Lue keskustelun säännöt.
Lapset + työ on vaan liikaa
21.08.2018 |
Muita jotka ei vaan jaksa sitä yhdistelmää? Koen lisäksi huonoa omaatuntoa kun työ vie niin paljon huomiota ja energiaa ja se on kaikki pois omilta lapsilta. Etenkin esikoinen tarttisi tukea ja läsnäoloa paljon nykyistä enemmän.
Lyhennettyä päivää jo teen, helpottaa vähän.
Kommentit (70)
Meillä on useampi lapsi ja haluaisin kovasti olla kotona heidän kanssaan. Mulla on järkyttävät työajat ja myös viikonlopputöitä.
Mun kontolle jää lasten kuskaus hoitoon yms.
Puhumattakaan kodista, pyykeistä..
Mulle jää myös työvuorojeni sopiminen ja työvuoroista kieltäytyminen.
Mutta.. Arvatkaapa keneen kohdistuu syyttävä sormi, kun ei ole varaa remontoida taloa tai autot on huonossa kunnossa?? Minuun.
Jos en ole töissä, on minun syyni että talo mätänee ja autot sammahtelee liikennevaloihin. Minun syy että kaikki on niin paskaa kun en ole töissä.
Se on raskas taakka kannettavaksi.
Siksi ajan itseni loppuun. Toivottavasti kuolema korjaa mah pian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ikinä jaksaisi elää sellaista elämää jossa herätään klo.5.30 valmistaudutaan töihin, lapset mukaan ja hoitoon, itse töihin klo. 8. Lapset haetaan 16.30 , kauppaan ja ruuat pöytään klo on jo 18. Syömiset siivoukset läksyt ja ehkä harrastukset. Lapset nukkumaan 21, itse tunti televisiota ja nukkumaan. Sama alkaa alusta huomenna... eihän tuo ole elämää? Miten joku voi elää noin?
Mä olen täysin samaa mieltä. Tarkoitan siis, että ihan aidosti ihmettelen miten niin moni haluaa elää tuollaista elämää. Ymmärrän kyllä, että joku siitä voi nauttia koska olemme niin erilaisia. Enkä tarkoita että oma valintani olisi jotenkin parempi ja olisin parempi ihminen, ei ei. En vaan jotenkin ymmärrä että miten ihmiset jaksavat tuollaista rumbaa päivästä toiseen. Mulla varmasti sekoaisi nuppi, siis ihan oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep, jälleen olen tyytyväinen, ettei lapsia tullut.
Joillekuille se sopii ruuhkineen kaikkineen ja hyvä niin, ei se ole multa pois. Olen vain tyytyväinen omaan elämääni jälleen, koska en vain jaksaisi. Kiitti muistutuksesta!
Sitä voisi muuten luulla, että kun on tyytyväinen omaan elämään, se jotenkin heijastuisi vaikkapa myötätuntona muita kohtaan. Tämä onnelisuuden aiheuttama myötätunto voisi konkreettisesti näkyä vaikkapa niin, ettei ihmisen tarvitsisi ihan välttämättä kääntää puhetta itseensä ja omiin valintoihinsa, kun toinen kertoo, että on juuri tällä hetkellä vaikeaa elämässä.
Niin voisi, mutta tämä on keskustelupalsta, ja hyvä niin :)
Vierailija kirjoitti:
Kuule, ihan itse voi elämiseensä vaikuttaa. Jos ei kiinnosta leipoa joulumyyjäisiin, ei ole pakko. t. kolmen lapsen äiti
Miksi alapeukut? Kyllähän se noin menee, vai estääkö ylpeys olla leipomatta?
Ap. Suorittajia riittää. Miksi suoritat ja aikataulutat elämäsi? Onko lapsilla isää lainkaan?
Naapurissa samanlainen suorittajaäiti. Mies vielä matkatöissä.
Edestakaisin sauhuaa ja ohjeistaa lapsia. Lapsetkin jotenkin pelokkaita ja välttelee äitiään.
