Tiesittekö sen kun löysitte sen "oikean"?

Muista, että kun "se oikea" - tunne tulee hyvin vahvana sulle, se ei todellakaan automaattisesti tule myös sille toiselle.....

nimim. kokemusta on. nyt sanoisin nuorelle versiolle itsestäni, että avaa silmäs ja näe totuus. olin siis täysin sokea.

Vierailija kirjoitti:

Muista, että kun "se oikea" - tunne tulee hyvin vahvana sulle, se ei todellakaan automaattisesti tule myös sille toiselle.....

nimim. kokemusta on. nyt sanoisin nuorelle versiolle itsestäni, että avaa silmäs ja näe totuus. olin siis täysin sokea.

Ja vaarana, että se toinen ei niin syvästi tunteva jää luoksesi, kun on kiva olla syvän rakkauden kohde. Eli se toinen ei välttämättä tunne lähellekkään samoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muista, että kun "se oikea" - tunne tulee hyvin vahvana sulle, se ei todellakaan automaattisesti tule myös sille toiselle.....

nimim. kokemusta on. nyt sanoisin nuorelle versiolle itsestäni, että avaa silmäs ja näe totuus. olin siis täysin sokea.

Ja vaarana, että se toinen ei niin syvästi tunteva jää luoksesi, kun on kiva olla syvän rakkauden kohde. Eli se toinen ei välttämättä tunne lähellekkään samoin.

Voi ei. Ehkäpä et ole kuitenkaan kokenut loppujen lopuksi sitä tässä ketjussa kuvattua tunnetta. Se on molemminpuolinen.

Luulin silloin, että tiesin. Mut kuitenkin jätettiin. Eipä enää ole luottoa tuollaiseen. Vaikeita asioita.

Kyllä sen tuntee.Olin lääpälläni yli 10v kun vaikeudet alkoivat.Ekat pari vuotta huusin kiukuissani "nyt ulos,en kestä nähdä sua!",voidakseni tajuta tunnin sisällä,kuinka paljon kaipaan!Mietin,mitä jos sille nyt on sattunut jotain...

Ero tuli raskain perustein aiheesta jota en ikinä anna anteeksi,kuitenkin,edelleen tunne on sydämessä.En sitten tiedä,oliko lopunviimein aivan yhtä syvää molemmin puolin,koska HÄN oli se sika :)

Tiesin heti kun tapasin nykyisen kumppanin. Nuorempana oli muutamia treffailuja ja sitten olin pitkään raastavassa suhteessa. Olin alkanut jo epäillä, onko Sitä Oikeaa olemassakaan kunnes uudessa työpaikassa ihastuin päättömästi kollegaan. Ajattelin, että tuo tyyppi on tulevien lasteni isä. Nyt on seurusteltu vuosi, etsimme yhteistä kämppää, suunnittelemme lasten hankintaa heti kun talous on kunnossa ja olen yhä hulluna häneen 💖

Kyllä. Olen saanut lapsen kahdessa eri suhteessa, mutta en suostunut naimisiin. Tapaan kyllä miehiä, mutta kynnys oikaan rakastumiseen on noussut.

Traagista on se että tiedän tavanneeni joskus sen oikean, mutta tilanne oli väärä.

Vierailija kirjoitti:

Olen eka vastaaja ja teidän vastaukset luo kyllä toivoa minuunkin että se oikea voi vielä löytyä. :)

Siitä toivosta todellakin kannattaa pitää kiinni, itse olin luopunut toivosta viime talvena, kun pitkä huono suhde päättyi kumppanin kuolemaa. Ajattelin että olen yksin ikuisesti ja olin jo hyväksynyt kohtaloni. Sitten tapasin nykyisen kumppanin, ja olen hänen kanssaan onnellisempi kuin olen koskaan uskaltanut edes toivoa.

Näissä asioissa kannattaa aina pitää toivo yllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhden kerran olin kuvaamassasi tilanteessa, mutta mies yllättäen jättikin toisen takia. Että en tiedä kannattaako sitä jotain täydellistä tunnetta enää edes etsiä. Hyvä jos sinä olet löytänyt sen oikean.

/: tuota minäkin pelkään. Siks epäilenkin tätä tunnetta..

Ap

Miksi antaisit pelon tuhota jotain hienoo?

Anna palaa, nauti ja luota. Usko itseesi!

Tiesin. Ja tiedän.

En tarvitse häntä mutta voi luoja miten hän tekee mun elämästä upean joka päivä. Ja ihan tavallinen mies, menee aamulla seiskaan töihin ja tullessaan muistaessaan pussaa.

Kaikista parasta on se kun hän rakastaa olla mun kanssa silloin kun ollaan koska arki ja lapset ja harrastukset ja kaverit ja iäkkäät vanhemmat ja ja ja yms yms

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö nostaa kytkintä jos toinen ei tunnu ihan täydelliseltä? Omiin tunteisiin on joskus vaikea luottaa.

Ei kukaan ole täydellinen. Koen, että nykyinen on se oikea, mutta kyllä hänen huonot puolet silti joskus ärsyttävät ja sama toisin päin.

Hänen kanssaan on viosta huolimatta niin hyvä olla, olen löytänyt mielenrauhan.

