Lue keskustelun säännöt.
Ero edessä?
epätoivoinen
30.04.2018 |
Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä melkein parikymmentä vuotta, lapsia on kaksi alle 10 vuotiasta. Parisuhteen vaikeudet alkoivat mielestäni pian toisen lapsen syntymän jälkeen vaikka onnellisiakin aikoja näihin vuosiin mahtuu.
Mieheni kärsii univaikeuksista. Olemme myös persoonina todella erilaisia, mutta olen aina pitänyt sitä vahvuutena ja rakastanut miestäni todella paljon. Suhteemme on kuitenkin ollut jo vuosia enemmän toverillinen ja arjen jalkoihinsa runnoma. Olen yrittänyt piristää sitä ja järjestänyt kahden keskistä aikaa ja puhua mieheni kanssa ongelmistamme.
Olimme muutamia vuosia sitten eroamassa, koska olin turhautunut tilanteeseen, jossa ei ollut enää läheisyyttä ja seksiäkin vain minun aloitteestani. Mutta päätimme jatkaa ja panostimme molemmat yhteiseen tekemiseen, seksielämäkin vilkastui ja tunsin, että rakastuin mieheeni uudestaan. Sitten pikku hiljaa jäin taas yksin järjestämään asioita ja seksialoitteet mieheni puolelta loppuivat. Itselläni haluja olisi vaikka päivittäin. Kärsin tilanteesta, mutta yritin sopeutua, kunnes eroajatukset alkoivat taas ottaa vallan ajatuksistani. Huomasin itkeväni kauppareissulla autossa, että en voi jäädä tähän suhteeseen, jossa menen naisena hukkaan.
Nyt olemme tilanteessa, jossa vakavia keskusteluja suhteemme tilasta on käyty monta kuukautta. Olen ahdistunut, en saa nukuttua enkä syötyä. Mutta en saa ero päätöstä tehtyä, en myöskään löydä uskoa tulevaan. Huomaan, että rakastan ja välitän edelleen todella paljon, mutta samaan aikaan itken sitä että onko tilanne se ettei mieheni samalla tavalla. Vakuuttaa kyllä muuta. Enkä enää ole edes varma rakastanko ja haluanko juuri miestäni vai haluanko vain rakkautta joltain, koska on niin tyhjä olo.
En tiedä mitä pitäisi tehdä. Ahdistus ja suru on suuri. Itken päivittäin ja välillä tuntuu etten selviä tästä. Miksi tämä kaikki on niin vaikeaa? Milloin tiesit mitä haluat vastaavassa tilanteessa?
Kommentit (159)
En ymmärrä kommenttiasi. Mitä tarkoitat?
Tarkoitan hukkaan menemisellä sitä, että kaipaan suhdetta, jossa on seksiä, läheisyyttä ja intohimoa. Jossa voin toteuttaa sitä puolta itsestäni naisena. Onhan se surullista jos seksielämä on kuihtunut jo tässä vaiheessa, kun elämästä on vielä puolet jäljellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä johtuu, että erityisesti aamut on vaikeita?
Miehellä ei ole motivaatiota pitää sua hyvänä kun palvelu ja arki sujuvat ilmankin. Susta on tullut kämppis.
Romantisoitu kuva elämästä. Mieti realiteetteja tulevina yksinäisinä vuosina... ja seuraavan mahdollisen suhteen laantuessa.
Ajattelet kuin lapsi
Otit aikaa ongelmien vatvomiseen.
No, ota aikaa hauskanpitoon miehesi kanssa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me käytiin tuossa tilanteessa pariterapiassa noin vuoden ajan. Saatiin puhuttua asioita auki, mutta lopputulos oli silti ero. Päivääkään en ole katunut, eikä varmasti exäkään. Rakkaus vaan hiipui molemmin puolin.
Teillä on varmasti kiintymystä, yhteinen historia ja turvallisuuden tuntu, mutta ei tuo todelliselta rakkaudelta enää vaikuta. Ei se helppoa silti tule olemaan. Voimia!
