Milloin on sopiva ikä kertoa lapselle katoavasta keskiluokasta ja nuorten laskevasta tulokehityksestä?

15 vee

Nykylapset on jo tottuneet siihen että esim. isovanhemmat ovat varakkaampia kuin omat vanhemmat, nuorempien sukupolvien köyhyys ei tule yllätyksenä.

Mitä tuossa? Totta kai näin on ja fiksu lapsi tajuaa sen itsekin.

Olen miettinyt samaa. Oma lapsi nyt 11-vuotias ja alkanut miettiä, miksi isona ryhtyisi ja mihin muuttaisi. Vielä se jaksaa unelmoida esim. omistusasunnosta, koska pitää vuokranmaksuamme ihan "järjettömänä" rahareikänä. Jotenkin en raaskisi lyödä kasvoille vielä noin nuorena ja kertoa, että mistään elämänpituisesta urasta ei kannata haaveillakaan vaan pätkätöitä on hänellekin tiedossa, joten oman kodin ostaminen ei luultavasti olisi järkevää, jos olisi edes mahdollista. Hoitajaksihan sitä pitäisi tietysti patistaa, vaikka luontonsa ei sen mukainen olekaan, sillä mikään muu kuin hoiva-ala ei takaa "varmaa" työpaikkaa. Ja hoiva-alallakin saisi sitten palkkakuopassa juosta itsensä henkihieveriin ja kuunnella juhlapuheissa kiitoksia uhrautuvuudestaan, mutta milloinkaan työn "arvostus" ei tulisi palkassa näkymään.

Toista se oli omassa nuoruudessa: me sentään vielä haaveiltiin parikymppisinä opiskelijoinakin, ja todellisuus iski päin vasta valmistuttua.

Omat lapset on vielä alakoulussa, mutta kyllähän tää on viimeistään muutaman vuoden päästä edessä kun tulevat teini-ikään. Olen jo koittanut valmistella heitä tosiasioitten kohtaamiseen, esim. jos lapset kysyvät ”isi, koska sä menet taas töihin” niin hymyilen vaan lempeästi ja sanon, että ”katsokaas lapset, isi on jo yli 45-vuotias, ei isi mene enää pitkiksi ajoiksi töihin ollenkaan.” Tai sitten vastaan, että ”sitten kun isillä tulee palkkatukipäivät täyteen, jos palkkatukia riittää” tai jopa että ”isi on ajatellut opiskella kolmannen tutkinnon, kun isillä on vasta humanistinen ja tekninen loppututkinto, niin vois hankkia jonkun hallinnon tai terapia-alan jutun.”

Kyllähän lasten on nämä asiat hyvä oppia ajoissa, mutta ne on hyvä esittää luonnollisina ja ihmisen elämään kuuluvina juttuina, joita ei tarvitse pelätä ollenkaan. Oikeisto-keskustalainen työvoima- ja talouspolitiikkahan kuitenkin kuuluu tähän ihmisenä olemiseen ja jokaisella meistä on se oma rajattu aikamme työelämässä. Sen oman kiitävän vuoron jälkeen on aika päästää seuraavat sukupolvet työkokeiluihin ja kuntouttavaan työtoimintaan ja ja kartuttamaan sijoittajien osinkoja. Ja kyllä ne aktiivisuuslain leikkaukset karenssitkin on ihmiselle hyväksi, ettei pääse liikaa keskiluokkaistumaan. Eihän siitä tulis mitään, jos kaikilla olis köyhyysrajan ylittävä elintaso.

Ja itse olen myös tiedostavana yksilönä suunnitellut asiat huolella silloin kun perheen perustamista suunniteltiin ja valmistelin lapsilleni kunnon perintöosan. Molemmille on kellarissa odottamassa oma Sorbus-pullo, jotka ostin vielä töissä ollessani, kun Alko luopui perinnejuoman valmistamisesta. Niillä pulloilla on lasten hyvä lähteä rakentamaan omaa elämää, kun minusta aika jättää. Tämä ajatus pitää minut levollisena ja lämpimänä pitkinä öinä viikkoa ennen työttömyyspäivärahojen maksua.

Eipä niille paljon juuri tuosta tarvitse keskustella, kunhan opettaa että suu säkkiä myöten ja kuluttaa vähemmän kuin tienaa -elämäntavan. Keskiluokka ei katoa (se ei voi, koska se nimensä mukaan on keskellä oleva osa yhteiskunnasta, ne joilla on keskimäärin hyvin asiat)

Nuorisossa tuntuu olevan jo aika vahvana ymmärrys siitä, ettei maapallo kestä kasvavaa kulutusta ja mammonaa haalintaa. Me vähän vanhemmat olemme siinä vielä valitettavan tyhmiä. Se, että keskiluokka muuttuu on isompi yllätys ja ongelma meille kuin nuorille.