Lue keskustelun säännöt.
Jos haluamme lapsen, onko minun naisena otettava päävastuu?
02.10.2018 |
Suoraan sanottuna ahdistaa tuo perhe-elämän malli, jota olen nähnyt suurimmalla osalla. Eli äiti hoitaa eniten, suunnittelee ja on viime kädessä vastuussa, luopuu omista menoistaan ja mahdollisesta urastaan. Mies taas toimii annetuissa raameissa, osallistuu kyllä aktiivisestikin, mutta silti nainen on se dynamo ja uhrautuja lapsiasioissa.
Meillä tuo ei tulisi varmaan toimimaan, sillä ensinnäkin asumme kahdessa maassa, ja jos saisimme lapsen, reissaisimme paljon kahden maan väliä ja aina perhettä ei voi ottaa mukaan/eivät jaksa lähteä, joten miehen olisi jäätävä esim. viikoksi lapsen kanssa. Lisäksi minulla on työ, joka vaatii jonkin verran reissaamista.
Työtäni en luonnollisestikaan aio lopettaa lapsensaantiin ja kotimaassani haluan käydä usein. Tämä tietysti vaatii paljon joustoa perheeltä, mutta tämä nyt on minun elämääni ja tuntuisi pahalta ja vaikealta luopua näistä elämäni perusasioista. Enkä sitä aio tehdäkään.
Monet ovat kauhistelleet ajatusta, että olisin pois kotoa, mutta onhan niitä isiäkin reissuhommissa ja pitkiä aikoja pois. Mä en oikein näe muuta mahdollisuutta kuin että mies ottaa vähän enemmän vetovastuuta, jos perheen haluamme. Hänelle se on oikein mielekäs ajatus, ympäristö paheksuu.
Onko kaiken tosiaan muututtava jos lapsen haluaa? Ja tämä nyt oli vain ajatusleikkiä ja suunnitelmaa, sillä mitään päätöksiä ei ole tehty. Kannattaako minun edes harkita lasta, kun en ole valmis muuttamaan kaikkea ja "itsekkäästi" aion pitää kiinni mm.työstäni ja tiiviistä vierailuista kotimaassani. Ikääkin kohta 35, mutta mitään suurta fiilistä suuntaan tai toiseen ei ole tullut.
Kommentit (141)
Luultavasti mies olettaa, että otat päävastuun. Keskustele miehen kanssa ja sano suoraan miltä tuntuu. Katso mihin hän on valmis. Jos hän vakuuttaa ottavansa puolet vastuusta, ja myös uskot että niin tapahtuu, niin lisäänny ainoastaan siinä tapauksessa. Voi kuitenkin olla, että vastuu silti tipahtaa sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokemuksen syvällä rintaäänellä ja hieman samanlaisissa kuvioissa perhe-elämää pyörittäneenä sanoisin, että kannattaa varautua siihen, että päävastuu saattaa sinulle napsahtaa, oli tämä suunniteltu asiantila tai ei. Kahden maan välillä asumisen ja reissaamisen yhdistäminen perhe-elämään ei aina ole maailman yksinkertaisin juttu eikä sen toteuttaminen aina suju kaikkien oikeudenmukaisuuden sääntöjen mukaan. Toisenlaisiakin tarinoita lienee olemassa, meillä ei loppujen lopuksi toiminut. Suosittelen myös, että puhutte avoimesti siitä, mitä tapahtuu, jos lasten jälkeen tuleekin ero. Toinen vanhemmista saattaa joutua näissä tilanteissa aika kohtuuttomaan asemaan. Näistä kannattaa olla tietoinen. Aina kaikki ei suju kuin Strömsössä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta siltä,että lapsella tulisi olemaan hyvä ja rakastava koti sekä vanhemmat. Parempi jättää se lapsi tekemättä, koska liiaksi haluat kiinni pitää sinulle annetuista "eduista"
Voitko perustella? Ja mistä "eduista" minun pitäisi luopua?
