Miten uskallatte tehdä lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämässä pitää ottaa riskejä muuten ei saavuta mitään. Ei kukaan täyspäinen ajattele onnelliseksi elämäksi täysin riskitöntä arkihumppaa. Päivät seuraavat toisiaan samanlaisina ja mitään jännää ei koskaan tapahdu, kun sehän olisi riski. Tuollaisesta elämästä haaveilee ainostaan hyvin sisäisesti rikkinäinen ihminen, jolla ei ole resursseja vastata minkäänlaisiin elämän haasteisiin. Ei kukaan kuolinvuoteellaankaan ala miettimään, että olipa tosi hyvä ettei tullut vammaista lasta tai mies päässyt pettämään, kun sekä se mies, että lapsi jäivät pelon vuoksi saamatta. Itselläni on lapsi. Olettaisin tuon pärjäävän hyvin. Hänellä on fiksut ja koulutetut vanhemmat, varakas koti ja kaksi kotimaata. Hyvä pääkin tuolla taitaa olla ja muutenkin nätti lapsi. Miksi ihmeessä ei pärjäisi.

En pelkää riskejä omaan elämääni liittyen. Toisen ihmisen eli lapsen elämään liittyen kyllä, sillä olisinhan hänestä vastuussa. Ja kyllä minä kuolinvuoteellani olisin iloinen ajatuksesta, että maailmaan jäävä lapseni ei olisi vammainen. Olisi kamalaa kuolla jättäen taakseen vammainen lapsi, joka ei kykenisi pitämään huolta itsestään.

Vammaisille on hoitolaitoksia ja tukiasuntoja. Ei se mikään maailmanloppu ole, kyllä he elävät elämää, jonka kokevat onnelliseksi.

Mua hävettäisi jos mun geeneistä tulisi vammainen lapsi. Miten siitä kehtaisi edes kertoa sukulaisille ja ystäville.

Toivottavasti olit huono trolli! En voi uskoa että näin ajattelemattomia ihmisiä voi olla kuin sinä :( Oma veljeni on kehitysvammainen, ja meidän perhe on aina ollut ylpeä hänestäkin, yhtä lailla kuin muistakin, sen lisäksi että rakastamme häntä hurjasti <3

En ole tuo vastaaja, mutta meillä ajatellaan samoin. Eikä ole edes mitenkään harvinaista. Yleensä vain kohteliaisuussyistä ei sanota suoraan päin naamaa, että olisi saanut tuokin jäädä tekemättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämässä pitää ottaa riskejä muuten ei saavuta mitään. Ei kukaan täyspäinen ajattele onnelliseksi elämäksi täysin riskitöntä arkihumppaa. Päivät seuraavat toisiaan samanlaisina ja mitään jännää ei koskaan tapahdu, kun sehän olisi riski. Tuollaisesta elämästä haaveilee ainostaan hyvin sisäisesti rikkinäinen ihminen, jolla ei ole resursseja vastata minkäänlaisiin elämän haasteisiin. Ei kukaan kuolinvuoteellaankaan ala miettimään, että olipa tosi hyvä ettei tullut vammaista lasta tai mies päässyt pettämään, kun sekä se mies, että lapsi jäivät pelon vuoksi saamatta. Itselläni on lapsi. Olettaisin tuon pärjäävän hyvin. Hänellä on fiksut ja koulutetut vanhemmat, varakas koti ja kaksi kotimaata. Hyvä pääkin tuolla taitaa olla ja muutenkin nätti lapsi. Miksi ihmeessä ei pärjäisi.

En pelkää riskejä omaan elämääni liittyen. Toisen ihmisen eli lapsen elämään liittyen kyllä, sillä olisinhan hänestä vastuussa. Ja kyllä minä kuolinvuoteellani olisin iloinen ajatuksesta, että maailmaan jäävä lapseni ei olisi vammainen. Olisi kamalaa kuolla jättäen taakseen vammainen lapsi, joka ei kykenisi pitämään huolta itsestään.

Vammaisille on hoitolaitoksia ja tukiasuntoja. Ei se mikään maailmanloppu ole, kyllä he elävät elämää, jonka kokevat onnelliseksi.

Mua hävettäisi jos mun geeneistä tulisi vammainen lapsi. Miten siitä kehtaisi edes kertoa sukulaisille ja ystäville.

