Lue keskustelun säännöt.
Tiesittekö sen kun löysitte sen "oikean"?
31.05.2018 |
Olen seurustellut useasti ennenkin ja pitkiä suhteita ja aina puuttunut jotain. Ei olla sovittu yhteen ja rakkauskin haalistunut pois nopeasti.
Nyt kuitenkin vuoden ollut miehen kanssa jonka kanssa kaikki on erilaista. En osannut edes haaveilla tällaisesta. Jotenkin todella syvä tunne että tämän ihmisen kanssa tahdon olla loppuelämäni. Ja mies sanoo mulle aivan samaa
Kertokaa omia kokemuksia tästä? Oletteko kenties eronneet sen kanssa joka tuntui siltä oikealta jne? Vai edelleen yhdessä.
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Yhden kerran olin kuvaamassasi tilanteessa, mutta mies yllättäen jättikin toisen takia. Että en tiedä kannattaako sitä jotain täydellistä tunnetta enää edes etsiä. Hyvä jos sinä olet löytänyt sen oikean.
/: tuota minäkin pelkään. Siks epäilenkin tätä tunnetta..
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa selittää sanoin, mutta tunnen olevani sen oikean kanssa. Kaikki vain sujuu niin hyvin emmekä riitele koskaan. Vuosienkin jälkeen toisen näkeminen työpäivän jälkeen saa perhosia lentelemään vatsassa. Toivon, että pysymme yhdessä loppuun asti
Olen jättänyt mm.lapseni isän siitä syystä, että tuo tunne puuttui takaraivosta. Ja ehdin sen jälkeen seurustella toisessakin pitkässä suhteessa ja erota taas, deittailla varmaan sata miestä läpi kunnes yksi kaunis päivä vastaus mun tyhjään oloon seisoi edessäni.
Joten kyllä! Uskon Siihen Oikeaan! Me emme ole nyt yhdessä, mutta uskon että joskus vielä ollaan. Niin voimakas se tunne yhteenkuuluvuudesta on.
Kokemusta kahdesta suhteesta. Ensimmäisen kanssa olin yhdessä 20 vuotta. Halusin naimisiin, lapset ym. Olin rakastunut, mutta miehen rakkaus loppui tai ainakin hän ei halunnut elää avioelämää, vaan ihan kämppäkavereina eri sängyissä vuosien ajan.
Avioliiton aikana ihastuin ja rakastuin toiseen mieheen. Tunne on aivan eri, ja mies kohtelee minua tavalla, jota en koskaan exältäni saanut. Puhumme tuntemuksista ja toiveemme tulevaisuudesta on sama. Rakkaus on todella syvää yli 20 vuoden ikäerosta huolimatta. Yhdessä oltu nyt vuosi. Hänelle on niin helppo sanoa, että rakas ja rakastan ja hän haluaa sanoa samaa myös minulle.
Olen eka vastaaja ja teidän vastaukset luo kyllä toivoa minuunkin että se oikea voi vielä löytyä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiesin, koska tämän tunne on aivan erilainen. On tietynlainen varmuus. Sitoutumiskammoni on tiessään, ei se sitä ollutkaan vaan kohtasin ainoastaan vääriä ihmisiä. Rakastan häntä enemmän kuin ketään aiemmin. Haluaisin nähdä joka hetki, kannan häntä ajatuksissani pitkin päivää. Täytyy kuitenkin yrittää ottaa rauhallisesti etten pelästyttäisi häntä pois.
Uskon että sen tuntee. Seurustelin vuosia sitten ihmisen kanssa, kenen kanssa ajauduimme kuitenkin erilleen. Vuosia pidimme yhteyttä ystävinä ja kun olimme tahoillamme vapaita, tapasimme taas, ystävinä. Tavattuamme välillemme laskeutui syvä rauha ja molemmat tiesi, että nyt on oikea aika. Samalla tunsin, etten ole koskaan tuntenut kenenkään kanssa samoin kuin hänen kanssaan, näinä vuosina välissä kun olimme erossa. On hyvä, helppo ja rauhallinen olla. Soljumme yhdessä eteenpäin yhteisessä tahdissa. Jälkeenpäin ymmärrän että samasta syystä mikään muu parisuhteemme toisten kanssa ei ollut onnistunut. Koska kaikki oli sisimmässä tuntunut väärältä. Nyt tiedän että olemme toisillemme. Se on vahva läsnäolon, lämmön, kunnioituksen ja sitoutumisen tunne. On yhtäaikaa sitoutunut iäksi, mutta kuitenkin vapaampi kuin koskaan ennen. Uusi maailma on avautunut. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein kai ihmisten pitää kokea muutama väärä, ennen kuin oivaltaa mitä oikeasti kaipaa. Ja ihminen itsekin muuttuu ajan myötä.
