Lue keskustelun säännöt.
Kuinka yksinäisyyden aiheuttamasta masennuksesta voi parantua?
16.10.2018 |
Olen kokeillut lääkkeitä...ei vaikutusta. Olen käynyt yli 5 vuotta terapiassa. Ymmärrän kyllä itseäni paremmin, mutta elämäntilanteeni aiheuttaa vaan jatkuvaa tuskaa. Terapia on kyllä kehittänyt kykyäni toimia ihmisten kanssa, mutta ei auttanut siihen, etten vieläkään viihdy suurimman osan ihmisistä kanssa. Tuntuu myös, että vaikka terapia vei minua parempaan suuntaan, niin jatkuva yksinäisyys on vienyt minua samaan aikaan vaan omalaatuisempaan suuntaan. Siihen päälle vielä jatkuva etääntyminen oman ikäluokan elämän kehitysvaiheesta (perheen perustaminen ym asiat).
Olen mennyt ihmisten ilmoille ja mukavuusalueen ulkopuolelle muttei ole auttanut. Laskeskelin tuossa aikaisemmin, että olen viimeisen parin vuoden aikana tutustunut yli 200 ihmiseen erilaisissa opiskeluissa, töissä ja sosiaalisissa harrastuksissa. Tuossa joukossa oli taas ehkä muutama ihmistä kenen kanssa oli suht hyvä olla. Mutta heistäkin parin kanssa minulla ei ollut oikeastaan mitään yhteisiä kiinnostuksenkohteita (esim. saman työn lisäksi) ja kun yhdistävä homma loppui, niin siihen jäi koko suhde. Sitten niiden parin jäljellejääneen kanssa meni taas solmuun ihastuksen takia, kun olen niin kumppaninkaipuisa ja he olivat varattuja tai eivät kiinnostuneita.
En voi käsittää miten yksinäisyydestä kärsivänä voi päästä sellaiseen tilaan että on ns. hyvä olo itsensä kanssa tai kuinka ihmisten kanssa voisi olla olematta tarvitseva ja hivenen vaativa. Tai miten voisin olla olematta hermostunut kumppanimielessä kiinnostavan ihmisen lähettyvillä kun kaikki seurustelu- ja seksikuviot tuntuvat vierailta ja pelottavilta. Ylipäätään en voi käsittää mistä vähänkään omalaatuisemmat ihmiset löytävät kavereita ja kumppaneita.
Joskus 20-vuotiaana kuvittelin että kyllä niitä ihmisiä löytyy kun uskaltautuu vaan mukaan elämään ja erilaisiin ryhmiin, mutta sama p*ska jatkuu nyt kun kolmekymppiä tulee täyteen.
Kommentit (179)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo näistä yksinäisyyskeskusteluista te itseänne hyvinä ihmisinä pitävät ja silti "yksinäisiä pitää vältellä, en ihmettele että olet yksin" tyyppisiä kommentteja heittävät voitte mennä harjoittamaan sadismianne jonnekin muualle vaihteeksi.
Tässä ketjussa taitaa ihmiset puhua kahdesta eri asiasta. Osa puhuu vain yksinäisyydestä. Yksinäisyys ei ole sairaus vaan tunne. Osa - kuten aloittajakin - puhuu masennuksesta, joka taas on sairaus. Ja nimenomaan jo otsikossakin aloittaja kysyy, miten voisi tästä sairaudestaan eli masennuksesta parantua.
Yksinäisyyden aiheuttamasta masennuksesta. Entä jos aloittaja olisi todennut aloituksessaan masennuksen johtuvan työttömyydestä? Kehottaisitko myös silloin välttelemään häntä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo näistä yksinäisyyskeskusteluista te itseänne hyvinä ihmisinä pitävät ja silti "yksinäisiä pitää vältellä, en ihmettele että olet yksin" tyyppisiä kommentteja heittävät voitte mennä harjoittamaan sadismianne jonnekin muualle vaihteeksi.
Tässä ketjussa taitaa ihmiset puhua kahdesta eri asiasta. Osa puhuu vain yksinäisyydestä. Yksinäisyys ei ole sairaus vaan tunne. Osa - kuten aloittajakin - puhuu masennuksesta, joka taas on sairaus. Ja nimenomaan jo otsikossakin aloittaja kysyy, miten voisi tästä sairaudestaan eli masennuksesta parantua.
