Voiko omaelämänkerrassa kirjoittaa muista ihmisistä vapaasti?

Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen on kielletty omaelämäkerrassakin.

Äitini kirjoitti sellaisen. Se demonisoi molemmat entiset miehensä, sekä isäni, että isäpuoleni. Tunsimme sisareni kanssa kauheaa myötähäpeää 40 vuotta jatkuneesta katkeruudesta. Ehkä se on hyvä tapa äidillemme purkaa omia traumojaan, mutta toivottavasti sitä ei ikinä julkaista. Ei edes omakustanteena.

Vierailija kirjoitti:

Äitini kirjoitti sellaisen. Se demonisoi molemmat entiset miehensä, sekä isäni, että isäpuoleni. Tunsimme sisareni kanssa kauheaa myötähäpeää 40 vuotta jatkuneesta katkeruudesta. Ehkä se on hyvä tapa äidillemme purkaa omia traumojaan, mutta toivottavasti sitä ei ikinä julkaista. Ei edes omakustanteena.

Ketä kiinnostaisi kirjana lukea tuota.

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö tähän reagoida jotenkin vai antaa olla.

Vastaan nyt vain tähän - muutenhan tämä on ongelma, josta on puhuttu paljon. Yleensä muideen ihmisten asioiden levittelyä ja muista valehtelua pidetään pahana, mutta kirjailijat tekevät sitä lähes säännönmukaisesti.

Mutta siis yllä olevaan kysymykseen. Ei pidä tehdä mitään - ei siis ole pakko. Asian voi antaa olla, jos tuntuu siltä, että se on itselle helpompaa ja että voi antaa sen olla. Usein se ON pitkällä tähtäimellä helpompaa, koska oikeusprosessit ovat raskaita ja koska ne levittävät niitä samaisia yksityisasioita, jotka hakusit pitää itelläsi, entistä isomman joukon tietoon ja mielenkiintoon. Kaikki eivät silti pysty tähän tai kokevat, että kun heitä on loukattu ja kirjallisesti hyväksi käytetty, pitää loukkaajan ja hyväksikäyttöjän saada rangaistus. Tällöin voi ensin valittaa kustantajalle, joka voi tehdä tai olla tekemättä kirjasta markkinoiltavetopäätöksen. Jos se ei toimi, tai jos on riittävän julkisuussuuntautunut, voi tehdä poliisille tutkintapyynnön yksityisyyden suojan rikkomisesta tai kunnianloukkauksesta sen mukaan, kummasta katsoo olevan kyse.

Tai jos on oikein kostonhimoinen, kirjoittaa pmat muistelmat, joissa vetää lokaan sen edellisen kirjoittajan. Kirjailjat ovat printeisesti tehneet toisilleen näin.

Kyllä ainakin itse reagoisin, jos joku kertoisi julkaistussa kirjassaan yksityisyyttäni loukkaavia tietoja tai valheita. Siitä joutuu vastuuseen sekä kustantaja että kirjoittaja ja kirja vedetään myynnistä. Eivätköhän ainakin isot kustantajat lueta kirjan lakimiehellä niin, ettei siinä ole mitään laitonta. Läheisiltä varmaan kysytään lupa kertoa asioista kirjassa, muiden kohdalla voidaan käyttää erilaisia kiertotekniikoita, ettei kenenkään yksityisyyttä loukata tai mennä muuten laittomuuksien puolelle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö tähän reagoida jotenkin vai antaa olla.

Vastaan nyt vain tähän - muutenhan tämä on ongelma, josta on puhuttu paljon. Yleensä muideen ihmisten asioiden levittelyä ja muista valehtelua pidetään pahana, mutta kirjailijat tekevät sitä lähes säännönmukaisesti.

