Lue keskustelun säännöt.
Miten uskallatte tehdä lapsia?
17.03.2018 |
Kun eihän sitä ikinä tiedä mitä siitä lapsesta tulee? Okei, ehkä jotkut murhaajat ja rikolliset on vähän kaukaa haettuja, mutta entä jos lapsesta tulee koulukiusattu? Koulukiusaaja? Masentunut? Yksinäinen? Elämäntapatyötön? Tai entä jos se lapsi on vaan niiiiiiin erilainen sinuun verrattuna? Mitä sen kanssa voi touhuta kun kiinnostuksenkohteet ei mätsää ei sitten yhtään? Miten te uskallatte tehdä lapsia kun se on niin lottoamista että mitä sieltä tulee?? Puolison ja ystävät voi ihminen valita itselleen sopiviksi mutta se lapsi mikä tulee niin se sitten tulee. Sitä ei voi vaihtaa.
Kommentit (108)
En uskallakkaan. Lapsellani olisi myös yksinäistä koska en itse jaksaisi kyläileviä kavereita kotonani enkä itse ole sosiaalinen joten tuskin kyläilisimme kenelläkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin. Täytyy vaan elää riskillä. Itse pelkäsin ainokaista tehdessä hänen olevan vammainen. En ole muutenkaan mikään lapsi ihminen, niin en jotenkin nää itseäni uhraamassa koko elämääni aikuisen vammaisen lapsen persettä pyyhkiessä.. Onneksi suht normaali tuli :D
No elämässä muutenkin jokainen päivä on arpomista. Ei ikinä voi muutenkaan tietää, mitä esim. huomenna tulee tapahtumaan. Voi tulla katastrofi tai lottovoitto.
Vierailija kirjoitti:
Kuvitteletko että jättämällä lapset tekemättä ei elämässäsi mikään muutu?
Nyt en ihan ymmärtänyt kysymystä...? Miten tämä liittyy aloitukseen?
AP
Vierailija kirjoitti:
Niin. Täytyy vaan elää riskillä. Itse pelkäsin ainokaista tehdessä hänen olevan vammainen. En ole muutenkaan mikään lapsi ihminen, niin en jotenkin nää itseäni uhraamassa koko elämääni aikuisen vammaisen lapsen persettä pyyhkiessä.. Onneksi suht normaali tuli :D
Miksi sitten teit lapsia jos et ole lapsi-ihminen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP itse on todiste siitä että myös neuroottiset persoonat pystyvät jatkamaan geenejään. Vinkki: elämä on tie, ei niinkään päämäärä
Jos tekee lapsen niin menettää oikeuden vapaaseen elämään. Sen jälkeen on lasu-ilmoitusten orja ja huostaanoton piilukirves roikkuu koko ajan pään yläpuolella. Mitään et saa tehdä mitä sossutantta paheksuu, toisin kuin lapsettomana.
Lapsettomien edessä sossu on aseeton, lapsiperheisiin heillä taas on absoluuttinen valta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No elämässä muutenkin jokainen päivä on arpomista. Ei ikinä voi muutenkaan tietää, mitä esim. huomenna tulee tapahtumaan. Voi tulla katastrofi tai lottovoitto.
Niin mutta on kaksi eri asiaa tehdä tieten tahtoen lapsi josta ei voi tietää että mitä siitä tulee kuin esimerkiksi istua penkillä ja saada meteori päähän. Ensimmäiseen voi vaikuttaa, jälkimmäiseen ei niinkään...
Vierailija kirjoitti:
En uskallakkaan. Lapsellani olisi myös yksinäistä koska en itse jaksaisi kyläileviä kavereita kotonani enkä itse ole sosiaalinen joten tuskin kyläilisimme kenelläkään.
Meillä lapsi oli 2 v. lähtien pph:lla, jossa oli myös kavereita. Iän karttuessa tutustui myös naapuriston lapsiin ja leikkivät sekä meillä että kavereilla, lisäksi tietenkin pihalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No elämässä muutenkin jokainen päivä on arpomista. Ei ikinä voi muutenkaan tietää, mitä esim. huomenna tulee tapahtumaan. Voi tulla katastrofi tai lottovoitto.
Niin mutta on kaksi eri asiaa tehdä tieten tahtoen lapsi josta ei voi tietää että mitä siitä tulee kuin esimerkiksi istua penkillä ja saada meteori päähän. Ensimmäiseen voi vaikuttaa, jälkimmäiseen ei niinkään...
Pitääkö koko ajan pelätä kaikkea? Kaiken muuttumista?
