Lue keskustelun säännöt.
Autismidiagnoosin saaneen lapsen vanhemmat, neuvokaa.
19.06.2018 |
Lähipiirissäni on autismidiagnoosin saanut lapsi, joka menee normaaliin kouluun. Hänellä on paljon valmiuksia ja älyä. Haasteitakin on. Hänen kanssaan voi kuitenkin keskustella syvällisesti. Pystyy juttelemaan pitkäänkin ja leikkimään muiden kanssa.
Osa hänen käytöksestään on haastavaa enkä tiedä miten toimia. Viimeinen mitä haluan, on ahdistaa häntä tai hänen perhettään, tai loukata. Mutta kun hänen käytöksensä ahdistaa minun lastani. Hän käyttäytyy ajoittain hyvin epäystävällisesti, erityisesti minua kohtaan ja saattaa ilkeän kuuloisesti näpäyttää leikin keskellä mun pari vuotta nuorempaa lastani. Tarkoitukseni ei arvostella, vaan saada tietoa siitä, että onko tälle tehtävissä jotakin. Jos on, siitä olisi hyötyä hänelle itselleenkin varmaan, tuollaisena kaverisuhteisiin tulee haasteita.
En siis tiedä, kuuluuko taudinkuvaan vai onko asia, joka liittyy kasvatukseen. Saattaa siis lapseni edessä haukkua minua. Jos tarjoan syötävää, ylimielisesti saattaa tuhahtaa vaikka että mitä sinä muka osaisit valmistaa. Totta, en ole mestarikokki, mutta ihan normiruokaa teen. Lapseni hätkähtää ilkeästä kielestä omaa äitiään kohtaan. Lapsen vanhemmat kuulevat, mutta eivät puutu. Jos joku muu lapsi käyttäytyisi noin, ystävällisen napakasti sanoisin, että tuo oli vähän epäystävällisesti sanottu, yritetään puhua kauniimmin.
Tätä juuri kysyn, että voinko sanoa näin? Vai onko tuo jokin pakko-oire? Siinä tapauksessa, miten toivoisitte, että selitän tämän lapselleni? En pysty sivuuttamaan jatkuvasti tilanteita, joissa toinen, joka siis suurimmaksi osaksi käyttäytyy lapseni silmissä tavallisesti, käyttäytyy yhtäkkiä ilkeästi. Lapselle ei ole hyvä katsoa, että yhden annetaan olla ilkeä. Vamma ei muuten näy. Lapseni ymmärtää hyvin, että jollakin on huono näkö, siksi silmälasit ja joidnekin on mahdoton kävellä, siksi pyörätuoli, joku tarvitsee avustajaa päiväkodissa jne. Tämä on tuttua. Samoin jonkun sairaudesta aiheutuva väsymys ja heikkous, Mutta ilkeys ei.
Lapsella on myös kurja tapa haluta tarkastaa takkien taskuja ja laukkuja. Ne kiinnostavat häntä pakonomaisesti, liittyy tietysti sairauteen, ymmärrän. Mutta on se kurjaa. Voi kaivella tamponini ja jankuttaa, mitä tällä tehdään, suuttua, kun ei saa availla meikkejäni. Tiedän, että liittyy sairauteen, mutta itse yrittäisin ohjata tilannetta siihen, että löytyisi joku muu kiinnostuksen kohde. Ymmärrän, että helpommin sanottu kuin tehty.
Miten neuvotte toimimaan? Kuinka paljon lasta voi kasvattaa ystävällisesti esm sanomalla että meillä ei voi toimia noin? Ilkeää, tonkivaa lasta ei tee mieli kutsua leikkimään, kun on paljon kivojakin kavereita. Vanhempien takia yritän, mutta en osaa kysyä heiltä, heillä on riittävän rankkaa, diagnoosi suht uusi.
Please älkää suuttuko. Kysyn siksi, että osaisin toimia ja olla kuormittamatta perhettä&lasta. Minua siis ei haittaa vaikkapa kotini kommentointi tms, mutta lapseni tai minun osaamisen tai ulkonäön kommentointi ilkeästi, vähätteleväst ei myöskään ole jotain, jolle haluan oman lapseni altistaa jatkuvasti. Mitä siis neuvotte?