Ap. Sulla edessä romahdus ja sairasloma. Nyt olisi korkea aika miettiä elämääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muita jotka ei vaan jaksa sitä yhdistelmää? Koen lisäksi huonoa omaatuntoa kun työ vie niin paljon huomiota ja energiaa ja se on kaikki pois omilta lapsilta. Etenkin esikoinen tarttisi tukea ja läsnäoloa paljon nykyistä enemmän.
Lyhennettyä päivää jo teen, helpottaa vähän.
Kyllä, täällä toinen. Mietin mikä tästä on tehnyt niin raskasta. Onhan ennenkin jaksettu. Koen, että vaatimukset on nousseet niin kovaksi että sen alla uupuu. Ei ole vain työ ja lapset. On kaupassakäynnit, työmatkat, hoitopaikkaan viennit ja haut, metatyöt. Pelkkiin siirtymisiin menee jo paljon aikaa. Sitten kotityöt, ja pitää tietysti olla terveellistä ja monipuolistaa ruokaa jota pitää hakea kaupasta useana päivänä viikossa. Esikoista on autettava läksyissä päivittäin ja seurattava miten koulu sujuu. Perheen pitää liikkua ja lasten harrastaa liikuntaa, koska liikkuminen elämäntapana on opetettava lapsille pienestä saakka. Sosiaalisesta elämästä tulee huolehtia. Perheystävät, sukulaiset, omat ystävät. Välissä kuskataan harrastuksiin, hankitaan taas uusia vaatteita ja välineitä kasvaville lapsille. Pysytään kiinni ajassa, ja opetellaan käyttämään somea ja välineitä. Pitää urheilla ja huolehtia omasta hyvinvoinnista. Välissä katsotaan Wilmaa ja leivotaan koulun myyjäisiin. Vasu-keskustelu. Huolehditaan että pysyy ammatillisti kehityksestä mukana. Pidetään huolta parisuhteesta ettei mies lähde toisen mukaan, vaikka voisihan se elämä muuttua helpommaksi sillä että saisi olla joka toinen viikko yksin ilman tätä kuormaa. Naisen elämästä on tullut liian raskasta ja vanhemmuuden vaatimukset on kovat.
Sairastuin sitten uupumukseen, kun en jaksanut. Olen ihan tavallinen nainen, mutta nykyvanhemmuus yhdistettynä muuhun nykyelämään on jotain johon rahkeeni eivät riitä. Olisi pitänyt jäädä lapsettomaksi.
Vanhempieni elämä ei ollut tällaista.
Hyvin kuvailit. Lisätään tähän vielä se seikka, että avaan läppärin usein illalla ja teen töitä.
Minulla on lapsilla iso ikäero, joten olen nähnyt miten lapsiperheen arki on muuttunut parin vuosikymmenen aikana.
Tahti on koventunut ja vaatimukset joka taholta aivan hurjia!
Jos oikeasti tuntuu noin kamalalta, vaikealta ja raskaalta (en epäile yhtään etteikö tuntuisi siis), niin eikö kannattaisi vähän relata niiden asioiden kanssa joiden kanssa pääsisi helpommalla? Ei tarvitse joka päivä laittaa ruuaksi luomu-kasvis-superfoodia, keitä makaronia ja paista jauhelihaa, kurkkuviipaleita lautasen reunalle. Lapsilla ei tarvitse olla seitsemää eri harrastusta, isommat voi opettaa jo kulkemaan pyörillä tai bussilla harrastuksiin. Lapsia ei tarvitse myöskään jatkuvasti viihdyttää ja olla koko ajan näköetäisyydellä, opeta ne viihtymään itsekseen ja olemaan itsenäisiä. Sun ei tarvitse joka viikko pestä ikkunoita, lattioita ja kylpyhuonetta, vähempikin riittää, Instagramin ja blogien kodit on lavastettuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On niitä vaatimuksia ollut ennenkin.
Olen suurperheen äiti, töissä ja kotona miehen yritys, mitä pönkkäsin sitten, kun en ollut töissä. Lapset pyörivät jaloissa ja hoidettiin siinä sivussa.
Mitä sitten jäi tekemättä tai pois tästä nykyajan elämisestä? Ne omat harrastukset. Niitä ei ollut, eikä niitä olisi yksinkertaisesti enää jaksanut, kun olit päivän pyöräyttänyt ja seitsemän lapsen asiat hoitanut.
