Lapset + työ on vaan liikaa

Minulla ainakin työajat jo sellaiset, että muu elämä on jäänyt täysin pois. Lapset lähetän aamulla kouluun kun pienemmät olen jo vienyt, siitä itse lähden tunnin kuluttua ja olen kotona kymmenen aikaan. Lauantait päälle.

Mulla ei jää aikaa yhtään millekään muulle.

Ikävä kyllä, kaikilla ei ole 8-16 työtä. Ja Annaa olla jos joku työmaalla on pois, sitten sumplitaan ja se äitikin joustaa entisestään.

Saattaa olla että "entisajan" äideillä oli helpompaa..

Jaa että kuka siis vaatii? Puoliso, sukulaiset, koulu, päiväkodin väki, hoitotahot, yleinen mielipide siitä miten asiat pitää hoitaa.

Töissä pitää tehdä kahden ihmisen hommat, tuuraat samalla sairaslomalla olevaa työkaveriakin. Koululta soitetaan, terapeutilta soitetaan, tee sitä tee tätä, milloin pääsisit tulemaan tähän ja tähän palaveriin? Ai aamuajat ei käy? Kyllä niiden nyt on käytävä.

Päiväkodilla odotetaan lippulappujen kanssa ja pitää merkkailla listoihin milloin voisi tulla keskusteluun/pitää lapsen kotona koulutuksen vuoksi.

Jos lapsilla ei ole harrastuksia, ihmetellään sitä joka taholta. Jos äiti ei vähintään käy lenkillä ja hoida ulkonäköään, on hän laiska ja saamaton.

Ja kuinka monella pienituloisella on varaa siivoojaan? Ja kuinka moni jaksaa kuunnella päivittelyä siitä, kuinka nainen ei edes kotiaan jaksa hoitaa itse?

Lapsia ei saa komentaa, vaan kaikesta pitää keskustella rakentavasti. Koulun asenne alkaa olla se, että lapsen ei tarvitse tehdä mitään itsenäisesti. Jos läksyt on siis tekemättä, opettaja ei kysy lapselta että miksi näin, vaan laittaa syyttävää viestiä vanhemmalle. Tokihan se on vanhemman tehtävä muistuttaa ja tarkastaa, mutta äidin ilta meni pyykkiä pestessä, ruokaa laittaessa, harrastuksiin viedessä ja etsiessä Pekalle punaista paitaa ja naamaria kouluun ja Veikalle merkittömiä/kuvattomia vaatteita päiväkotiin.

Vierailija kirjoitti:

Jaa että kuka siis vaatii? Puoliso, sukulaiset, koulu, päiväkodin väki, hoitotahot, yleinen mielipide siitä miten asiat pitää hoitaa.

Töissä pitää tehdä kahden ihmisen hommat, tuuraat samalla sairaslomalla olevaa työkaveriakin. Koululta soitetaan, terapeutilta soitetaan, tee sitä tee tätä, milloin pääsisit tulemaan tähän ja tähän palaveriin? Ai aamuajat ei käy? Kyllä niiden nyt on käytävä.

Päiväkodilla odotetaan lippulappujen kanssa ja pitää merkkailla listoihin milloin voisi tulla keskusteluun/pitää lapsen kotona koulutuksen vuoksi.

Jos lapsilla ei ole harrastuksia, ihmetellään sitä joka taholta. Jos äiti ei vähintään käy lenkillä ja hoida ulkonäköään, on hän laiska ja saamaton.

Ja kuinka monella pienituloisella on varaa siivoojaan? Ja kuinka moni jaksaa kuunnella päivittelyä siitä, kuinka nainen ei edes kotiaan jaksa hoitaa itse?

Lapsia ei saa komentaa, vaan kaikesta pitää keskustella rakentavasti. Koulun asenne alkaa olla se, että lapsen ei tarvitse tehdä mitään itsenäisesti. Jos läksyt on siis tekemättä, opettaja ei kysy lapselta että miksi näin, vaan laittaa syyttävää viestiä vanhemmalle. Tokihan se on vanhemman tehtävä muistuttaa ja tarkastaa, mutta äidin ilta meni pyykkiä pestessä, ruokaa laittaessa, harrastuksiin viedessä ja etsiessä Pekalle punaista paitaa ja naamaria kouluun ja Veikalle merkittömiä/kuvattomia vaatteita päiväkotiin.