Yksinäisyyden aiheuttamasta masennuksesta. Entä jos aloittaja olisi todennut aloituksessaan masennuksen johtuvan työttömyydestä? Kehottaisitko myös silloin välttelemään häntä?
No jos hän haluaisi minun poistavan hänen työttömyytensä ja siten parantavan työttömyydestä aiheutuvan masennuksen, niin mun olisi pakko todeta, että ei mulla ole antaa hänelle työpaikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo näistä yksinäisyyskeskusteluista te itseänne hyvinä ihmisinä pitävät ja silti "yksinäisiä pitää vältellä, en ihmettele että olet yksin" tyyppisiä kommentteja heittävät voitte mennä harjoittamaan sadismianne jonnekin muualle vaihteeksi.
Tässä ketjussa taitaa ihmiset puhua kahdesta eri asiasta. Osa puhuu vain yksinäisyydestä. Yksinäisyys ei ole sairaus vaan tunne. Osa - kuten aloittajakin - puhuu masennuksesta, joka taas on sairaus. Ja nimenomaan jo otsikossakin aloittaja kysyy, miten voisi tästä sairaudestaan eli masennuksesta parantua.
Ja siihenkin sinun neuvosi on "sinua pitää vältellä"?
Mä olen ollut yksin niin pitkään, etten tiedä oikeastaan enää, olenko ihan normaali tyyppi vai oikeasti outo. Pidän yksinäisyydestä, mutta kai kaikki silloin tällöin seuraa toivovat, minäkin. En tiedä, onko yksinäisyys tehnyt minusta omituisen eikä toisin päin. Olen niin tottunut esim olemaan yksin kotonani, että puhun usein aivan spontaanisti itsekseni, kuudella eri kielellä, aivan järjettömiä out-of-context -heittoja, jotka ovat jääneet päähän pyörimään. Eli en vain mumise suomeksi jotain kauppalistoja tms arkista, mitä käsittääkseni jotkut itsestään puhujat tekevät, vaan mieleeni saattaa tulla joku absurdi assosiaatio vaikkapa laittamastani ruoasta. Kerran jupisin kinkkukiusausta mikroon nostaessani "oh Gott mein Svinhufvud nein", ja myöhemmin repesin ajatukselle kuvitteellisen avopuolison ilmeestä, kun kuulisi minut mutisemassa noita. Toisinaan illalla sängyssä juttelen myös pitkiä aikoja itsekseni ja vaihtelen fiktiivisten hahmopersoonien välillä, tavallaan näyttelen jotain yhden ihmisen ryhmäshowta. :D Joskus mietin, miten ihmeessä voisin oikeasti olla avoliitossa toisen ihmisen kanssa. Ja toisaalta, onko se suuri menetys kellekään, jos en.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo näistä yksinäisyyskeskusteluista te itseänne hyvinä ihmisinä pitävät ja silti "yksinäisiä pitää vältellä, en ihmettele että olet yksin" tyyppisiä kommentteja heittävät voitte mennä harjoittamaan sadismianne jonnekin muualle vaihteeksi.
Tässä ketjussa taitaa ihmiset puhua kahdesta eri asiasta. Osa puhuu vain yksinäisyydestä. Yksinäisyys ei ole sairaus vaan tunne. Osa - kuten aloittajakin - puhuu masennuksesta, joka taas on sairaus. Ja nimenomaan jo otsikossakin aloittaja kysyy, miten voisi tästä sairaudestaan eli masennuksesta parantua.
Yksinäisyyden aiheuttamasta masennuksesta. Entä jos aloittaja olisi todennut aloituksessaan masennuksen johtuvan työttömyydestä? Kehottaisitko myös silloin välttelemään häntä?
No jos hän haluaisi minun poistavan hänen työttömyytensä ja siten parantavan työttömyydestä aiheutuvan masennuksen, niin mun olisi pakko todeta, että ei mulla ole antaa hänelle työpaikkaa.
