Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ihan pihalla ja ulalla:(
01.05.2018 |
Lukion ekaluokkalainen tuskastuu ja hermostuu aivan totaalisesti, kun häneltä kysyy mitään opiskeluun liittyvää. Tuijottaa umpimielisesti eteensä ja reagoi äärimmäisen negatiivisesti. Siispä olen aivan pihalla kys kuvioista enkö tiedä mitään mm siitä mitä valinnut tokaluokan kurssitarjottimelle, miten toimii erään tekemättä jääneen tehtävän kanssa (ei kuulema sekään kuulu yhtään minulle), en tiedä siis mitään mistään.
Ja nuo tokaluokan kurssivalinnathan pohjaa jo siihen mitä aineita aikoo kirjoittaa joten kiinnostaisi jo senkin vuoksi. Tuntuu täysin kohtuuttomalta olla näin ulkopuolella kaikesta, kärjistetysti sanottuna tehtäväni on pitää suuni kiinni ja olla hiljaa kuten teini minulle säännöllisesti monta kertaa viikossa sanoo ja hoitaa vain kaiken maksaminen (tämä 1lk kustantanut n.1500€ eikä siinä ole edes matkakulut mukana).
Älkää ymmärtäkö väärin, maksan ja kustannan lapseni opiskeluasiat enemmän kuin mielelläni, mutta olisihan sitä kiva saada jotakin infoakin aiheeseen liittyen, edes joskus. Sen sijaan on vain hiljaisuutta, tiuskimista, ärsyyntymistä ja hermostumista.
Kommentit (4)
Haluaa varmaan hoitaa itsenäisesti kurssinsa ja koulunsa ilman äidin apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saa 2 hoitaakin itsenäisesti ja ilman apuja, eihän tässä siitä olekaan kyse vaan ihan peruskommunikoinnista ja edes joidenkin asioiden kertomisesta aika ajoin. En missään nimessä ole tuputtamassa mitään saati "päättämässä" mitään hänen kursseistaan tms, hänen tulevaisuushan niissä on kyseessä ja hänen mielenkiintonsa. Mutta että tietäisi edes jotakin ja jostakin eikä saisi vain myrkkyä päällensä. En oikeasti enää uskalla kysyä mitään, kun se aiheuttaa niin voimakkaan negatiivisen purkauksen. Eli olen jatkossakin pihalla kuin lumiukko.
Ap
Omalla lapsellani oli vastaavanlainen ylimielisyyskausi 8. ja 9. luokan välissä kesällä. Jouduin sanomaan hänelle, että hänen tapansa puhua minulle tuntui loukkaavalta. Kerroin myös, että pahoitin mieleni siitä. Sanoinpa senkin, että hän on minulle äärettömän rakas, mutta en voi hyväksyä sitä, että hän tiuskii minulle. Tämän jälkeen pyysin, että hän puhuisi minulle ystävällisemmin.
Sanoin tämän kaiken ystävällisesti ja rauhallisesti. Suru varmaan kuului äänestäni, sillä olin itkuun purskahtamaisillani. Hän ei sanonut minulle mitään, joten jatkoin omia askareitani. Seuraavalla kerralla hän puhui minulle ystävällisemmin. Se oli hänen tapansa pyytää anteeksi, ja se riitti minulle, sydämeni teki kuitenkin kaksinkertaisen voltin silkasta ilosta: minulla on sittenkin fiksu lapsi, joka ymmärtää puhetta.
Alue: Aihe vapaa
Siis pudonnut kärryiltä ja ihan kujalla?