Miehen ruma sukunimi
Mitä tekisitte?
Häät tulossa. Sukunimiasia mietityttää. Miehelläni on mielestäni aika ruma ja tavis sukunimi. En halua sanoa tässä oikeita nimiämme, mutta miehen sukunimeä vastaava olisi esimerkiksi Pöntinen. Minulla on myös tavallinen, ei mikään maailman mahtavin sukunimi, mutta kuitenkin ainakin omaan korvaani huomattavasti mieheni nimeä miellyttävämpi. Tyyliin Laakso.
Minusta olisi ihanaa, kun miehelläni, minulla ja toivottavasti tulevilla lapsillamme olisi kaikilla sama sukunimi. En kuitenkaan millään haluaisi olla "Pöntinen"! Mies ei halua muuttaa omaa nimeään, mutta ei myöskään vaadi minua ottamaan omaansa. Eli joko pidämme omamme, tai minä otan hänen. Eihän se omien nimien pito mitenkään huono vaihtoehto ole, mutta yhteinen nimi vaan jotenkin ihanalla tavalla sinetöisi perheen. En myöskään haluaisi olla eriniminen kuin lapseni.
Mitä tekisitte? Tottuuko sellaiseen nimeen, josta aluksi ei tykkää? Entä jos pidämme omat nimemme, mikä sukunimi lapsille tulee?
Kommentit (83)
Lapsille tulee sen sukunimi, miten te vanhemmat päätättte. Eli joko sun tai miehen.
Kumpikin päättää tietenkin omasta nimestään. Lapset sitten sopimuksen mukaan, mutta lähtökohtana pitäisin äidin nimeä.a
Pidä oma nimi. Sovi miehen kanssa, että lapsille tulee sun sukunimi.
Monissa Euroopan maissa naiset pitää ihan oman sukunimensä. He eivät edes voisi ottaa miehen sukunimeä. Esimerkkinä tästä Italia ja Espanja. Muista maista en tiedä.
Pidätte omanne ja lapsille niistä se kauniimpi.
Jos vaimon sukunimen ottaminen käy miehen egon päälle, niin entä jos keksisitte kokonaan uuden nimen ja ottaisitte molemmat sen? Tai jomman kumman suvusta sellainen nimi joka käy molemmille? Tämähän on nykyään aika yleistä.
Vierailija kirjoitti:
Pidä oma nimi. Sovi miehen kanssa, että lapsille tulee sun sukunimi.
Ja jos ette pääse asiasta yhteisymmärrykseen, niin viime kädessä lapselle tulee äidin sukunimi, jos vanhemmilla on eri sukunimet eikä lapsen nimeksi erikseen laiteta isän sukunimeä.
Et muuta nimeäsi.
Vaikka muut mitä ulisisi miin usko kun sanon vuosikymmenten kokemuksella: yhteinen nimi EI vaikuta onnellisuuteen, EI ole tae pitkästä liitosta ja EI ole mikään yhteenkuuluvuuden tae. Em asiat tulevat ihan jostain muusta kuin sukunimestä.
T. Eri sukunimi enkä edes harkinnut miehen nimeä. Lapsia kolme, ei mitään ongelmaa vaikka eri sukunimiä perheessä
Alba tulee varmaan kohta tähän ketjuun kertomaan muutamia totuuksia sukunimistä. Nih! 😂
Vierailija kirjoitti:
Jos vaimon sukunimen ottaminen käy miehen egon päälle, niin entä jos keksisitte kokonaan uuden nimen ja ottaisitte molemmat sen? Tai jomman kumman suvusta sellainen nimi joka käy molemmille? Tämähän on nykyään aika yleistä.
"Pönttölaakso"
Yhdistäkää ne kaksi rumaa nimeä tosi rumaksi yhdistelmänimeksi.
Vierailija kirjoitti:
Et tietenkään muuta nimeäsi. Itsekin pidin omani enkä ole katunut.
Miehen nimen ottaminen on muutenkin hyvin lyhyt historialtaan.
Ja vanhanaikaista.
Jep ja yhdistelmänimetkin on lyhyt historialtaan.
Pirjo Pöntinen-Laakso + Simo Aura-Ilmari
Leena Pöntinen-Laakso-Aura-Ilmari + Janne Mäki-Silli-Aho-Mikkonen
Tarja Pöntinen-Laakso-Aura-Ilmari-Mäki-Silli-Aho-Mikkonen
Kun omasta sukunimestä nyt ei vaan voi luopua.
Kyllä siihen nimeen tottuu.
Jos se sinullekin tuntuu perheen sinetiltä, että nimi on yhteinen, tottakai otat miehen sukunimen.
Vähän juntit tai muuten kreisit sunkunimet voi ottaa mös huumorilla, ja nähdä ne mainion maanläheisinä ja sellaisinaan aitoina ja teeskentelemättöminä. Tekee hyvää pikkasen nöyrtyä kantamaan vähän möllimpääkin sukunimeä, ja kantaa se ylpeydellä ja tietynlainen virne suupielessä. Niin minäkin teen.
T: nykyinen rouva ”Tossavainen”
Vierailija kirjoitti:
Monissa Euroopan maissa naiset pitää ihan oman sukunimensä. He eivät edes voisi ottaa miehen sukunimeä. Esimerkkinä tästä Italia ja Espanja. Muista maista en tiedä.
Espanjalaisilla on ihan oma älytön systeeminsä. Siellä lapsi saa aina molempien vanhempien sukunimen ja vielä sen lisäksi isovanhempien sukunimet.
Tulee sellainen sukunimimonsteri!
En ottaisi sellaisen miehen nimeä itselleni joka ei olisi valmis ottamaan minun nimeäni. Pitäisin vain oman nimeni.
Kun menimme naimisiin, pohdimme että ottaisimmeko jomman kumman nimen vai keksisimmekö ihan oman. Halusimme yhteisen nimen joka tapauksessa. Lopulta otin miehen nimen, koska hänellä oli lapsia edellisestä liitosta ja minusta oli hyvä että heillä on isänsä kanssa sama nimi kun äitinsäkin oli avioituessaan vaihtanut jo nimensä.
Itse varmaan pitäisin oman sukunimeni, näin ainakin olen suunnitellut tekeväni, sillä mulla ja miehelläni on molemmilla harvinainen ja vähän erikoinen sukunimi. Ja mä tykkään, että etunimi ja sukunimi soljuu nätisti yhteen, mikä ei todellakaan totetuisi, jos ottaisin mieheni sukunimen, toisin kuin oman sukunimeni kanssa. Sitä vaan itsekin oon miettinyt, että kumman sukunimi tulisi lapsille, minusta tuntuisi epäreilulta, että vain toisella on lapsen/lasten kanssa sama sukunimi ja vain toinen pääsee osaltaan jatkamaan sukunimeään uudelle sukupolvelle.
Miten olisi esim. Pökkelman, tahi Nusselström ?
Eikö siinä olisikin pari oikein todella hienolta kalskahtavaa ja vielä ihan vierasperäistä nimeä !
Siis selkeästikin jotain vähän suomenkielisestä rahvaasta täällä edukseen erottuvaa ja vähän hieeenompaa...
Et tietenkään muuta nimeäsi. Itsekin pidin omani enkä ole katunut.
Miehen nimen ottaminen on muutenkin hyvin lyhyt historialtaan.
Ja vanhanaikaista.