Empatiakykysi ja ajattelukykysi muutenkin ovat hyvin poikkeukselliset eivätkä mitenkään myönteisessä mielessä. Kaikessa ei aina ole kyse sinusta. Muutama mukava sana on yleensä juuri se, mitä ihminen vaikealla hetkellä kaipaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ollut yksin niin pitkään, etten tiedä oikeastaan enää, olenko ihan normaali tyyppi vai oikeasti outo. Pidän yksinäisyydestä, mutta kai kaikki silloin tällöin seuraa toivovat, minäkin. En tiedä, onko yksinäisyys tehnyt minusta omituisen eikä toisin päin. Olen niin tottunut esim olemaan yksin kotonani, että puhun usein aivan spontaanisti itsekseni, kuudella eri kielellä, aivan järjettömiä out-of-context -heittoja, jotka ovat jääneet päähän pyörimään. Eli en vain mumise suomeksi jotain kauppalistoja tms arkista, mitä käsittääkseni jotkut itsestään puhujat tekevät, vaan mieleeni saattaa tulla joku absurdi assosiaatio vaikkapa laittamastani ruoasta. Kerran jupisin kinkkukiusausta mikroon nostaessani "oh Gott mein Svinhufvud nein", ja myöhemmin repesin ajatukselle kuvitteellisen avopuolison ilmeestä, kun kuulisi minut mutisemassa noita. Toisinaan illalla sängyssä juttelen myös pitkiä aikoja itsekseni ja vaihtelen fiktiivisten hahmopersoonien välillä, tavallaan näyttelen jotain yhden ihmisen ryhmäshowta. :D Joskus mietin, miten ihmeessä voisin oikeasti olla avoliitossa toisen ihmisen kanssa. Ja toisaalta, onko se suuri menetys kellekään, jos en.
Olet ihana, älä muutu (vaikka löytäisitkin puolison) <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo näistä yksinäisyyskeskusteluista te itseänne hyvinä ihmisinä pitävät ja silti "yksinäisiä pitää vältellä, en ihmettele että olet yksin" tyyppisiä kommentteja heittävät voitte mennä harjoittamaan sadismianne jonnekin muualle vaihteeksi.
Tässä ketjussa taitaa ihmiset puhua kahdesta eri asiasta. Osa puhuu vain yksinäisyydestä. Yksinäisyys ei ole sairaus vaan tunne. Osa - kuten aloittajakin - puhuu masennuksesta, joka taas on sairaus. Ja nimenomaan jo otsikossakin aloittaja kysyy, miten voisi tästä sairaudestaan eli masennuksesta parantua.
Ja siihenkin sinun neuvosi on "sinua pitää vältellä"?
Mun neuvoni ei ole ollut vältellä. Olen vain todennut, että voi olla vaikea löytää sellaista ihmistä, joka yksin haluaisi alkaa poistamaan toisen sairauden aiheuttanutta asiaa. Toinen yksinäinen voisi olla paras vaihtoehto, koska molemmilla olisi toisiaan kohtaan sama intressi eli päästä eroon yksinäisyydestä. Ihmisillä, jotka eivät ole yksinäisiä, ei ole samanlaista tarvetta saada uusia ystäviä. Ja tähän ryhmään kuuluu myös ihmisiä, joilla ei juurikaan ole ystäviä, mutta eivät sellaisia kaipaakaan vaan viihtyvät vallan mainiosti yksinkin eli eivät tunne olevansa yksinäisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo näistä yksinäisyyskeskusteluista te itseänne hyvinä ihmisinä pitävät ja silti "yksinäisiä pitää vältellä, en ihmettele että olet yksin" tyyppisiä kommentteja heittävät voitte mennä harjoittamaan sadismianne jonnekin muualle vaihteeksi.
Tässä ketjussa taitaa ihmiset puhua kahdesta eri asiasta. Osa puhuu vain yksinäisyydestä. Yksinäisyys ei ole sairaus vaan tunne. Osa - kuten aloittajakin - puhuu masennuksesta, joka taas on sairaus. Ja nimenomaan jo otsikossakin aloittaja kysyy, miten voisi tästä sairaudestaan eli masennuksesta parantua.
Yksinäisyyden aiheuttamasta masennuksesta. Entä jos aloittaja olisi todennut aloituksessaan masennuksen johtuvan työttömyydestä? Kehottaisitko myös silloin välttelemään häntä?
No jos hän haluaisi minun poistavan hänen työttömyytensä ja siten parantavan työttömyydestä aiheutuvan masennuksen, niin mun olisi pakko todeta, että ei mulla ole antaa hänelle työpaikkaa.