Mun perstuntuma olisi, että ainakin suoranaiseen ilkeyteen puuttuisin ystävällisen rauhallisesti ja ehkä selittäisin, että tulee paha mieli,hän voisi jaksaa pitkänkin keksustelun aiheesta ja laukun tonkimislle yrittäisin asettaa rajoja, että juu, laukkuni kiinnostaa, mutta tiedätkö, siellä on minun omia juttujani, joidne pelkään menevän rikki, että voisimmeko leikkiä vaikka jotain muuta. Koska lapsi on älykäs ja kiinnostnut erilaisesta tiedosta, hän voisi keskustelun kautta hahmottaa asian. Tai sitten ei, en tiedä. Miten neuvotte? Kuormittaako liikaa?
Kommentit (126)
No toki voit sanoa esim. että tuo oli ilkeästi sanottu tai että ihmisten taskuja ei saa vieraisilla tonkia. Se on eri asia sitten auttavatko nuo sanomisesi mitään. Enemmänkin voi olla että niistä hyötyä omia lapsiasi ajatellen, niin että he näkevät että johdonmukaisesti toimit muitakin lapsia kohtaan eikä niin että he eivät saa puhua ilkeitä mutta joku toinen lapsi saakin.
Autistejakin on niin eri luonteisia, ei se autismi kaikkea määrää. Esim. osa autistilapsista voisi tuollaiseen moitteeseen reagoida myönteisesti, ainakin yrittää muuttaa käytöstään (eri asia onnistuuko se mitenkään pysyvästi). Osa taas kiivastuu valtavasti ja päättää että en periaatteestakaan tee kuten käsketään kun minua kerran yritetään määräillä.
Iän myötä useimmilla helpottuu mutta juuri tuollaiset alle kouluikäiset on monet tosi vaikeita, omaa kehittyvää tahtoa ja päätä täynnä, ja siihen vielä päälle autismin ominaispiirteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
(Sorry typot, puhelimella bussissa)
Ap, autismdiagnoosi ei tee lapsesta ilkeää, eikä ole este oikeiden tapojen opettamiselle. Juttele lapsen vanhempien kanssa, ja kysy lupaa sanoa nätisti, kun lapsi ei käyttäydy toivotulla tavalla.
Lupaa kannattaa kysyä siksi, että lähinnä ainoa riski, mitä kasvattavasta ohjauksesta voi olla on, että lapsen VANHEMMAT ottavat kyttyrää siitä, että torut heidän lastaan.
Useimmille vanhemmille on ihan ok ja jopa hyvä asia, jos joku ohjaa heidän lastaan.
Ja sitten kun lupa on hankittu, SANOT sille aspergerille (siitä tuossa on kuvauksesi perusteella kyse), että "kuulehan XX, noin ei saa sanoa kylässä, tuollaisesta voi emäntä louklaantua, kun moitit hänen tarjoamiaan ruokia" jne.
Siis ystävällisesti sanot JA huom. perustelet. Assit ovat kyllä usein ihan älykkäitä ja ymmärtävät perusteluja.
Omalla assillani olen käyttänyt myös tikku-ukkopiirroksia selittääkseni, mitä muut ajattelevat joissain tilanteessa. Eli näillä ns. sosiaalisilla sarjakuvilla voi avata tilanteiden tapahtumalogiikkaa lapselle.
Summa summarum: autismi/aspergerdiagnoosi eivät todellakaan tarkoita, ettei lasta saisi ohjata käyttäytymään kohteliaasti. Se vain vie aikaa ja hermoja, koska assi tarvitsee paljon toistoja, eikä osaa yhtä hyvin vetää johtopäätöksiä yhdenlaisesta tilanteesta toiseen kuin normilapsi.
Kiitos vastauksesta. Noin olen ajatellut, että jotenkin "puuttuisin" just lapseni vuoksi, vaikkei tulosta sinänsä tulisi. Tuntuu, että vanhemmat ajattelevat, että mihinkään ei puututa, mutta kyllähän jokainen lapsi tarvitsee myös neuvoa ja rajojen ainakin yrittämistä.