Oma oli valinta, eikä se ruikuttamalla parantunut. Vapaapäivillä sitten leivottiin ne koulun myyjäiset ja osallistuttiin, mutta muuten elämä pyöri akselilla työ-koti. Ei puhuttu laatuajasta tai omasta ajasta. Se oli puhtaasti omaa aikaa, kun siirtyi töistä kotiin ja kodista töihin. Miehen mielestä kävin töissä lepäämässä, totta toinen puoli, olisin varmasti uppoutunut pohjattomaan suohon henkisesti ja taloudellisesti ilman töitä.
Meillä on nykyään elämässä paljon sellaista, mikä syö aikaa. Netti, telkkari, sekä se jokapäiväinen kaupassa käynti. Nyt on elämä hiukan erilaista ja opiskelen uutta ammattia, joten käyn melkein joka arkipäivä kaupungilla, joten se kauppa syö aikaa aivan liikaa. On helpompi ostaa viikon ruuat kerralla ja viettää sitä aikaa muualla kuin kaupassa. Nettiinkin on niin helppo jämähtää. Ja nykyään äidit luovat itselleen hirveitä vaatimuksia. Ei ole synti, jos mukulalla ei ole viittä harrastusta viikossa, eikä sen omankaan spinning-tunnin mahduttaminen ohjelmaan ole niin välttämätöntä. Miehelle ladataan myös odotuksia tai vaatimuksia, miten elämä pitää elää tai mitä häneltä vaaditaan.
Olisiko vain viisasta istua alas, hengittää syvään ja ottaa se ruutupaperi ja kynä, kirjoittaa lista, mitä siinä omassa elämässä on tärkeintä ja miten sen saavuttaa. Elää sitä oman näköistä elämää. Meillä ihmisillä on omituisia taipumuksia kuvitella, mitä ympäristö vaatii meiltä..
Kuka teiltä oikein vaatii ja mitä? Ihmettelen vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muita jotka ei vaan jaksa sitä yhdistelmää? Koen lisäksi huonoa omaatuntoa kun työ vie niin paljon huomiota ja energiaa ja se on kaikki pois omilta lapsilta. Etenkin esikoinen tarttisi tukea ja läsnäoloa paljon nykyistä enemmän.
Lyhennettyä päivää jo teen, helpottaa vähän.
Kyllä, täällä toinen. Mietin mikä tästä on tehnyt niin raskasta. Onhan ennenkin jaksettu. Koen, että vaatimukset on nousseet niin kovaksi että sen alla uupuu. Ei ole vain työ ja lapset. On kaupassakäynnit, työmatkat, hoitopaikkaan viennit ja haut, metatyöt. Pelkkiin siirtymisiin menee jo paljon aikaa. Sitten kotityöt, ja pitää tietysti olla terveellistä ja monipuolistaa ruokaa jota pitää hakea kaupasta useana päivänä viikossa. Esikoista on autettava läksyissä päivittäin ja seurattava miten koulu sujuu. Perheen pitää liikkua ja lasten harrastaa liikuntaa, koska liikkuminen elämäntapana on opetettava lapsille pienestä saakka. Sosiaalisesta elämästä tulee huolehtia. Perheystävät, sukulaiset, omat ystävät. Välissä kuskataan harrastuksiin, hankitaan taas uusia vaatteita ja välineitä kasvaville lapsille. Pysytään kiinni ajassa, ja opetellaan käyttämään somea ja välineitä. Pitää urheilla ja huolehtia omasta hyvinvoinnista. Välissä katsotaan Wilmaa ja leivotaan koulun myyjäisiin. Vasu-keskustelu. Huolehditaan että pysyy ammatillisti kehityksestä mukana. Pidetään huolta parisuhteesta ettei mies lähde toisen mukaan, vaikka voisihan se elämä muuttua helpommaksi sillä että saisi olla joka toinen viikko yksin ilman tätä kuormaa. Naisen elämästä on tullut liian raskasta ja vanhemmuuden vaatimukset on kovat.
Sairastuin sitten uupumukseen, kun en jaksanut. Olen ihan tavallinen nainen, mutta nykyvanhemmuus yhdistettynä muuhun nykyelämään on jotain johon rahkeeni eivät riitä. Olisi pitänyt jäädä lapsettomaksi.