Toivottavasti olit huono trolli! En voi uskoa että näin ajattelemattomia ihmisiä voi olla kuin sinä :( Oma veljeni on kehitysvammainen, ja meidän perhe on aina ollut ylpeä hänestäkin, yhtä lailla kuin muistakin, sen lisäksi että rakastamme häntä hurjasti <3

Vammaiset on pelottavia. Ja ahdistavia. Ja arvaamattomia. Saattavat yhtäkkiä tulla juttelemaan vaikka ei todellakaan kiinnosta heidän asiat ja sitten ne ei vammaisuutensa takia ymmärrä lopettaa ja lähteä pois vaan jäävät siihen kiusallisesti. Kävin peruskoulun koulussa jonka yhteydessä oli vammaisten koulu ja hyi kaikki välitunnit oli niin ahdistavia kun arvaamattomat vammaiset saattoi tehdä mitä vain eikä heillä ole mitään sosiaalisia taitoja mitä normaaleilla ihmisillä on.

Lapsia ei saa tekemättömiksi. Ne eivät ole pelkkiä vauvoja, minkä jälkeen lakkaavat yhtäkkiä olemasta ja voi hankkia uusia vauvoja. Lapset kun hankkii, ne ovat sitten siinä ja sitä elämää joutuu elämään. Ja se elämä ei ole kaunis, kun vertaa lapsettomien elämään. Lapsettomat käyvät ravintoloissa, elokuvissa, nauttivat työstään koska voivat sen jälkeen viettää vapaata, käyvät ulkomailla edelleen vapaina, ja muutenkin nauttivat arjestaan täysin eri tavalla kuin perheelliset.

Aloin itseasiassa miettiä tätä asiaa vasta kun oma lapsi syntyi ja olin jo vähän aikaa hänen kanssaan ollut. Toista en uskaltaisi ehkä tehdä.. Ellei ole tullakseen.

Vierailija kirjoitti:

Elämäon... kirjoitti:

Miten te uskallatte mennä treffeille uuden ihmisen kanssa? Miten uskallatte harrastaa seksiä? Miten uskallatte uuteen parisuhteeseen? Tai naimisiin? Miten uskallatte ottaa lainaa pankista? Miten uskallatte ostaa asunnon tai talon (erityisesti jonkun toisen kanssa yhdessä)? Miten uskallatte matkustella? Miten uskallatte ajaa autolla? Miten uskallatte kouluttautua epävarmalle alalle, joka kiinnostaa? Miten uskallatte syödä epäterveellisiä ruokia?

Elämä on jatkuvaa riskin ottamista. Siltä joka pelkää kaikkea jää elämä usein elämättä. Tietysti asioita kannattaa pohtia, hoitaa ja turvata varmuuden vuoksi, mutta jos unelmoi jostakin niin kannattaako siitä vain luopua pelon vallassa?

Jokainen askel jonka teette voi olla potentiaallisesti vaarallinen ja tuoda karastrofin. Joudut auto-onnettomuuteen, sinut ryöstetään ja raiskataan ulkomailla, menet julkiselle paikalle ja joudut terroristin uhriksi, kondomi repeää ja saat sukupuolitartunnan, miehesi paljastuu väkivaltaiseksi narsistiksi, juopoksi ja pettäjäksi, joudut uudella työpaikalla kiusatuksi, saat ravintolassa ruokamyrkytyksen...

Onko vanhana sitten kivaa muistella elämää, vaikka olisi pitkäkin sellainen, jossa ei tullut tehtyä oikein mitään?

Kyllä mä uskallan tehdä noita kaikkia luettelemiasi asioita. Niistähän pääsee eroon jos ei miellytä. Lapsesta sen sijaan ei pääse eroon.

Miksi lapsesta pitäisi päästä eroon? Luuletko että rakkaus lastasi kohtaan loppuu heti kun tulee joku ikävä asia vastaan? Kasvaahan se lapsi ja itsenäistyy joka tapauksessa. Ja ei noista edellä mainituista pääse välttämättä eroon. Valitset väärän lomakohteen ja kuolet tsunamissa tai väärän puolison, joka tappaa sinut mustasukkaisuuskohtauksessaan! Vaikka et kuolisi voit vammautua loppuiäksesi.

