Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomuudesta katkeroituminen?
05.10.2018 |
Kysynpä täälläkin: Itse näin lapsettomana pohdin usein, että eikö ihmiset jotka haluaa lapsia, ole koskaan olleet onnellisia? Siis teininä, varhaisaikuisuudessa, aikuisuudessa... Ihan ilman lapsia? Miten elämältä putoaa pohja, vaikka se jatkuu täsmälleen samanlaisena kuin se on ollutkin? Ymmärrän, että se voi olla kriisi, ja pitkäkestoinenkin. Mutta lapsettomuus on lapsettomuutta, ei kuolemantuomio.
Kommentit (27)
Lapsi voi olla elämän eräänlainen päämäärä - pienestä asti on selvää, että joskus itselläkin on oma perhe. Joten kyllä se elämän pohja voi tavallaan pudota, jos ei saakaan lasta. Joutuu miettimään itsensä ikään kuin uusiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä minä minä ja mun pitää pitää pitää saada nukke. EIku vauva
Kaipa se liittyy siihen, että on ajatus kuinka elämä menee, ja kun se ei menekään niin tuntuu todella kurjalta. Muistan myös kokeneeni, että kaikki muut menevät eteenpäin, ja minä en pääse. Elämä tuntui merkityksettömältä. Ajattelin omalla kohdallani, että elämän tarkoitus on kasvattaa uusi sukupolvi, ja kun en onnistunut siinä, en oikein keksinyt, mitä muuta merkityksellistä voisi olla. Suurin haaveeni oli aina ollut äidiksi tuleminen. Työ ja urakin ovat tärkeitä, mutta silti äitinä olo on tärkeintä. Oli vaikea päästää irti isoimmasta haaveesta. Mun kohdalla ei lopulta tarvinnut, mutta en tiedä, miten olisin onnistunut, jos olisi ollut pakko työstää lapsettomaksi jäämistä.
Kyllä lapsettomalla on oikeus surra ja ottaa oma aikansa asian käsittelyyn. Mutts ei se tarkoita, etteikö enää koskaan voisi olla onnellinen.
Moni myös elelee erittäin epäterveellisesti, on ylipainoa, juopotellaan, tupakoidaan, vähän sukupuolitauteja jne. ja sitten itketään kun 35-vuotiaana ei onnistukkaan raskaus heti tai ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, onko sinulla seurustelukumppani? Jos on, miksi? Etkö koskaan lapsena ollut onnellinen, kun sinulla ei ollut seurustelukumppania? Eihän elämältä voi pudota pohjaa, vaikka se jatkuisi aina samanlaisena, eli ilman kumppania/puolisoa?
Vierailija kirjoitti:
Kaipa se liittyy siihen, että on ajatus kuinka elämä menee, ja kun se ei menekään niin tuntuu todella kurjalta. Muistan myös kokeneeni, että kaikki muut menevät eteenpäin, ja minä en pääse. Elämä tuntui merkityksettömältä. Ajattelin omalla kohdallani, että elämän tarkoitus on kasvattaa uusi sukupolvi, ja kun en onnistunut siinä, en oikein keksinyt, mitä muuta merkityksellistä voisi olla. Suurin haaveeni oli aina ollut äidiksi tuleminen. Työ ja urakin ovat tärkeitä, mutta silti äitinä olo on tärkeintä. Oli vaikea päästää irti isoimmasta haaveesta. Mun kohdalla ei lopulta tarvinnut, mutta en tiedä, miten olisin onnistunut, jos olisi ollut pakko työstää lapsettomaksi jäämistä.
kuvitelma lineaarisesta elämästä... etenemisestä. Kummallinen. Mitä jos lapsi kuolee, onko se takapakkia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko sinulla seurustelukumppani? Jos on, miksi? Etkö koskaan lapsena ollut onnellinen, kun sinulla ei ollut seurustelukumppania? Eihän elämältä voi pudota pohjaa, vaikka se jatkuisi aina samanlaisena, eli ilman kumppania/puolisoa?