Eron jälkeen nauti seksistä ja vapaudesta. Järjestä niin että yksinoleminen on sulle nautinto ja hyvä asia, eikä ole mitään pakkoa löytää siihen miestä. Mä vietin upean sinkkuvuoden ja sitten elämääni tupsahti unelmien mies. Seksiä on paljon edelleen, vaikka asutaan yhdessä ja ollaan reilu 2 vuotta oltu yhdessä. Tärkeintä on ollut että ollaan alusta alkaen oltu rehellisiä ja avoimia eli ollaan puhuttu tunteistamme ja toiveitamme sekä myös edellisten suhteiden ongelmista.
Paljon voit vaikuttaa nyt sillä, että teet päätöksen ja sitten et haikaile mennyttä. Itkeskely vain lisää pahaa oloa. Järjestä oma elämäsi hyväksi yksin, niin sinulla ja lapsilla on hyvä olla vaikka vähän myllerrystä elämässä onkin. Tsemppiä
Ottaisin aikaa hauskanpitoon mieheni kanssa, jos sitä yhtään kiinnostaisi. Etkö lukenut tekstiäni. Minä olen jo vuosia ylläpitänyt sitä hauskanpitoa ja seksielämää yksin.
En myöskään ymmärrän mitä romantisoitua siinä on, jos haluaa että parisuhteessa tehdään asioita yhdessä ja seksielämä on säännöllistä? Eikö sen pitäisi olla normaalia?
Tein aloituksen saadakseni vertaistukea ja ymmärtääkseni miksi on niin vaikeaa lähteä vaikka ajattelen sitä koko ajan. Nyt saan vain typeriä, lapsellisia, syyllistäviä kommentteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me käytiin tuossa tilanteessa pariterapiassa noin vuoden ajan. Saatiin puhuttua asioita auki, mutta lopputulos oli silti ero. Päivääkään en ole katunut, eikä varmasti exäkään. Rakkaus vaan hiipui molemmin puolin.
Teillä on varmasti kiintymystä, yhteinen historia ja turvallisuuden tuntu, mutta ei tuo todelliselta rakkaudelta enää vaikuta. Ei se helppoa silti tule olemaan. Voimia!
Eron jälkeen nauti seksistä ja vapaudesta. Järjestä niin että yksinoleminen on sulle nautinto ja hyvä asia, eikä ole mitään pakkoa löytää siihen miestä. Mä vietin upean sinkkuvuoden ja sitten elämääni tupsahti unelmien mies. Seksiä on paljon edelleen, vaikka asutaan yhdessä ja ollaan reilu 2 vuotta oltu yhdessä. Tärkeintä on ollut että ollaan alusta alkaen oltu rehellisiä ja avoimia eli ollaan puhuttu tunteistamme ja toiveitamme sekä myös edellisten suhteiden ongelmista.
Paljon voit vaikuttaa nyt sillä, että teet päätöksen ja sitten et haikaile mennyttä. Itkeskely vain lisää pahaa oloa. Järjestä oma elämäsi hyväksi yksin, niin sinulla ja lapsilla on hyvä olla vaikka vähän myllerrystä elämässä onkin. Tsemppiä
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Tuntuu, että nyt myllertää niin voimakkaasti, että olen ihan sekaisin. Mikä on rakkautta? Mikä eroamisen pelkoa? Pelkoa tuntematonta tulevaisuutta kohtaan, jos onni ei löydykään sieltä ja kadun? Kadunko lasten elämän hajoittamista? Roikun edelleen kiinni onnellisissa ajoissa ja siinä miten paljon olen miestäni rakastanut vaikka viimeiset vuodet suhde on ollut jotain ihan muuta.
Pariterapia on aloitettu, mutta en koe sen antaneen vielä mitään. Samat asiat ollaan osattu puhua ilman sitäkin.
Ap, samantyyppinen tilanne täälläkin. Paitsi että mun mies ei osaa puhua.
Me ollaan oltu yhdessä n. 25 vuotta ja ikäeroa on miehen hyväksi n. 10 vuotta. Lapsiakin on.