Niinpä. Kun se on vaan niin, että tuosta yhtälöstä pitää löytyä ihan kaikki. Itse väsyin ja jäin kotiin, kun kotonakin vielä puoliso naputti ettei kerkiä mitään omia asioitaan, kun minä olen aina töissä.

Jos osaisin, kopioisin itseni.

Minä en jaksaisi työtä ja lapsia yhtäaikaa. Hatun nostan teille jotka jaksatte.

En jaksa käydä töissä, kun on lapsia vs. En jaksa tehdä lapsia, että jaksan käydä töissä.

Minä valitsin lapset ja jäin työelämästä pois. Tuomitkaa vaan. Minä olen onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on joka aamu huono omatunto kun kiireessä ja väsyneenä ja valmiiksi päivän tulevasta työvuorosta stressaantuneena hoputan vastahakoiset lapset kuntoon ja kuskaan päiväkotiin ja eskariin. Ja sitten taas töistä suoraan hakemaan heitä kotiin jossa taas odottaa siivous, ruuanlaitto ja lasten hoito mikä kestää iltaan saakka, vaikka omat paukut on loppu jo sen työvuoron jälkeen. Tuohon "metatyöhön" kuluu myös valtavasti energiaa, mm. suunnitellut kaikille hoitoajat päikkyyn kahdeksi viikoksi (ihan tappohomma kun kaikki eri yksiköissä ja hoitoajat vaihtelee meidän vuorojen mukaan), selvittänyt syksyn harrastushommelit, käynyt läpi mitä uusia varusteita tarvitaan syksyyn, järjestänyt yhdelle synttärit, toisen lääkäri - ja vakuutusasiat. Joka ilta vielä ysiltä pakkaan jotain reppuja ja tarkistelen että kenellä nyt olikaan huomenna metsäretki ja kenellä lelupäivä, tungen pyykkejä kuivuriin ja hinkkaan hellaa missä viikon ruuantähteet kiinni palaneena 🤦‍♀️ Kun ei vaan ehdi eikä jaksa.. ja sen minkä tänään tekemättä jätät "hölläämisen nimissä" niin kyllä huomenna edestäs taas löydät!! Niiden muiden hommien lisäksi!

Sit siinä on vielä se puoliso odottamassa omaa osaansa, ystävät ja sukulaiset jää paitsioon ja niiltäkin saa koko ajan pyydellä anteeksi kun hups taas meni 2 kk eikä meistä ole mitään kuulunut. Ollaan siinä pisteessä että en jaksaisi edes suihkussa käydä iltaisin kun sänky jo kutsuu...

Äitiys ja palkkatyö on niinkuin tekisi kahta työtä. Ja varmasti isyyskin mutta kirjoitan vaan omasta näkökulmastani.

ap

Ehdotan että toimit kun vielä jaksat: ulkoista ja karsi aivan KAIKKI mikä ei ole pakollista. Isolla kädellä jos tarpeen. Kerron esimerkin:

- asumme työpaikan lähellä, jos ei mahd niin hyvien kulkuyhteyksien päässä. Aloitan työt matkan aikana, siksi kuljen julkisilla. Jos kuljen pyörällä vaihteeksi, siinä hoituu kuntoilu. Miehellä sama. Meillä ei ole autoa, koska käytän sen rahan muuhun. Mökkiautoja saa vuokraamosta, ja joku muu stressaa vakuutukset ja talvirenkaat. 

- ruuat tilataan n kerran vkossa kotiin, tähän jo monia hyviä ruokakassi- ja keräilypalveluita, etsi omasi. Jos et asu kuljetuksen alueella, tilaa nouto. Eli kassi odottaa siellä Cittarin tms luona ja vaan nappaat kyytiin. Säästetty aika on rahaa, ja nämä on suht halpoja palveluita. 

