Menin tekemään sopimuksen yhteishuoltajuudesta...

Sinulla ei ole mitään oikeutta omia lasta automaattisesti itsellesi?

Haluatko jakaa elämäsi kyseisen miehen kanssa?

Asunto on tässä oikeasti sivuseikka. Sinun pitää nyt miettiä mitä oikeasti haluat elämältäsi. Haluatko asua kaksin lapsesi kanssa? Haluatko parisuhteen ja jakaa arkesi aikuisen puolison kanssa? Onko lapsesi isä ollenkaan mahdollinen puoliso sinulle? Vai onko hän vain lapsesi isä?

Kun mietit vastauksia näihin ja moniin muihin kysymyksiin niin ajattele myös järjellä. Tunteet on todella tärkeitä ja huomioitava, mutta päätökset ilman ajattelua toimii harvoin.

Minkä ihmeen takia ylipäätään halusit tuon miehen lapsesi ja itsesi elämään? Voiko mies muka väkipakolla tunnustaa isyytensä? Joka tapauksessa tosi typerää ryhtyä yhteishuoltajuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Sinulla ei ole mitään oikeutta omia lasta automaattisesti itsellesi?

Onpas. Siittiöt voisi olla keneltä tahansa, mutta ap on kantanut ja synnyttänyt lapsensa. Pikkasen isompi sitoomus kyseessä.

Hyvältä näyttää kun eroa suunnitellaan jo lasta alkuunpaniessa.

Aikalisä. Et muuta nyt mihinkään. Voit sanoa, että pakko saada palautua raskaushormoneista. Onko tuosta miehestä oikeasti ainesta elämänkumppaniksi?

Vierailija kirjoitti:

Haluatko jakaa elämäsi kyseisen miehen kanssa?

Asunto on tässä oikeasti sivuseikka. Sinun pitää nyt miettiä mitä oikeasti haluat elämältäsi. Haluatko asua kaksin lapsesi kanssa? Haluatko parisuhteen ja jakaa arkesi aikuisen puolison kanssa? Onko lapsesi isä ollenkaan mahdollinen puoliso sinulle? Vai onko hän vain lapsesi isä?

Kun mietit vastauksia näihin ja moniin muihin kysymyksiin niin ajattele myös järjellä. Tunteet on todella tärkeitä ja huomioitava, mutta päätökset ilman ajattelua toimii harvoin.

Hyviä ajatuksia. Haluaisin kyllä että asumme perheenä kunhan se toimii. Olen ollut hieman pettynyt kun mies ei ole ostanut ruokaa eikä tee ruokaa, osallistuu kuitenkin muuten kotitöihin. Suurin erimielisyys on kuitenkin lapsen itkeminen, mies antaisi lapsen itkeä itsekseen, minä en. Miehen mukaan vauvalla ei ole hätää, vaikka sen olisi nälkä, kuuma, kylmä tai mitä tahansa. Ei vaivaudu edes yrittämään kuinka vauvan saisi rauhoittumaan. Mies ei siis välttämättä reagoi mitenkään, kun vauva itkee. Lukee rauhassa lehteä vauvan vieressä. Olen nyt sitten alkanut miettiä jos mies vaatii lähivanhemmuutta niin en kerta kaikkiaan kestäisi ajatusta että vauva itkee yksin ilman mitään apua miehen hoteissa. Uloskin mies lähti vauvan kanssa bodyssä ja puolipotkuhousuissa kun 17 astetta, kuvitteli että vaunukoppa on lämmin. Sinänsä kyllä hoitaa myös vauvaa, syöttää ja vaihtaa vaippoja. En siis haluaisi lähtökohtaisesti kaksin asua mutta tarpeen vaatiessa tietysti. Ennen kaikkea en kestäisi että vauva ei asuisi kanssani. Ainakaan vielä en luota suhteen kestävyyteen, aika näyttää. Ap

Älä ihmeessä muuta. Ei kuulosta lupaavalta.

Mies ei siis suostu harkitsemaan muuta asuntoa kuin omaansa, minä haluaisin vauvaperheelle sopivan asunnon josta molemmat pitäisimme. Mies on valittanut jatkuvasti, kuinka en viimeisilläni raskaana muuttanut ja kuinka en vieläkään pakkaa. Kaikki huomio on mennyt ihan arjessa selviytymiseen, mm. imetyksessä ja nukkumisessa ollut haasteita. En jaksa mitään ylimääräistä ja stressaan miehen muuttovaatimuksia. Ilmoitti nyt että hän ainakin muuttaa että ei enää halua oleskella ahtaassa asunnossani. Tavallaan tämä tilanne on saanut epäilemään millaiset edellytykset suhteellakaan on. Ap

Rakastatko miestäsi?