Mutta siis yllä olevaan kysymykseen. Ei pidä tehdä mitään - ei siis ole pakko. Asian voi antaa olla, jos tuntuu siltä, että se on itselle helpompaa ja että voi antaa sen olla. Usein se ON pitkällä tähtäimellä helpompaa, koska oikeusprosessit ovat raskaita ja koska ne levittävät niitä samaisia yksityisasioita, jotka hakusit pitää itelläsi, entistä isomman joukon tietoon ja mielenkiintoon. Kaikki eivät silti pysty tähän tai kokevat, että kun heitä on loukattu ja kirjallisesti hyväksi käytetty, pitää loukkaajan ja hyväksikäyttöjän saada rangaistus. Tällöin voi ensin valittaa kustantajalle, joka voi tehdä tai olla tekemättä kirjasta markkinoiltavetopäätöksen. Jos se ei toimi, tai jos on riittävän julkisuussuuntautunut, voi tehdä poliisille tutkintapyynnön yksityisyyden suojan rikkomisesta tai kunnianloukkauksesta sen mukaan, kummasta katsoo olevan kyse.

Tai jos on oikein kostonhimoinen, kirjoittaa pmat muistelmat, joissa vetää lokaan sen edellisen kirjoittajan. Kirjailjat ovat printeisesti tehneet toisilleen näin.

Kirjailijat kirjoittavat fiktiivisiä tekstejä, tässä oli kyse omaelämäkerrasta. Kirjailijoiden omaelämäkertoja koskevat ihan samat säännöt kuin muidenkin, mutta romaanit ovat ihan eri asia. 

Se on omaelämäkerta, ei omaelämänkerta.

Asiasta on käräjöity. Meille varmaan tunnetuin tapaus on Susan Ruususen kirjoittama Pääministerin morsian.

https://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4%C3%A4ministerin_morsian

Vierailija kirjoitti:

Äitini kirjoitti sellaisen. Se demonisoi molemmat entiset miehensä, sekä isäni, että isäpuoleni. Tunsimme sisareni kanssa kauheaa myötähäpeää 40 vuotta jatkuneesta katkeruudesta. Ehkä se on hyvä tapa äidillemme purkaa omia traumojaan, mutta toivottavasti sitä ei ikinä julkaista. Ei edes omakustanteena.

Omakustanteita on nykyisin niin helppo julkaista vaikka nettiin, että varmaan näitä tapauksia on enemmän nykyään. Jos on tiedossa, että aikoo julkaista itse, niin kertokaa äidillenne, että siitä voi tulla oikeusjuttu, kun ei toisista voi mitä tahansa kirjoitella. Sitten ei tule mitään seurauksia, jos äiti muuttaa nimet ja sanoo kirjan olevan romaani.

Vierailija kirjoitti:

Se on omaelämäkerta, ei omaelämänkerta.

Tää nyt on taas tää mandela-efekti, aikaisemmin se oli omaelämänkerta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö tähän reagoida jotenkin vai antaa olla.

Vastaan nyt vain tähän - muutenhan tämä on ongelma, josta on puhuttu paljon. Yleensä muideen ihmisten asioiden levittelyä ja muista valehtelua pidetään pahana, mutta kirjailijat tekevät sitä lähes säännönmukaisesti.

Mutta siis yllä olevaan kysymykseen. Ei pidä tehdä mitään - ei siis ole pakko. Asian voi antaa olla, jos tuntuu siltä, että se on itselle helpompaa ja että voi antaa sen olla. Usein se ON pitkällä tähtäimellä helpompaa, koska oikeusprosessit ovat raskaita ja koska ne levittävät niitä samaisia yksityisasioita, jotka hakusit pitää itelläsi, entistä isomman joukon tietoon ja mielenkiintoon. Kaikki eivät silti pysty tähän tai kokevat, että kun heitä on loukattu ja kirjallisesti hyväksi käytetty, pitää loukkaajan ja hyväksikäyttöjän saada rangaistus. Tällöin voi ensin valittaa kustantajalle, joka voi tehdä tai olla tekemättä kirjasta markkinoiltavetopäätöksen. Jos se ei toimi, tai jos on riittävän julkisuussuuntautunut, voi tehdä poliisille tutkintapyynnön yksityisyyden suojan rikkomisesta tai kunnianloukkauksesta sen mukaan, kummasta katsoo olevan kyse.

Tai jos on oikein kostonhimoinen, kirjoittaa pmat muistelmat, joissa vetää lokaan sen edellisen kirjoittajan. Kirjailjat ovat printeisesti tehneet toisilleen näin.