Vanhempieni elämä ei ollut tällaista.
Millaista se vanhempien elämä sitten on ollut?
Tahtu on kova, työpaikoilla vaaditaan multiosaamista ja 24/7 tavoitettavuutta, vanhemmuus on suorittamista. Osa toki tekee itse ruuhkavuosiaan blogeillaan, urheiluharrastuksillaan. Some on aikasyöppö myös ja monen on oltava hyvä somessa ihan työnkin takia.
kuule,samaa mieltä! Miks juosta kaikenmaailman kissanristiäisissä,tehkööt ne joilla on aikaa. Ja aina voi palkata siivoojan,se ei maksa enempää kuin se ukon kaljakoppa! Ja joku kirjoitti "mies vaatii osansa" Mikä se on mitään vaatimaan,hoitaisi oman osuutensa hommista. Vaimo hänellä on, ei äiti! Kai se iso mies ittekki osaa! Köydä kaupassa ja laittaa ruokaa,pestä pyykkiä. Ei sen vaimon ole pakko jokapaikkaan revetä,
Eikä pikku koululainen/eskarilainen kummoisia harrastuksia tarvi,metsään vaan ja isän kanssa palloa potkimaan,uimahalliin tai luistelemaan yhdessä perheen kanssa.
Turhaa vauhkoamista,isälle osa perheen hommista ja lapsille kanssa,ikätasonsa mukaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisisitko sinä tai miehesi tehdä lyhennettyä työaikaa, kun lapsesi ovat noin pieniä?
Voisisiko teillä käydä siivooja vaikka kerran viikossa?
Lapset syövät hoidossa kunnon aterian. Voisiko päivällinen olla jotain helppoa ja nopeaa, ehkä valmisruokaakin? Tekisit viikonloppuna maittavampia aterioita tai ruokaa myös viikolle?
Yhdistä harrastus-, perhe-, ja sosiaalinen elämä. Lähde lenkille aviomiehen ja lasten kanssa. Lähde salille parhaan ystävän tai omien vanhempiesi kanssa.
Onko teillä tukiverkkoja lähettyvillä. Ehtisikö joku joskus vahtimaan lapsianne töiden jälkeen tai viikonloppuna.
Pyri siihen, että kun suljet työpaikan oven, et enää mieti työasioita. Tee työt työpaikalla. Priorisoi, eli tee vain välttämättömät työt, turhat hommat karsit pois. Ole tehokas työaikana. Tekemättömät työt stressaavat eniten.
Lopeta vauva-palstan lukeminen ja facebookin käyttö. Käytä sekin aika johonkin hyödylliseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ikinä jaksaisi elää sellaista elämää jossa herätään klo.5.30 valmistaudutaan töihin, lapset mukaan ja hoitoon, itse töihin klo. 8. Lapset haetaan 16.30 , kauppaan ja ruuat pöytään klo on jo 18. Syömiset siivoukset läksyt ja ehkä harrastukset. Lapset nukkumaan 21, itse tunti televisiota ja nukkumaan. Sama alkaa alusta huomenna... eihän tuo ole elämää? Miten joku voi elää noin?
Sama juttu. Silti halusin lapsen. Meillä ollaan rennosti, mies hoitaa joka toisen illan, esim. tällä viikolla olen yhden illan musiikkiharrastuksessani ja toisen konsertissa kavereiden kanssa. Nämä eivät vie energiaani, vaan antavat sitä. Viikonloppuna tavataan kavereita (sekä koko perheellä että vanhemmat omiaan). Siivooja käy 2 viikon välein perjantaisin, siinä välillä jos tarvii siivota, riittää nopea imurointi ja vessojen pyyhintä. Helppoa ruokaa pöytään ja välillä noutoruokaa / ulkona syömistä. Työt olen järjestänyt siten, että saan tehdä pääosin töitä kotona (ei työmatkoja, laittautumista töihin jne.). Jää aikaa lapselle. Lapsella on 1 harrastuspäivä / viikko, toinen vie sinne ja toisella sillä välin omaa aikaa. Lapsi myös kyläilee kavereillaan silloin tällöin, jolloin vanhemmilla yhteistä aikaa käydä vaikka kävelyllä. Tiedoston, ettei olisi näin rentoa, jos olisi useampi lapsi. Mutta 1 lapsi on hyvä valinta niille, jotka haluaisivat olla vanhempia, mutta energiataso on alhainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep, jälleen olen tyytyväinen, ettei lapsia tullut.