Jotkut myös uskovat, että voi olla monta oikeaa kumppania. Eli ei pidä etsiä yhtä täydellistä.

Mielestäni ei pidä nostaa kytkintä vain koska toinen ei ole täydellinen tai koska ei ole jotain ihmeellistä hurmiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko siihen oikeaan. Miten sen edes erottaa? Kaikkien kanssa on ollut tosi hyvä olla kun on ihan normaaleja kohdalle sattunut(onneksi) mutta niin ne vaan on loppuneet. Ehkä just toi on syynä että ihmiset muuttuu ajan myötä ja erilaisuudet käy sitten liikaa suhteen päälle. Edellinen suhde oli ihana vuosia ja saimme perheen kahden lapsen myötä. Mutta niin vaan sekin hajosi pettämiseen(puolisoni) Nykyinen on etäsuhde ja nähdään viikonloppuisin, on tilaa hengittää ja tuntuu etten edes vähään aikaan halua asua toisen kanssa tai nähdä vähän väliä. Hän on ihana mutta ehkä oma usko tuollaiseen on alkanut hiipua. Tosin hän on samoilla linjoilla mun kanssa kun elämä opettanut häntäkin. Ymmärrämme toisiamme. No, saa nähdä onko tässäkään silti sitä oikeaa...

M36

Se on niin klisee, mutta sen vaan tietää. Älä kysy mistä, sitä en osaa sanoa. Mutta se tieto on voimakas ja intuitiivinen. Sitten tiedät. Tosin en ole varma, kohtaavatko kaikki sitä oikeaa koskaan.

Niin, sitä on vaikea selittää. Meillä oli muun muassa samoja ajatuksia tulevaisuudesta jotka hän sitten sanoi, mitä itse olin ajatellut. Aivan samoja asioita. Kaikki tuntui vaan luonnolliselta ja luontevalta. Ennen kuin edes menimme sänkyyn, näitä ajatuksia oli molemmilla, ennen kuin olimme edes romanttisesti koskeneet toisiimme. Kyse ei ole siis mistään eroottisestakaan tunteesta. Se on sellaista syvää, sellaista ettei aina voi tai tarvitse sanoa mitään. Sitä että tietää mitä toinen aikoo sanoa ja tietää mitä toinen tuntee, kertomatta. Ilman arvailuja.

-se joka oli vuosia erossa

upp

No kyllä mä uskon. Aina ennen oli takaraivossa pelko, epävarmuus tai joku - en luottanut miehiin, joko ne petti, jätti tai itseltä puuttui "se tunne". Sitten tuli mies jonka kanssa olin heti täysin oma itseni, ihan alusta lähtien tuli tunne että tässä se on. Ja kyllä se on ollut - 12 vuotta on nyt oltu yhdessä ja uskon että olemme yhdessä siihen asti kunnes kuolema meidät erottaa. 

Kyllä vain. Olin suhteessa 12v kunnes eteen tuli se oikea. Vieläkin kemiaa suhteessa joka kestänyt jo 21v.

Tiesin ensi tapaamisella kohdanneeni sen oikean. Mies ilmeisesti tunsi samoin, koskapa jätti samantein silloisen pitkäaikaisen tyttöystävänsä ja alettiin olla yhdessä. Kummallekkin oli selvää, että se oli nyt tässä. Miehen sanojen mukaan hänellä on rauhallinen ja varma olo kanssani. Yli 30 vuotta tämä on nyt jatkunut.

Kyllä se oikea kolahti heti kun näin. Käveli keskellä tietä vastaan. Olin viidentoista. Muutaman vuoden päästä alettiin seurustella. Ollaan oltu yhdessä yli 30 vuotta ja edelleen olen varma, että kyllä hän Se Oikea on.

Tiesin. Ja yllättäen siinä ei ollut _mitään_ seksuaalista. Minä tulin rakastetuksi täysin ja kokonaan. Luulin että sekosin.

Tiesin. Siitä, millainen yhteys meillä oli heti alusta saakka henkisesti ja fyysisesti. Siitä, miten ilman mitään epäröintiä halusin hänet vaikka hän ei todellakaan vastannut ajattelemaani ihannemiestä monessakaan suhteessa. Silti täydellinen minulle.

Siitä en ole ylpeä että jätimme molemmat puolisomme toistemme takia, mutta ei meillä kerta kaikkiaan ollut vaihtoehtoja. Nyt pari vuotta takana ja tunne siitä että tämä jatkuu loppuelämän.

Uskon, mutta ei se parisuhteesta helpompaa tee.

Takana on yksi 20-vuotinen avioliitto. Rakastin miestä ja meillä oli monia hyviä vuosia, olimme hyvä tiimi, mutta silti takaraivossa oli aina tunne, että kauan kestää. Mies lopulta vaihtoi minut toiseen lennosta.

Nyt toisissa naimisissa. Välillä tosi vaikeaa hyväksyä miehen teot ja arvot. Esim. Miehen rahankäyttö ärsyttää minua. Silti minulla on vahva tunne, että kuulumme yhteen. Tapaamisemme oli aikanaan veret seisauttava tapahtuma.