Tässä on se riskil että ihmiset etääntyvät perheestä, kun on tää tukala fiilis, että vierialu on epämiellyttävä ja raskas ja vanhemmat ehkä ihan uupuneita, mutta kun eivät avaudu sen enempää. En haluaisi siihenkään jättää, että aha, diganoosi, mitään ei voi enää. Just laosen älykkyys ja halu ja kyky oppia jotain puoltaisi mahdollisuutta kyllä omaksua asiat, jos keksitään riittävän motivoiva tilanne tai perustelu. Mutta niinhän se on, etät kaikki ei vain ole hänelle motivoivaa,
Puhuisin vanhemmille ja lapselle itselleenkin. Jokaisella on omat rajansa. Vaikka outoa käytöstä onkin, ei lapsen ymmärryksessä luultavasti ole mitään vikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, autismdiagnoosi ei tee lapsesta ilkeää, eikä ole este oikeiden tapojen opettamiselle. Juttele lapsen vanhempien kanssa, ja kysy lupaa sanoa nätisti, kun lapsi ei käyttäydy toivotulla tavalla.
Lupaa kannattaa kysyä siksi, että lähinnä ainoa riski, mitä kasvattavasta ohjauksesta voi olla on, että lapsen VANHEMMAT ottavat kyttyrää siitä, että torut heidän lastaan.
Useimmille vanhemmille on ihan ok ja jopa hyvä asia, jos joku ohjaa heidän lastaan.
Ja sitten kun lupa on hankittu, SANOT sille aspergerille (siitä tuossa on kuvauksesi perusteella kyse), että "kuulehan XX, noin ei saa sanoa kylässä, tuollaisesta voi emäntä louklaantua, kun moitit hänen tarjoamiaan ruokia" jne.
Siis ystävällisesti sanot JA huom. perustelet. Assit ovat kyllä usein ihan älykkäitä ja ymmärtävät perusteluja.
Omalla assillani olen käyttänyt myös tikku-ukkopiirroksia selittääkseni, mitä muut ajattelevat joissain tilanteessa. Eli näillä ns. sosiaalisilla sarjakuvilla voi avata tilanteiden tapahtumalogiikkaa lapselle.
Summa summarum: autismi/aspergerdiagnoosi eivät todellakaan tarkoita, ettei lasta saisi ohjata käyttäytymään kohteliaasti. Se vain vie aikaa ja hermoja, koska assi tarvitsee paljon toistoja, eikä osaa yhtä hyvin vetää johtopäätöksiä yhdenlaisesta tilanteesta toiseen kuin normilapsi.
Meillä autistitytär oli tuossa 3-6 vuoden iässä ihan toivoton ihmishirviö. Hänelle jos yritti selittää mitä muut tuntee ja ajattelee, että niitä sattuu ja tulee paha olo, niin hän naama raivosta punaisena karjui että hän haluaa että niitä sattuu, hän haluaa että ne kuolee kaikki. Ja kaikenlainen pienikin vihje että hän ei e´tehnyt ihan oikein sai aikaan valtavan raivoreaktion jossa lapsi sanoi että hänen ei ole pakko mitään, hän kuolee ennemmin kuin tottelee teitä.
Eipä niitä oikein vieraisilla viitsinyt näitä kohtauksia järjestää, siksi useinkaan en puuttunut käytökseen johon kotona olisin puuttunut. Mieluummin sitten vaikka lähti pois vierailulta, vedoten lapsen kuormittumiseen, kuin alkoi moittia lasta jonka seurauksena se olisi huutanut suoraa huutoa lattialla että tappakaa, tappakaa, mutta minä EN tottele tai pyydä anteeksi tai mitä milloinkin...
Samat säännöt koskevat tuota lasta niinkuin muitakin. Virheellistä ajatella että yksi saa tehdä mitä huvittaa vaan koska on diagnoosi !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Munkaan mielestä ilkeys sinänsä ei kuulu pakettiin.
Mulla on tuttavapiirissä autistilapsi, joka esm ei pysty puhumaan. On välillä hieman pelottavasti villi, muttei ilkeä. Vanhemmat pitävät huolen siitä, että lapsi ei esim riko kyläpaikassa asioita. Vahtivat slelaista käytöstä ja ottavat vaikkapa jonkun maljakon lapsen kädestä, ovat tarkkoina. Jaksavat opettaa, että ei, maljakkoja ei heitellä, ovat valmiina koko ajan. Heillä on rankkaa, mutta myös hyviä asioita ja edistystä ja ovat itse sanoneet, etteivät voi vaaia kaveripiiriään kestämään kotiensa rikkomista tms. Heidät "uskaltaa" kutsua kylään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei 7, helpottiko tyttären kanssa siis hänen kasvaessaan? Miten?
