Puolet suomalaisista elää kuin joukkopsykoosissa: yhteiskunnalla kuulemma on varaa kustantaa jokaiselle kiva, vauras elämä
Tässä paraatiesimerkki päivän hesarista:
https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005779001.html
"Opiskelija ei saa asua liian hyvin tai syödä avokadoa, koska aikuisten mielestä opiskelijalla kuuluu olla vähän kurjaa -
Soluasunnot eivät enää kelpaa kaikille opiskelijoille ja sekös monia ärsyttää, kirjoittaa kolumnissaan Tuija Siltamäki."
Juttelin juuri eilen tsekkiläisen opiskelijan kanssa, joka kertoi että yhteiskunnalta ei tipu siellä yhtäkään korunaa opiskeluun. Porukka asuu vanhempiensa luona ja käy koko ajan myös töissä. Juttelimme myös opiskelija-asumisesta länsi-Euroopassa ja esimerkiksi upporikkaassa Hollannissa asutaan ihan yleisesti opiskelijasoluissa. Niin kuin melkein kaikkialla Euroopassa.
Moni suomalainen kuvittelee, että me vain ollaan keksitty ensimmäisinä, että kaikesta voi tehdä ilmaista ja laittaa kulut yhteiskunnan piikkiin. Että esimerkiksi oma ilmainen yksiö joka opiskelijalle on osoitus älyllisestä ylivertaisuudestamne.
Ei me tätä keksitty. Neuvostoliitossa keksittiin jo ajat sitten, että voi luoda yhteiskunnan, jossa yhteiskunta sanoo ottavansa vastuun kaikesta ja maksavansa kaiken. Kaikki tietävät mitä kävi.
Me kuljetaan kuin sumussa kohti kuilun reunaa. Sitä mukaa kun valtio velkaantuu, vaatimukset siitä että pitää saada koko ajan lisää ja parempaa vain kiihtyvät ja kiihtyvät. Lopulta tämä kehitys tulee pysähtymään rumaan mutta puhdistavaan törmäykseen todellisuuden kanssa.
Kommentit (314)
Eivät opiskelijat ole ongelma, vaan ne jotka eivät viitsi edes opiskella.
Tuohan on tiedetty jo kauan, mutta on helpompi olla tekemättä mitään ja kustantaa elämä muilla.
Eikös se ole valtion kannalta ihan sama missä opiskelija asuu kun kerran maksimit on määritelty asumislisälle. Nostakoon sitten sitä lainaa ja käyköön töissä jos pitää olla yksiö tai kaksio.
Mä en tajua tota soluasuntojen dissausta. Onko nuoret jotenkin epäsosiaalisempia kuin ennen?
Ymmärrän hyvin solussa asuneena ettei niihin ole tungosta. Mutta vuosi kaksi kenenkään elämästä ei ole liikaa vaadittu.
Itse luulin, että Tempo on Evelinan laulama kun kuulin useasti radiosta mutta sitten luin sen ylen jutun ja olikin Bessin laulama.
"Puolet suomalaisista"
Mulla ei näy Hesari, mutta lukiko tuo kolumnissa?
No höpölöpö. Ei kukaan mitään vaurasta elämää odota, kunhan olisi vaan se perustoimeentulo edes jollakin tasolla olemassa. Ja kyllä, siihen on meillä varaa ihan siinä missä on aiemminkin ollut! Miten me muka nyt ollaan yhtäkkiä köyhdytty niin, ettei olisi? Talous kasvaa, ei kutistu.
Jos turvaverkkoa ei järjestetä yhteiskunnan taholta, se pitää jokaisen itse säästää, mikä on ihan veronkaltainen menoerä tuloista. Tulee vaan itse asiassa kalliimmaksi itse säästää työttömyyden, opintojen, vanhuuden yms. varalta kuin hommata se turvaverkko ns. tukkuhintaan valtiolta.
Tuota ei kokkarit halua muistaa kitistessään veroista. Esimerkiksi Yhdysvalloissa noin pitkälti on, ja siellä voi aivan keskiluokkainen, työssäkäyvä ihminenkin ajautua vararikkoon, jos sairastuu vakavasti. Suomessa noin ei ole, ja siitä sopisi jokaisen olla iloinen.
Jokainen voi ihan itse päättää asumisensa tavan. Jos haluaa yksiön, niin siitä vaan sellaista etsimään sitten. Ei aikuisia ihmisiä minusta voi oikein pakottaa kimppaan uppo-outojen kanssa. Minä itse asuin solukämpässä opiskellessani 80-luvulla, mutta se, mikä sopi minulle, ei välttämättä sovi kaikille.
Mun opiskeleva lapsi asuu täällä Keski-Euroopassa sen kuntoisessa solussa opiskelija-asuntolassa, johon suomalainen opiskelija ei jalallaan astuisi. Täällä kukaan ei valita.