Empatiakykysi ja ajattelukykysi muutenkin ovat hyvin poikkeukselliset eivätkä mitenkään myönteisessä mielessä. Kaikessa ei aina ole kyse sinusta. Muutama mukava sana on yleensä juuri se, mitä ihminen vaikealla hetkellä kaipaa.
Mun mielestä muille ihmisille voi hymyillä, tervehtiä ja olla muutenkin ystävällinen ihan riippumatta siitä, onko näillä jostain syystä vaikeaa vai ei tai onko tarkoitus alkaa tutustumaan toiseen paremmin vai ei. Jos kuitenkin suoraan kysytään, miten parantua masennuksesta, siihen on sitten ihan omat vastauksensa ja voi myös huomioida, miksi jokin parantamiskeino ei olekaan ihan yksinkertainen eikä helposti saatavissa.
Millaiset välit ap:lla on perheeseen? Saako sieltä mitään tukea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin eilen illalla kirjoittamani tekstit uudestaan, enkä vieläkään ymmärrä mikä provosoi ihmiset noihin "uniikki lumihiutale" heittoihin. Selvästi meillä on jotain aivan erilaisia (heh, taas kerran) määreitä sanoille/lauserakenteille päämme sisällä. Mikä voi olla osatekijä yksinäisyydessä, sillä en todellakaan vieläkään ymmärrä näitä ihmisten vetämiä johtopäätöksiä ja ajatuksenkulkuja. Jos jollain ihmisellä on valmiudet ymmärtää tämä koko ihmisissä heränneiden ajatusten kirjo (sillä tavalla että se tuntuu järkevältä), niin varmaan helpottaa ihmisten kanssa olemista ja useamman ihmisen kanssa oleminen voi tuntua mielekkäämmältä.
AP
Vierailija kirjoitti:
Luin eilen illalla kirjoittamani tekstit uudestaan, enkä vieläkään ymmärrä mikä provosoi ihmiset noihin "uniikki lumihiutale" heittoihin. Selvästi meillä on jotain aivan erilaisia (heh, taas kerran) määreitä sanoille/lauserakenteille päämme sisällä. Mikä voi olla osatekijä yksinäisyydessä, sillä en todellakaan vieläkään ymmärrä näitä ihmisten vetämiä johtopäätöksiä ja ajatuksenkulkuja. Jos jollain ihmisellä on valmiudet ymmärtää tämä koko ihmisissä heränneiden ajatusten kirjo (sillä tavalla että se tuntuu järkevältä), niin varmaan helpottaa ihmisten kanssa olemista ja useamman ihmisen kanssa oleminen voi tuntua mielekkäämmältä.
AP
Voit tuntea olevasi erilainen kuin muut, mutta muut eivät välttämättä pidä sinua sen erilaisempana kuin muitakaan. Omilla tuntemuksillasi ei siis ehkä ole yhtään mitään tekemistä sen kanssa, että sinulla ei ole ystäviä. Ts vika ei ole millään tavalla sinussa, mutta ei myöskään kenessäkään muussakaan. Voi olla ihan vain sattumaa, että et ole tavannut oikeaa ihmistä oikeaan aikaan. Ts sellaista, jolla olisi tarvetta uusille ystäville ja joka olisi ihmisenä sellainen, josta sinä pitäisit ja joka pitäisi sinusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voit tuntea olevasi erilainen kuin muut, mutta muut eivät välttämättä pidä sinua sen erilaisempana kuin muitakaan. Omilla tuntemuksillasi ei siis ehkä ole yhtään mitään tekemistä sen kanssa, että sinulla ei ole ystäviä. Ts vika ei ole millään tavalla sinussa, mutta ei myöskään kenessäkään muussakaan. Voi olla ihan vain sattumaa, että et ole tavannut oikeaa ihmistä oikeaan aikaan. Ts sellaista, jolla olisi tarvetta uusille ystäville ja joka olisi ihmisenä sellainen, josta sinä pitäisit ja joka pitäisi sinusta.
No jos nyt unohdetaan se seikka että useat ihmiset ovat ääneen kommentoineet minun olevan hieman omalaatuinen/erilainen (useimmiten positiivisella pohjavireellä), niin miksi se mitä mahdollisesti koen herättää monissa niin voimakkaita tuntemuksia?