Et muuta. Mies haluaa lapsen kirjoille asuntoonsa asumistuen takia.

Pidä oma kotisi, oma elämäsi jne. ja mies lapsen elämässä juuri sen verran, kuin on tarvis eli vastasyntynyt ei yökyläile!

Minä tein saman tyhmyyden kuin sinä, tosin lapsi oli jo 3v. Nyt ollaan tilanteessa, jossa mies hakee yksinhuoltajuutta sillä perusteella, että lapsi viihtyy hyvin isovanhempien kanssa ja on jo kirjoilla miehen luona, joten yksinhuoltajuus on luonteva vaihtoehto. Minä saisin nähdä lasta valvotusti 2 h/vko.

Ja huomaa: olen tavallinen työssäkäyvä nainen, ei rikostuomioita, ei mielenterveysongelmia, ei päihteitä. Hyvä työpaikka, hyvä asunto.

Mutta kun mies tahtoo lapsen luokseen, niin hän sitä voi vaatia ja suurella todennäköisyydellä lapsen saakin, koska on isä.

Mitenkähän tuntuu, että kyseessä jotenkin avuton pari? Oletteko oikeasti aikuisia? Oletteko kumpikaan työelämässä, vai suunnitellaanko tässä vain tukioptimointia?

Oli, miten oli, niin tuon miehen kanssa en ainakaan samaan kämppään muuttaisi. Jos, ettei ole naimisissakaan, niin kenkää ja elä lapsen kanssa kahdestaan, tapaamisia ehkä tai ei niitäkään. Hae yksinhuoltajuutta ja anna tuollaisen mennä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluatko jakaa elämäsi kyseisen miehen kanssa?

Asunto on tässä oikeasti sivuseikka. Sinun pitää nyt miettiä mitä oikeasti haluat elämältäsi. Haluatko asua kaksin lapsesi kanssa? Haluatko parisuhteen ja jakaa arkesi aikuisen puolison kanssa? Onko lapsesi isä ollenkaan mahdollinen puoliso sinulle? Vai onko hän vain lapsesi isä?

Kun mietit vastauksia näihin ja moniin muihin kysymyksiin niin ajattele myös järjellä. Tunteet on todella tärkeitä ja huomioitava, mutta päätökset ilman ajattelua toimii harvoin.

Hyviä ajatuksia. Haluaisin kyllä että asumme perheenä kunhan se toimii. Olen ollut hieman pettynyt kun mies ei ole ostanut ruokaa eikä tee ruokaa, osallistuu kuitenkin muuten kotitöihin. Suurin erimielisyys on kuitenkin lapsen itkeminen, mies antaisi lapsen itkeä itsekseen, minä en. Miehen mukaan vauvalla ei ole hätää, vaikka sen olisi nälkä, kuuma, kylmä tai mitä tahansa. Ei vaivaudu edes yrittämään kuinka vauvan saisi rauhoittumaan. Mies ei siis välttämättä reagoi mitenkään, kun vauva itkee. Lukee rauhassa lehteä vauvan vieressä. Olen nyt sitten alkanut miettiä jos mies vaatii lähivanhemmuutta niin en kerta kaikkiaan kestäisi ajatusta että vauva itkee yksin ilman mitään apua miehen hoteissa. Uloskin mies lähti vauvan kanssa bodyssä ja puolipotkuhousuissa kun 17 astetta, kuvitteli että vaunukoppa on lämmin. Sinänsä kyllä hoitaa myös vauvaa, syöttää ja vaihtaa vaippoja. En siis haluaisi lähtökohtaisesti kaksin asua mutta tarpeen vaatiessa tietysti. Ennen kaikkea en kestäisi että vauva ei asuisi kanssani. Ainakaan vielä en luota suhteen kestävyyteen, aika näyttää. Ap

Lapsen etu menee aina ensin. Jos yhtään epäröit, älä muuta miehen kanssa asumaan. Mitä miehestä äsken kerroit, niin itse en kyllä muuttaisi.