- siivooja. tästä säästäisin vasta viimeisenä. Joka toinen viikko riittää, kun koti on karsittu rojuista ja asutaan tiiviisti eikä ole ylimääräisiä neliöitä. Kerrostalossa ei ole pihahuolia.

- äsken jo mainittu: niin pieni asunto mikä vaan toimii, säästyvät rahat laita ostopalveluihin. Älä osta tavaraa, mikään ei ole pakollista, ja omistaminen on vaan rasite. Mieluummin vuosi siistissä kodissa kuin hätäinen viikko kaukomatkalla ja kamala stressi pakata kaikki matkalaukut ja ehtiä kentälle keskellä yötä....

- yhteinen aika ja elämykset pääosaan, lintsaa kaikesta muusta. Tilatkaa pizzat ja syökää pihalla naapureiden tai ystäväperheen kanssa, retket lähiluontoon tai kulttuurihommiin ilman kalenteroituja harrastuksia. Matkat joille ei ole pitkä matka. 

- kalenteroi, mutta aloita tärkeimmästä: kuntoilu, parisuhde, ystävät. Nämä voi myös yhdistää. Ilman niitä et jaksa, ja kun lapset lähtevät kotoa, sinulla ei ole elämää vaan riiput heissä. Ei hyvä. Tee jotain kivaa joka päivä. 

- työaikajoustot, lyhennetty viikko/päivä, etätyöt. Kampaa läpi mikä näistä sopii työhösi ja testaa erilaisia arjessa. Hae vaikka eri työpaikkaan jos tarvii. HUom tingit juuri kuluissa joten tähän teillä on varaa. Ainakin pahimpien ruuhkavuosien ajan.

- turvaverkko. lastenhoito, viihdytys, kaverien kanssa kimpat joissa lapset vuorotellen toisilla hoidossa. Tutustu samassa tilanteessa oleviin perheisiin. 

- lapset mukaan arjen askareisiin jo pienenä, on kivaa tehdä yhdessä. Ei koti ole hotelli. Samalla kun keräätte leluja voi jutella päivän kuulumiset.

- laske vaatimustasoasi, mitä väliä jos koti on välillä levällään ja kaverisynttärien lahja ei ollut täydellinen. Hellitä ja ajattele omaa hyvinvointiasi, lapset eivät muista suorittamisesta muuta kuin vihaisen äidin. Jos "joudut" pesemään lakanat pesulassa, olkoon niin. 

Kuka käski voimaantua ja syödä liikaa täytekakkua?

Itse nautin tavallaan kaikesta siitä metatyöstä. Otan siihenkin toki lapset mukaan siinä määrin kuin vain mahdollista. Sopivasti suunnittelua, heittäytymistä spontaanisti hetkiin (uimakoulusta vapautui yllättäen paikka joka otettiin vastaan ilman isoja suunnitteluja). Sunnuntaiulkoilu voikin olla lounas nuotiotulilla. Tehdä niistä pienistä hetkistä arvokkaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ikinä jaksaisi elää sellaista elämää jossa herätään klo.5.30 valmistaudutaan töihin, lapset mukaan ja hoitoon, itse töihin klo. 8. Lapset haetaan 16.30 , kauppaan ja ruuat pöytään klo on jo 18. Syömiset siivoukset läksyt ja ehkä harrastukset. Lapset nukkumaan 21, itse tunti televisiota ja nukkumaan. Sama alkaa alusta huomenna... eihän tuo ole elämää? Miten joku voi elää noin?

Sama juttu. Silti halusin lapsen. Meillä ollaan rennosti, mies hoitaa joka toisen illan, esim. tällä viikolla olen yhden illan musiikkiharrastuksessani ja toisen konsertissa kavereiden kanssa. Nämä eivät vie energiaani, vaan antavat sitä. Viikonloppuna tavataan kavereita (sekä koko perheellä että vanhemmat omiaan). Siivooja käy 2 viikon välein perjantaisin, siinä välillä jos tarvii siivota, riittää nopea imurointi ja vessojen pyyhintä. Helppoa ruokaa pöytään ja välillä noutoruokaa / ulkona syömistä. Työt olen järjestänyt siten, että saan tehdä pääosin töitä kotona (ei työmatkoja, laittautumista töihin jne.). Jää aikaa lapselle. Lapsella on 1 harrastuspäivä / viikko, toinen vie sinne ja toisella sillä välin omaa aikaa. Lapsi myös kyläilee kavereillaan silloin tällöin, jolloin vanhemmilla yhteistä aikaa käydä vaikka kävelyllä. Tiedoston, ettei olisi näin rentoa, jos olisi useampi lapsi. Mutta 1 lapsi on hyvä valinta niille, jotka haluaisivat olla vanhempia, mutta energiataso on alhainen.

