohon olisi ollut, että "en minäkään käsitä"?
Ainoa sellainen ainakin, jota vastaan ei heti löytyisi syitä, että miksi ei käy. Jossakin vielä luki, että haetaan yhtä erityistä ihmistä, joka täyttää kaikki tarpeet, jopa parantaa, ei käy ystäväjoukko joista yhden kanssa kävisi jumpassa ja toisen kanssa juttelisi elokuvista.
Ei ole aikaa eikä kiinnostusta antaa tuttavuuden omassa tahdissaan syvetä. Neuvoja ei haluta, eikä oteta vastaan.
Mitä myötätuntoa tuollaisen asenteen pitäisi herättää, ei avaudu minulle.
Toki jos jo kerran tietää kaiken paremmin ja ystävystymisen mahdottomaksi (vastoin sitä jokaisen silmien todistusta, että ihmiset ystävystyvät koko ajan) niin elää sitten yksin onnellisena, ei sitä kukaan ole kieltänyt.
Jos sulla on tiedossa helppo tapa millä ap voisi ystävystyä tai saada parisuhteen, kerro ihmeessä.
- eri