Lapsellahan siis olisi isä aina kotona turvapilarina, minun nyt vain on tosi vaikea muuttaa töitäni tai olla vierailematta kotimaassa. Tämä on meidän elämä.
Ap
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Tuossa ei ole lapselle sijaa. Lapsi tarvitsee pysyvän kodin ja läsnäolevat vanhemmat. Vanhemmat jotka kilpailee siitä, ketkä saa olla hänen kanssaan, eikä siitä kuka joutuu häntä hoitamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Sitten kun erotaan, pitää olla kuitenkin jonkinlainen etuoikeus huoltajuuteen, koska kuitenkin äiti on aina äiti? Olen toki miehenäkin tasa-arvon kannattaja, mutta asia on moniulotteinen.
Lisäksi monikulttuuriset avioiliitot ja avioero ovat kyllä hyvin tuskallisia lasten suhteen jommalle kummalle osapuolelle. Onko tässä kysymys tällaisesta? Taaskin korostan etten ole mitenkään sellaisia vastaan, mutta kyllä siinä hankaluuksia tulee, jos se elämän rakkaus loppuukin vauva-arkeen...
Mutta siis loppupeleissä, ihmiskunnan historia on täynnä kärsimystä ja nämä meidän nykyaikaiset koettelemukset ovat melko pientä siihen verrattuna mitä aikaisemmin historiassa joutui kokemaan. En toki silti itsekin eronneena vähättele sitä kärsimyksen määrää mitä avioerot aiheuttavat...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksen syvällä rintaäänellä ja hieman samanlaisissa kuvioissa perhe-elämää pyörittäneenä sanoisin, että kannattaa varautua siihen, että päävastuu saattaa sinulle napsahtaa, oli tämä suunniteltu asiantila tai ei. Kahden maan välillä asumisen ja reissaamisen yhdistäminen perhe-elämään ei aina ole maailman yksinkertaisin juttu eikä sen toteuttaminen aina suju kaikkien oikeudenmukaisuuden sääntöjen mukaan. Toisenlaisiakin tarinoita lienee olemassa, meillä ei loppujen lopuksi toiminut. Suosittelen myös, että puhutte avoimesti siitä, mitä tapahtuu, jos lasten jälkeen tuleekin ero. Toinen vanhemmista saattaa joutua näissä tilanteissa aika kohtuuttomaan asemaan. Näistä kannattaa olla tietoinen. Aina kaikki ei suju kuin Strömsössä.
Niin, kaikki on mahdollista ja tästä on keskusteltu.
Tiedän kyllä, että ei ole se helpoin kuvio. Itse olen perhe-elämään valmis ainoastaan tasapuolisuuden ehdolla, vastuu jaetaan ja minun työni ym. vuoksi sitten jossain kohtaa sitä siirretään enemmän isälle. Jos päävastuu sitten vastoin suunnitelmia napsahtaisikin minulle, olisin hyvin pettynyt, katkera ja vihainen. Mutta kai se olisi sitten pakko vain handlata jotenkin, mutta moisesta sopimusrikkomuksesta seuraisi todennäköisesti ero.
Lapsia ei ole suunnitelmissa kuin yksi, jos nyt sitäkään. Tämä on vielä auki.
Ap
Ei kuulosta siltä, että ajattelisit miten olet tuomassa tähän maailmaan uuden ihmisen jonka kasvatus ja kehittyminen olisi sinun ja miehesi vastuulla. Tällä hetkellä olet vielä jämähtänyt aika lapselliseen "minä ja minun haluni" vaiheeseen mihin ei sovi lapsi.
Lapsi menee usein kaiken edelle. Jos ei ole valmis luopumaan ja tekemään niitä uhrauksia, jotka tulevat lapsien tekemisen myötä niin ei kannata lapsia tehdä.
Kuitenkaan ei apset tarkoita sitä, ettäkö kaikista pitäisi luopua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihana lukea välillä tällaisestakin (suunnitellusta) vanhemmuudesta!