Aivan suhteen alussa seksiä tietysti oli paljonkin, sitten oli n. 10 kuivempaa vuotta, kunnes yht'äkkiä puoliso muuttui. Olin onneni kukkuloilla, tunsin itseni halutuksi, tasavertaiseksi, tunsin olevani vihdoinkin olemassa toiselle! Seksiä oli todella paljon ja muitakin huomionosoituksia. Olin jo pyöritellyt siinä vaiheessa eron mahdollisuutta, en meinannut jaksaa elää kylmässä suhteessa.
No tosiaan, tilanne siis oli kolmisen vuotta mahtava! Milloinkaan en ole lakannut miestä rakastamasta ja haluamasta, päinvastoin, rakkauteni on kasvanut vuosien saatossa.
Mutta.....
Ihanuus sitten loppui. En tiedä saiko mies sitten tarpeekseen niin runsaasta sekstailusta, mutta nykyään hän ei osoita mua kohtaan oikeastaan mitään. Nukkumaan mennessä antaa suukon ja kääntää kylkeä. Minä hiljaa itken itseni uneen kun kaipaan niin kovasti hänen kosketustaan, suorastaan halkean halusta ja hellyydenkaipuusta.
Seksiä saan silloin kun mies on krapulassa, eli n. kerran kuukaudessa.
Kun olen kysynyt, mies on sanonut että ei halua ketään naista ja siinä se. Tuntuu että hän elättelee unelmaa sinkkuna olemisesta, ilman mitään riippakiviä. Saisi mennä, olla ja tulla miten tahtoo.
Sattuu niin kovasti, koska rakastan miestäni. En minä nelikymppisenä tahtoisi vielä tuntea näin....olla ei-haluttava, lopettaa seksiä....
Oikein en tiedä miten edetä....seuratako tilannetta vai mitä?! Tuntuu että miehen mielestä ongelmaa ei ole ja mä olen vain säälittävä pieni ruikuttaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi olet noin hyökkäävä? Näin viisikymppisen jo eronneen ja karanneen ja uuteen liittoon tyytyvän näkökulmasta, vaikuttaa lapselliselta osoittaa mieltä tuolla tavalla ihmisille, jotka yrittävät sinua auttaa. Samaan aikaan ripustaudut vastaajaan, joka on uudessa suhteessaan vieläkin kuherrusvaiheessa. Hän ei vielä tiedä mistä puhuu tullessaan kertomaan sinulle, mitä on odotettavissa. Vai ajattelitko elää loppuikäsi kahden vuoden tähtäimellä?
Pehmennyksenä, on toki ymmärrettävää että riehut epätoivoisena tilanteessasi. Se kun täyttää koko näkökentän. Täältä kauempaa kuitenkin näkyy oma asenteellisuutesi. Oletko siis yhtä vereslihalla miestä kohtaan? Olet hänelle ilmeisesti paljon loukkaantuneempi kuin annat edes ymmärtää. Miksi?
Vaikuttaa siltä, että sinulla on paljon kasvettavaa tässä kriisissäsi. Olet ripustanut mieheesi myös lapsenomaiset tarpeesi, ja nyt raivossasi on paljon lapsellista pettymystä mukana. Että oikeasti et olekaan hänen lempilapsensa, koska hän ei sinua kerran riittävästi halua.
Samaan aikaan, miehesi vaistoaa tämän ripustautumisen, ja se yksistään jo riittää tekemään sinusta ei-haluttavan. Olethan hänen lapsensa enemmän kuin vaimonsa. Toki tämä voi olla molemminpuolistakin, mutta silti ongelma on sama. Ihmiset puhuvat kämppisliitoista, vaikka oikeasti ollaan kuitenkin kuin kaksi lasta metsäretkellä. Olisi läheisyyden ja nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen tarve kova, mutta kun molemmat ovat taantuneet yhtä aikaa, ei ole yhtään aikuista paikalla. Ja seksi on sitten kuitenkin aikuisten välinen juttu.
