Lapset + työ on vaan liikaa

Olen koko pienen ikäni ihmetellytkin, miten jotkut jaksavat tuota yhdistelmää. Itse teen töitä vain 7h päivässä ja työmatkoihin menee yhteensä max puoli tuntia, mutta olen jo tuosta aina niin loppu, että useimmiten vain makaan, luen, saunon ja katson tv:tä loppupäivän, ja viikonloputkin menevät palautumiseen ja rentoutumiseen. Ehdin melkein siihen pisteeseen, kunnes työt alkavatkin sitten alusta.

Hatunnosto teille, jotka töiden lisäksi jaksatte vielä hoitaa lapset!

työnteko on perseestä mieluumin vain laiskottelisin koti sohvalla ja joisi keski kaljaa! lapsiakin voi thedä mutta ne voi leikkiä vaikka ihalla muiden perheiden lasten kanssa.

Aivan mahtava ketju! Kiitos ap! Itselläni täsmälleen samat ajatukset ja kokemukset. En ymmärrä alkuunkaan, miten jotkut selviytyvät kokopäivätyöstä. Itse teen osa-aikaista, olen yh, uralla etenemisen voi unohtaa. Olen kiitollinen työajastani, mutta tosiaan uuvuttavaa on silti pyörittää päiväkoti-koulu-harrastus-kuskaamis-synttärilahjahankinta-vaatehuolto-kotitalous -rumbaa! Tsemppiä kaikille!

Ahdistava keskustelu. Olen aina halunnut lapsen/lapsia. Uskon, että pärjäisin kotona niiden kanssa. Voisi vaikka kerhoilla jos ei keksi itse riittävästi virikkeitä. Kotihoidon tuki on kuitenkin tosi pieni ja sekin loppuu tietenkin kun nuorin on kolme. Perhevapaatkin voi tässä muuttua.

Olen nykyisinkin jo työpäivän jälkeen ihan loppu! En usko, että lyhennetty työpäivä merkittävästi auttaisi asiaa. Helppo se on nyt itselle vaan tulla kotiin ja maata vaikka sohvalla. Ehkä käyn kävelyllä tai rentoudun saunassa. Jos olisi lapsia niin pitäisi pystyä töiden jälkeen hoitaa niiden asioita ja olla kiinnostunu niistä. En ymmärrä miten ihmiset jaksaa yhdistää työn ja perheen! Osa vielä rakentaa taloa ja lapset harrastaa.. Mistä se energia tulee? Olenko vaan laiska ja passivoitunut?

Nykypäivän työelämä on vaativampaa kuin ennen, siksi ennen jaksettiin paremmin.

Olen samaa mieltä. Ikää 38v, yksi 3v lapsi. Olen opiskellut 1 amk ja 2 korkeakoulu/yliopistotutkintoa. Edennyt urallani ihan hyvin, tehnyt töitä 20v niin opiskelujen ohessa kuin opiskellut työn ohessa. Vaikka vain yksi lapsi ja sanoisinko vaativa työ (toki siitä saa ihan ok palkkaakin), niin nyt on tullut tämän vuoden aikana koko ajan fiilis ettei jaksa kuin tehdä juuri ja juuri pakolliset eli käydä töissä, lapsen asiat ja koti/ruoat. Ei harrastaa, ei liikkua, ei mitään. Ennen lasta ei ollut tätä "ongelmaa". Nyt olen valmis heittämään työnteon kokonaan ja voisin siirtyä harrastamaan, panostamaan lapseeni entistä enemmän, ja ennen kaikkea itseeni; henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin.

No asuntolainan vuoksi en tätä tee, mutta mitään muuta syytä jatkaa työssä ei ole. Valitsisin ehdottomasti perheen.

No, normaali arki vielä sujuu ja jaksan sitä kahden lapsen yksinhuoltajana. Pyrin olemaan tarkka siitä, etteivät työpäivät veny, mutta samalla harmittelen sitä etten voi heittäytyä työhön täysillä. Ja toki, lisäopintoja en jaksa kuvitellakaan.

Mutta. Sitten on nämä vanhempainillat, pitkäaikaissairaan lapsen avustajien perehdytykset koulussa, poliklinikkakäynnit, ja kaikki ns. ylimääräinen, niin tuntuu että paukut loppuu. Ja sitäkään ei saisi sanoa ääneen tai joku jo 'huolestuu'.

Olen miettinyt töistä hölläämistä, mutta se tarkoittaa tulojen tippumista ja tukien varaan jäämistä mikä kuormittaa sekin ja toisaalta, tykkään työstäkin.

Töissä et tietenkään myöskään voi sanoa tai edes sivulauseessa että tuötä on liikaa, et jaksaisi tehdä sitä tai ettet kotona jaksa vapaa-ajallasi mitään. Yksityisellä ainakin tulisi kenkää heti seuraavissa yt:ssä. Vaikka mitä korulauseita ja työssä jaksamisen käytänteitä olisikin "olemassa" (ainoastaan HRn dioilla).

Lapset sairastelee usein ja sen aiheuttama stressi jäytää pahimmillaan kuukausittain. Kaikki se järjestely ja puntarointi, että milloin on tarpeeksi terve. Yskä kun saattaa kestää 3 viikkoa ja silloinkin lääkäri tuumasi, että normaalia on. Päivähoidosta tulee myös kivasti vatsataudit, täit ja muut.

Mukavatkin asiat rasittaa. Kiva kun lapsella on kavereita, mutta 10 synttärit vuodessa on jumalattoman paljon. Lahjat, juhlavaatteet ja se, että oma vapaa tuhraantuu kuskaamisiin ja aikatauluihin. Plääh.

Kiitos kun sain purnata.

Itse olen aina ollut sitä mieltä että työ + lapset ovat liikaa. Oma äiti oli uraäiti ja päätin jo 6v että kun saan lapsia niin minusta tulee kotiäiti niinkuin naapurin pojan äidistä. Ja menen naimisiin saan tytön ja pojan :)

Ja näin todella kävi. Miehelleni oli erittäin ok että jään kotiin lasten kanssa ja täytyy kyllä sanoa että lapsiperhe-elämä oli/on helppoa varsinkin kun mieheni on myös urastaan huolimatta perhekeskeinen ihminen ja hyvä ja osallistuva isä. Varsinaista arkea toki pyöritän minä mutta illat ja viikonloput ja lomat on sitten aikaa perheelle ja lasten jutuille. Ja myös parisuhteelle ja omille harrastuksille. Ja perheen talous kestää nämä valinnat.