Meteori ei tipu päähän, jos on 24/7 kotona, tosin siihen ehkä jo löytyy joku diagnoosi.
Vierailija kirjoitti:
Jos tekee lapsen niin menettää oikeuden vapaaseen elämään. Sen jälkeen on lasu-ilmoitusten orja ja huostaanoton piilukirves roikkuu koko ajan pään yläpuolella. Mitään et saa tehdä mitä sossutantta paheksuu, toisin kuin lapsettomana.
Lapsettomien edessä sossu on aseeton, lapsiperheisiin heillä taas on absoluuttinen valta.
Suurin osa ihmisistä elää koko elämänsä ilman yhtäkään lasuilmoitusta, oli niitä lapsia tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En uskallakkaan. Lapsellani olisi myös yksinäistä koska en itse jaksaisi kyläileviä kavereita kotonani enkä itse ole sosiaalinen joten tuskin kyläilisimme kenelläkään.
Meillä lapsi oli 2 v. lähtien pph:lla, jossa oli myös kavereita. Iän karttuessa tutustui myös naapuriston lapsiin ja leikkivät sekä meillä että kavereilla, lisäksi tietenkin pihalla.
Ohis, mutta mulle lapsi ois painajainen jo ihan senkin takia että sitten pitäisi olla tekemisissä niiden lapsen kavereiden, niiden vanhempien ja kaikkien muiden ihmisten kanssa jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa (kaikki harrastusohjaajat, koulun opettajat sun muut).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Täytyy vaan elää riskillä. Itse pelkäsin ainokaista tehdessä hänen olevan vammainen. En ole muutenkaan mikään lapsi ihminen, niin en jotenkin nää itseäni uhraamassa koko elämääni aikuisen vammaisen lapsen persettä pyyhkiessä.. Onneksi suht normaali tuli :D
Miksi sitten teit lapsia jos et ole lapsi-ihminen?
Koska halusin lapsen? Häntä rakastan mutta en mene vieraiden lasten kanssa leikkimään tai nauti suunnattomasti lasten seurasta, paitsi omani. En ole koira ihminenkään ja pelkään usein koiria, mutta äitini koiraa rakastan yli kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun eihän sitä ikinä tiedä mitä siitä lapsesta tulee? Okei, ehkä jotkut murhaajat ja rikolliset on vähän kaukaa haettuja, mutta entä jos lapsesta tulee koulukiusattu? Koulukiusaaja? Masentunut? Yksinäinen? Elämäntapatyötön? Tai entä jos se lapsi on vaan niiiiiiin erilainen sinuun verrattuna? Mitä sen kanssa voi touhuta kun kiinnostuksenkohteet ei mätsää ei sitten yhtään? Miten te uskallatte tehdä lapsia kun se on niin lottoamista että mitä sieltä tulee?? Puolison ja ystävät voi ihminen valita itselleen sopiviksi mutta se lapsi mikä tulee niin se sitten tulee. Sitä ei voi vaihtaa.
Tuliko sinusta jotenkin vääränlainen ja vanhempasi eivät sinua hyväksy, vai mistä nämä pelot kumpuavat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En uskallakkaan. Lapsellani olisi myös yksinäistä koska en itse jaksaisi kyläileviä kavereita kotonani enkä itse ole sosiaalinen joten tuskin kyläilisimme kenelläkään.
Meillä lapsi oli 2 v. lähtien pph:lla, jossa oli myös kavereita. Iän karttuessa tutustui myös naapuriston lapsiin ja leikkivät sekä meillä että kavereilla, lisäksi tietenkin pihalla.
Ohis, mutta mulle lapsi ois painajainen jo ihan senkin takia että sitten pitäisi olla tekemisissä niiden lapsen kavereiden, niiden vanhempien ja kaikkien muiden ihmisten kanssa jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa (kaikki harrastusohjaajat, koulun opettajat sun muut).
Normaalissa elämässä joutuu olemasn usein kovin erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Oletko sulkenut maailman ulos?
Miksi ap vauvapalstailet? Mikä siinä kiinnostaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun eihän sitä ikinä tiedä mitä siitä lapsesta tulee? Okei, ehkä jotkut murhaajat ja rikolliset on vähän kaukaa haettuja, mutta entä jos lapsesta tulee koulukiusattu? Koulukiusaaja? Masentunut? Yksinäinen? Elämäntapatyötön? Tai entä jos se lapsi on vaan niiiiiiin erilainen sinuun verrattuna? Mitä sen kanssa voi touhuta kun kiinnostuksenkohteet ei mätsää ei sitten yhtään? Miten te uskallatte tehdä lapsia kun se on niin lottoamista että mitä sieltä tulee?? Puolison ja ystävät voi ihminen valita itselleen sopiviksi mutta se lapsi mikä tulee niin se sitten tulee. Sitä ei voi vaihtaa.