Kirjailijat kirjoittavat fiktiivisiä tekstejä, tässä oli kyse omaelämäkerrasta. Kirjailijoiden omaelämäkertoja koskevat ihan samat säännöt kuin muidenkin, mutta romaanit ovat ihan eri asia. 

Miksi omaelämäkerta pitäisi olla jotenkin totuudenmukaisempi kuin muista ihmisistä kertova fiktiivinen teos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö tähän reagoida jotenkin vai antaa olla.

Vastaan nyt vain tähän - muutenhan tämä on ongelma, josta on puhuttu paljon. Yleensä muideen ihmisten asioiden levittelyä ja muista valehtelua pidetään pahana, mutta kirjailijat tekevät sitä lähes säännönmukaisesti.

Mutta siis yllä olevaan kysymykseen. Ei pidä tehdä mitään - ei siis ole pakko. Asian voi antaa olla, jos tuntuu siltä, että se on itselle helpompaa ja että voi antaa sen olla. Usein se ON pitkällä tähtäimellä helpompaa, koska oikeusprosessit ovat raskaita ja koska ne levittävät niitä samaisia yksityisasioita, jotka hakusit pitää itelläsi, entistä isomman joukon tietoon ja mielenkiintoon. Kaikki eivät silti pysty tähän tai kokevat, että kun heitä on loukattu ja kirjallisesti hyväksi käytetty, pitää loukkaajan ja hyväksikäyttöjän saada rangaistus. Tällöin voi ensin valittaa kustantajalle, joka voi tehdä tai olla tekemättä kirjasta markkinoiltavetopäätöksen. Jos se ei toimi, tai jos on riittävän julkisuussuuntautunut, voi tehdä poliisille tutkintapyynnön yksityisyyden suojan rikkomisesta tai kunnianloukkauksesta sen mukaan, kummasta katsoo olevan kyse.

Tai jos on oikein kostonhimoinen, kirjoittaa pmat muistelmat, joissa vetää lokaan sen edellisen kirjoittajan. Kirjailjat ovat printeisesti tehneet toisilleen näin.

Kirjailijat kirjoittavat fiktiivisiä tekstejä, tässä oli kyse omaelämäkerrasta. Kirjailijoiden omaelämäkertoja koskevat ihan samat säännöt kuin muidenkin, mutta romaanit ovat ihan eri asia. 

Miksi omaelämäkerta pitäisi olla jotenkin totuudenmukaisempi kuin muista ihmisistä kertova fiktiivinen teos.

Se on ratkaisevaa, että väitetään puhuttavan oikeista henkilöistä ja käytetään heidän oikeita nimiään tai henkilöt ovat tunnistettavasti kuvattu. Julkisuudenhenkilöillä on alhaisempi yksityisyydensuoja kuin taviksella, mutta heistäkään ei voi kertoa valheita eikä yksityiselämän suojan piiriin kuuluvia asioita kuten terveystietoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö tähän reagoida jotenkin vai antaa olla.

Vastaan nyt vain tähän - muutenhan tämä on ongelma, josta on puhuttu paljon. Yleensä muideen ihmisten asioiden levittelyä ja muista valehtelua pidetään pahana, mutta kirjailijat tekevät sitä lähes säännönmukaisesti.

Mutta siis yllä olevaan kysymykseen. Ei pidä tehdä mitään - ei siis ole pakko. Asian voi antaa olla, jos tuntuu siltä, että se on itselle helpompaa ja että voi antaa sen olla. Usein se ON pitkällä tähtäimellä helpompaa, koska oikeusprosessit ovat raskaita ja koska ne levittävät niitä samaisia yksityisasioita, jotka hakusit pitää itelläsi, entistä isomman joukon tietoon ja mielenkiintoon. Kaikki eivät silti pysty tähän tai kokevat, että kun heitä on loukattu ja kirjallisesti hyväksi käytetty, pitää loukkaajan ja hyväksikäyttöjän saada rangaistus. Tällöin voi ensin valittaa kustantajalle, joka voi tehdä tai olla tekemättä kirjasta markkinoiltavetopäätöksen. Jos se ei toimi, tai jos on riittävän julkisuussuuntautunut, voi tehdä poliisille tutkintapyynnön yksityisyyden suojan rikkomisesta tai kunnianloukkauksesta sen mukaan, kummasta katsoo olevan kyse.