AP
Vierailija kirjoitti:
Luin eilen illalla kirjoittamani tekstit uudestaan, enkä vieläkään ymmärrä mikä provosoi ihmiset noihin "uniikki lumihiutale" heittoihin. Selvästi meillä on jotain aivan erilaisia (heh, taas kerran) määreitä sanoille/lauserakenteille päämme sisällä. Mikä voi olla osatekijä yksinäisyydessä, sillä en todellakaan vieläkään ymmärrä näitä ihmisten vetämiä johtopäätöksiä ja ajatuksenkulkuja. Jos jollain ihmisellä on valmiudet ymmärtää tämä koko ihmisissä heränneiden ajatusten kirjo (sillä tavalla että se tuntuu järkevältä), niin varmaan helpottaa ihmisten kanssa olemista ja useamman ihmisen kanssa oleminen voi tuntua mielekkäämmältä.
AP
Esimerkiksi aloituksesi toinen kappale. Juuri noin se menee lähes kaikkien ihmisten kohdalla. Ihan tavallista, normaalia eikä mitenkään poikkeavaa. Vain hyvin harva ihminen olisi ollut halukas ystävystymään kaikkien 200:n ihmisen kanssa. SE olisi ollut erilaista muihin verrattuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit tuntea olevasi erilainen kuin muut, mutta muut eivät välttämättä pidä sinua sen erilaisempana kuin muitakaan. Omilla tuntemuksillasi ei siis ehkä ole yhtään mitään tekemistä sen kanssa, että sinulla ei ole ystäviä. Ts vika ei ole millään tavalla sinussa, mutta ei myöskään kenessäkään muussakaan. Voi olla ihan vain sattumaa, että et ole tavannut oikeaa ihmistä oikeaan aikaan. Ts sellaista, jolla olisi tarvetta uusille ystäville ja joka olisi ihmisenä sellainen, josta sinä pitäisit ja joka pitäisi sinusta.
No jos nyt unohdetaan se seikka että useat ihmiset ovat ääneen kommentoineet minun olevan hieman omalaatuinen/erilainen (useimmiten positiivisella pohjavireellä), niin miksi se mitä mahdollisesti koen herättää monissa niin voimakkaita tuntemuksia?
AP
Minäkään en ymmärrä. Ja havainnot ihan oikeasta elämästä kyllä puoltaa enemmän sitä, että erilaista ihmistä nimenomaan kartetaan, jolloin täällä koettu "ai olet erilainen, luuletko olevasi parempi kuin muut" tuntuu todella oudolta.
Ehkä iso osa meistä tietää, että jokainen on aika samanlainen loppujen lopuksi. Ja sitten kuitenkin jokainen meistä haluaisi olla vähän erilainen, vähän erikoinen, hieman parempi jossain kuin joku toinen. Kilpailu (oli se sitten tiedostettua tai ei) on tosi kovaa, ja kun meidän laitetaan riviin, niin edukseen erottuu yleensä se, joka on a) sosiaalisesti rohkea ja taitava ja b) älykäs.
Ei kun nyt sen hoksasin! Sinun mainitsemasi erilaisuus taas viittaa älykkyyteen, ja se ärsyttää ihmisiä. Ei täällä saa olla fiksumpi kuin muut. Ei haittaa, jos on sateenkaaren väriset hiukset tai paljon tatuointeja tai tumma iho kun muut on vaaleita. Se on ok. Mutta älykkyys viittaa paremmuuteen ja se on uhka.
Minua on sanottu oman tien kulkijaksi. Vaikutan varmasti vahvalta ja fiksulta. Se karkottaa ihmisiä, mutta niitä joita ei, voi, he ovat ihan mahtavia tyyppejä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit tuntea olevasi erilainen kuin muut, mutta muut eivät välttämättä pidä sinua sen erilaisempana kuin muitakaan. Omilla tuntemuksillasi ei siis ehkä ole yhtään mitään tekemistä sen kanssa, että sinulla ei ole ystäviä. Ts vika ei ole millään tavalla sinussa, mutta ei myöskään kenessäkään muussakaan. Voi olla ihan vain sattumaa, että et ole tavannut oikeaa ihmistä oikeaan aikaan. Ts sellaista, jolla olisi tarvetta uusille ystäville ja joka olisi ihmisenä sellainen, josta sinä pitäisit ja joka pitäisi sinusta.
