Miten uskallatte tehdä lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämässä pitää ottaa riskejä muuten ei saavuta mitään. Ei kukaan täyspäinen ajattele onnelliseksi elämäksi täysin riskitöntä arkihumppaa. Päivät seuraavat toisiaan samanlaisina ja mitään jännää ei koskaan tapahdu, kun sehän olisi riski. Tuollaisesta elämästä haaveilee ainostaan hyvin sisäisesti rikkinäinen ihminen, jolla ei ole resursseja vastata minkäänlaisiin elämän haasteisiin. Ei kukaan kuolinvuoteellaankaan ala miettimään, että olipa tosi hyvä ettei tullut vammaista lasta tai mies päässyt pettämään, kun sekä se mies, että lapsi jäivät pelon vuoksi saamatta. Itselläni on lapsi. Olettaisin tuon pärjäävän hyvin. Hänellä on fiksut ja koulutetut vanhemmat, varakas koti ja kaksi kotimaata. Hyvä pääkin tuolla taitaa olla ja muutenkin nätti lapsi. Miksi ihmeessä ei pärjäisi.

Kyllä mä olen asunut monta kertaa ja monta vuotta ulkomailla ja matkustellut vielä reippaasti siihen päälle, tehnyt vaikka minkälaisia töitä, opiskellut, ottanut riskejä, ollut suhteissa ja sitä rataa, mutta lasta en silti ikinä uskaltaisi hankkia, koska se on ihan täysin lottoamista että mitä sieltä tulee eikä sitä voi heittää poiskaan.

Niin, yleensähän ne lapset tuppaavat muistuttamaan vanhempiaan. Jos ei pidä siitä miltä peili näyttää, niin suotta sitä on toista samanlaista luoda lisää. 

Kyllä lapsenkin voi vaihtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämässä pitää ottaa riskejä muuten ei saavuta mitään. Ei kukaan täyspäinen ajattele onnelliseksi elämäksi täysin riskitöntä arkihumppaa. Päivät seuraavat toisiaan samanlaisina ja mitään jännää ei koskaan tapahdu, kun sehän olisi riski. Tuollaisesta elämästä haaveilee ainostaan hyvin sisäisesti rikkinäinen ihminen, jolla ei ole resursseja vastata minkäänlaisiin elämän haasteisiin. Ei kukaan kuolinvuoteellaankaan ala miettimään, että olipa tosi hyvä ettei tullut vammaista lasta tai mies päässyt pettämään, kun sekä se mies, että lapsi jäivät pelon vuoksi saamatta. Itselläni on lapsi. Olettaisin tuon pärjäävän hyvin. Hänellä on fiksut ja koulutetut vanhemmat, varakas koti ja kaksi kotimaata. Hyvä pääkin tuolla taitaa olla ja muutenkin nätti lapsi. Miksi ihmeessä ei pärjäisi.

Kyllä mä olen asunut monta kertaa ja monta vuotta ulkomailla ja matkustellut vielä reippaasti siihen päälle, tehnyt vaikka minkälaisia töitä, opiskellut, ottanut riskejä, ollut suhteissa ja sitä rataa, mutta lasta en silti ikinä uskaltaisi hankkia, koska se on ihan täysin lottoamista että mitä sieltä tulee eikä sitä voi heittää poiskaan.

Niin, yleensähän ne lapset tuppaavat muistuttamaan vanhempiaan. Jos ei pidä siitä miltä peili näyttää, niin suotta sitä on toista samanlaista luoda lisää. 

Juu ei todellakaan ole mitään takeita siitä että lapsi on vanhemman jatke (ja aika pelottavaa jos olisi suora kopio). Ihan mun omat sisarukset ja minä ollaan eläviä esimerkkejä siitä miten erilaisia me ollaan ja miten erilaisia meidän vanhemmat oli. (Ja ei, kyse ei ole mistään alkoholistivanhemmista vaan vanhempani ovat parasta maailmassa, he ovat aivan ihania, mutta aivan eri maailmasta kuin minä ja sisarukseni. Minä ja sisarukseni olemme myös kaikki keskenään ihan erilaisia.)

Ja sitä paitsi, voihan se lapsi olla vammainenkin. En ikinä, ikinä, ikinä, ikinä jaksaisi mitään vammaista lasta.

Vierailija kirjoitti:

Elämässä pitää ottaa riskejä muuten ei saavuta mitään. Ei kukaan täyspäinen ajattele onnelliseksi elämäksi täysin riskitöntä arkihumppaa. Päivät seuraavat toisiaan samanlaisina ja mitään jännää ei koskaan tapahdu, kun sehän olisi riski. Tuollaisesta elämästä haaveilee ainostaan hyvin sisäisesti rikkinäinen ihminen, jolla ei ole resursseja vastata minkäänlaisiin elämän haasteisiin. Ei kukaan kuolinvuoteellaankaan ala miettimään, että olipa tosi hyvä ettei tullut vammaista lasta tai mies päässyt pettämään, kun sekä se mies, että lapsi jäivät pelon vuoksi saamatta. Itselläni on lapsi. Olettaisin tuon pärjäävän hyvin. Hänellä on fiksut ja koulutetut vanhemmat, varakas koti ja kaksi kotimaata. Hyvä pääkin tuolla taitaa olla ja muutenkin nätti lapsi. Miksi ihmeessä ei pärjäisi.