Juu meilläkin on lapsi ja toinen tulossa, mutta luojan kiitos miehellä on hyvä palkka ja isovanhemmat ottavat aina lapsen mieluusti hoitoon sekä auttavat esim hoidosta hakemisen kanssa. Itse olen osa-aikatöissä, viikot ovat suht rentoja ja mukavia.

Vau, kuulostaapa kaaoottiselta.

Mulla kaks lasta, pienellä ikäerolla.

Kumpiki samassa tarhassa, mikä kivenheiton päässä kotoa.

Vien lapset matkalla töihin tarhaan ja haen pois tullessa.

Tarhan jälkeen nopea välipala ja lapset menee leikkimään.

Nopea siivous tähän väliin ja alan laittamaan ruokaa. (Lapset tulee tässä välissä aina selittämään tarha päivästä ja me keskustelemme).

Ruoka valmis, mies tulee kotiin, syödään yhdessä. (Meillä koira, joka käy takapihalla tekemässä tarpeensa (eli aidattu takapiha).

Lähden koiran kanssa lenkille (lapset mukaan), mies laittaa astiat pois.

Sitten saatetaan lasten kanssa piirtää, leikkiä tms, iltapala, iltatoimet, iltasatu ja nukkumaan.

Miehen kanssa hetki kahdestaan ja sänkyyn nukkumaan.

Aamulla miehen kanssa taas jutustellaan, lapset herää, aamupala, aamutoimet, koira ulos, tarhaan.

Vierailija kirjoitti:

Vau, kuulostaapa kaaoottiselta.

Mulla kaks lasta, pienellä ikäerolla.

Kumpiki samassa tarhassa, mikä kivenheiton päässä kotoa.

Vien lapset matkalla töihin tarhaan ja haen pois tullessa.

Tarhan jälkeen nopea välipala ja lapset menee leikkimään.

Nopea siivous tähän väliin ja alan laittamaan ruokaa. (Lapset tulee tässä välissä aina selittämään tarha päivästä ja me keskustelemme).

Ruoka valmis, mies tulee kotiin, syödään yhdessä. (Meillä koira, joka käy takapihalla tekemässä tarpeensa (eli aidattu takapiha).

Lähden koiran kanssa lenkille (lapset mukaan), mies laittaa astiat pois.

Sitten saatetaan lasten kanssa piirtää, leikkiä tms, iltapala, iltatoimet, iltasatu ja nukkumaan.

Miehen kanssa hetki kahdestaan ja sänkyyn nukkumaan.

Aamulla miehen kanssa taas jutustellaan, lapset herää, aamupala, aamutoimet, koira ulos, tarhaan.

Ootko aina ollu rutiini ihminen ja ei ole ollut tarvetta omalle ajalle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muita jotka ei vaan jaksa sitä yhdistelmää? Koen lisäksi huonoa omaatuntoa kun työ vie niin paljon huomiota ja energiaa ja se on kaikki pois omilta lapsilta. Etenkin esikoinen tarttisi tukea ja läsnäoloa paljon nykyistä enemmän.

Lyhennettyä päivää jo teen, helpottaa vähän.