Vierailija kirjoitti:
Hei 7, helpottiko tyttären kanssa siis hänen kasvaessaan? Miten?
Kyllä helpotti, ihan itsestään. Tuntui että hänellä oli jonkinlainen tosi vaikea itsenäistymis- tai egon kehittymiskausi, jolloin tuo oma tahto oli aivan ylikorostonut, ei sietänyt mitään loukkauksia. Kyselin tästä joskus asiantuntijoiltakin ja suosittelivat autistin kanssa kärsivällisyyttä, että se menee ohi kyllä kun lapsi alkaa olla oikeasti varma oikeudestaan itsenäiseen identiteettiin ja tahtoon ja kun käytöksen tietoinen säätely kehittyy.
Kouluun mennessä oli jo paljon rauhallisempi, silloin tällöin tuli tosin noita kiukkukohtauksia toki varsinkin jos hän kuormittui liikaa jostain. Esim. hänellä on aina ollut se että kestää huonosti yllättäviä muutoksia, ja jos koulussa esimerkiksi tuli sellaisia, saattoi olla joko siellä koulussa tai kotona mahdoton. Joskus teki tällaisessa tilassa ikäviä tuhojakin esim. oli piirrellyt koulun vessan seinät raivoissaan täyteen töhryjä. Silti itse koulu meni kauhean hyvin oppimisen puolesta.
Nyt tytär on 12 ja ihan tavallisen oloinen lapsi, joka ei minusta ole edes erityisen vaikea. Mutta murrosikä kyllä hieman jännittää, että miten raju tulee henkisestä itsenäistymisestä lapsuudesta kohti aikuisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko siis paljonkin tilanteissa missä sinä ja vanhemmat on yhdessä mukana? Jos olet lapsen kanssa niin että vanhempia ei ole mukana niin silloinhan sinä kasvatat niin luon parhaaksi näet eli puhut ja teet mitä kussakin tilanteessa olisi hyvä tai sopivaa tehdä esim. laukun kaivaminen. Jos taas vanhempi on mukana niin hänkö vain katsoo päältä eikä sano mitään?
Lasten olisi hyvä leikkiä ihan keskenään. Onko teillä paljonkin tilanteita joissa myös te aikuiset olette mukana meinaan vaan jos saat paljonkin outoja kommentteja itsellesi tuolta lapselta? Olisiko mahdollista että lapset leikkivät esim. ulkona keskenään eikä esim. teillä niin sinulle ei tulisi hankalia tilanteita eteen noin paljon? Vai onko kyse siis kovin nuorista lapsista jotka tarvitsevat aina aikuisen läsnäoloa? Eikä ehkä aikuisen kannata kovin paljon loukkaantua lasten oudoista kommenteista. Eti asia se on sitten joku haistattelu tyyliin: sä oot vidun ruma.
Mielestäni saat kieltää lasta pengomasta laukkuja ja taskuja. Huomauta hänelle myös jos hän sanoo sinulle ilkeästi. Vanhempien kuuluisi puuttua käytökseen itse ainakin tekisin niin. Syynä voi hyvinkin olla kommentoija 7 kaltainen käytös, jonka takia vanhemmat eivät kyläillessä puutu lapsen käytökseen.
t. autistin äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos joku muu lapsi käyttäytyisi noin, ystävällisen napakasti sanoisin, että tuo oli vähän epäystävällisesti sanottu, yritetään puhua kauniimmin.
Tätä juuri kysyn, että voinko sanoa näin?
Lapsella on myös kurja tapa haluta tarkastaa takkien taskuja ja laukkuja. Ne kiinnostavat häntä pakonomaisesti, liittyy tietysti sairauteen, ymmärrän.
Koska lapsi on älykäs ja kiinnostnut erilaisesta tiedosta, hän voisi keskustelun kautta hahmottaa asian. Tai sitten ei, en tiedä. Miten neuvotte? Kuormittaako liikaa?
Olen jättänyt ylle olennaisia asioita aapeen aloituksesta.