En pelkää riskejä omaan elämääni liittyen. Toisen ihmisen eli lapsen elämään liittyen kyllä, sillä olisinhan hänestä vastuussa. Ja kyllä minä kuolinvuoteellani olisin iloinen ajatuksesta, että maailmaan jäävä lapseni ei olisi vammainen. Olisi kamalaa kuolla jättäen taakseen vammainen lapsi, joka ei kykenisi pitämään huolta itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämässä pitää ottaa riskejä muuten ei saavuta mitään. Ei kukaan täyspäinen ajattele onnelliseksi elämäksi täysin riskitöntä arkihumppaa. Päivät seuraavat toisiaan samanlaisina ja mitään jännää ei koskaan tapahdu, kun sehän olisi riski. Tuollaisesta elämästä haaveilee ainostaan hyvin sisäisesti rikkinäinen ihminen, jolla ei ole resursseja vastata minkäänlaisiin elämän haasteisiin. Ei kukaan kuolinvuoteellaankaan ala miettimään, että olipa tosi hyvä ettei tullut vammaista lasta tai mies päässyt pettämään, kun sekä se mies, että lapsi jäivät pelon vuoksi saamatta. Itselläni on lapsi. Olettaisin tuon pärjäävän hyvin. Hänellä on fiksut ja koulutetut vanhemmat, varakas koti ja kaksi kotimaata. Hyvä pääkin tuolla taitaa olla ja muutenkin nätti lapsi. Miksi ihmeessä ei pärjäisi.

En pelkää riskejä omaan elämääni liittyen. Toisen ihmisen eli lapsen elämään liittyen kyllä, sillä olisinhan hänestä vastuussa. Ja kyllä minä kuolinvuoteellani olisin iloinen ajatuksesta, että maailmaan jäävä lapseni ei olisi vammainen. Olisi kamalaa kuolla jättäen taakseen vammainen lapsi, joka ei kykenisi pitämään huolta itsestään.

Kannattaisi varmaan käydä jossain jutteemassa tuosta vammaisuuden pelosta. Ei ole enää terveellä tasolla sulla. 

Anteeksi nyt ap, mutta kuulostat todella neuroottiselta. Mitä tuollaisella ajattelumallilla ylipäätään uskaltaa tehdä? Kaikki hauska vaatii vähän uskallusta ja riskinottoa. Ammatinvalinta, rakasruminen, muuttaminen, matkustelu, melkein kaikki harrastukset. Ei se mitään elämää ole, jos ei uskalla kuin pehmustetussa huoneessa kyhjöttää!

Ja siis minusta se on ihan evvk, hankkiiko lapsia vai ei, muiden valinnat eivät kuulu minulle. Jokainen päättää itse, mitä haluaa.

Mutta se, että luopuu asioista muutoksen pelon takia on aika säälittävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämässä pitää ottaa riskejä muuten ei saavuta mitään. Ei kukaan täyspäinen ajattele onnelliseksi elämäksi täysin riskitöntä arkihumppaa. Päivät seuraavat toisiaan samanlaisina ja mitään jännää ei koskaan tapahdu, kun sehän olisi riski. Tuollaisesta elämästä haaveilee ainostaan hyvin sisäisesti rikkinäinen ihminen, jolla ei ole resursseja vastata minkäänlaisiin elämän haasteisiin. Ei kukaan kuolinvuoteellaankaan ala miettimään, että olipa tosi hyvä ettei tullut vammaista lasta tai mies päässyt pettämään, kun sekä se mies, että lapsi jäivät pelon vuoksi saamatta. Itselläni on lapsi. Olettaisin tuon pärjäävän hyvin. Hänellä on fiksut ja koulutetut vanhemmat, varakas koti ja kaksi kotimaata. Hyvä pääkin tuolla taitaa olla ja muutenkin nätti lapsi. Miksi ihmeessä ei pärjäisi.

En pelkää riskejä omaan elämääni liittyen. Toisen ihmisen eli lapsen elämään liittyen kyllä, sillä olisinhan hänestä vastuussa. Ja kyllä minä kuolinvuoteellani olisin iloinen ajatuksesta, että maailmaan jäävä lapseni ei olisi vammainen. Olisi kamalaa kuolla jättäen taakseen vammainen lapsi, joka ei kykenisi pitämään huolta itsestään.