Mitäpä arvelet suosikkineuvonantajasi arpovan sinulle vastaukseksi siinä kohtaa, kun hänen kaksivuotiaassa suhteessaan seksi hyytyy ja vanha kauhu nostaa päänsä? Huomaa - hän ei kerro mitään lapsista. Ja lasten takia sinulle ei olla lainkaan niin myötäsukaisia kuin haluaisit. Älä eroa niin kauan kuin pääsi on tuossa ahdistuspilvessä.
Koska teillä Ap viimeksi on ollut seksiä? Oletko itse niin hyvännäköinen ja laadukas nainen että voisit olettaa saavasi miehiltä kaipaamaasi huomiota? Mitä yhteisiä mielenkiinnon kohteita teillä miehesi kanssa on?
Täällä on hyvin samantapainen tilanne, eli että miestä ei minun huomioimisen eikä seksi kanssani kiinnosta. Nyt juuri päätin alkaa keskittyä muihin asioihin (kuten maksimaaliseen itsestäni huolehtimiseen ja ulkonäköni parantamiseen) toistaiseksi, en ala tehdä eroa koska nuorempi lapsi niin pieni vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet noin hyökkäävä? Näin viisikymppisen jo eronneen ja karanneen ja uuteen liittoon tyytyvän näkökulmasta, vaikuttaa lapselliselta osoittaa mieltä tuolla tavalla ihmisille, jotka yrittävät sinua auttaa. Samaan aikaan ripustaudut vastaajaan, joka on uudessa suhteessaan vieläkin kuherrusvaiheessa. Hän ei vielä tiedä mistä puhuu tullessaan kertomaan sinulle, mitä on odotettavissa. Vai ajattelitko elää loppuikäsi kahden vuoden tähtäimellä?
Pehmennyksenä, on toki ymmärrettävää että riehut epätoivoisena tilanteessasi. Se kun täyttää koko näkökentän. Täältä kauempaa kuitenkin näkyy oma asenteellisuutesi. Oletko siis yhtä vereslihalla miestä kohtaan? Olet hänelle ilmeisesti paljon loukkaantuneempi kuin annat edes ymmärtää. Miksi?
Vaikuttaa siltä, että sinulla on paljon kasvettavaa tässä kriisissäsi. Olet ripustanut mieheesi myös lapsenomaiset tarpeesi, ja nyt raivossasi on paljon lapsellista pettymystä mukana. Että oikeasti et olekaan hänen lempilapsensa, koska hän ei sinua kerran riittävästi halua.
Samaan aikaan, miehesi vaistoaa tämän ripustautumisen, ja se yksistään jo riittää tekemään sinusta ei-haluttavan. Olethan hänen lapsensa enemmän kuin vaimonsa. Toki tämä voi olla molemminpuolistakin, mutta silti ongelma on sama. Ihmiset puhuvat kämppisliitoista, vaikka oikeasti ollaan kuitenkin kuin kaksi lasta metsäretkellä. Olisi läheisyyden ja nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen tarve kova, mutta kun molemmat ovat taantuneet yhtä aikaa, ei ole yhtään aikuista paikalla. Ja seksi on sitten kuitenkin aikuisten välinen juttu.
Mitäpä arvelet suosikkineuvonantajasi arpovan sinulle vastaukseksi siinä kohtaa, kun hänen kaksivuotiaassa suhteessaan seksi hyytyy ja vanha kauhu nostaa päänsä? Huomaa - hän ei kerro mitään lapsista. Ja lasten takia sinulle ei olla lainkaan niin myötäsukaisia kuin haluaisit. Älä eroa niin kauan kuin pääsi on tuossa ahdistuspilvessä.
Erinomainen vastaus tämä, tästä oli apua minullekin!
12
Vierailija kirjoitti:
Ap, samantyyppinen tilanne täälläkin. Paitsi että mun mies ei osaa puhua.
Me ollaan oltu yhdessä n. 25 vuotta ja ikäeroa on miehen hyväksi n. 10 vuotta. Lapsiakin on.
Aivan suhteen alussa seksiä tietysti oli paljonkin, sitten oli n. 10 kuivempaa vuotta, kunnes yht'äkkiä puoliso muuttui. Olin onneni kukkuloilla, tunsin itseni halutuksi, tasavertaiseksi, tunsin olevani vihdoinkin olemassa toiselle! Seksiä oli todella paljon ja muitakin huomionosoituksia. Olin jo pyöritellyt siinä vaiheessa eron mahdollisuutta, en meinannut jaksaa elää kylmässä suhteessa.
