Lapset + työ on vaan liikaa

LOPETA JO näiden ketjujen tehtailu! Usko jo, et sinä saa naista vaikka naisten työssäkäynti kiellettäisiin.

Leikkaa se jalkojesi välissä roikkuva pikkunakki irti, et sinä sitä mihinkään tarvitse!

Vierailija kirjoitti:

LOPETA JO näiden ketjujen tehtailu! Usko jo, et sinä saa naista vaikka naisten työssäkäynti kiellettäisiin.

Leikkaa se jalkojesi välissä roikkuva pikkunakki irti, et sinä sitä mihinkään tarvitse!

? Okei, varmaan käyn palstalla liian vähän kun en tiedä mistä puhut.😨

ap

Vierailija kirjoitti:

Muita jotka ei vaan jaksa sitä yhdistelmää? Koen lisäksi huonoa omaatuntoa kun työ vie niin paljon huomiota ja energiaa ja se on kaikki pois omilta lapsilta. Etenkin esikoinen tarttisi tukea ja läsnäoloa paljon nykyistä enemmän.

Lyhennettyä päivää jo teen, helpottaa vähän.

Kyllä, täällä toinen. Mietin mikä tästä on tehnyt niin raskasta. Onhan ennenkin jaksettu. Koen, että vaatimukset on nousseet niin kovaksi että sen alla uupuu. Ei ole vain työ ja lapset. On kaupassakäynnit, työmatkat, hoitopaikkaan viennit ja haut, metatyöt. Pelkkiin siirtymisiin menee jo paljon aikaa. Sitten kotityöt, ja pitää tietysti olla terveellistä ja monipuolistaa ruokaa jota pitää hakea kaupasta useana päivänä viikossa. Esikoista on autettava läksyissä päivittäin ja seurattava miten koulu sujuu. Perheen pitää liikkua ja lasten harrastaa liikuntaa, koska liikkuminen elämäntapana on opetettava lapsille pienestä saakka. Sosiaalisesta elämästä tulee huolehtia. Perheystävät, sukulaiset, omat ystävät. Välissä kuskataan harrastuksiin, hankitaan taas uusia vaatteita ja välineitä kasvaville lapsille. Pysytään kiinni ajassa, ja opetellaan käyttämään somea ja välineitä. Pitää urheilla ja huolehtia omasta hyvinvoinnista. Välissä katsotaan Wilmaa ja leivotaan koulun myyjäisiin. Vasu-keskustelu. Huolehditaan että pysyy ammatillisti kehityksestä mukana. Pidetään huolta parisuhteesta ettei mies lähde toisen mukaan, vaikka voisihan se elämä muuttua helpommaksi sillä että saisi olla joka toinen viikko yksin ilman tätä kuormaa. Naisen elämästä on tullut liian raskasta ja vanhemmuuden vaatimukset on kovat.

Sairastuin sitten uupumukseen, kun en jaksanut. Olen ihan tavallinen nainen, mutta nykyvanhemmuus yhdistettynä muuhun nykyelämään on jotain johon rahkeeni eivät riitä. Olisi pitänyt jäädä lapsettomaksi.

Vanhempieni elämä ei ollut tällaista.

Kuule, ihan itse voi  elämiseensä vaikuttaa. Jos ei kiinnosta leipoa joulumyyjäisiin, ei ole pakko. t. kolmen lapsen äiti

Mietin just että ei omien vanhempien elämä ollut paljoakaan erilaista kuin nyt meillä. Äiti teki lyhyempää päivää mutta siinä kaikki. Harrastuksia ei ollut lapsilla niin paljoa kuin nykyään ja ei tarvinnut kytätä lasten perään niin paljoa.

Ap. Mä tein aikoja sitten päätöksen, etten leivo kouluun mitään. Ostaa voin pullaa.

Ne jotka leipoo, ovat jotenkin helpommalla, esim työttöminä eli aikaa on tai sitten mies, joka hoitaa lapset melkein yksin.

Minä!

Olen yksinhuoltaja eli hoidan tuon kaiken yksin. Lapset on isällänsä vain joka toinen viikonloppu, joten ei ole edes sitä "lepo"-viikkoa.