Ensimmäiseen kohtaan. Juuri noin sinun pitää lapselle sanoa, mutta ystävällisesti, ei tiuskien. Autismi ei tee lapsesta ilkeää, mtuta se altistaa huonolle kohtelulle. Hän on todennäköisesti monta kertaa saanut kuulla kaveriensa vanhemmilta ja päiväkotiväeötä vastaavan tokaisun "mihin sinusta nyt muka olisi" tai "et sinä tähän pysty" ja on oppinut ajattelemaan sitä normaalina käytöstapana. Oikeasti, noin autistisia lapsia monesti kohdellaan. heitä pidetään toistaitoisina eikä heillä katsota olevan ihan täysiä ihmisoikeuksia. Sitten kun he oppivat kohtelemaan muita samoin, ajatellaan,e ttä ovat ilkeitä ja huonokäytöksisiä. Läheisillä on kaksi tehtävää: yhtäältä yrittää tarjota rakkautta, positiivisia kokemuksia ja käytös malleja ja toisaalta selittää, että ne huonot mallit eivät ole hyviä. Jos voit osallistua tähänsinusta on vanhemmille suuri ilo. Mutta huonon mallin kieltäminen ei auta, jollei voi myös antaa sitä hyvää mallia. Autisti on fiksu, muttei osaa itse kehittää sosiallisen toiminnan malleja.
Sama pätee taskujen ja laukkujen kaiveluun. Sano, ettei niin saa tehdä, ja ota ne laukut pois hänen ulottuviltaan. Mutta jos hänen on pakko kaivella jotain, kerää vaikka jotain harmittomia pikkuesineitä kangaspusiin ja anna se kaiveltavaksi.
Olet aivan oikeassa siinä, että lapsi on älykäs ja voi keskustelun kautta hahmottaa asioita. Ainakin meidän lapsi hahmotti. Mutta siihen keskusteluun pitää mennä oikein. Se ei saa olla tunteellista, koska autisti ei välttämättä osaa tulkita toisten tunteita eikä reagoida niiin "oikein". Hän on kyllä empaattinen, muttei selittämättä tiedä, mille, eikä miten ilmaista sitä. Ei myöskään pidä lähteä liikkeelle tuomitsemisesta ja moittimisesta, vaan ihan puhtaasta älyllisestä informaatiosta: Sinun ei pidä olla loukkaantunut, koska tiedäthän, että toinen ei tarkoita loukata. Sen sijaan sinun pitää jakaa toiselle se tieto, että sellaiset asiat, mitä hän juuri sanoi, voivat loukata.
Ole kaikessa vietinnässä selkeä, asiallinen ja suora. Älä käytä mitään kiertoilmauksia äläkä jätä epävarmuuksia, sillä lapsi ei tajua niitä. Älä yritä manipuloida, autisti ei yksinkertaisesti tajua sellaista. Äläkä kiellä sanomalla "enpä tiedä, käykö se", sillä silloin lapsi olettaa, että et tiedä, ja odottaa, että otat selvää. Jos tarkoitat ei, sano ei.
Musta ap:n kertomus oli vähän outo. Annat kuitenkin kuvan että olet tilanteissa lapsen kanssa ilman lapsen vanhempia kuten esim. kodissasi tapahtuvaa outoa tarjottavan ruuan arvostelua (jos on muuten kovin pienistä lapsista kyse en moisesta arvostelusta ottaisi nokkiini)ja muutenkaan et antanut varsinaisia esimerkkejä mitä se varsinainen ilkeys sitten on? Outo tai häiritsevä käytös on kuitenkin eri asia kun varsinainen tahallinen ilkeily.
Sinulla on jo vastaukset mitä kannattaa tehdä eli esim. ohjeistaa rauhallisesti tai vaikka topakastikin oikeaan käyttäytymiseen. Miksi ihmettelee pitääkö siihen oikein olla vanhempien lupa? Vai oliko se niin että kun lapsi on sanonut jotain loukkaavaa niin vanhempi ei ole reagoinut mitenkään? Mistä siis luulet että vanhemmat eivät itse ohjaa tai neuvo käyttäytymään oikein. Valitettavasti on vain usein niin että tietyt piirteet tai käyttäytymiset eivät lopu kun seinään vaikka olisi tuhat neuvomista ja ohjausta takana samasta aiheesta. Varsinkin jos on kyse erityislapsesta. Minusta ainakin vieraan pitää sanoa lapselle jos on jotain huomautettavaa. Mutta millä tyylillä en tekee ja mistä asiasta on väliä. Jos vaikka herra x huutaisi tulipunaisena siitä että lapset ovat juosseet portaat ylös nauraen en tykkäisi hirveästi tuollaisesta ojentamisesta. Mutta jos on aiheesta ja se tehdään asiallisesti niin miksi ei saisi vieraita lapsia ojentaa. Kyllä minäkin ojennan naapureiden lapsia jos aihetta.