Niin ja eihän se riitä että opiskelijoilla pitää olla luksuskämpät ja rahaa mukavaan elämään, sama pitää kustantaa jokaiselle joka haluaa muuttaa tänne. Piece of cake..
Vierailija kirjoitti:
No höpölöpö. Ei kukaan mitään vaurasta elämää odota, kunhan olisi vaan se perustoimeentulo edes jollakin tasolla olemassa. Ja kyllä, siihen on meillä varaa ihan siinä missä on aiemminkin ollut! Miten me muka nyt ollaan yhtäkkiä köyhdytty niin, ettei olisi? Talous kasvaa, ei kutistu.
Jos turvaverkkoa ei järjestetä yhteiskunnan taholta, se pitää jokaisen itse säästää, mikä on ihan veronkaltainen menoerä tuloista. Tulee vaan itse asiassa kalliimmaksi itse säästää työttömyyden, opintojen, vanhuuden yms. varalta kuin hommata se turvaverkko ns. tukkuhintaan valtiolta.
Tuota ei kokkarit halua muistaa kitistessään veroista. Esimerkiksi Yhdysvalloissa noin pitkälti on, ja siellä voi aivan keskiluokkainen, työssäkäyvä ihminenkin ajautua vararikkoon, jos sairastuu vakavasti. Suomessa noin ei ole, ja siitä sopisi jokaisen olla iloinen.
Jokainen voi ihan itse päättää asumisensa tavan. Jos haluaa yksiön, niin siitä vaan sellaista etsimään sitten. Ei aikuisia ihmisiä minusta voi oikein pakottaa kimppaan uppo-outojen kanssa. Minä itse asuin solukämpässä opiskellessani 80-luvulla, mutta se, mikä sopi minulle, ei välttämättä sovi kaikille.
Hohhoijjaa.. eipä taida olla realiteetit ihan kunnossa. Eihän tällainen paapominen voi enää jatkua! Tiedän parikin elämäntapatyötöntä. Ei vaan huvita. Eräskin näistä valitti että julkisilla kulkeminen pitäisi olla ilmaista. Teki sitten protestin ja päätti olla maksamatta mitään julkisten käytöstä. Ei junissa metroissa busseissa ratikoissa.
Ei mitään seuraamuksia tietenkin, sakot maksamme me veronmaksajat. Ihmiset eivät käsitä että kaikki maksaa. Aniharva pääsee edes omilleen jos miettii palkkaa, veroja ja miten paljon on lapsuudessa saanut 'ilmaiseksi' yhteiskunnalta. Palkoissakin on ilmaa monessa paikassa, koska Suomessa on päätetty että yhden työn pitää riittää elämiseen, vaikka oikeasti monet työt eivät ole sen palkan arvoisia.
Otetaan vaikka sunnuntailisät ravintola-alalla. Tosi harva paikka voi pitää ovia auki sunnuntaisin koska työvoimakustannukset ovat niin jäätävän suuria. Eipä muissa maissa ole tällaista sunnuntailisää....
Tai paperimiesten saunalisä, olikohan se lauantailta tuplapalkka koska ei päässyt saunomaan :D Uskomatonta.
Taas joku Ihan Oikeasti Tiedostava Ajattelija hakee vertauksensa Neuvostoliitosta. Sielläkin toisinajattelijat leimattiin "joukkopsykoosissa" oleviksi, ihan niin kuin ap:kin teki.
Joko tässäkin ketjussa kohta nähdään veronmaksamiseen kyllästyneiden joukkopako halvempin maihin? :)
Kyllä valtiolla olisi varaa parantaa kansalaisten oloja jos tähän riittäisi poliittista tahtoa. Ensimmäinen liike jolla saataisiin enemmän rahaa jäämään työntekijän taskuun olisi eläkemaksun alentaminen siihen puoleentoista prosenttiin, mitä eläkettä kertyy. Eläkkeet itsessään voitaisiin maksaa siitä kertyneestä rahastosta joka nyt vaan paisuu vuosi vuodelta käyttämättömänä.
Vierailija kirjoitti:
Eivät opiskelijat ole ongelma, vaan ne jotka eivät viitsi edes opiskella.
Olen samaa mieltä. Täytyy ottaa kuitenkin myös huomioon se, että on myös niitä ihmisiä, jotka haluaisivat vaan opiskella, eikä työnteko maistu.
Vierailija kirjoitti:
Suomen pahin ongelma on valepakolaiset, jotka tulevaisuudessa kuppaavat suomen kuiviin, puhumattakaan monikymmenkertaisesta rikoksentekokyvystä.