No ei minun elämäni tuntuisi kuolemantuomiolta ilman miestä. Harvempi katkeroituu eroon, kun taas lapsettomalla on lähes oikeus kiukutella vuositolkulla kun vaan näkeekin lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko sinulla seurustelukumppani? Jos on, miksi? Etkö koskaan lapsena ollut onnellinen, kun sinulla ei ollut seurustelukumppania? Eihän elämältä voi pudota pohjaa, vaikka se jatkuisi aina samanlaisena, eli ilman kumppania/puolisoa?
No ei minun elämäni tuntuisi kuolemantuomiolta ilman miestä. Harvempi katkeroituu eroon, kun taas lapsettomalla on lähes oikeus kiukutella vuositolkulla kun vaan näkeekin lapsen.
Tottakai kaikilla on oikeus tuntea ihan mitä tahansa, ei ole ajatus/tunnepoliisia joka voisi sen kieltää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko sinulla seurustelukumppani? Jos on, miksi? Etkö koskaan lapsena ollut onnellinen, kun sinulla ei ollut seurustelukumppania? Eihän elämältä voi pudota pohjaa, vaikka se jatkuisi aina samanlaisena, eli ilman kumppania/puolisoa?
No ei minun elämäni tuntuisi kuolemantuomiolta ilman miestä. Harvempi katkeroituu eroon, kun taas lapsettomalla on lähes oikeus kiukutella vuositolkulla kun vaan näkeekin lapsen.
Vastasit kivasti aiheen ohi. Sinulla siis on mies. Miksi, kun kerran olet sitä mieltä, että jos lapsena on ollut onnellinen ilman jotain asiaa, niin sitä ei saisi haluta aikuisenakaan? Vai liittyykö tämä vaatimus vain tahattomasti lapsettomiin? Kuulostat itse aika ärtyisältä tyypiltä.
Mun mielestä kellään ei ole oikeutta kiukutella vuositolkulla, vaikka surisikin elämässä jotain asiaa.
Monet tahtomattaan sinkkuna olevat välttelevät pariskuntajuttuja. Sama juttu tahattomasti lapsettomien kanssa. Kun lapsettomuus tuntuu kipeältä, ei halua osallistua lapsijuttuihin. Loputtomiin niin ei voi olla, mutta sureminen vie oman aikansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko sinulla seurustelukumppani? Jos on, miksi? Etkö koskaan lapsena ollut onnellinen, kun sinulla ei ollut seurustelukumppania? Eihän elämältä voi pudota pohjaa, vaikka se jatkuisi aina samanlaisena, eli ilman kumppania/puolisoa?
No ei minun elämäni tuntuisi kuolemantuomiolta ilman miestä. Harvempi katkeroituu eroon, kun taas lapsettomalla on lähes oikeus kiukutella vuositolkulla kun vaan näkeekin lapsen.
Vastasit kivasti aiheen ohi. Sinulla siis on mies. Miksi, kun kerran olet sitä mieltä, että jos lapsena on ollut onnellinen ilman jotain asiaa, niin sitä ei saisi haluta aikuisenakaan? Vai liittyykö tämä vaatimus vain tahattomasti lapsettomiin? Kuulostat itse aika ärtyisältä tyypiltä.
Näytäpä missä kohtaa sanoin että ei saa haluta? Lueppa vähän tarkemmin niin ehkä ymmärrät eikä tarvitse ottaa kierroksia omista väärinlukemisista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko sinulla seurustelukumppani? Jos on, miksi? Etkö koskaan lapsena ollut onnellinen, kun sinulla ei ollut seurustelukumppania? Eihän elämältä voi pudota pohjaa, vaikka se jatkuisi aina samanlaisena, eli ilman kumppania/puolisoa?
No ei minun elämäni tuntuisi kuolemantuomiolta ilman miestä. Harvempi katkeroituu eroon, kun taas lapsettomalla on lähes oikeus kiukutella vuositolkulla kun vaan näkeekin lapsen.
Vastasit kivasti aiheen ohi. Sinulla siis on mies. Miksi, kun kerran olet sitä mieltä, että jos lapsena on ollut onnellinen ilman jotain asiaa, niin sitä ei saisi haluta aikuisenakaan? Vai liittyykö tämä vaatimus vain tahattomasti lapsettomiin? Kuulostat itse aika ärtyisältä tyypiltä.
