Miksi joka päivä on tunne, että olen kelvoton?

Auttaisiko Anita Moorjanin opuksiin tutustuminen ja niiden lukeminen? Jos ei ole enää mitään menetettävää, on vain mahdollisuuksia päästä parempaan suuntaan. Minua ne lohduttavat aina, kun iskee itselle samanlainen ahdistus.

Koska olet kelvoton, faktat on ikäviä kun ne itse tajuaa.

Kiitos tästä

quote=Vierailija]Koska olet kelvoton, faktat on ikäviä kun ne itse tajuaa.[/quote]

Jos sinulla on sellainen ihminen vierelläsi, joka kehuu sinua aina jostakin päivittäin useasti, antaa rohkaisevaa ja kannustavaa palautetta, saa sinut iloiseksi, tuntemaan olosi ihanaksi, alat uskomaan että olet kelvollinen. - Onko sinulla sellaista ihmistä vierelläsi?

Yrittääkö joku sinua vain mollata ja painaa pohjaan?

No, oletko?

Parempi omata vain tunne omasta kelvottomuudesta kuin tietää faktaksi oma surkeus.

Tähän voi olla muutama syy. Lapsuuden kasvatusmalli, liian vaativat vanhemmat -kaava tai / ja nykyinen tilanteesi, vääräntyyppinen kaveri- ystävä piiri, lannistava puoliso, lannistava pomo. Kerro millainen tilanteesi on?

Oletko väsynyt, uupunut?

Lähinnä se on sellainen sisäinen ääni. Vertaan itseäni muihin, muut jaksavat ja tekevät enemmän jne. Siistimpi koti, laitetumpi piha, ehtivät ja jaksavat kuntoilla.jne jne. Voisin jatkaa listaa loputtomiin.

Nytkin tunne, että mitään en ole aikaiseksi saanut, vaikka päivän puuhaillut pihalla. Puoliso (ja vanhempansa) joskus vähätellyt tekemisiäni niin siitäkö tämä juontaa juurensa. Masennustaustaakin on.

Ap.

Joskus harvoin kehuu. Mutta en osaa ottaa kehuja vastaan. Minulla on huono itsetunto. Johtuuko kaikki vaan siitä?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos sinulla on sellainen ihminen vierelläsi, joka kehuu sinua aina jostakin päivittäin useasti, antaa rohkaisevaa ja kannustavaa palautetta, saa sinut iloiseksi, tuntemaan olosi ihanaksi, alat uskomaan että olet kelvollinen. - Onko sinulla sellaista ihmistä vierelläsi?

Vierailija kirjoitti:

Oletko väsynyt, uupunut?

Kyllä olen.

Ap

Mutta me emme ole kelvottomia, vaan ihmisiä!

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä se on sellainen sisäinen ääni. Vertaan itseäni muihin, muut jaksavat ja tekevät enemmän jne. Siistimpi koti, laitetumpi piha, ehtivät ja jaksavat kuntoilla.jne jne. Voisin jatkaa listaa loputtomiin.

Nytkin tunne, että mitään en ole aikaiseksi saanut, vaikka päivän puuhaillut pihalla. Puoliso (ja vanhempansa) joskus vähätellyt tekemisiäni niin siitäkö tämä juontaa juurensa. Masennustaustaakin on.

Ap.

Itsekin myönnät, että kelvottomuuden tunteesi ei perustu tosiasioihin, koska oikeasti olet puuhaillut pihalla koko päivän. Vertaileminen (vieläpä erityisen aikaansaaviin ihmisiin) johtaa sinua pois tosiasioista. Kannattaa lopettaa se ja mieluummin asettaa itselleen realistisia tavoitteita pihatöissä ja kuntoilussa jne. ja mitata ainoastaan sitä, miten hyvin on pysynyt omissa tavoitteissaan.

Koska pitääkseen yhteiskunnan kasassa on ihmisiin vuosituhannet pitänyt painaa pään sisään häpeää ja syyllisyyttä pelkästään olemassaolemisesta. Tämä häpeä ja syyllisyys on turhaa. Voit päästää siitä irti.

Olisiko se sitten se masennus? Mulla on sama ongelma. Elämässä oikeastaan kaikki hyvin mutta silti päivittäin puristaa sydäntä ja tulee ajatuksia siitä miten olen hyödytön luuseri joka on huono kaikessa eikä saa tarpeeksi aikaan. Ensimmäisenä on tärkeää ymmärtää ettei ääni ole totta vaan se on vain ajatus, sanahelinää aivoissa. Kun jotakin tarpeeksi itselleen toistaa, alkaa siihen hiljalleen uskoa itsekin. Aivosi ovat tottuneet toistelemaan noita samoja itseesi kohdistuvia haukkuja, joten opettele sanomaan itsellesi vastaan aina kun tällainen ajatus olee. Esimerkiksi kun päähäsi putkahtaa ajatus siitä että olet hyödytön, toista välittömästi itsellesi pääsi sisällä että etpäs ole, olet aikaansaava topakka ihminen joka on tehnyt tänään asiat a, b ja c. Oman ajattelun muuttaminen on tärkeää. Jos tuntuu ettet pärjää yksin, suosittelen lämpimästi ammattilaisavun puoleen kääntymistä. Voimia ap.

Elämässä koettu invalidaatio (tunteiden, sisäisen kokemuksen ja tunneilmaisun väheksyntä tai torjunta) voi aiheuttaa kelvottomuuden tunnetta, oli se sitten koettu taaperoiässä, koulussa, opiskelussa, töissä tai parisuhteessa. Avain tervehtymiseen on hyväksyä omat tunteet ja kokemukset tosiasioina ja oikeutettuina sitä mukaa kun niitä tulee eteen. Tekemällä näin opit arvostamaan itseäsi. Mikän tunne ei ole mitenkään "kielletty", tunteesi ovat aitoja ja oikeutettuja. Meitä kaikkia jännittää, innostaa, pelottaa jne. Jos omien tunteiden hyväksyminen ei onnistu omin keinoin, terapeutti voi auttaa. Toivotan voimia, olen itse matkalla kelvottomuuden ja ulkopuoliseuuden tunteesta/käsityksestä terveempään suuntaan!

Kiitos hyvistä kommenteista. Ap.

Vähän tuntuu että on aika yleinen asennevamma meikäläisessä yhteiskunnassa että olemisen oikeus pitäisi ansaita suorittamalla sitä ja tätä. Jotain protestanttisuudesta kumpuavaako se sitten on, en tiedä.