Joillekuille se sopii ruuhkineen kaikkineen ja hyvä niin, ei se ole multa pois. Olen vain tyytyväinen omaan elämääni jälleen, koska en vain jaksaisi. Kiitti muistutuksesta!
Sitä voisi muuten luulla, että kun on tyytyväinen omaan elämään, se jotenkin heijastuisi vaikkapa myötätuntona muita kohtaan. Tämä onnelisuuden aiheuttama myötätunto voisi konkreettisesti näkyä vaikkapa niin, ettei ihmisen tarvitsisi ihan välttämättä kääntää puhetta itseensä ja omiin valintoihinsa, kun toinen kertoo, että on juuri tällä hetkellä vaikeaa elämässä.
Niin voisi, mutta tämä on keskustelupalsta, ja hyvä niin :)
En ymmärtänyt, miten tuo liittyy asiaan. Koska tämä on keskustelupalsta, voi sanoa mitä vain ajattelematta, miltä toisesta tuntuu? Sekö on se keskustelun osuus? Vai mitä tarkoitti huomautus, että tämä on keskustelupalsta?
Vierailija kirjoitti:
Meillä on useampi lapsi ja haluaisin kovasti olla kotona heidän kanssaan. Mulla on järkyttävät työajat ja myös viikonlopputöitä.
Mun kontolle jää lasten kuskaus hoitoon yms.
Puhumattakaan kodista, pyykeistä..Mulle jää myös työvuorojeni sopiminen ja työvuoroista kieltäytyminen.
Mutta.. Arvatkaapa keneen kohdistuu syyttävä sormi, kun ei ole varaa remontoida taloa tai autot on huonossa kunnossa?? Minuun.
Jos en ole töissä, on minun syyni että talo mätänee ja autot sammahtelee liikennevaloihin. Minun syy että kaikki on niin paskaa kun en ole töissä.
Se on raskas taakka kannettavaksi.
Siksi ajan itseni loppuun. Toivottavasti kuolema korjaa mah pian.
Kun kotona sun pitää ja pitäisi.. Ei ole kiva asua sikolätissä tai kaivaa lapsille jostain jotain päälle pantavaa, kun itse ollut viikon 12-22 töissä ja töissä naistaan, että KUKAAN Muu ei vaihtele viikoittain työvuoroja, kuten sinä ja KAIKKI MUUT joustaa, paitsi sinä.
Kotona natistaan ja lapset itkee perään, että onko sun äiti aina pakko olla töissä, niin ei siinä mikään voittaja fiilis pääse syntymään.
Ja niin, niitä remontteja ei kukaan kerkiä ikinä tekemään, ja autoja huoltamaan.. Kas kun tämäkin tuli miehelle ihan yllätyksenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muita jotka ei vaan jaksa sitä yhdistelmää? Koen lisäksi huonoa omaatuntoa kun työ vie niin paljon huomiota ja energiaa ja se on kaikki pois omilta lapsilta. Etenkin esikoinen tarttisi tukea ja läsnäoloa paljon nykyistä enemmän.
Lyhennettyä päivää jo teen, helpottaa vähän.