Kyllä, täällä toinen. Mietin mikä tästä on tehnyt niin raskasta. Onhan ennenkin jaksettu. Koen, että vaatimukset on nousseet niin kovaksi että sen alla uupuu. Ei ole vain työ ja lapset. On kaupassakäynnit, työmatkat, hoitopaikkaan viennit ja haut, metatyöt. Pelkkiin siirtymisiin menee jo paljon aikaa. Sitten kotityöt, ja pitää tietysti olla terveellistä ja monipuolistaa ruokaa jota pitää hakea kaupasta useana päivänä viikossa. Esikoista on autettava läksyissä päivittäin ja seurattava miten koulu sujuu. Perheen pitää liikkua ja lasten harrastaa liikuntaa, koska liikkuminen elämäntapana on opetettava lapsille pienestä saakka. Sosiaalisesta elämästä tulee huolehtia. Perheystävät, sukulaiset, omat ystävät. Välissä kuskataan harrastuksiin, hankitaan taas uusia vaatteita ja välineitä kasvaville lapsille. Pysytään kiinni ajassa, ja opetellaan käyttämään somea ja välineitä. Pitää urheilla ja huolehtia omasta hyvinvoinnista. Välissä katsotaan Wilmaa ja leivotaan koulun myyjäisiin. Vasu-keskustelu. Huolehditaan että pysyy ammatillisti kehityksestä mukana. Pidetään huolta parisuhteesta ettei mies lähde toisen mukaan, vaikka voisihan se elämä muuttua helpommaksi sillä että saisi olla joka toinen viikko yksin ilman tätä kuormaa. Naisen elämästä on tullut liian raskasta ja vanhemmuuden vaatimukset on kovat.

Sairastuin sitten uupumukseen, kun en jaksanut. Olen ihan tavallinen nainen, mutta nykyvanhemmuus yhdistettynä muuhun nykyelämään on jotain johon rahkeeni eivät riitä. Olisi pitänyt jäädä lapsettomaksi.

Vanhempieni elämä ei ollut tällaista.

No enpä tiedä. Äitini kävi töissä kokopäivä töissä ja piti meistä kahdesta huolen. Isä oli merillä. Ei ollut autoa vaan työnteli rattaita loskassa ratikalle. Pyykit pyykkäs ammeessa, kyllä lakanatkin, ja veden lämmitti kattilassa kun ei hanasta tullut. Ei ollut vaippoja vaan harsoja keitteli ja valmisruokaa ei käyttänyt. Teki itse. Oli myös koiraa, kissaa, kaloja, pupuja. Onneksi äiti oli nuori ja jaksoi. Me oltiin hyvin omatoimisia pienestä. Ja isovanhemmat, myös työelämässä, auttoivat.

Kyllä minulla on helppoa. On koneet ja laitteet ja kaupassa pakastevihanneksia hätään. En valita.

Arki on sellainen millaiseksi sen tekee.

Musta lapset vaikeuttaa työn  tekoa.

Tutulta kuulostaa. Minä olen tyytyväinen pätkätyöläinen. Ei haittaa yhtään olla välillä poissa tuosta rumbasta. Onneksi mies tukee minua tässä asiassa. Lapsia on yksi ja enempää ei tule. Kukaan ei juuri nyt harrasta mitään. Välillä jaksetaan lähteä illalla pyöräilemään tai uimaan porukalla (joko perheenä tai kavereiden kanssa), mutta usein lapsikin haluaa huilata 9-tuntisen tarhapäivän mölyn jälkeen.

Päiväkoti työllistää uskomattoman paljon. Harva se viikko tulee joku infolappu, johon pitää reagoida. Milloin kysytään lupaa mihinkin, milloin on tarha kiinni, pitää askarrella nallenkorvat tai jotain muuta ihanaa illan ratoksi. Vaatehuolto on puolipäivähommaa. Kasvavan laspen kanssa saa vielä olla alvariinsa vaatekaupassa, kun joka toinen kuukausi on kengät pienet ja ulkoiluhousut on polvesta rikki kuukauden jälkeen. Tuntuu, että työpäiviksi minun voimillani riittäisi lapsen luotsaaminen päivähoitoon niin, että kaikki olisi mallikkaasti. Muistaisin lelu-, jumppa-, metsäretki ja nukketeatteripäivät tosta vaan, kun ei tarvitsi miettiä töitä. Uupumus on sitä luokkaa, että teen unissanikin töitä. Ja ihan tavallinen duunari olen. Vastuuta vaan tungetaan niin älyttömästi, vaikken haluaisi kuin tehdä homman A ja lähteä kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muita jotka ei vaan jaksa sitä yhdistelmää? Koen lisäksi huonoa omaatuntoa kun työ vie niin paljon huomiota ja energiaa ja se on kaikki pois omilta lapsilta. Etenkin esikoinen tarttisi tukea ja läsnäoloa paljon nykyistä enemmän.