Haluaisin jäädä töistä pois kokonaan. Lapsista ja kodista huolehtiminen on jo ihan täyspäivätyö. Lapseni ovat ala-aste-ikäisiä, joten eivät edes mitään täyshuollettavia. Olisi kiva, jos olisi mahdollisuus itsekin elää välillä. Todella luksusta olisi saada käydä lenkillä päivällä, ihan kaikessa rauhassa.

En tiedä miten motivoituisin käymään töissä enää päivääkään.

Jep, jälleen olen tyytyväinen, ettei lapsia tullut.

Joillekuille se sopii ruuhkineen kaikkineen ja hyvä niin, ei se ole multa pois. Olen vain tyytyväinen omaan elämääni jälleen, koska en vain jaksaisi. Kiitti muistutuksesta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

LOPETA JO näiden ketjujen tehtailu! Usko jo, et sinä saa naista vaikka naisten työssäkäynti kiellettäisiin.

Leikkaa se jalkojesi välissä roikkuva pikkunakki irti, et sinä sitä mihinkään tarvitse!

? Okei, varmaan käyn palstalla liian vähän kun en tiedä mistä puhut.😨

ap

Tänne on vaan pesiytynyt muutama(?) mt-ongelmainen mies/persuvihaaja. Ei kannata välittää.

Just tuo kombo on vaativa. Mikään ei ylitä kapasiteettiani sillä hetkellä, esim. kun olen perheeni kanssa ja töistäkin pidän, mutta se että on tauotta aina jotan. Aamu -perhe, työt, ilta -perhe. Nukkumaan ja sama huomenna ja sitten ja sitten ja sitten hamaan tulevaisuuteen. Jos nyt pari kertaa viikossa pääsee sinne kuntosalille illalla vielä kaiken lisäksi, niin ei see ainakaan kovin paljon mitään voimia lisää anna. Perheen yhteiset lomat, ei nekään rentouta tai palauta, vaikka kivoja ovatkin. No eipä kukaan ole sanonut, että tämä helppoa olisi.

Itse jaksan hyvin yhdistelmää yksi lapsi ja työ. Yhteen lapseen kyllä jääkin, en jaksaisi enää varmaankaan yhtä hyvin jos olisi toinenkin 😊

Mulla on joka aamu huono omatunto kun kiireessä ja väsyneenä ja valmiiksi päivän tulevasta työvuorosta stressaantuneena hoputan vastahakoiset lapset kuntoon ja kuskaan päiväkotiin ja eskariin. Ja sitten taas töistä suoraan hakemaan heitä kotiin jossa taas odottaa siivous, ruuanlaitto ja lasten hoito mikä kestää iltaan saakka, vaikka omat paukut on loppu jo sen työvuoron jälkeen. Tuohon "metatyöhön" kuluu myös valtavasti energiaa, mm. suunnitellut kaikille hoitoajat päikkyyn kahdeksi viikoksi (ihan tappohomma kun kaikki eri yksiköissä ja hoitoajat vaihtelee meidän vuorojen mukaan), selvittänyt syksyn harrastushommelit, käynyt läpi mitä uusia varusteita tarvitaan syksyyn, järjestänyt yhdelle synttärit, toisen lääkäri - ja vakuutusasiat. Joka ilta vielä ysiltä pakkaan jotain reppuja ja tarkistelen että kenellä nyt olikaan huomenna metsäretki ja kenellä lelupäivä, tungen pyykkejä kuivuriin ja hinkkaan hellaa missä viikon ruuantähteet kiinni palaneena 🤦‍♀️ Kun ei vaan ehdi eikä jaksa.. ja sen minkä tänään tekemättä jätät "hölläämisen nimissä" niin kyllä huomenna edestäs taas löydät!! Niiden muiden hommien lisäksi!

Sit siinä on vielä se puoliso odottamassa omaa osaansa, ystävät ja sukulaiset jää paitsioon ja niiltäkin saa koko ajan pyydellä anteeksi kun hups taas meni 2 kk eikä meistä ole mitään kuulunut. Ollaan siinä pisteessä että en jaksaisi edes suihkussa käydä iltaisin kun sänky jo kutsuu...