Näytäpä missä kohtaa sanoin että ei saa haluta? Lueppa vähän tarkemmin niin ehkä ymmärrät eikä tarvitse ottaa kierroksia omista väärinlukemisista.
Munkin mielestä vaikutat tekstiesi perusteella ärtyisältä. Ehkä kirjoitustavassasi on jotain mikä ei sitten vastaa tarkoitustasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan samaan tapaanhan sitä voi toivoa esim. parisuhdetta ja avioliittoa. Häistä voidaan haaveilla jo teini-iästä lähtien, ja ylipäätään nähdään itsensä ennemmin puolisona, kuin yksinelävänä sinkkuna.
Mutta sitten sitä parisuhdetta ei koskaan löydy. Vuosi vuodelta näkee, miten muut ympärillä toteuttavat niin luontevasti sitä, mistä itse olet haaveillut vuosikaudet. Se on niin normaali ja arkinen asia, mutta silti et sitä saa.
Jos niitä ei ole koskaan kaivannutkaan, niin sitä asian aiheuttamaa tuskaa ei voi ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko sinulla seurustelukumppani? Jos on, miksi? Etkö koskaan lapsena ollut onnellinen, kun sinulla ei ollut seurustelukumppania? Eihän elämältä voi pudota pohjaa, vaikka se jatkuisi aina samanlaisena, eli ilman kumppania/puolisoa?
No ei minun elämäni tuntuisi kuolemantuomiolta ilman miestä. Harvempi katkeroituu eroon, kun taas lapsettomalla on lähes oikeus kiukutella vuositolkulla kun vaan näkeekin lapsen.
Vastasit kivasti aiheen ohi. Sinulla siis on mies. Miksi, kun kerran olet sitä mieltä, että jos lapsena on ollut onnellinen ilman jotain asiaa, niin sitä ei saisi haluta aikuisenakaan? Vai liittyykö tämä vaatimus vain tahattomasti lapsettomiin? Kuulostat itse aika ärtyisältä tyypiltä.
Näytäpä missä kohtaa sanoin että ei saa haluta? Lueppa vähän tarkemmin niin ehkä ymmärrät eikä tarvitse ottaa kierroksia omista väärinlukemisista.
Munkin mielestä vaikutat tekstiesi perusteella ärtyisältä. Ehkä kirjoitustavassasi on jotain mikä ei sitten vastaa tarkoitustasi.
Mähän voisin olla maailman ärtyisin mörökölli mutta miten se liittyy aiheeseen? Musta sellainen toisten ihmisten piirteiden "hyväntahtoinen" ihmettely vaikuttaa koulukiusaamiselta, mutta eipä se meitä nyt mihinkään itse asiassa vie. Ad hominem repeää täällä jo ekalla sivulla aina muutenkin
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko sinulla seurustelukumppani? Jos on, miksi? Etkö koskaan lapsena ollut onnellinen, kun sinulla ei ollut seurustelukumppania? Eihän elämältä voi pudota pohjaa, vaikka se jatkuisi aina samanlaisena, eli ilman kumppania/puolisoa?
Siis millä logiikalla tää nyt oikein on selitetty??
Vierailija kirjoitti:
Moni myös elelee erittäin epäterveellisesti, on ylipainoa, juopotellaan, tupakoidaan, vähän sukupuolitauteja jne. ja sitten itketään kun 35-vuotiaana ei onnistukkaan raskaus heti tai ollenkaan.
Moni useita lapsia tehnyt elelee myös tuolla tavoin. Heitä kutsutaan tällä palstalla ihan erityisellä termillä.
Siis yksinkertaisin syy: kun rakastaa lapsia, jotka on ihmeellisiä ja ihania ja kaikkea, eikä niitä voi saada. Se on mieletön kipu. Eikä liity lapsuuteen yms. mitenkään.
No jos sinä haluaisit ammatin/työn/kumppanin, mutta et koskaan saisi sitä, elämäsi vain olisi hyvää?
No itse en halua lapsia mutten myöskään ole koskaan ollut onnellinen, joten on sellainenkin mahdollista.