Lue keskustelun säännöt.
Mistä ammentaa voimaa pysyä ystävällisenä ja kilttinä, kun itse saa osakseen muuta
18.05.2018 |
En halua katkeroitua, enkä muuttua itse äkäiseksi, ylimieliseksi, välinpitämättömäksi tai ilkeäksi toisia kohtaan.
Tähän asti on jotenkin ollut helppoa antaa toisten ajattelemattomien kommenttien ja käytöksen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta liekö keski-ikäistymiseni syynä, vai mikä, kun alkaa olla vaikea enää sietää toisten typerää ja epäkohteliasta käytöstä, ja huomaan entistä useammin pahoittavani mieleni, katkeruuttakin alan kokea. Tuntuu niin kovin epäreilulta, että kun itse näkee paljon vaivaa ollakseen ystävällinen ja huomaavainen toisia kohtaan, saa itse ihan muuta osakseen. Sitä oikein hämmästyy, kun joku toimiikin itseä kohtaan yhtä ystävällisesti kuin itse on tottunut muita kohtaan käyttäytymään.
Meinasin lähestulkoon liikuttua, kun tässä yks päivä töissä eräs työkaveri kävi hakemassa työpisteellemme itselleen kahvin, ja pyytämättä toikin myös mulle!
Itse teen tätä usein, enkä pidä sitä "minään", mutta niin harvoin itse kohtaan huomaavaisuutta, että siitä suorastaan häkeltyy, kun sitten kohdalle osuu.
Enkä tarkoita että huomaavaisuuden pitäisi olla sitä, että jotain passataan toiselle, tämä oli vain esimerkki. Mutta ylipäätään, ysyävällinen käytös, äänensävy, huomioiminen, ilkeiden kommenttien sanomatta jättäminen, toisen tsemppaaminen ja kannustaminen..
Mutta siis, vinkkejä siihen miten jaksaa pysyä itse ystävällisenä toisille, katkeroitumatta?
Kommentit (6)
Ykkösellä on ehkä sillälailla pointtia, että voit hyväksyä itsesi, että olet hyvä ihminen, vaikka toiset eivät sitä arvostaisikaan. Tiedän, että se ei ole helppoa, koska muiden ilahtumisella on varmaan helppoa peilata sitä omaa hyvyyttä ja nähdä se.
Jos olisit ihminen, jonka hyvistä teoista ei olisi ikinä ilahduttu, joutuisit silloinkin opettelemaan tuntemaan itsesi hyväksi ihmiseksi, koska sitä sinä olet, osoittivatpa muut sitä tai eivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta kaikki meistä eivät koe sitä vaivannäkönä, jos tekevät pikku palveluksia toisten eteen.
Minusta tuo kahvin tuominen oli sikäli huono esimerkki, että se ei sisälly perusystävällisyyteen, -kohteliaisuuteen ja -huomaavaisuuteen, vaan on jo askeleen pidemmälle menevää. Toki tämä riippuu työyhteisön tavoista: jos on yleisenä tapana, että tuodaan kahvi muillekin, niin silloin on epäkohteliasta, jos yhdelle ihmiselle ei tuodakaan.
Mainitsit aloituksessa muutaman muun asian, jotka minustakin sisältyvät tuohon perustasoon: hyväksyvä (tai edes neutraali) äänensävy ja muu ei-kielellinen viestintä, myönteinen asennoituminen, ilkeiden kommenttien sanomatta jättäminen.
Jos joutuu jatkuvasti esim. kuuntelemaan ilkeitä kommentteja muilta, tiuskimista yms., niin kyllähän se aiheuttaa mielipahaa, kenellä ja milloin minkäkin sävyistä.
Esim. minulla se ei kuitenkaan aiheuta sitä, että haluaisin itsekin olla ilkeä takaisin ja että joutuisin ponnistelemaan ollakseni itse kuitenkin ystävällinen. Minulla se oletussuhtautuminen on perusystävällinen ja se, että olisin ilkeä takaisin, kysyisi puolestaan erityisiä ponnisteluja.
Toisaalta tiuskimisen ja ilkeiden kommenttien kuunteleminen sinänsä kuluttaa voimia. Minua aikoinaan koulukiusattiin, ja olin sen takia uupuneempi kuin olisin muuten ollut. Syy pysyä itse perusystävällisenä ja muita peruskunnioittavana on kuitenkin itsessään voimaannuttava: syy on se, että se on hyvää ja oikein. Jos olisi ilkeä takaisin, siitä saisi vain lisätaakkaa itselleen.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Tuommoistahan se on, ja itsekin olen aina välillä tuon kysymyksen äärellä. Mutta en juuri muuta voi kuin olla vain minä. Ei sitä pyytämättä tartte yrittää toisten toiveita toteuttaa, ja kaikille olla niin mahdottoman mukava - kannattaa ottaa vähän rennommin. Sekin on jo paljon, että on sillä tavalla huomaavainen, ettei aiheuta muille pahaa mieltä ja vaikeuksia, ainakaan tahallaan. Eli ei oikeesti tartte olla tosi mukava ja kohtelias, riittää kun et ole töykeä ja ilkeä. Sekin on ihan sopivasti.
Välillä mietin elämääni kuin kulkua metsän läpi. En mennessäni rymistele, jyrää, roskaa ja riko, vaikka en sitten sen suuremmin mitään siellä siivoakaan, tai kukkia istuttele kulkiessani. Jos kaikki kulkisivat näin, olisi se kaikille ihan hyvä juttu.
Mukavia ihmisiä käytetään kyllä itsestäänselvinä kynnysmattoina. Välillä ihan sapettaa, kun lapsena otin niin todesta ne löpinät, että kun olet ystävällinen muille, niin hekin muka olevat sinulle ystävällisiä. Katin kontit. Röyhkeydellä täällä pitkälti eteenpäin mennään.
No, omat arvoni ovat sellaiset, että röyhkeä en tahdo olla, enkä röyhkeitä ihmisiä pahemmin arvostakaan. Onneksi meitäkin löytyy tästä maailmasta. Pidetään pintamme, mutta otetaan samalla vähän rennommin. Ollaan ittellemmekin huomaavaisia ja hyväntahtoisia, ei vain muita kohtaan.
Mä ainakin olen itse kiltti, "teen oikein tms" koska silloin mulla itselläni on rauhallinen olo ja puhdas omatunto, koen että olen silloin oma itseni ja voin olla miettimättä, olisinko voinut tehdä toisin. Ei mun olo siitä miksikään muuttuisi, ainakaan paremmaksi, jos ilkeilisin takaisin. Toki tietysti toivon aina että muutkin edes koittaisi toimia samoin, sillä kyllä kurja käytös harmittaa riippumatta siitä, miten itse reagoin.
Miksi ihmeessä sä näet PALJON vaivaa miellyyttääksesi toisia? Tuossa sulla menee pieleen.
Ei sun tartte nähdä paljon vaivaa koska niin tekemällä sä vaan asetat itsesi kynnysmaton ja passaajan rooliin ja sua käytetään sitten sumeilematta hyödyksi.
Sä haluat miellyttää kaikkia ja haluat että kaikki pitävät susta. Ei ole mahdollista.Joten lakkaa näkemästä PALJON vaivaa muiden eteen. Se on typerää kun et saa kuin vähän vastakaikua. Vähän sama kuin jos ostaisit 300 euroa maksavan osakkeen ja saisit osinkoa vain 0,20 euroa. Ei kannata.