Äitiys ja palkkatyö on niinkuin tekisi kahta työtä. Ja varmasti isyyskin mutta kirjoitan vaan omasta näkökulmastani.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muita jotka ei vaan jaksa sitä yhdistelmää? Koen lisäksi huonoa omaatuntoa kun työ vie niin paljon huomiota ja energiaa ja se on kaikki pois omilta lapsilta. Etenkin esikoinen tarttisi tukea ja läsnäoloa paljon nykyistä enemmän.

Lyhennettyä päivää jo teen, helpottaa vähän.

Kyllä, täällä toinen. Mietin mikä tästä on tehnyt niin raskasta. Onhan ennenkin jaksettu. Koen, että vaatimukset on nousseet niin kovaksi että sen alla uupuu. Ei ole vain työ ja lapset. On kaupassakäynnit, työmatkat, hoitopaikkaan viennit ja haut, metatyöt. Pelkkiin siirtymisiin menee jo paljon aikaa. Sitten kotityöt, ja pitää tietysti olla terveellistä ja monipuolistaa ruokaa jota pitää hakea kaupasta useana päivänä viikossa. Esikoista on autettava läksyissä päivittäin ja seurattava miten koulu sujuu. Perheen pitää liikkua ja lasten harrastaa liikuntaa, koska liikkuminen elämäntapana on opetettava lapsille pienestä saakka. Sosiaalisesta elämästä tulee huolehtia. Perheystävät, sukulaiset, omat ystävät. Välissä kuskataan harrastuksiin, hankitaan taas uusia vaatteita ja välineitä kasvaville lapsille. Pysytään kiinni ajassa, ja opetellaan käyttämään somea ja välineitä. Pitää urheilla ja huolehtia omasta hyvinvoinnista. Välissä katsotaan Wilmaa ja leivotaan koulun myyjäisiin. Vasu-keskustelu. Huolehditaan että pysyy ammatillisti kehityksestä mukana. Pidetään huolta parisuhteesta ettei mies lähde toisen mukaan, vaikka voisihan se elämä muuttua helpommaksi sillä että saisi olla joka toinen viikko yksin ilman tätä kuormaa. Naisen elämästä on tullut liian raskasta ja vanhemmuuden vaatimukset on kovat.

Sairastuin sitten uupumukseen, kun en jaksanut. Olen ihan tavallinen nainen, mutta nykyvanhemmuus yhdistettynä muuhun nykyelämään on jotain johon rahkeeni eivät riitä. Olisi pitänyt jäädä lapsettomaksi.

Vanhempieni elämä ei ollut tällaista.

Ei tarvitse elää noin. Elätkö tätä elämää itsellesi vai näyttääksesi muille? Karsi kaikki muut paitsi töissäkäynti ja lasten hoito/koulujutut. Ei tartte harrastaa ja olla sosiaalinen, jos ei jaksa. Ruuat voi tilata kotiovelle, ja jos tekee isolla kattilalla, joka päivä ei tarvitse kokata.

Hiljentäkää.

Vierailija kirjoitti:

Jep, jälleen olen tyytyväinen, ettei lapsia tullut.

Joillekuille se sopii ruuhkineen kaikkineen ja hyvä niin, ei se ole multa pois. Olen vain tyytyväinen omaan elämääni jälleen, koska en vain jaksaisi. Kiitti muistutuksesta!

Olepa hyvä.

Mutta minä rakastan lapsiani. En vaan jaksa tätä yhdistelmää kun ei riitä aika kaikelle.

Ap

En ikinä jaksaisi elää sellaista elämää jossa herätään klo.5.30 valmistaudutaan töihin, lapset mukaan ja hoitoon, itse töihin klo. 8. Lapset haetaan 16.30 , kauppaan ja ruuat pöytään klo on jo 18. Syömiset siivoukset läksyt ja ehkä harrastukset. Lapset nukkumaan 21, itse tunti televisiota ja nukkumaan. Sama alkaa alusta huomenna... eihän tuo ole elämää? Miten joku voi elää noin?