No tosiaan, tilanne siis oli kolmisen vuotta mahtava! Milloinkaan en ole lakannut miestä rakastamasta ja haluamasta, päinvastoin, rakkauteni on kasvanut vuosien saatossa.
Mutta.....
Ihanuus sitten loppui. En tiedä saiko mies sitten tarpeekseen niin runsaasta sekstailusta, mutta nykyään hän ei osoita mua kohtaan oikeastaan mitään. Nukkumaan mennessä antaa suukon ja kääntää kylkeä. Minä hiljaa itken itseni uneen kun kaipaan niin kovasti hänen kosketustaan, suorastaan halkean halusta ja hellyydenkaipuusta.
Seksiä saan silloin kun mies on krapulassa, eli n. kerran kuukaudessa.
Kun olen kysynyt, mies on sanonut että ei halua ketään naista ja siinä se. Tuntuu että hän elättelee unelmaa sinkkuna olemisesta, ilman mitään riippakiviä. Saisi mennä, olla ja tulla miten tahtoo.
Sattuu niin kovasti, koska rakastan miestäni. En minä nelikymppisenä tahtoisi vielä tuntea näin....olla ei-haluttava, lopettaa seksiä....
Oikein en tiedä miten edetä....seuratako tilannetta vai mitä?! Tuntuu että miehen mielestä ongelmaa ei ole ja mä olen vain säälittävä pieni ruikuttaja.
Sä et ole säälittävä pieni ruikuttaja! Samalla tavalla mäkin ajattelin pitkään, syyllistin itseäni että eikö mulle mikään riitä, kun mies on kuitenkin hyvä ja kiltti ja kantaa vastuun perheestä ja arjesta. Kuitenkin oman terapian kautta ymmärsin, että myös mun tarpeilla on merkitystä ja ne ei ole turhia tai säälittäviä, vaan ihan normaaleja. Siksi nyt onkin vaikeaa, miten enää tyytyä kun sitä olen vuosia jo tehnyt ja suoraan sanottuna epäonnistunut siinä, koska olen ollut onneton. Niin onneton etten viihdy enää kotona ja lapsetkin kärsii siitä.
On alkanut tuntua, että kohta on sama olla yksin kuin yksin parisuhteessa, jossa jatkuvasti asettaa odotuksia, joihin ei saa vastetta.
Mutta yritän vielä antaa meille mahdollisuuden, ja toivon että mieskin alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, että nyt on tosi kyseessä.
Jaksamista sulle! Toivottavasti löydätte keinon pelastaa pitkä suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se niinkin on että pitkässäkin suhteessa voi odottaa toiselta erityistä huomiota, kun muistaa sitä myös antaa. Usein vaikeuksien takana on kuitenkin muutakin kuin suhteen väljähtyminen, kuten vaikka mielenterveysongelmia, stressiä ja uupumusta.
12
... ja ainakin minulle monen vuoden huomion poraamisen jälkeen tärkeintä on oma integriteettini (tai sen palauttaminen). Siihen liittyen en lasten takia halua erota mikäli tullaan toimeen ja arki sujuu. Minun vuoroni saada haluamiani asioita on sitten taas lasten kasvettua.