Elämäon... kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämäon... kirjoitti:

Miten te uskallatte mennä treffeille uuden ihmisen kanssa? Miten uskallatte harrastaa seksiä? Miten uskallatte uuteen parisuhteeseen? Tai naimisiin? Miten uskallatte ottaa lainaa pankista? Miten uskallatte ostaa asunnon tai talon (erityisesti jonkun toisen kanssa yhdessä)? Miten uskallatte matkustella? Miten uskallatte ajaa autolla? Miten uskallatte kouluttautua epävarmalle alalle, joka kiinnostaa? Miten uskallatte syödä epäterveellisiä ruokia?

Elämä on jatkuvaa riskin ottamista. Siltä joka pelkää kaikkea jää elämä usein elämättä. Tietysti asioita kannattaa pohtia, hoitaa ja turvata varmuuden vuoksi, mutta jos unelmoi jostakin niin kannattaako siitä vain luopua pelon vallassa?

Jokainen askel jonka teette voi olla potentiaallisesti vaarallinen ja tuoda karastrofin. Joudut auto-onnettomuuteen, sinut ryöstetään ja raiskataan ulkomailla, menet julkiselle paikalle ja joudut terroristin uhriksi, kondomi repeää ja saat sukupuolitartunnan, miehesi paljastuu väkivaltaiseksi narsistiksi, juopoksi ja pettäjäksi, joudut uudella työpaikalla kiusatuksi, saat ravintolassa ruokamyrkytyksen...

Onko vanhana sitten kivaa muistella elämää, vaikka olisi pitkäkin sellainen, jossa ei tullut tehtyä oikein mitään?

Kyllä mä uskallan tehdä noita kaikkia luettelemiasi asioita. Niistähän pääsee eroon jos ei miellytä. Lapsesta sen sijaan ei pääse eroon.

Miksi lapsesta pitäisi päästä eroon? Luuletko että rakkaus lastasi kohtaan loppuu heti kun tulee joku ikävä asia vastaan? Kasvaahan se lapsi ja itsenäistyy joka tapauksessa. Ja ei noista edellä mainituista pääse välttämättä eroon. Valitset väärän lomakohteen ja kuolet tsunamissa tai väärän puolison, joka tappaa sinut mustasukkaisuuskohtauksessaan! Vaikka et kuolisi voit vammautua loppuiäksesi.

Lähinnä yritin havainnollistaa mikä ero on noilla kaikkien luettelemilla asioilla ja lapsella. Esimerkiksi, jos haluat matkustella, se on ehdottomasti elämäsi suola ja rakastat uusia kulttuureita ja ihmisiä ja ruokia ja maisemia jne. joten haluat matkustella. Noh, olet parisuhteessa miehen kanssa ja selviää että hän ei halua matkustella. Hänestä voi erota ja etsiä sellaisen joka haluaa matkustella. Mutta jos teet lapsen ja hänestä kuoriutuu vaikkapa erityisherkkä ja suuritarpeinen lapsi joka tykkää rutiineista ja kodista eikä tykkää matkustella ei sitten yhtään niin eipä siinä sitten hirveästi matkustella. Toki sitä lastaan rakastaa (niin kuin biologisesti hormonit ovat asian varmistaneet) ja asiaan sopeutuu, mutta silti jonnekin mielen perukoille jää kaihertamaan että et voi enää matkustella. Ainakin minua jäisi kaihertamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rohkea rokan syö ja pelkurit vaan voivottelee.

Rohkea rokan syö? Ei pidä olla tyhmä. Jos hankkii lapsia, menettää koko oman elämänsä. Ilman lapsia elämänlaatu on aivan eri tasolla kuin perheellisenä. Miksi tieten tahtoen pilaisi elämänsä?

Tutkitusti paremmalla tasolla 🙄

Tuo oma elämä on mielenkiintoinen käsite, oletko eristäytyneenä jossain kuplassa, jossa muiden ihmisten ratksisut ja päätökset eivät vaikuta sinun elämääsi ollenkaan?

Sinä päätät kaikesta ja kaikki menee juuri niin kuin sinä haluat? Kuulostaa kovin oudolle.

Antakaa ihmiset evoluution hoitaa hommansa. Jotkut lisääntyy, toiset jää jalkoihin. Niin on aina tapahtunut.