Vierailija kirjoitti:

Menin sitten isyyden tunnustamistilaisuudessa samalla tekemään sopimuksen yhteishuoltajuudesta. Aloin nyt miettiä, olisiko pitänyt jättää tekemättä. Mies alkoi avautua lastenvalvojalla kuinka en suostu muuttamaan hänen luokseen että pitäisikö vauvan kirjat siirtää hänen luokseen että minäkin joutuisin muuttamaan. Nyt aloin sitten miettiä että jos muutamme miehen asuntoon, voikin tulla vaikeaa eron tullessa muuttaa lapsen kanssa pois. Kuinka voisin varmistaa asemaani (enää tässä vaiheessa)? Vauva siis 2,5kk vanha. Mietin alkaako vaatia lähihuoltajuutta tms. ja elatusmaksua. Jos alkaa, onko kuinka mahdollista että saisi lähihuoltajuuden? Selitti kuitenkin lastenvalvojalla kuinka emme virallisesti koskaan ole asuneet yhdessä vaikka mies parhaillaan isyyslomalla ja hain lapsilisänkin avoliittoon perustuen enkä yksinhuoltajana.

Mies ei halua muuttaa muuhun asuntoon vaan haluaa meidän kaikkien muuttavan hänen asuntoonsa. Oma asuntoni on siis uudessa hissillisessä kerrostalossa hyvällä alueella, sisäpihalla kaikki hiekkalaatikot keinut ja muut vermeet. Vika on siinä, että asunto on pieni (50 m2). Miehen asunto 75 neliötä, hissittömässä vanhassa kerrostalossa jossa pieni keittiö ja kylpyhuone. Neliöt siis olohuoneessa mikä toki sekin kiva, mutta en jaksa epäkäytännöllistä kylpyhuonetta tai keittiötä. Miehen lähistöllä asuu iäkkäitä ihmisiä, muita lapsia tai leikkivälineitä ei juuri ole.

Kuitenkin uskallanko lapsen kirjoja siirtää miehen asuntoon, en ilmeisesti erotessa saa edes imeväistä mukaani jos mies alkaa hankalaksi? Voiko tästä sopia etukäteen sitovasti että mies lupaa antaa lähihuoltajuuden minulle? Mies toivonee että osallistun asunnon kuluihin mutta minun luona asuessaan on hädin tuskin ostanut ruokaa, siis pari kertaa leipää itselleen. Vähän kaduttaa miksi sovin yhteishuoltajuudesta, ehkei olisi pitänyt. Ajattelin jotenkin hölmösti että onhan lapsi miehenkin ja huollamme häntä yhdessä.

Tota, no eikö lapsi nimenomaan ole myös miehesi lapsi? Ei sitä yksinhuoltajuutta niin vaan saa, että äiti vain ilmoittaa että haluaa mieluummin niin. Yhteishuoltajuus on se oletus, ja vain poikkeustapauksissa toisin. Tässä tapauksessa ei ole riittävästi rahkeita siihen poikkeuteen. Hölmöä olisi ajatella jotenkin muutoin, kuin nyt ajattelit ja toimit.

Vierailija kirjoitti:

Et muuta. Mies haluaa lapsen kirjoille asuntoonsa asumistuen takia.

Pidä oma kotisi, oma elämäsi jne. ja mies lapsen elämässä juuri sen verran, kuin on tarvis eli vastasyntynyt ei yökyläile!

Minä tein saman tyhmyyden kuin sinä, tosin lapsi oli jo 3v. Nyt ollaan tilanteessa, jossa mies hakee yksinhuoltajuutta sillä perusteella, että lapsi viihtyy hyvin isovanhempien kanssa ja on jo kirjoilla miehen luona, joten yksinhuoltajuus on luonteva vaihtoehto. Minä saisin nähdä lasta valvotusti 2 h/vko.

Ja huomaa: olen tavallinen työssäkäyvä nainen, ei rikostuomioita, ei mielenterveysongelmia, ei päihteitä. Hyvä työpaikka, hyvä asunto.

Mutta kun mies tahtoo lapsen luokseen, niin hän sitä voi vaatia ja suurella todennäköisyydellä lapsen saakin, koska on isä.