Tai jos on oikein kostonhimoinen, kirjoittaa pmat muistelmat, joissa vetää lokaan sen edellisen kirjoittajan. Kirjailjat ovat printeisesti tehneet toisilleen näin.

Kirjailijat kirjoittavat fiktiivisiä tekstejä, tässä oli kyse omaelämäkerrasta. Kirjailijoiden omaelämäkertoja koskevat ihan samat säännöt kuin muidenkin, mutta romaanit ovat ihan eri asia. 

Miksi omaelämäkerta pitäisi olla jotenkin totuudenmukaisempi kuin muista ihmisistä kertova fiktiivinen teos.

Se on ratkaisevaa, että väitetään puhuttavan oikeista henkilöistä ja käytetään heidän oikeita nimiään tai henkilöt ovat tunnistettavasti kuvattu. Julkisuudenhenkilöillä on alhaisempi yksityisyydensuoja kuin taviksella, mutta heistäkään ei voi kertoa valheita eikä yksityiselämän suojan piiriin kuuluvia asioita kuten terveystietoja.

Ei sillä ole mitään merkitystä käytetäänkö oikrita nimiä vai kirjoitetasnko faktaa vai fiktiota. Vain sillä on merkitystä pystyykö henkilön tunnistamaan ja loukkaako tieto yksityiselämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö tähän reagoida jotenkin vai antaa olla.

Vastaan nyt vain tähän - muutenhan tämä on ongelma, josta on puhuttu paljon. Yleensä muideen ihmisten asioiden levittelyä ja muista valehtelua pidetään pahana, mutta kirjailijat tekevät sitä lähes säännönmukaisesti.

Mutta siis yllä olevaan kysymykseen. Ei pidä tehdä mitään - ei siis ole pakko. Asian voi antaa olla, jos tuntuu siltä, että se on itselle helpompaa ja että voi antaa sen olla. Usein se ON pitkällä tähtäimellä helpompaa, koska oikeusprosessit ovat raskaita ja koska ne levittävät niitä samaisia yksityisasioita, jotka hakusit pitää itelläsi, entistä isomman joukon tietoon ja mielenkiintoon. Kaikki eivät silti pysty tähän tai kokevat, että kun heitä on loukattu ja kirjallisesti hyväksi käytetty, pitää loukkaajan ja hyväksikäyttöjän saada rangaistus. Tällöin voi ensin valittaa kustantajalle, joka voi tehdä tai olla tekemättä kirjasta markkinoiltavetopäätöksen. Jos se ei toimi, tai jos on riittävän julkisuussuuntautunut, voi tehdä poliisille tutkintapyynnön yksityisyyden suojan rikkomisesta tai kunnianloukkauksesta sen mukaan, kummasta katsoo olevan kyse.

Tai jos on oikein kostonhimoinen, kirjoittaa pmat muistelmat, joissa vetää lokaan sen edellisen kirjoittajan. Kirjailjat ovat printeisesti tehneet toisilleen näin.

Kirjailijat kirjoittavat fiktiivisiä tekstejä, tässä oli kyse omaelämäkerrasta. Kirjailijoiden omaelämäkertoja koskevat ihan samat säännöt kuin muidenkin, mutta romaanit ovat ihan eri asia. 

Miksi omaelämäkerta pitäisi olla jotenkin totuudenmukaisempi kuin muista ihmisistä kertova fiktiivinen teos.

Se on ratkaisevaa, että väitetään puhuttavan oikeista henkilöistä ja käytetään heidän oikeita nimiään tai henkilöt ovat tunnistettavasti kuvattu. Julkisuudenhenkilöillä on alhaisempi yksityisyydensuoja kuin taviksella, mutta heistäkään ei voi kertoa valheita eikä yksityiselämän suojan piiriin kuuluvia asioita kuten terveystietoja.