Lyhennettyä päivää jo teen, helpottaa vähän.

Kyllä, täällä toinen. Mietin mikä tästä on tehnyt niin raskasta. Onhan ennenkin jaksettu. Koen, että vaatimukset on nousseet niin kovaksi että sen alla uupuu. Ei ole vain työ ja lapset. On kaupassakäynnit, työmatkat, hoitopaikkaan viennit ja haut, metatyöt. Pelkkiin siirtymisiin menee jo paljon aikaa. Sitten kotityöt, ja pitää tietysti olla terveellistä ja monipuolistaa ruokaa jota pitää hakea kaupasta useana päivänä viikossa. Esikoista on autettava läksyissä päivittäin ja seurattava miten koulu sujuu. Perheen pitää liikkua ja lasten harrastaa liikuntaa, koska liikkuminen elämäntapana on opetettava lapsille pienestä saakka. Sosiaalisesta elämästä tulee huolehtia. Perheystävät, sukulaiset, omat ystävät. Välissä kuskataan harrastuksiin, hankitaan taas uusia vaatteita ja välineitä kasvaville lapsille. Pysytään kiinni ajassa, ja opetellaan käyttämään somea ja välineitä. Pitää urheilla ja huolehtia omasta hyvinvoinnista. Välissä katsotaan Wilmaa ja leivotaan koulun myyjäisiin. Vasu-keskustelu. Huolehditaan että pysyy ammatillisti kehityksestä mukana. Pidetään huolta parisuhteesta ettei mies lähde toisen mukaan, vaikka voisihan se elämä muuttua helpommaksi sillä että saisi olla joka toinen viikko yksin ilman tätä kuormaa. Naisen elämästä on tullut liian raskasta ja vanhemmuuden vaatimukset on kovat.

Sairastuin sitten uupumukseen, kun en jaksanut. Olen ihan tavallinen nainen, mutta nykyvanhemmuus yhdistettynä muuhun nykyelämään on jotain johon rahkeeni eivät riitä. Olisi pitänyt jäädä lapsettomaksi.

Vanhempieni elämä ei ollut tällaista.

No enpä tiedä. Äitini kävi töissä kokopäivä töissä ja piti meistä kahdesta huolen. Isä oli merillä. Ei ollut autoa vaan työnteli rattaita loskassa ratikalle. Pyykit pyykkäs ammeessa, kyllä lakanatkin, ja veden lämmitti kattilassa kun ei hanasta tullut. Ei ollut vaippoja vaan harsoja keitteli ja valmisruokaa ei käyttänyt. Teki itse. Oli myös koiraa, kissaa, kaloja, pupuja. Onneksi äiti oli nuori ja jaksoi. Me oltiin hyvin omatoimisia pienestä. Ja isovanhemmat, myös työelämässä, auttoivat.

Kyllä minulla on helppoa. On koneet ja laitteet ja kaupassa pakastevihanneksia hätään. En valita.

Arki on sellainen millaiseksi sen tekee.

Arvostan äitiäsi enkä missään nimessä vähättele, mutta sanoit taikasanan. Isovanhemmat auttoivat. Avun ei tarvitse olla fyysistä vaan tieto siutö, ettei ole yksin on henkisesti todella tärkeä. Kun ei ole isovanhempia tms niin käy myös oman ja lasten päänsisäisen surun siitä ettei ne ole elämässä mukana. Vaikka kuinka yrittäisi luoda itse tukiverkostoa niin valitettavan monesti huomaa, että se apu onkin lopulta yksipuolista.

No meidän koti ei todellakaan ole iso tai katalogikoti 😂 Pieni kerrostaloasunto. Ylimääräiseen roinaan ei ole edes varaa.