Jotain tällaista kammoan ja kaikkea stressiä mitä tuollaisesta tilanteesta aiheutuisi. Mies ei kylläkään saa asumistukea enkä minäkään. Elatusmaksua voisi kuitenkin ehkä alkaa vaatia haaveissaan lisäraha asuntolainan lyhennykseensä. Olen nimittäin hieman parempituloinen kuin mies. Oikeus painottaa usein kai vallitsevia oloja eikä muuta asuinpaikkaa mielellään joten tämä on täysi pommi kun asunto yksin miehen enkä saisi edes lapsi mukana lähteä. Ainakin minun ja vauvan kirjat pitäisi säilyttää muualla jotta ongelmien tullessa en ole nalkissa. Ilman lasta en varmasti lähde yhtään mihinkään. Miehellä isompi omistusasunto eli voiko olla että lapsella katsottaisiin olevan jotenkin paremmat olot siellä. Ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menin sitten isyyden tunnustamistilaisuudessa samalla tekemään sopimuksen yhteishuoltajuudesta. Aloin nyt miettiä, olisiko pitänyt jättää tekemättä. Mies alkoi avautua lastenvalvojalla kuinka en suostu muuttamaan hänen luokseen että pitäisikö vauvan kirjat siirtää hänen luokseen että minäkin joutuisin muuttamaan. Nyt aloin sitten miettiä että jos muutamme miehen asuntoon, voikin tulla vaikeaa eron tullessa muuttaa lapsen kanssa pois. Kuinka voisin varmistaa asemaani (enää tässä vaiheessa)? Vauva siis 2,5kk vanha. Mietin alkaako vaatia lähihuoltajuutta tms. ja elatusmaksua. Jos alkaa, onko kuinka mahdollista että saisi lähihuoltajuuden? Selitti kuitenkin lastenvalvojalla kuinka emme virallisesti koskaan ole asuneet yhdessä vaikka mies parhaillaan isyyslomalla ja hain lapsilisänkin avoliittoon perustuen enkä yksinhuoltajana.

Mies ei halua muuttaa muuhun asuntoon vaan haluaa meidän kaikkien muuttavan hänen asuntoonsa. Oma asuntoni on siis uudessa hissillisessä kerrostalossa hyvällä alueella, sisäpihalla kaikki hiekkalaatikot keinut ja muut vermeet. Vika on siinä, että asunto on pieni (50 m2). Miehen asunto 75 neliötä, hissittömässä vanhassa kerrostalossa jossa pieni keittiö ja kylpyhuone. Neliöt siis olohuoneessa mikä toki sekin kiva, mutta en jaksa epäkäytännöllistä kylpyhuonetta tai keittiötä. Miehen lähistöllä asuu iäkkäitä ihmisiä, muita lapsia tai leikkivälineitä ei juuri ole.

Kuitenkin uskallanko lapsen kirjoja siirtää miehen asuntoon, en ilmeisesti erotessa saa edes imeväistä mukaani jos mies alkaa hankalaksi? Voiko tästä sopia etukäteen sitovasti että mies lupaa antaa lähihuoltajuuden minulle? Mies toivonee että osallistun asunnon kuluihin mutta minun luona asuessaan on hädin tuskin ostanut ruokaa, siis pari kertaa leipää itselleen. Vähän kaduttaa miksi sovin yhteishuoltajuudesta, ehkei olisi pitänyt. Ajattelin jotenkin hölmösti että onhan lapsi miehenkin ja huollamme häntä yhdessä.

Tota, no eikö lapsi nimenomaan ole myös miehesi lapsi? Ei sitä yksinhuoltajuutta niin vaan saa, että äiti vain ilmoittaa että haluaa mieluummin niin. Yhteishuoltajuus on se oletus, ja vain poikkeustapauksissa toisin. Tässä tapauksessa ei ole riittävästi rahkeita siihen poikkeuteen. Hölmöä olisi ajatella jotenkin muutoin, kuin nyt ajattelit ja toimit.

Lapsi syntyi avioliiton ulkopuolella eli oli minun yksinhuollossa kunnes isyyden vahvistamistilaisuudessa samalla sovittiin että on yhteisessä huollossa. Peruttua tätä tuskin saa, olisi pitänyt miettiä asiaa pidemmälle. :( Ap

Muista, että jos taloudellisesti yhtään tulet tarvitsemaan miestä, niin yksin tulet pärjäämään paremmin. Siinä vaiheessa on sitten vaikea lähteä, kun ei ole omaa kämppää ja mies laittaa rahahanat kiinni.

Yhteishuoltajuus on yleisempää kuin yksinhuoltajuus, ei siinä ole mitään outoa. Yhteishuoltajuus ei myöskään tarkoita sitä, että teidän pitäisi asua yhdessä. Kuulostaa siltä, että juuri nyt ei ole hyvä hetki tehdä suuria päätöksiä. Antakaa tilanteen rauhoittua, ja ennen kaikkea sinun hormonitoimintasi tasaantua, ennen kuin teette mitään suuria päätöksiä.

Yhteishuolto ok toistaiseksi. Älä muuta miehen luokse. Pidä itsesi ja lapsi kirjoilla sinun asunnossasi., niin lähivanhemmuus säilyy sinulla. Siitä älä luovu.

Jotenkin outo lähestymistapa lapsiarkeen. Vaikuttaa että et edes halua olla miehen kanssa ja mietit asiaa vaan asuntojen kannalta. Lapsihan se on nyt tärkein ja ei ne asuntojen neliöt vauvan ollessa kyseessä merkkaa vielä pitkään aikaan.