Suomessa tosiaan on vallalla käsitys äitiydestä jonain myyttisenä taikavoimana ja isistä lähinnä arjen apupoikina. Touhutaan lapsentahtisuudesta ja kouluikään asti imettämisestä, ja äiti on täyshirviö jos menee töihin ennen kuin lapsi kouluun.
Rakentakaa rohkeasti oma kuvionne, isä on aivan yhtä pätevä vanhempi kuin äitikin!
Eihän se ajatus, että mies kantaisi enemmän vastuuta sinällään ole huono. Se tuossa on enemmän se ongelma, että olet jo tuon ikäinen ja teillä on asian suhteen paljon epävarmuuksia. Jos lapsen hankinta olisi teidän juttunne, niin olisitte saaneet ison osan epävarmuuksista työstettyä jollain tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Rakentakaa rohkeasti oma kuvionne, isä on aivan yhtä pätevä vanhempi kuin äitikin!
Varmasti voi olla, mutta mihinkään sopimuksiin ei voi sataprosenttisesti luottaa. Jos itse epäilee omia voimavarojaan ja pärjäämistään mahdollisesti yksin lapsen kanssa, ei kannata tehdä. Se on nähty ja kuultu monta kertaa, kuinka sovittiin että jaetaan työt ja vastuu, ja sitten äijä lusmuilee eikä teekään mitään. Eikä kuitenkaan voi erota, koska ollaan riippuvaisia jollain tasolla siitä puolisosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta siltä, että ajattelisit miten olet tuomassa tähän maailmaan uuden ihmisen jonka kasvatus ja kehittyminen olisi sinun ja miehesi vastuulla. Tällä hetkellä olet vielä jämähtänyt aika lapselliseen "minä ja minun haluni" vaiheeseen mihin ei sovi lapsi.
Lapsi menee usein kaiken edelle. Jos ei ole valmis luopumaan ja tekemään niitä uhrauksia, jotka tulevat lapsien tekemisen myötä niin ei kannata lapsia tehdä.
Kuitenkaan ei apset tarkoita sitä, ettäkö kaikista pitäisi luopua.
Kyllä niitä lapsia kuule tekee vaikka kuinka moni minä ja minun haluni-ihminen, tosi harva on oikeasti kovinkaan kypsässä ja epäitsekkäässä tai muutenkaan ihanteellisessa mielentilassa niitä hankkiessaan.
Ja kyllä se päävastuu naiselle napsahtaa, vaikka kuinka mitä sovittaisiin ennen lapsen hankintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
En ole kokenut tuollaista. Appivanhempani ovat vanhoillisia ja raivosivat aikoiaan mm siitä, että "pidän miestäni nälässä" kun en kokkaa ruokaa kuten anoppi, lähettelivät minulle henk koht sukulaistensa osoitetietoja että alkaisin hoidella joulukorttien postitusta ja muuta sosiaalista yhteydenpitoa jne.
Mutta sehän on ihan minusta kiinni, kuuntelenko tuollaista.
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Tämä. Perheenlisäyksen suunnitteluvaiheessa mies voi olla tosi innostunut. Lupaa osallistua, huolehtia ja tehdä osuutensa. Tämä ei merkirse mitään. Käytännössä loppujen lopuksi se olet sinä joka olet vastuussa, joustat ja jaksat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta siltä,että lapsella tulisi olemaan hyvä ja rakastava koti sekä vanhemmat. Parempi jättää se lapsi tekemättä, koska liiaksi haluat kiinni pitää sinulle annetuista "eduista"
Voitko perustella? Ja mistä "eduista" minun pitäisi luopua?
Lapsellahan siis olisi isä aina kotona turvapilarina, minun nyt vain on tosi vaikea muuttaa töitäni tai olla vierailematta kotimaassa. Tämä on meidän elämä.