12
Olen mies mutta kävin kutakuinkin yhtä syviä vesiä läpi. Me tehtiin se virhe ettei erottu, vaan sitkeästi roikuttiin löyhässä hiressä. Pitkään. Seksi loppui monta vuotta ennen eroa. Kumpikin jotenkin luuli että lasten takia tätä pitää kestää, no väärässä oltiin, ei pidä. Ero oli valtava helpotus ja ainakin itse tunsin syntyväni uudestaan. Löysin uuden upean naisen ja parisuhteen, jossa on läheisyyttä ja seksiä. Lapset tottui nopeasti viikko-viikko systeemiin ja kahteen kotiin. Älä hukkaa elämästäsi vuosia huonossa suhteessa, siinä ei voita kukaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet noin hyökkäävä? Näin viisikymppisen jo eronneen ja karanneen ja uuteen liittoon tyytyvän näkökulmasta, vaikuttaa lapselliselta osoittaa mieltä tuolla tavalla ihmisille, jotka yrittävät sinua auttaa. Samaan aikaan ripustaudut vastaajaan, joka on uudessa suhteessaan vieläkin kuherrusvaiheessa. Hän ei vielä tiedä mistä puhuu tullessaan kertomaan sinulle, mitä on odotettavissa. Vai ajattelitko elää loppuikäsi kahden vuoden tähtäimellä?
Pehmennyksenä, on toki ymmärrettävää että riehut epätoivoisena tilanteessasi. Se kun täyttää koko näkökentän. Täältä kauempaa kuitenkin näkyy oma asenteellisuutesi. Oletko siis yhtä vereslihalla miestä kohtaan? Olet hänelle ilmeisesti paljon loukkaantuneempi kuin annat edes ymmärtää. Miksi?
Vaikuttaa siltä, että sinulla on paljon kasvettavaa tässä kriisissäsi. Olet ripustanut mieheesi myös lapsenomaiset tarpeesi, ja nyt raivossasi on paljon lapsellista pettymystä mukana. Että oikeasti et olekaan hänen lempilapsensa, koska hän ei sinua kerran riittävästi halua.
Samaan aikaan, miehesi vaistoaa tämän ripustautumisen, ja se yksistään jo riittää tekemään sinusta ei-haluttavan. Olethan hänen lapsensa enemmän kuin vaimonsa. Toki tämä voi olla molemminpuolistakin, mutta silti ongelma on sama. Ihmiset puhuvat kämppisliitoista, vaikka oikeasti ollaan kuitenkin kuin kaksi lasta metsäretkellä. Olisi läheisyyden ja nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen tarve kova, mutta kun molemmat ovat taantuneet yhtä aikaa, ei ole yhtään aikuista paikalla. Ja seksi on sitten kuitenkin aikuisten välinen juttu.
Mitäpä arvelet suosikkineuvonantajasi arpovan sinulle vastaukseksi siinä kohtaa, kun hänen kaksivuotiaassa suhteessaan seksi hyytyy ja vanha kauhu nostaa päänsä? Huomaa - hän ei kerro mitään lapsista. Ja lasten takia sinulle ei olla lainkaan niin myötäsukaisia kuin haluaisit. Älä eroa niin kauan kuin pääsi on tuossa ahdistuspilvessä.
Tässä on paljon näkökulmassa on paljon tottakin. Meidän suhde oli ennen lapsia todella intensiivinen, sillä tavalla että teimme lähes kaiken yhdessä paitsi työt. Harrastimme paljon ja samat mielenkiinnon kohteet täyttivät vapaa-ajan. Lasten saaminen muutti tämän totaalisesti.
Tätä asiaa on kuitenkin vuosien saatossa käyty läpi. Edellisen kriisin aikaan ja sen jälkeen tein tietoisesti töitä sen eteen etten varaa koko onnellisuuttani parisuhteen varaan. Aloin tehdä asioita, joista nautin, yksin ja yhdessä perheen kanssa. Palautin elämääni monia asioita, joita siitä katosi lasten saamisen jälkeen. Järjestimme myös säännöllisesti yhteistä aikaa miehen kanssa ja kuten sanoin aiemmin rakastuminen uudestaan ja suhde tuntui paremmalta kuin koskaan ennen. Työelämässäkin pääsin askeleen eteenpäin ja sain siitä paljon virtaa myös vapaa-ajalle.
Kaikesta tästä huolimatta, että olen täysin tyytyväinen elämäni muihin osa-alueisiin ja itseeni, parisuhde ei toimi. Koen, että emme osaa enää iloita yhdessä, meillä ei ole edes mukavaa enää. Saan kosketusta ja seksiä, kun itse olen se joka sitä lähtee hakemaan. Voi olla, että meidän suhteessa se on ollut aina näin päin. Ja nyt tuntuu, kun olen itsenäistynyt, se ei enää riitä. Haluan, että toinenkin osoittaa tunteensa ja haluaa, muulloinkin kuin silloin kun minä sitä pyydän.