No jos nyt unohdetaan se seikka että useat ihmiset ovat ääneen kommentoineet minun olevan hieman omalaatuinen/erilainen (useimmiten positiivisella pohjavireellä), niin miksi se mitä mahdollisesti koen herättää monissa niin voimakkaita tuntemuksia?
AP
Ap, eräs minun sukulaiseni on nettitrolli ja ylpeä siitä. Hän nauttii siitä, että saa aiheuttaa muissa hämmennystä. Hän ei ole mikään ystävällinen ihminen. Hän pitää itseään hirveän nokkelana, mutta oikeasti hän on vain ilkeä. Tällaisia ihmisiä nämä palstat ovat pullollaan. Se on ikävää jokaiselle, joka tällaisen trollin kohteeksi joutuu. Trollaamisessa kyse on kuitenkin ensisijaisesti heidän omista ongelmistaan. Hyvinvoiva ihminen ei käytä aikaansa toisille ilkeilyyn.
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi aloituksesi toinen kappale. Juuri noin se menee lähes kaikkien ihmisten kohdalla. Ihan tavallista, normaalia eikä mitenkään poikkeavaa. Vain hyvin harva ihminen olisi ollut halukas ystävystymään kaikkien 200:n ihmisen kanssa. SE olisi ollut erilaista muihin verrattuna.
Itse koen kyseisen kohdan lähinnä tuskaisena turhautumisena, en itseäni korostavana. Mielenkiintoista jos koet sen jotenkin muuten. En myöskään ymmärrä mistä keksit että ajattelisin jonkun haluavan tutustua jokaisen ihmisen kanssa. Kuitenkin, mitä nyt olen seuraillut ympäristöäni, niin yleensä ihmisille näyttää löytyvän mielekästä seuraa paljon vähemmän aktiivisuuden ja ihmismäärän kautta.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit tuntea olevasi erilainen kuin muut, mutta muut eivät välttämättä pidä sinua sen erilaisempana kuin muitakaan. Omilla tuntemuksillasi ei siis ehkä ole yhtään mitään tekemistä sen kanssa, että sinulla ei ole ystäviä. Ts vika ei ole millään tavalla sinussa, mutta ei myöskään kenessäkään muussakaan. Voi olla ihan vain sattumaa, että et ole tavannut oikeaa ihmistä oikeaan aikaan. Ts sellaista, jolla olisi tarvetta uusille ystäville ja joka olisi ihmisenä sellainen, josta sinä pitäisit ja joka pitäisi sinusta.
No jos nyt unohdetaan se seikka että useat ihmiset ovat ääneen kommentoineet minun olevan hieman omalaatuinen/erilainen (useimmiten positiivisella pohjavireellä), niin miksi se mitä mahdollisesti koen herättää monissa niin voimakkaita tuntemuksia?
AP
En voi ottaa kantaa asioihin, joita muut ovat sinulle reaalimaailmassa sanoneet. Voin ottaa kantaa vain siihen, mitä täällä kirjoitat. Aloituksessasi on lähes kaikki asiat sellaisia, joita tapahtuu muillekin. Esimerkiksi se, jos on viimeinen, joka hankkii perheen tai ainoa, joka ei hanki perhettä ollenkaan. Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat, elämässä mennään eteenpäin (kukin tavallaan) ja mitä vähemmän on ikätovereita samanlaisessa elämäntilanteessa, sitä vähemmän tietenkään löytääkään samassa elämäntilanteessa olevia samanikäisiä ihmisiä. Siinä ei ole mitään erikoista eikä tee toisesta ihmisestä erityistä tai outokaan. Myös tuo, että et viihdy kuin muutamien ihmisten seurassa on ihan normaalia. Erityisesti meidän suomalaisten keskuudessa. Emme mekään, jotka emme ole yksinäisiä, viihdy kenen tahansa tai kaikkien seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi aloituksesi toinen kappale. Juuri noin se menee lähes kaikkien ihmisten kohdalla. Ihan tavallista, normaalia eikä mitenkään poikkeavaa. Vain hyvin harva ihminen olisi ollut halukas ystävystymään kaikkien 200:n ihmisen kanssa. SE olisi ollut erilaista muihin verrattuna.