Ap
En ole tämän alkuperäinen kirjoittaja, mutta hän puhuu kyllä asiaa. Jos kaikki muutokset nykyisestä ovat sinulle uhrauksia, niin kannattaa jättää lapset välistä. Lasten myötä elämä muuttuu halusipa sitä tai ei
tai oli siinä vastuujako mikä. Turha edes yrittää uskotella toisin.
Et tule olemaan onnellinen, jos et muutoksiin ole valmis ja joudut mukautumaan vasten tahtoasi. Eikä miehesikään, koska ei vain toinen vanhemmista voi olla se joka mukautuu. Teillä on parisuhde karilla hyvinkin äkkiä noista lähtökohdista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Minä en kestä enkä hyväksy, ja osittain siksi päädyinkin jäämään lapsettomaksi. Koska en kerta kaikkiaan halua ottaa sitä riskiä, että joutuisinkin yksin siihen äiti-huolehtii-kaikesta -ralliin, ja se riski on aina otettava jos lapsen tekee. En halua lasta niin paljon, että se olisi riskin arvoista. Jos joku voisi taata, että sopimukset lapsen isän kanssa pitää, olisin ehkä voinut yhden lapsen hankkiakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit tehdä suunnitelmia ja sopimuksia miehesi kanssa vetovastuusta ja työnjaosta, mutta pidä mielessä, että mikä tahansa sopimus saattaa romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Lapsi saattaa olla sairas, sinä tai miehesi saatatte sairastua, teille voi tulla ero, mies saattaa luistaa sopimuksista. Mikä tahansa on mahdollista, ja sun täytyy olla valmis ottamaan 100 % vastuu lapsesta siinä tapauksessa.
Näin, ja kannattaa myös valmistautua jatkuvaan vääntämiseen siitä, että äiti ei ole perheen ykköshuoltaja. Muiden ihmisten ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden (päiväkoti, koulu, viranomaiset) odotuksissa malli on edelleen se, että äiti hoitaa - vai kuinka moni ottaa yhteyttä ensiksi lapsen isään (ydinperheissä)?. Perinteet ovat aika raskas taakka.
Miten te muut naiset ja äidit sitten kestätte ja hyväksytte tämän "perinteiden taakan"? Eikö teitä vituta ja ärsytä moinen äitiyden alistamalla ylistäminen ja suuremman taakan kantaminen kaiken oman kustannuksella?
Mulle ainakin nämä vanhemmuteen liitetyt roolitusodotukset ovat vaikea juttu, jopa raivostuttava.
Onko se sitten niin, että jos ei ole valmis niihin raameihin taipumaan, niin ei pidä lisääntyäkään? Tältä se ainakin vaikuttaa.
Ap
Meillä meni sektiossa homma pahasti pieleen ja olin sairaalassa kuukauden letkuissa kun lapsi syntyi. Mies hoiti vauvan. Siitä lähtien mies on ollut monesti suuremmassa roolissa lapsen suhteen kuin minä. Enkä ole todellakaan tuntenut mitään perinteiden taakkoja tai muita hölynpölyjä. Meillä on lapsi, josta molemmat huolehtivat ja, jota molemmat hoitavat ja kaikille neuvoloille, päiväkodeille ja ties mille on ollut ihan fine, että isä on vanhempi ihan siinä missä äitikin ja isä käyttää lasta neuvolassa ihan siinä missä äitikin. Älä rakentele jotain ihme asennevammoja ennen kuin edes kokeilet millaista on olla vanhempi nykyajan maailmassa. Toinen seikka on, että ne sinun pakolliset menosi saattavat hyvin suurella todennäköisyydellä olla aika vähäpätöisiä sitten kun se lapsi siinä on.
Ei kuulosta siltä,että lapsella tulisi olemaan hyvä ja rakastava koti sekä vanhemmat. Parempi jättää se lapsi tekemättä, koska liiaksi haluat kiinni pitää sinulle annetuista "eduista"