Tuliko sinusta jotenkin vääränlainen ja vanhempasi eivät sinua hyväksy, vai mistä nämä pelot kumpuavat?
No mä olin koulukiusattu, ja olen yhä masentunut (en kylläkään virallisesti ole diagnosoitu), yksinäinen ja olin aika pitkään myös työtön (tahdonvastaisesti) mutta onneksi nyt on edes osa-aikatyö. En myöskään "kohtaa henkisesti" kovin monen ihmisen kanssa joten todennäköisyys siihen että en tuntisi yhteyttä omaan lapseeni olisi erittäin, erittäin suuri. Ja muutenkin kun olen näin "mielenterveydellisesti haasteellinen" niin en missään nimessä edes harkitsisi lasta (voi sitä lapsiparkaa joka mulle joutuisi), joten ei hätää, ei tarvitse pelätä että tekisin lapsia. Mutta mietin vain että miten muut uskaltaa tehdä lapsia, kun se tuntuu olevan se kaikkein suurin unelma mitä ihmisillä on?
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En uskallakkaan. Lapsellani olisi myös yksinäistä koska en itse jaksaisi kyläileviä kavereita kotonani enkä itse ole sosiaalinen joten tuskin kyläilisimme kenelläkään.
Meillä lapsi oli 2 v. lähtien pph:lla, jossa oli myös kavereita. Iän karttuessa tutustui myös naapuriston lapsiin ja leikkivät sekä meillä että kavereilla, lisäksi tietenkin pihalla.
Ohis, mutta mulle lapsi ois painajainen jo ihan senkin takia että sitten pitäisi olla tekemisissä niiden lapsen kavereiden, niiden vanhempien ja kaikkien muiden ihmisten kanssa jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa (kaikki harrastusohjaajat, koulun opettajat sun muut).
Normaalissa elämässä joutuu olemasn usein kovin erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Oletko sulkenut maailman ulos?
Tottakai mä olen töissä tekemisissä vaikka minkälaisten ihmisten kanssa ja hyvin tulen toimeen eikä kukaan tiedä että olen näin masentunut ja yksinäinen ja muutenkin outo, eli hyvin vedän roolia ulkomaailmassa. Mutta että sitä samaa roolia pitäisi vetää kotonakin ja vapaa-ajalla! Huh, ajatuskin ahdistaa.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun eihän sitä ikinä tiedä mitä siitä lapsesta tulee? Okei, ehkä jotkut murhaajat ja rikolliset on vähän kaukaa haettuja, mutta entä jos lapsesta tulee koulukiusattu? Koulukiusaaja? Masentunut? Yksinäinen? Elämäntapatyötön? Tai entä jos se lapsi on vaan niiiiiiin erilainen sinuun verrattuna? Mitä sen kanssa voi touhuta kun kiinnostuksenkohteet ei mätsää ei sitten yhtään? Miten te uskallatte tehdä lapsia kun se on niin lottoamista että mitä sieltä tulee?? Puolison ja ystävät voi ihminen valita itselleen sopiviksi mutta se lapsi mikä tulee niin se sitten tulee. Sitä ei voi vaihtaa.
Tuliko sinusta jotenkin vääränlainen ja vanhempasi eivät sinua hyväksy, vai mistä nämä pelot kumpuavat?
No mä olin koulukiusattu, ja olen yhä masentunut (en kylläkään virallisesti ole diagnosoitu), yksinäinen ja olin aika pitkään myös työtön (tahdonvastaisesti) mutta onneksi nyt on edes osa-aikatyö. En myöskään "kohtaa henkisesti" kovin monen ihmisen kanssa joten todennäköisyys siihen että en tuntisi yhteyttä omaan lapseeni olisi erittäin, erittäin suuri. Ja muutenkin kun olen näin "mielenterveydellisesti haasteellinen" niin en missään nimessä edes harkitsisi lasta (voi sitä lapsiparkaa joka mulle joutuisi), joten ei hätää, ei tarvitse pelätä että tekisin lapsia. Mutta mietin vain että miten muut uskaltaa tehdä lapsia, kun se tuntuu olevan se kaikkein suurin unelma mitä ihmisillä on?
AP
Oletko hakenut apua terapiasta?
Kuvitteletko että jättämällä lapset tekemättä ei elämässäsi mikään muutu?