Ei sillä ole mitään merkitystä käytetäänkö oikrita nimiä vai kirjoitetasnko faktaa vai fiktiota. Vain sillä on merkitystä pystyykö henkilön tunnistamaan ja loukkaako tieto yksityiselämää.

Korjaan tietoa levitetään yksityiselämää loukkaavalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö tähän reagoida jotenkin vai antaa olla.

Vastaan nyt vain tähän - muutenhan tämä on ongelma, josta on puhuttu paljon. Yleensä muideen ihmisten asioiden levittelyä ja muista valehtelua pidetään pahana, mutta kirjailijat tekevät sitä lähes säännönmukaisesti.

Mutta siis yllä olevaan kysymykseen. Ei pidä tehdä mitään - ei siis ole pakko. Asian voi antaa olla, jos tuntuu siltä, että se on itselle helpompaa ja että voi antaa sen olla. Usein se ON pitkällä tähtäimellä helpompaa, koska oikeusprosessit ovat raskaita ja koska ne levittävät niitä samaisia yksityisasioita, jotka hakusit pitää itelläsi, entistä isomman joukon tietoon ja mielenkiintoon. Kaikki eivät silti pysty tähän tai kokevat, että kun heitä on loukattu ja kirjallisesti hyväksi käytetty, pitää loukkaajan ja hyväksikäyttöjän saada rangaistus. Tällöin voi ensin valittaa kustantajalle, joka voi tehdä tai olla tekemättä kirjasta markkinoiltavetopäätöksen. Jos se ei toimi, tai jos on riittävän julkisuussuuntautunut, voi tehdä poliisille tutkintapyynnön yksityisyyden suojan rikkomisesta tai kunnianloukkauksesta sen mukaan, kummasta katsoo olevan kyse.

Tai jos on oikein kostonhimoinen, kirjoittaa pmat muistelmat, joissa vetää lokaan sen edellisen kirjoittajan. Kirjailjat ovat printeisesti tehneet toisilleen näin.

Kirjailijat kirjoittavat fiktiivisiä tekstejä, tässä oli kyse omaelämäkerrasta. Kirjailijoiden omaelämäkertoja koskevat ihan samat säännöt kuin muidenkin, mutta romaanit ovat ihan eri asia. 

Miksi omaelämäkerta pitäisi olla jotenkin totuudenmukaisempi kuin muista ihmisistä kertova fiktiivinen teos.

Se on ratkaisevaa, että väitetään puhuttavan oikeista henkilöistä ja käytetään heidän oikeita nimiään tai henkilöt ovat tunnistettavasti kuvattu. Julkisuudenhenkilöillä on alhaisempi yksityisyydensuoja kuin taviksella, mutta heistäkään ei voi kertoa valheita eikä yksityiselämän suojan piiriin kuuluvia asioita kuten terveystietoja.

Ei sillä ole mitään merkitystä käytetäänkö oikrita nimiä vai kirjoitetasnko faktaa vai fiktiota. Vain sillä on merkitystä pystyykö henkilön tunnistamaan ja loukkaako tieto yksityiselämää.

Romaanihenkilöt ovat keksittyjä, joten heidän kunniaansa ei voi loukata. Maija Poppanen, Peppi Pitkätossu tai muutkaan fiktiiviset romaanihenkilöt eivät myöskään voi nostaa oikeusjuttua, sillä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen ja kunnianloukkaus ovat asianomistajarikoksia.

Voi mutta jos puhut paskaa ne saattaa haastaa sut oikeuteen.

Saahan sitä kirjoittaa ihan mitä vain, mutta seuraukset voivat olla kovat. Tulee hakematta mieleen erään "kirjailijan" tuotos "Pääministerin morsian", josta pamahti aika kovat tuomiot kirjoittajalle ja julkaisijalle.

Kunnianloukkaus ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen ovat rangaistavia tekoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö tähän reagoida jotenkin vai antaa olla.

Vastaan nyt vain tähän - muutenhan tämä on ongelma, josta on puhuttu paljon. Yleensä muideen ihmisten asioiden levittelyä ja muista valehtelua pidetään pahana, mutta kirjailijat tekevät sitä lähes säännönmukaisesti.