Hyviä vastauksia oletkin jo saanut. Sen voisin vielä lisätä, että voit aivan hyvin kertoa omalle lapsellesi autistilapsen diagnoosista ja siihen liittyvästä vaikeudesta ymmärtää sosiaalisia tilanteita. Sillä tavalla ja sellaisilla sanoilla, jotka lapsesi ymmärtää riippuen kuinka vanha hän on. Jonkun tutkimuksen olen lukenut, joissa tutkittiin ass-lapsen sopeutumista tavalliseen koululuokkaan ja siinä todettiin, että muiden lasten suhtautuminen oli positiivisempaa ass-lasta kohtaan, kun heille oli kerrottu tämän diagnoosista.
Meillä lapsi on yleensä hyvin kohtelias, tällaisia pulmia ei ole mutta opetellaan sääntöjen noudattamista ja muiden huomioimista kyllä. Ja lapsi ei itsekseen opi, aina hyvä kun ohjataan, kuka tahansa ympärillä oleva aikuinen, lapsuusaikana. Ystävällisyydellä ja kunnioittaen viesti menee sata kertaa paremmin perille. Se on lapsen oma etu, että kerrotaan ja neuvotaan kun toivotaan erilaista käytöstä. Ja kerrotaan miltä toisesta ihmisestä kyseenalainen käytös tuntuu.
Meillä hankalinta on, kun jokin asia on opittu, se, että toiset myös käyttäytyvät asiassa väärin ja pääsevät pälkähästä. Usein joutuvat erityiset silmätikuiksi, juuri heidän huono käytös huomataan, toiset kun osaavat peitellä ja salaa toimia. Usein pohdiskelemme, miksi maailma on niin epäreilu. Tämä on lapsen kokemus alakoulumaailmasta.
Mutta mikä se ap:n ongelma mut olikaan. Annoit jo vastauksen miten pitäisi toimia kun vieraan lapsella on epätoivottavaa käytöstä eli et niinkään neuvoja kaipaa. Ei yleensä kyllä mietitä voiko lasta ojentaa tai kasvattaa asiallisesti ennenkuin on kysynyt vanhemman luvan. Enkä oikein saanut selvää kuvaa miksi luulisit että vanhemmat eivät hyväksyisi tätä.
Sanot että vanhemmat ei tee mitään mutta vielä jäi epäselväksi onko siis kyse vierailutilanteista joissa vanhemmat on mukana vai mistä?
Harvemmin lapsi menee pillittämään vanhemman luokse että häntä on kielletty penkomassa laukkua. Ei edes erityislapsi ja vielä harvempi vanhempi suuttuisi siitä jos hänen lastaan on tällaisesta huomautettu. Mutta jos ojennat vierasta lasta läimäyttämällä tai huutamalla kun mielipuoli voi tietenkin olla eri.
Juu samat säännöt kuin muillekin.
Diagnoosi avaa taustoja sille, miksi joku käyttäytyy tietyllä tavalla, mutta ei kaikkea tarvitse purematta niellä.
Minusta vanhempien pitäisi jaksaa rajoittaa ainakin tuota laukun tonkimistanja ilkeyttä lapslle. Ei voi tulla erityislapsen kanssa kylään ja jättää vastuuta isäntäväelle ainakaan ilman keksustelua ja selittämistä. Onko tää käytös uutta tässä lapsessa vai aina ollut?
Muakim kiinnostaa vanhempien tai ammatyikasvattajien näkemys tästä. Voiko jonkun kiuslalisen tavan kitketä,pois. Kyllähän toi rajoittaa ajan kanssa kyläpaikkoja, jos lapsi penkoo laukkuja ja on ilkeä. Miten voi pyrkiä neuvomaan lasta? Voiko yritätä keksiä kilpailevaksi kiinnostuksenaiheeksi vaikkapa kodin näkymät eri ikkunoista, että ne tarkastettais samalla intensiteetillä kuin ne laukut. Ehkä ei ole helppoa vaihtaa kiinnostikseniahetya ollenkaan.