Jonkun päähän ei muuta mahdu kuin valepakolaiset. Kiva syntipukki todellisuusrajotteisten keskuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No höpölöpö. Ei kukaan mitään vaurasta elämää odota, kunhan olisi vaan se perustoimeentulo edes jollakin tasolla olemassa. Ja kyllä, siihen on meillä varaa ihan siinä missä on aiemminkin ollut! Miten me muka nyt ollaan yhtäkkiä köyhdytty niin, ettei olisi? Talous kasvaa, ei kutistu.
Jos turvaverkkoa ei järjestetä yhteiskunnan taholta, se pitää jokaisen itse säästää, mikä on ihan veronkaltainen menoerä tuloista. Tulee vaan itse asiassa kalliimmaksi itse säästää työttömyyden, opintojen, vanhuuden yms. varalta kuin hommata se turvaverkko ns. tukkuhintaan valtiolta.
Tuota ei kokkarit halua muistaa kitistessään veroista. Esimerkiksi Yhdysvalloissa noin pitkälti on, ja siellä voi aivan keskiluokkainen, työssäkäyvä ihminenkin ajautua vararikkoon, jos sairastuu vakavasti. Suomessa noin ei ole, ja siitä sopisi jokaisen olla iloinen.
Jokainen voi ihan itse päättää asumisensa tavan. Jos haluaa yksiön, niin siitä vaan sellaista etsimään sitten. Ei aikuisia ihmisiä minusta voi oikein pakottaa kimppaan uppo-outojen kanssa. Minä itse asuin solukämpässä opiskellessani 80-luvulla, mutta se, mikä sopi minulle, ei välttämättä sovi kaikille.
Hohhoijjaa.. eipä taida olla realiteetit ihan kunnossa. Eihän tällainen paapominen voi enää jatkua! Tiedän parikin elämäntapatyötöntä. Ei vaan huvita. Eräskin näistä valitti että julkisilla kulkeminen pitäisi olla ilmaista. Teki sitten protestin ja päätti olla maksamatta mitään julkisten käytöstä. Ei junissa metroissa busseissa ratikoissa.
Ei mitään seuraamuksia tietenkin, sakot maksamme me veronmaksajat. Ihmiset eivät käsitä että kaikki maksaa. Aniharva pääsee edes omilleen jos miettii palkkaa, veroja ja miten paljon on lapsuudessa saanut 'ilmaiseksi' yhteiskunnalta. Palkoissakin on ilmaa monessa paikassa, koska Suomessa on päätetty että yhden työn pitää riittää elämiseen, vaikka oikeasti monet työt eivät ole sen palkan arvoisia.
Otetaan vaikka sunnuntailisät ravintola-alalla. Tosi harva paikka voi pitää ovia auki sunnuntaisin koska työvoimakustannukset ovat niin jäätävän suuria. Eipä muissa maissa ole tällaista sunnuntailisää....
Tai paperimiesten saunalisä, olikohan se lauantailta tuplapalkka koska ei päässyt saunomaan :D Uskomatonta.
Niin, on varmasti pieni prosentti työttömistä sellaisia, että heillä ei ole halua tehdä töitä. Pieni prosentti ei merkitse, että valtaosa pitäisi perustoimeentulotukea niin hyvänä, että sillä elää mukavasti. Ei nimittäin kyllä elä, mitenkään päin.
Aika jännä, että maamme on vauraampi kuin mitä se koskaan on ollut, ja jonkun kokkarin mielestä "meillä ei enää ole varaa" pitää köyhät hengissä ja katto heidän päänsä päällä.
Toistan kysymyksn, johon sinulla selvästi ei ole minkäänlaista vastausta. Mikä muka on muuttunut niin, että hyvinvointivaltiolta on romahtanut pohja?
SINULLA Tuossa selvästi ei ole resliteetit handussa.
Tuloerojen kasvu muuten leikkaa jopa pataporvarillisen OECD:n mielestä talouskasvua. Ei lisää sitä, vaan vähentää. Kannattaa vähän miettiä tarkemmin, ennen kuin alkaa vaatia köyhien elämän ankeuttamista entisestään. Jos heillä ei ole varaa kuluttaa, se leikkaa kulutusta kokonaisuudessaan ja heikentää yritysten tasetta.
Eli utopiasi olisi sinun itsesikin kannalta huono. Et vain tyhmyyttäsi sitä ymmärrä.
https://www.talouselama.fi/uutiset/oecd-tuloerojen-kasvu-hidastaa-merki…
Mistäköhän oli puhe kun nykyisellä opintotuella ja asumistuella ei ole varaa asua yksiössä ellei ota opintolainaa lisäksi.
Onko aloittaja itse asunut soluasunnossa? Koko opiskeluajan? Elättänyt itsensä opiskeluaikana ilman mitään tukia? Ylipäänsä opiskellut?
Mutta kun sähkö tulee pistorasiasta ja raha seinästä.