En oikein usko tällaiseen. On sattuman kauppaa osuuko tunteet yhteen samalla tavalla. Oma kiintymys ei kerro mitään sen toisen ihmisen kiintymyksen tasosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En enkä ole löytänyt mitään, en saa edes pil*ua mistään.
Vierailija kirjoitti:
Uskon että sen tuntee. Seurustelin vuosia sitten ihmisen kanssa, kenen kanssa ajauduimme kuitenkin erilleen. Vuosia pidimme yhteyttä ystävinä ja kun olimme tahoillamme vapaita, tapasimme taas, ystävinä. Tavattuamme välillemme laskeutui syvä rauha ja molemmat tiesi, että nyt on oikea aika. Samalla tunsin, etten ole koskaan tuntenut kenenkään kanssa samoin kuin hänen kanssaan, näinä vuosina välissä kun olimme erossa. On hyvä, helppo ja rauhallinen olla. Soljumme yhdessä eteenpäin yhteisessä tahdissa. Jälkeenpäin ymmärrän että samasta syystä mikään muu parisuhteemme toisten kanssa ei ollut onnistunut. Koska kaikki oli sisimmässä tuntunut väärältä. Nyt tiedän että olemme toisillemme. Se on vahva läsnäolon, lämmön, kunnioituksen ja sitoutumisen tunne. On yhtäaikaa sitoutunut iäksi, mutta kuitenkin vapaampi kuin koskaan ennen. Uusi maailma on avautunut. :)
Aivan ihanasti kirjoitettu. Ja juuri niin...se rauha, sisäinen tunne. Ikäänkuin kuori kyllä jatkaa elämää ilman tuota ihmistä, mutta sisin räpiköi hädissään häntä etsien. Ja kun hänet kohtaa, niin kaikki on hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitääkö nostaa kytkintä jos toinen ei tunnu ihan täydelliseltä? Omiin tunteisiin on joskus vaikea luottaa.
En tiennyt. Koko juttu alkoi kaverisuhteena, joka lipsui parisuhteen puolelle. Alussa mietin kumppanin huonoja puolia, et ei ne haittaa, kun en kuitenkaan koko elämääni tule sen kanssa viettämään. Nyt epäilen, että niin saattaa käydäkin.
Periaatteessa en usko siihen oikeaan, vaan uskon, että on useita potentiaalisia oikeita ja kaikki muut sitten vääriä. Jotkut hakeutuvat toistuvasti suhteisiin väärien kanssa, kun oikeiden tunnistaminen on vaikeaa. Oikean kanssa kemiat toimii aidosti hyvin yhteen, ja elämä tuntuu helpolta. Ei tarvitse epäillä mitään, voi luottaa. Voi luottaa siihenkin, että jos suhde on päättymässä, kaveri päättää sen kunnioittavasti. Joku voi olla se oikea vain tietyn aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko siihen oikeaan. Miten sen edes erottaa? Kaikkien kanssa on ollut tosi hyvä olla kun on ihan normaaleja kohdalle sattunut(onneksi) mutta niin ne vaan on loppuneet. Ehkä just toi on syynä että ihmiset muuttuu ajan myötä ja erilaisuudet käy sitten liikaa suhteen päälle. Edellinen suhde oli ihana vuosia ja saimme perheen kahden lapsen myötä. Mutta niin vaan sekin hajosi pettämiseen(puolisoni) Nykyinen on etäsuhde ja nähdään viikonloppuisin, on tilaa hengittää ja tuntuu etten edes vähään aikaan halua asua toisen kanssa tai nähdä vähän väliä. Hän on ihana mutta ehkä oma usko tuollaiseen on alkanut hiipua. Tosin hän on samoilla linjoilla mun kanssa kun elämä opettanut häntäkin. Ymmärrämme toisiamme. No, saa nähdä onko tässäkään silti sitä oikeaa...