Päiväkoti ja eskari työllistää oikeasti aika paljon. Esim. ennen riitti että ilmoitin paperilla tai suullisesti että tullaan klo. 8 ja lähdetään ennen klo. 15. Nyt pitää jokaiselle muksulle merkata erikseen netin kautta minuutilleen tulo- ja hakuajat ja ne pitää muistaa ilmoittaa ajoissa (pari viikkoa etukäteen). Helppoa niille joilla yksi tai kaksi lasta samassa paikassa samalla hoitoajalla. Helvettiä meille joilla useampi lapsi eri yksiköissä. Ja jokaisella tietty oma viikko-ohjelmansa, voinhan minä toki olla välittämättä siitä että Eetulla on torstaina lelupäivä ja Emmalla keskiviikkona eväsretki; mutta kärsijöinä siinä on minun lapset joilta puuttuu aina mitä milloinkin tai ollaan väärässä paikassa. Siihen päälle vanhempainillat, vasukeskustelut, äitienpäiväkahvitukset, isovanhempien aamut, koko perheen yhteiset liikuntailtapäivät... jeejee, taas on minun lapsi ilman mummoa askartelemassa tai ilman äitiä aamupalalla ellen muista ja järkkää mummoa paikalle ja sumpli omia työvuoroja jne.

Sit nää päikyt ja koulut on nykyään järjettömiä laitoksia, mistä saa koko ajan kotiinsa jonkun rätätaudin tai lapamadon ja taas sumplitaan ja soitellaan ja juostaan lääkärissä ja apteekissa ja ruinataan saikkua. Arki alkoi 1.8 ja nyt jo meidän lapset on ekassa räkätaudissa. 😡 Viime vuosi oli järjetön kun 11 kk:tta 12:sta oli joku tauti kylässä.

Ja mies tekee paljon iltaa ja viikonloppua töissä, joten minulla ei ole mitään mahdollisuuksia omiin säännöllisiin harrastuksiin , kun ei monesti ole edes siihen että joku vahtis lapsia silläaikaa kun minä laitan ruokaa. Se on ihan eri asia perheen kannalta jos mies tekee 8-16 töitä arkena vs. sillisalaattia.

Meidän lapsilla on 1 harrastus/ nuppi jonka olen valinnut sen mukaan että on mahdollisimman helppoa meille vanhemmille. Mutta ne vie nyt yhden illan viikosta ja lapset itse haluaa harrastaa jo joten pakkohan se on yhteen lupa antaa. Onneksi ne on putkeen niin ettei nyt mene kuin tuo 1 ilta / vko.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ikävä kyllä, kaikilla ei ole 8-16 työtä.

Tämäkin on valinta. Itse olin merkonomina kaupankassalla vuorotöissä mutta luin itseni tradenomiksi ja nyt olen pankissa töissä. Mikä estää sinua vaihtamasta alaa?

"isovanhempien aamut, koko perheen yhteiset liikuntailtapäivät... jeejee, taas on minun lapsi ilman mummoa askartelemassa tai ilman äitiä aamupalalla ellen muista ja järkkää mummoa paikalle ja sumpli omia työvuoroja jne."

Mitä?! En ole koskaan kuullut tälläsestä.... Onko ihan yleistäkin? Itse en tule pääsemään mukaan "äidin aamupalalle". Mennyt pimeeksi tämä touhu.

Jos äiti ei saa aamusin lomaa niin pahimmassa tapauksessa lasta kiusataan kun tämän äiti ei päässyt töiden takia paikalle?!

Entä he joilla on huonot välit lasten isovanhempiin? Hohhoijaa

Vierailija kirjoitti:

En jaksa käydä töissä, kun on lapsia vs. En jaksa tehdä lapsia, että jaksan käydä töissä.

Minä valitsin lapset ja jäin työelämästä pois. Tuomitkaa vaan. Minä olen onnellinen.

Totta kai olet onnellinen. Olisin minäkin, jos ei tarvisi käydä töissä. En tunne ketään, joka haluaisi.

Ei kiinnosta vaan maksaa elämistäsi, sinun ja lastesi sotukuluja, jos et mitään tee itse.

Jos tekee normaalia kahdeksan tunnin työpäivää, niin ei pitäisi olla mitään ongelmaa jaksamisen kanssa. Ei ole normaalia tuo.