Miksi te kermapjerseet ette käytä kortsua? Salakavalastiko ne siittiöt ovat sinne ahnaaseen römpsään hyökänneet?

Ei voi kuin puistella päätään tälle uhriutujien ulinalle. Tällä yhteiskunnalla ei ole mitään tulevaisuutta.

Elämä on helpompaa kuin koskaan historiassa, mutta silti nämä kehtaavat uhriutua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muita jotka ei vaan jaksa sitä yhdistelmää? Koen lisäksi huonoa omaatuntoa kun työ vie niin paljon huomiota ja energiaa ja se on kaikki pois omilta lapsilta. Etenkin esikoinen tarttisi tukea ja läsnäoloa paljon nykyistä enemmän.

Lyhennettyä päivää jo teen, helpottaa vähän.

Kyllä, täällä toinen. Mietin mikä tästä on tehnyt niin raskasta. Onhan ennenkin jaksettu. Koen, että vaatimukset on nousseet niin kovaksi että sen alla uupuu. Ei ole vain työ ja lapset. On kaupassakäynnit, työmatkat, hoitopaikkaan viennit ja haut, metatyöt. Pelkkiin siirtymisiin menee jo paljon aikaa. Sitten kotityöt, ja pitää tietysti olla terveellistä ja monipuolistaa ruokaa jota pitää hakea kaupasta useana päivänä viikossa. Esikoista on autettava läksyissä päivittäin ja seurattava miten koulu sujuu. Perheen pitää liikkua ja lasten harrastaa liikuntaa, koska liikkuminen elämäntapana on opetettava lapsille pienestä saakka. Sosiaalisesta elämästä tulee huolehtia. Perheystävät, sukulaiset, omat ystävät. Välissä kuskataan harrastuksiin, hankitaan taas uusia vaatteita ja välineitä kasvaville lapsille. Pysytään kiinni ajassa, ja opetellaan käyttämään somea ja välineitä. Pitää urheilla ja huolehtia omasta hyvinvoinnista. Välissä katsotaan Wilmaa ja leivotaan koulun myyjäisiin. Vasu-keskustelu. Huolehditaan että pysyy ammatillisti kehityksestä mukana. Pidetään huolta parisuhteesta ettei mies lähde toisen mukaan, vaikka voisihan se elämä muuttua helpommaksi sillä että saisi olla joka toinen viikko yksin ilman tätä kuormaa. Naisen elämästä on tullut liian raskasta ja vanhemmuuden vaatimukset on kovat.

Sairastuin sitten uupumukseen, kun en jaksanut. Olen ihan tavallinen nainen, mutta nykyvanhemmuus yhdistettynä muuhun nykyelämään on jotain johon rahkeeni eivät riitä. Olisi pitänyt jäädä lapsettomaksi.

Vanhempieni elämä ei ollut tällaista.

Millaista se vanhempien elämä sitten on ollut?

Vierailija kirjoitti:

Ei voi kuin puistella päätään tälle uhriutujien ulinalle. Tällä yhteiskunnalla ei ole mitään tulevaisuutta.

Elämä on helpompaa kuin koskaan historiassa, mutta silti nämä kehtaavat uhriutua.

Nimenomaan. Kaikesta tehdään numero. Sosiaaliset suhteiden ylläpitokin on näköjään joku suorittaminen ja kaikki tämä "metatyö" oli ennen ihan vaan elämää!

Vierailija kirjoitti:

Jep, jälleen olen tyytyväinen, ettei lapsia tullut.

Joillekuille se sopii ruuhkineen kaikkineen ja hyvä niin, ei se ole multa pois. Olen vain tyytyväinen omaan elämääni jälleen, koska en vain jaksaisi. Kiitti muistutuksesta!

Sitä voisi muuten luulla, että kun on tyytyväinen omaan elämään, se jotenkin heijastuisi vaikkapa myötätuntona muita kohtaan. Tämä onnelisuuden aiheuttama myötätunto voisi konkreettisesti näkyä vaikkapa niin, ettei ihmisen tarvitsisi ihan välttämättä kääntää puhetta itseensä ja omiin valintoihinsa, kun toinen kertoo, että on juuri tällä hetkellä vaikeaa elämässä.