Tiedättekö yhtään naista joka ei taantuisi kun saa lapsia? Minä en, taannuin itsekin.
N. 20 vuotta sitten tulin äidiksi, enkä edes itse huomannut että siinä vähän kaverit jäivät kun elämänarvot heittivät häränpyllyä, omasta ulkonäöstä huolehtiminen repsahti....No, uusiin vaatteisiin ei toki ollut varaa, käytin nekin vähät sitten vauvan tarpeisiin. Ei niin viitsinyt meikata/laittaa hiuksia.
N. 10 vuotta siinä vierähti kunnes aloin pikkuhiljaa kömpimään "kuplasta" pois. Olin parikymppinen kun sain esikoisen ja nyt nelikymppinen. Nyt kun on aikaa ja rahaa panostaa enemmän itseensä, ulkonäköönsä, vaatteisiinsa, niin osa ystävistä on yhä siellä "kuplassaan" ja niitä ei kiinnosta ko. asiat. Aika rasittavaa odotella että "palaavat taas ennalleen".
Kommentit (54)
Aika jännä sanavalinta sulla :D
Se on siis "taantumista" kun lakkaat piittaamasta sulle lapsesta asti syötetystä käsityksestä mitä tulee PAKOLLISEEN ulkonäköön, ajanviettotapoihin jne.
Harmi ettet ymmärtänyt ottaa mitään mukaasi tuosta kokemuksesta.
Jaa että itseensä törsaaminen ja turha kulutus on taantumisen vastakohta.
Naiset taantuu ja äitiytyy.
Miehet sensijaan elävät tätä päivää ja ovat poikamaisia.
Eikä miesten seksuaalinen halukkuus ole kadonnut minnekään.
Vierailija kirjoitti:
Naiset taantuu ja äitiytyy.
Miehet sensijaan elävät tätä päivää ja ovat poikamaisia.
Eikä miesten seksuaalinen halukkuus ole kadonnut minnekään.
Juuri näin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jaa että itseensä törsaaminen ja turha kulutus on taantumisen vastakohta.
Tätä en tässä nyt hakenut, vaan lähinnä sitä kuinka me äidit lakataan huolehtimaan itsestämme siinä vaiheessa kun saadaan lapsia. Niin tein minäkin, mutta itse en sitä huomannut ennen kuin nyt kauempaa katsoen ja kavereita kun katselen. Ennen niin hehkeät naiset ovat kuin jyrän alle jääneitä monta vuotta...ja joo, olin itsekin.
Ap
Ei se ole taantumista vaan priorisointia.
Vierailija kirjoitti:
En katso taantuneeni vaan kasvaneeni. Omat tarpeet jäivät taka-alalle pissisvuosien jälkeen, joku muu on tärkeämpi kuin minäminä.
Juu, lapset ovat kultaakin kalliimpia rakkaita, mutta miksi me äidit tosiaankin lakataan huolehtimasta omasta ulkonäöstämme kun panostamme näihin pieniin rakkaisiin ja perheisiin?
Ap
No syyskuussa nähdään kun palaan töihin tajuanko mitään...Mutta en sanoisi taantumiseksi sitä että laittaa toisen ihmisen itsensä edelle.Ulkonäköön panostanut toki vähemmän,mutta lapsen myötä esim oma syöminen terveellisempää.
Sama elämäntilanne täällä. Mä en pysty näkemään sitä taantumisena. Olen aika erilainen ihminen kuin 20 vuotta sitten parikymppisenä, tietysti, kukapa ei olisi. Eri asiat ovat tärkeitä. Luultavasti näin olisi, vaikkei olisi kasvattanut lastakaan. Elämä on nyt niin paljon parempaakuin silloin; jokin loksahti kohdalleen, ja nyt on vapaa sekä ulkonäköpaineista että sosiaalisista paineista, sovussa itsensä ja muun maailman kanssa. Tähän kun yhdistää sen tilanteen, että (kasvatus)työ on tehty ja nyt on aika toteuttaa itseään, ei tämä ole ollenkaan pöllömpää. Parikymppisenä olisin nauranut, jos joku olisi sanonut, että nelikymppisyys on parasta aikaa elämässäni (toistaiseksi, voihan se vielä parantuakin ;)).
Vierailija kirjoitti:
No syyskuussa nähdään kun palaan töihin tajuanko mitään...Mutta en sanoisi taantumiseksi sitä että laittaa toisen ihmisen itsensä edelle.Ulkonäköön panostanut toki vähemmän,mutta lapsen myötä esim oma syöminen terveellisempää.
Puhe oli nyt lähinnä ulkonäön repsahtamisesta.
Ap
Se on suomalaisessa kulttuurissa jotenkin.
Täällä on kunnia-asia laittaa lapsi itsen edelle, mennä aina lapsen ehdoilla, ja hieman uhrautua. Ja kun itsensä näkee vain lasten ja kodin hoitajana, alkaa miehenkin nähdä pelkästään lasten ja kodin toisena hoitajana, sillä seurauksella että parisuhde, romantiikka ja seksi kärsii.