Itse koen kyseisen kohdan lähinnä tuskaisena turhautumisena, en itseäni korostavana. Mielenkiintoista jos koet sen jotenkin muuten. En myöskään ymmärrä mistä keksit että ajattelisin jonkun haluavan tutustua jokaisen ihmisen kanssa. Kuitenkin, mitä nyt olen seuraillut ympäristöäni, niin yleensä ihmisille näyttää löytyvän mielekästä seuraa paljon vähemmän aktiivisuuden ja ihmismäärän kautta.
AP
Tämä johtuu todennäisesti vain siitä , että he ovat elämäänsä tyytyväisiä sellaisena kuin se on eivätkä erityisemmin haekaan uusia ystäviä tai kavereita. Heille riittää, että jonkun kanssa voi käydä lenkillä, mutta eivät koe tarpeelliseksi kehittää suhdetta yhtään sen enemmäksi kuin satunnaiseksi lenkkikaveruudeksi. He eivät pohdi koko suhdetta lainkaan vaan käyvät vain lenkillä. Joskus kuitenkin käy niin, että ajan myötä lenkkikaverista haluaakin seuraa myös vaikkapa leffaan. He kuitenkin ovat ihan tyytyväisiä, jos käyvät tämän ihmisen kanssa vain lenkillä, koska he voivat käydä leffassa jonkun toisenkin kanssa. Jonkun, joka taas ei välitä lenkkeilystä yhtään. Liiallinen suhteen analysoiminen varsinkin suhteen alussa voi aiheuttaa sen, että toisen mielenkiinto koko ihmiseen lopahtaa. Elämässä on niin paljon muutakin tekemistä kuin miettiä, kehittyyko lenkkikaveruudesta jotain muutakin, ja loppujen lopuksi on yhdentekevää, kehittyykö vai ei.
Ap:lle, ihmissuhteet ovat vuorovaikutussuhteita, eivätkä ihmiset ryhdy niihin, jos he eivät saa niistä mitään irti. Jos siis koet yksinäisyyttä, mieti, mitä annettavaa sinulla on muille ja lähdet kehittämään ihmissuhteita tältä pohjalta. Ole kiinnostunut, lämmin ja ystävällinen eli ihan tavallinen. Koetko olevasi keskimääräistä älykkäämpi? Se on ihan fine, mutta käännä se ihmissuhteissa itsellesi eduksi olemalla kiinnostunut monipuolisesti asioista. Usein älykkäät ihmiset nimenomaan ovat kiinnostuneita lähes kaikesta ja kykenevät keskustelemaan monipuolisesti eri asioista. Kaikkein tärkeintä on kunnioittaa muiden ihmisten ajattelua. Siis siten, että se mitä he ajattelevat, on yhtä tärkeää kuin se, mitä sinä itse ajattelet.
Jossain määrin samaistun ap:n kertomukseen. Pidän itsekin itseäni outona ja minun on vaikea ystävystyä ihmisten kanssa. Minulla on kuitenkin hyvät ihmissuhdetaidot ja niille pääsee jo aika hyvin lähelle muita. Syvää ystävyyttä en oikeastaan tunne, koska koen olevani niin erilainen muiden ihmisten kanssa. Jopa oma mieheni, joka on myös tällainen laatikon ulkopuolinen ajattelija, tuntuu välillä etäiseltä. Olen tullut tulokseen, että pidän itseäni jonkin verran parempana ihmisenä ja syvällisenä maailman ymmärtäjänä, minkä vuoksi toisenlaiset tavat ajatella tuottavat minulle surua ja etäännyttävät siten minua muista ihmisistä. Samaan aikaan tiedostan kuitenkin, että se miten minä ajattelen ei ole yhtä kuin totuus ja että en oikeaseti ole parempi tai älykkäämpi kuin muutkaan. Voihan olla, että ajattelutapani ovatkin kaukana "oikeasta" ja jossain välissä lähdin väärälle polulle. Olen myöskin hyvin kiltti ja rauhaa rakastava, enkä vain voi käsittää, miksi ihmisten pitää ajatella niin eri tavalla kaikesta. Tunne yksinäisyydestä on itselleni pysyvä olotila.
Tässä ketjussa taitaa ihmiset puhua kahdesta eri asiasta. Osa puhuu vain yksinäisyydestä. Yksinäisyys ei ole sairaus vaan tunne. Osa - kuten aloittajakin - puhuu masennuksesta, joka taas on sairaus. Ja nimenomaan jo otsikossakin aloittaja kysyy, miten voisi tästä sairaudestaan eli masennuksesta parantua.