Mutta siis yllä olevaan kysymykseen. Ei pidä tehdä mitään - ei siis ole pakko. Asian voi antaa olla, jos tuntuu siltä, että se on itselle helpompaa ja että voi antaa sen olla. Usein se ON pitkällä tähtäimellä helpompaa, koska oikeusprosessit ovat raskaita ja koska ne levittävät niitä samaisia yksityisasioita, jotka hakusit pitää itelläsi, entistä isomman joukon tietoon ja mielenkiintoon. Kaikki eivät silti pysty tähän tai kokevat, että kun heitä on loukattu ja kirjallisesti hyväksi käytetty, pitää loukkaajan ja hyväksikäyttöjän saada rangaistus. Tällöin voi ensin valittaa kustantajalle, joka voi tehdä tai olla tekemättä kirjasta markkinoiltavetopäätöksen. Jos se ei toimi, tai jos on riittävän julkisuussuuntautunut, voi tehdä poliisille tutkintapyynnön yksityisyyden suojan rikkomisesta tai kunnianloukkauksesta sen mukaan, kummasta katsoo olevan kyse.

Tai jos on oikein kostonhimoinen, kirjoittaa pmat muistelmat, joissa vetää lokaan sen edellisen kirjoittajan. Kirjailjat ovat printeisesti tehneet toisilleen näin.

Kirjailijat kirjoittavat fiktiivisiä tekstejä, tässä oli kyse omaelämäkerrasta. Kirjailijoiden omaelämäkertoja koskevat ihan samat säännöt kuin muidenkin, mutta romaanit ovat ihan eri asia. 

Miksi omaelämäkerta pitäisi olla jotenkin totuudenmukaisempi kuin muista ihmisistä kertova fiktiivinen teos.

Se on ratkaisevaa, että väitetään puhuttavan oikeista henkilöistä ja käytetään heidän oikeita nimiään tai henkilöt ovat tunnistettavasti kuvattu. Julkisuudenhenkilöillä on alhaisempi yksityisyydensuoja kuin taviksella, mutta heistäkään ei voi kertoa valheita eikä yksityiselämän suojan piiriin kuuluvia asioita kuten terveystietoja.

Ei sillä ole mitään merkitystä käytetäänkö oikrita nimiä vai kirjoitetasnko faktaa vai fiktiota. Vain sillä on merkitystä pystyykö henkilön tunnistamaan ja loukkaako tieto yksityiselämää.

Romaanihenkilöt ovat keksittyjä, joten heidän kunniaansa ei voi loukata. Maija Poppanen, Peppi Pitkätossu tai muutkaan fiktiiviset romaanihenkilöt eivät myöskään voi nostaa oikeusjuttua, sillä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen ja kunnianloukkaus ovat asianomistajarikoksia.

Jos Maija Meikäläinen on tunnistettavissa Peppi Pitkätossuksi ja tapa jolla tietoa (faktaa tai fiktiota) levitetään loukaa Maija Meikäläisen yksityiselämää voi Maija Meikäläinen syytteen nostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö tähän reagoida jotenkin vai antaa olla.

Vastaan nyt vain tähän - muutenhan tämä on ongelma, josta on puhuttu paljon. Yleensä muideen ihmisten asioiden levittelyä ja muista valehtelua pidetään pahana, mutta kirjailijat tekevät sitä lähes säännönmukaisesti.

Mutta siis yllä olevaan kysymykseen. Ei pidä tehdä mitään - ei siis ole pakko. Asian voi antaa olla, jos tuntuu siltä, että se on itselle helpompaa ja että voi antaa sen olla. Usein se ON pitkällä tähtäimellä helpompaa, koska oikeusprosessit ovat raskaita ja koska ne levittävät niitä samaisia yksityisasioita, jotka hakusit pitää itelläsi, entistä isomman joukon tietoon ja mielenkiintoon. Kaikki eivät silti pysty tähän tai kokevat, että kun heitä on loukattu ja kirjallisesti hyväksi käytetty, pitää loukkaajan ja hyväksikäyttöjän saada rangaistus. Tällöin voi ensin valittaa kustantajalle, joka voi tehdä tai olla tekemättä kirjasta markkinoiltavetopäätöksen. Jos se ei toimi, tai jos on riittävän julkisuussuuntautunut, voi tehdä poliisille tutkintapyynnön yksityisyyden suojan rikkomisesta tai kunnianloukkauksesta sen mukaan, kummasta katsoo olevan kyse.