Kyllä, täällä toinen. Mietin mikä tästä on tehnyt niin raskasta. Onhan ennenkin jaksettu. Koen, että vaatimukset on nousseet niin kovaksi että sen alla uupuu. Ei ole vain työ ja lapset. On kaupassakäynnit, työmatkat, hoitopaikkaan viennit ja haut, metatyöt. Pelkkiin siirtymisiin menee jo paljon aikaa. Sitten kotityöt, ja pitää tietysti olla terveellistä ja monipuolistaa ruokaa jota pitää hakea kaupasta useana päivänä viikossa. Esikoista on autettava läksyissä päivittäin ja seurattava miten koulu sujuu. Perheen pitää liikkua ja lasten harrastaa liikuntaa, koska liikkuminen elämäntapana on opetettava lapsille pienestä saakka. Sosiaalisesta elämästä tulee huolehtia. Perheystävät, sukulaiset, omat ystävät. Välissä kuskataan harrastuksiin, hankitaan taas uusia vaatteita ja välineitä kasvaville lapsille. Pysytään kiinni ajassa, ja opetellaan käyttämään somea ja välineitä. Pitää urheilla ja huolehtia omasta hyvinvoinnista. Välissä katsotaan Wilmaa ja leivotaan koulun myyjäisiin. Vasu-keskustelu. Huolehditaan että pysyy ammatillisti kehityksestä mukana. Pidetään huolta parisuhteesta ettei mies lähde toisen mukaan, vaikka voisihan se elämä muuttua helpommaksi sillä että saisi olla joka toinen viikko yksin ilman tätä kuormaa. Naisen elämästä on tullut liian raskasta ja vanhemmuuden vaatimukset on kovat.
Sairastuin sitten uupumukseen, kun en jaksanut. Olen ihan tavallinen nainen, mutta nykyvanhemmuus yhdistettynä muuhun nykyelämään on jotain johon rahkeeni eivät riitä. Olisi pitänyt jäädä lapsettomaksi.
Vanhempieni elämä ei ollut tällaista.
Millaista se vanhempien elämä sitten on ollut?
No esim. nykyvanhempien vanhempien elämä on ollut vähemmän vaativaa. Ennen työelämä oli keskimäärin leppoisampaa. Vaikkapa hoitoalalla oli enemmän ihmisiä vuorossa töissä. Vanhemmilta myös vaadittiin vähemmän kuin nykyään. Nykyään lasten kanssa ollaan enemmän ja lapsia ennen kaikkea vahditaan enemmän kuin ennen. Myös koulu vaatii vanhemmilta enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Muita jotka ei vaan jaksa sitä yhdistelmää? Koen lisäksi huonoa omaatuntoa kun työ vie niin paljon huomiota ja energiaa ja se on kaikki pois omilta lapsilta. Etenkin esikoinen tarttisi tukea ja läsnäoloa paljon nykyistä enemmän.
Lyhennettyä päivää jo teen, helpottaa vähän.
Minulle on ihan liikaa työ + toisten ihmisten lasten elättäminen. Kun omaa elättää työllään, on sillä tarkoitus. Toisten kotona makaamisen ei pidä missään tapauksessa olla minun asiani.
Itsepä olet lapsesi tehnyt kuten tässä muutkin.
Vierailija kirjoitti:
Ei voi kuin puistella päätään tälle uhriutujien ulinalle. Tällä yhteiskunnalla ei ole mitään tulevaisuutta.
Elämä on helpompaa kuin koskaan historiassa, mutta silti nämä kehtaavat uhriutua.
Millä tavalla helpompaa? Kuulen viikoittain töissä, että työtahti on muuttunut 30 vuodessa ja etenkin viimeisten vuosien aikana todella hirveäksi. Ja hirveä se onkin, minä vain en ole helpompaa aikaa nähnytkään. Käsittääkseni ennen oli kodinhoitajat ja parempi perhetyö. Mt-ongelmiin sai helpommin apua. Voitko kuvitella, että nykyään on kaupunkeja joissa ei ole edes psykiatreja, joten pienituloistena pään hoidattaminen on mahdotonta. Sekä minä että mieheni olemme olleet paljon mummoloissa pienenä tai sitten ihan omillamme. Nykyään ollaan ihan omillamme (ilman mummoja, pappoja tukiverkostoja) ja jos lapseni eläisivät samanlaista lapsuutta kuin minä, ne olisi huostaanotettu aikaa sitten. Nykyään on pesukoneet ja einekset (oli muuten minunkin lapsuudessa) mutta en usko, että uupuminen on kiinni näistä muutamista elämää helpottavista vempaimista.
Nyt veikkaus pystyyn. Onko tämä tyyppi aidosti virallinen palstafeministi vai miesasimies, joka käyttää feministisiä teemoja (kuten naisten työssäkäynti), mutta tekee sen tavalla, joka saa kohteen näyttämään huonolta.