Esim. Ranskassa on käsittääkseni kunnia-asia äidin pitää huolta itsestään, huolehtia että saa lepoa, omaa aikaa, parisuhdeaikaa, huolehtia ulkonäöstä ja pukeutua hyvin. Ajatellaan että parasta mitä lapselle voi tarjota on hyvinvoiva äiti ja onnellinen parisuhde.
Vierailija kirjoitti:
Sama elämäntilanne täällä. Mä en pysty näkemään sitä taantumisena. Olen aika erilainen ihminen kuin 20 vuotta sitten parikymppisenä, tietysti, kukapa ei olisi. Eri asiat ovat tärkeitä. Luultavasti näin olisi, vaikkei olisi kasvattanut lastakaan. Elämä on nyt niin paljon parempaakuin silloin; jokin loksahti kohdalleen, ja nyt on vapaa sekä ulkonäköpaineista että sosiaalisista paineista, sovussa itsensä ja muun maailman kanssa. Tähän kun yhdistää sen tilanteen, että (kasvatus)työ on tehty ja nyt on aika toteuttaa itseään, ei tämä ole ollenkaan pöllömpää. Parikymppisenä olisin nauranut, jos joku olisi sanonut, että nelikymppisyys on parasta aikaa elämässäni (toistaiseksi, voihan se vielä parantuakin ;)).
Niin rakkaita kuin lapset ovatkin, niin mä ymmärrän TÄYSIN mitä tarkoitat. Ehkä se on tämä oma elämänvaihe joka saa katsomaan asioita eri tavalla nyt...siis ihmettelemään pikkulasten äitejä, vaikka on itsekin ollut samassa elämäntilanteessa.
Ap
Jostain tiedeartikkelista muistan lukeneeni, että naisten aivot muuttuvat raskauden aikana ja palautuminen siitä kestää pari vuotta. Jos se vaikka selittää asian?
Vierailija kirjoitti:
Se on suomalaisessa kulttuurissa jotenkin.
Täällä on kunnia-asia laittaa lapsi itsen edelle, mennä aina lapsen ehdoilla, ja hieman uhrautua. Ja kun itsensä näkee vain lasten ja kodin hoitajana, alkaa miehenkin nähdä pelkästään lasten ja kodin toisena hoitajana, sillä seurauksella että parisuhde, romantiikka ja seksi kärsii.Esim. Ranskassa on käsittääkseni kunnia-asia äidin pitää huolta itsestään, huolehtia että saa lepoa, omaa aikaa, parisuhdeaikaa, huolehtia ulkonäöstä ja pukeutua hyvin. Ajatellaan että parasta mitä lapselle voi tarjota on hyvinvoiva äiti ja onnellinen parisuhde.
Näin juuri, hyvin kirjoitettu. Minäkin "unohdin" itseni pikkulapsivuosina kun elin joka solullani lapsilleni.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jostain tiedeartikkelista muistan lukeneeni, että naisten aivot muuttuvat raskauden aikana ja palautuminen siitä kestää pari vuotta. Jos se vaikka selittää asian?
Ehkä? Ainakin osin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Aika jännä sanavalinta sulla :D
Se on siis "taantumista" kun lakkaat piittaamasta sulle lapsesta asti syötetystä käsityksestä mitä tulee PAKOLLISEEN ulkonäköön, ajanviettotapoihin jne.
Harmi ettet ymmärtänyt ottaa mitään mukaasi tuosta kokemuksesta.
Otin kyllä, mutta ehkä sitä olisi enemmänkin voinut huomioida myöskin omia tarpeitaan. Tätä ihmettelen että miksi me naiset emme huomioi itseämme tarpeeksi kun meillä on pieniä lapsia?
Ap
Eihän tuo ole taantumista vaan pinnallisuuden karisemista ja aikuistumista!
Koet taantumisena sen, että huolehtii mielummin jälkikasvustaan kuin omasta meikistään. Olet ilmeisesti ollut sitten meikkaamatta pitkälle aikuisuuteen?
Itse meikkasin jo teininä paljon, niin meikittömyys taantumuksen mittarina tarkoittaisi kohdallani taantumista lapseksi ja en kyllä koe lasten saannin taannuttaneen itseäni lapseksi, ennemminkin kasvoin aikuiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa että itseensä törsaaminen ja turha kulutus on taantumisen vastakohta.
Tätä en tässä nyt hakenut, vaan lähinnä sitä kuinka me äidit lakataan huolehtimaan itsestämme siinä vaiheessa kun saadaan lapsia. Niin tein minäkin, mutta itse en sitä huomannut ennen kuin nyt kauempaa katsoen ja kavereita kun katselen. Ennen niin hehkeät naiset ovat kuin jyrän alle jääneitä monta vuotta...ja joo, olin itsekin.
Ap
On vain normaalia, että itsensä puunaamisen tilalle tulee oikea elämä. Mä lopetin meikkaamisen ja kaikenlaisen puleeraamisen jo paljon ennen ensimmäistä lastani. Teini-ikäisten hommaa, silloin muitten mielipiteet vielä vaikutti. En ole aloittanut uudestaan vaikka lapseni ovat jo aikuisia ja teinejä. Enkä aloita, koska ihan turhaa.
En katso taantuneeni vaan kasvaneeni. Omat tarpeet jäivät taka-alalle pissisvuosien jälkeen, joku muu on tärkeämpi kuin minäminä.