Tai jos on oikein kostonhimoinen, kirjoittaa pmat muistelmat, joissa vetää lokaan sen edellisen kirjoittajan. Kirjailjat ovat printeisesti tehneet toisilleen näin.

Kirjailijat kirjoittavat fiktiivisiä tekstejä, tässä oli kyse omaelämäkerrasta. Kirjailijoiden omaelämäkertoja koskevat ihan samat säännöt kuin muidenkin, mutta romaanit ovat ihan eri asia. 

Miksi omaelämäkerta pitäisi olla jotenkin totuudenmukaisempi kuin muista ihmisistä kertova fiktiivinen teos.

Se on ratkaisevaa, että väitetään puhuttavan oikeista henkilöistä ja käytetään heidän oikeita nimiään tai henkilöt ovat tunnistettavasti kuvattu. Julkisuudenhenkilöillä on alhaisempi yksityisyydensuoja kuin taviksella, mutta heistäkään ei voi kertoa valheita eikä yksityiselämän suojan piiriin kuuluvia asioita kuten terveystietoja.

Ei sillä ole mitään merkitystä käytetäänkö oikrita nimiä vai kirjoitetasnko faktaa vai fiktiota. Vain sillä on merkitystä pystyykö henkilön tunnistamaan ja loukkaako tieto yksityiselämää.

Romaanihenkilöt ovat keksittyjä, joten heidän kunniaansa ei voi loukata. Maija Poppanen, Peppi Pitkätossu tai muutkaan fiktiiviset romaanihenkilöt eivät myöskään voi nostaa oikeusjuttua, sillä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen ja kunnianloukkaus ovat asianomistajarikoksia.

Jos Maija Meikäläinen on tunnistettavissa Peppi Pitkätossuksi ja tapa jolla tietoa (faktaa tai fiktiota) levitetään loukaa Maija Meikäläisen yksityiselämää voi Maija Meikäläinen syytteen nostaa.

Kyllä, jos kyseessä on elämäkerta. Ei, jos teos on nimetty romaaniksi. Asia ei siitä muutu miksikään, vaikka olisit eri mieltä tai pitäisit sitä epäreiluna.

En itsekään pitäisi siitä, jos vaikkapa exäni kirjoittaisi avioerostamme romaanin, mutta tuomiota hän ei siitä saisi, poliisi ei voisi edes ottaa vastaan tutkintapyyntöä. Toisaalta ymmärrettävää, koska kaikki kirjallisuus ehtyisi, jos kirjailijoiden puolisot ja sukulaiset olisivat jatkuvasti haastamassa kirjailijaa oikeuteen sen perusteella, mitä tämä kirjoittaa romaaneissaan, mutta sellaistahan ei ole tapahtunut. 

Jos puhutaan tavallisesta ihmisestä, niin kirjoittajalla on vastuu ja pitää olla ymmärrystä esim. Sen suhteen mitä on soveliasta julkaista. Aikuisille lapsilleen on turha vuodattaa sellaista, minkä vi vuodattaa terapeutille tai käsitellä itse. Jos itselleen ja perheelleen painattaa muutaman kirjan ei siitä varmasti isoa haloota synny on tekstissä mitä on. Tosin jos se on todella negatiiviseen sävyyn kirjoitettu saattaa olla, että elämäkerta jää luettavaksi vaan yhdelle sukupolvelle. Jos haluaa, että se kulkee suvussa pitää esittää asiat korrektisti.

Yleensä ottaen ihmiset pitävät omaa elämäänsä jotenkin erikoisena ja toisen silmissä se näyttää paljon tylsemmältä. Ihmiset, jotka ovat syntyneet tietyllä vuosikymmenellä omaavat usein samanlaisen elämäntarinan pääkohdittain.