Asioita olen vatvonut monelta kantilta ja syy miksi edelleen toivon ja ”ripustaudun” tähän, on lapset ja ehjä perhe.
Olen mielestäni nätti nainen, normaalipainoinen, hauska ja hyväkroppainen, mutta kuitenkin ihan tavallinen enkä mikään missi. Huomaan kaupungilla saavani miehiltä katseita, enemmän kuin koskaan nuorena. Ehkä se on itsevarmuus tai se että en kulje enää laput silmillä.
Sinkkuelämästä ja eronneen ihmisen deittailusta mulla ei ole mitään ruusuista käsitystä. Sitä elämää viettävät ystävät ovat kyllä kertoneet hyvinkin karusti siitä mitä se on, kun avioliittoihinsa pettyneet rikkinäiset ihmiset yrittävät etsiä uutta onnea.
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet noin hyökkäävä? Näin viisikymppisen jo eronneen ja karanneen ja uuteen liittoon tyytyvän näkökulmasta, vaikuttaa lapselliselta osoittaa mieltä tuolla tavalla ihmisille, jotka yrittävät sinua auttaa. Samaan aikaan ripustaudut vastaajaan, joka on uudessa suhteessaan vieläkin kuherrusvaiheessa. Hän ei vielä tiedä mistä puhuu tullessaan kertomaan sinulle, mitä on odotettavissa. Vai ajattelitko elää loppuikäsi kahden vuoden tähtäimellä?
Pehmennyksenä, on toki ymmärrettävää että riehut epätoivoisena tilanteessasi. Se kun täyttää koko näkökentän. Täältä kauempaa kuitenkin näkyy oma asenteellisuutesi. Oletko siis yhtä vereslihalla miestä kohtaan? Olet hänelle ilmeisesti paljon loukkaantuneempi kuin annat edes ymmärtää. Miksi?
Vaikuttaa siltä, että sinulla on paljon kasvettavaa tässä kriisissäsi. Olet ripustanut mieheesi myös lapsenomaiset tarpeesi, ja nyt raivossasi on paljon lapsellista pettymystä mukana. Että oikeasti et olekaan hänen lempilapsensa, koska hän ei sinua kerran riittävästi halua.
Samaan aikaan, miehesi vaistoaa tämän ripustautumisen, ja se yksistään jo riittää tekemään sinusta ei-haluttavan. Olethan hänen lapsensa enemmän kuin vaimonsa. Toki tämä voi olla molemminpuolistakin, mutta silti ongelma on sama. Ihmiset puhuvat kämppisliitoista, vaikka oikeasti ollaan kuitenkin kuin kaksi lasta metsäretkellä. Olisi läheisyyden ja nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen tarve kova, mutta kun molemmat ovat taantuneet yhtä aikaa, ei ole yhtään aikuista paikalla. Ja seksi on sitten kuitenkin aikuisten välinen juttu.
Mitäpä arvelet suosikkineuvonantajasi arpovan sinulle vastaukseksi siinä kohtaa, kun hänen kaksivuotiaassa suhteessaan seksi hyytyy ja vanha kauhu nostaa päänsä? Huomaa - hän ei kerro mitään lapsista. Ja lasten takia sinulle ei olla lainkaan niin myötäsukaisia kuin haluaisit. Älä eroa niin kauan kuin pääsi on tuossa ahdistuspilvessä.
Ai jai näitä kommentteja lisää. Ilo on lukea näin fiksun ihmisen sanoja! :)
"Huomasin itkeväni kauppareissulla autossa, että en voi jäädä tähän suhteeseen, jossa menen naisena hukkaan."
Tuota aika isoon asemaan nostat sen että "menet naisena hukkaan". Tämä tunne on ihan sinun omasi, ei kannata niin paljon pelätä muiden menetystä vaikka nyt naisena hukkaan vähän menisitkin... No big deal!