M36
Vierailija kirjoitti:
En usko siihen oikeaan. Miten sen edes erottaa? Kaikkien kanssa on ollut tosi hyvä olla kun on ihan normaaleja kohdalle sattunut(onneksi) mutta niin ne vaan on loppuneet. Ehkä just toi on syynä että ihmiset muuttuu ajan myötä ja erilaisuudet käy sitten liikaa suhteen päälle. Edellinen suhde oli ihana vuosia ja saimme perheen kahden lapsen myötä. Mutta niin vaan sekin hajosi pettämiseen(puolisoni) Nykyinen on etäsuhde ja nähdään viikonloppuisin, on tilaa hengittää ja tuntuu etten edes vähään aikaan halua asua toisen kanssa tai nähdä vähän väliä. Hän on ihana mutta ehkä oma usko tuollaiseen on alkanut hiipua. Tosin hän on samoilla linjoilla mun kanssa kun elämä opettanut häntäkin. Ymmärrämme toisiamme. No, saa nähdä onko tässäkään silti sitä oikeaa...
M36
Se on niin klisee, mutta sen vaan tietää. Älä kysy mistä, sitä en osaa sanoa. Mutta se tieto on voimakas ja intuitiivinen. Sitten tiedät. Tosin en ole varma, kohtaavatko kaikki sitä oikeaa koskaan.
Ystävätär sanoo löytäneen sen oikean, miehestäni. Että vain hän saa perhoset lepattamaan vatsassa. Joten en todellakaan halua uskoa siihen jännityksen tunteeseen. Se on jotain aivokemiaa joka tuo vaihtelua (nelikymppisen) elämään sukkia pyörittämällä.
Syvä tunne on eri asia kuin lepattavat tuntemukset. Sellainen yhteys, joka on päällä, vaikka ollaan eri paikoissa.
Uskon siihen että jotkut voivat kokea tällaisen "se oikea" -tunteen. Olen onnellinen heidän puolestaan. Toisaalta uskon myös, että monet eivät sitä koe, mutta voivat silti olla onnellisessa suhteessa. Itse koin löytäneeni sellaisen oikean 16-vuotiaana, mutta se oli kai täyttä teinifantasiaa. Tunteet oli vahvat ja hienoja kokemuksia, eihän sellaiset tietenkään vähennä suhteen arvoa. Mielestäni on tärkeä oivaltaa, millaisia ratkaisuja tekee sen pohjalta.
Mäkin olen sitten nuoruusvuosien kyynistynyt sen verran, etten usko mihinkään Yhteen Minulle Oikeaan. On ihmisiä, joiden kanssa on enemmän kemiaa ja sitten vain yhdessä päätetään tuleeko siitä jutusta mitään vai ei. Ja näitä ihmisiä voi olla enemmän kuin yksi, mutta itse olen sitoutuvaa tyyppiä, joten en sentään kukasta kukkaan lentele.
Vierailija kirjoitti:
Ystävätär sanoo löytäneen sen oikean, miehestäni. Että vain hän saa perhoset lepattamaan vatsassa. Joten en todellakaan halua uskoa siihen jännityksen tunteeseen. Se on jotain aivokemiaa joka tuo vaihtelua (nelikymppisen) elämään sukkia pyörittämällä.
Syvä tunne on eri asia kuin lepattavat tuntemukset. Sellainen yhteys, joka on päällä, vaikka ollaan eri paikoissa.
Nimenomaan. Yhteys, vaikka toinen olisi missä ja vaikka pois elämästä, niin hän on aina läsnä.
Yhden kerran olin kuvaamassasi tilanteessa, mutta mies yllättäen jättikin toisen takia. Että en tiedä kannattaako sitä jotain täydellistä tunnetta enää edes etsiä. Hyvä jos sinä olet löytänyt sen oikean.