Vammaisille on hoitolaitoksia ja tukiasuntoja. Ei se mikään maailmanloppu ole, kyllä he elävät elämää, jonka kokevat onnelliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämässä pitää ottaa riskejä muuten ei saavuta mitään.

Ei saavuta, se on totta.

En kuitenkaan ajattele, että lapsi olisi joku saavutus.

Lapsi on lahja, mutta ei vanhempiensa omaisuutta.

En ymmärrä ap:n kysymystä uskaltamisesta.

Kun rakastaa toista ihmistä, tulee useimmille meistä myös alkukantainen tarve lisääntyä eikä siinä mietitä uskaltamista.

Olen useasti ihmetellyt sitä kuinka ihmiset ikään kuin suunnittelevat ja "laskelmoiovat" saavansa lapsia tietyn ikäisenä tietyn verran.

Hyvä, jos sunnitelmat onnistuvat lähes kuukauden tarkkuudella; monet meistä eivät kuitenkaan voi suunnitella perheenlisäystä oman aikataulun mukaan.

Tiedän, että meni osittain aiheesta ohi, mutta kirjoitin kuitenkin.

Tietenkin perheenlisäys suunnitellaan oman aikataulun mukaan! Miten muuten sitten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämässä pitää ottaa riskejä muuten ei saavuta mitään. Ei kukaan täyspäinen ajattele onnelliseksi elämäksi täysin riskitöntä arkihumppaa. Päivät seuraavat toisiaan samanlaisina ja mitään jännää ei koskaan tapahdu, kun sehän olisi riski. Tuollaisesta elämästä haaveilee ainostaan hyvin sisäisesti rikkinäinen ihminen, jolla ei ole resursseja vastata minkäänlaisiin elämän haasteisiin. Ei kukaan kuolinvuoteellaankaan ala miettimään, että olipa tosi hyvä ettei tullut vammaista lasta tai mies päässyt pettämään, kun sekä se mies, että lapsi jäivät pelon vuoksi saamatta. Itselläni on lapsi. Olettaisin tuon pärjäävän hyvin. Hänellä on fiksut ja koulutetut vanhemmat, varakas koti ja kaksi kotimaata. Hyvä pääkin tuolla taitaa olla ja muutenkin nätti lapsi. Miksi ihmeessä ei pärjäisi.

En pelkää riskejä omaan elämääni liittyen. Toisen ihmisen eli lapsen elämään liittyen kyllä, sillä olisinhan hänestä vastuussa. Ja kyllä minä kuolinvuoteellani olisin iloinen ajatuksesta, että maailmaan jäävä lapseni ei olisi vammainen. Olisi kamalaa kuolla jättäen taakseen vammainen lapsi, joka ei kykenisi pitämään huolta itsestään.

Kannattaisi varmaan käydä jossain jutteemassa tuosta vammaisuuden pelosta. Ei ole enää terveellä tasolla sulla. 

Etkö pysty keskustelemaan eriävistä näkemyksistä leimaamatta toista mielenterveysongelmaiseksi? Siinä tapauksessa hakeudun fiksumpien keskustelijoiden pariin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No elämässä muutenkin jokainen päivä on arpomista. Ei ikinä voi muutenkaan tietää, mitä esim. huomenna tulee tapahtumaan. Voi tulla katastrofi tai lottovoitto.

Niin mutta on kaksi eri asiaa tehdä tieten tahtoen lapsi josta ei voi tietää että mitä siitä tulee kuin esimerkiksi istua penkillä ja saada meteori päähän. Ensimmäiseen voi vaikuttaa, jälkimmäiseen ei niinkään...

Ikään kuin et voisi valita väärin puolisoa, ystäviä, asuinpaikkaa, opiskelualoja, työpaikkaa, lomakohdetta, harrastuksia, lenkkimakkaraa, lemmikkieläintä, uskontoa ja isänmaata jne. loputtomiin.  ethän sä voi tehdä yhtään mitään, jos pelkäät kaikkea mitä suinkin VOI sattua! 

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi nyt ap, mutta kuulostat todella neuroottiselta. Mitä tuollaisella ajattelumallilla ylipäätään uskaltaa tehdä? Kaikki hauska vaatii vähän uskallusta ja riskinottoa. Ammatinvalinta, rakasruminen, muuttaminen, matkustelu, melkein kaikki harrastukset. Ei se mitään elämää ole, jos ei uskalla kuin pehmustetussa huoneessa kyhjöttää!

Ja siis minusta se on ihan evvk, hankkiiko lapsia vai ei, muiden valinnat eivät kuulu minulle. Jokainen päättää itse, mitä haluaa.

Mutta se, että luopuu asioista muutoksen pelon takia on aika säälittävää.

Kyllä mä olen noita kaikkia tehnyt. Olen asunut monta kertaa ja monta vuotta ulkomailla ja matkustellut vielä reippaasti siihen päälle, tehnyt vaikka minkälaisia töitä, opiskellut, harrastanut, ottanut riskejä, ollut suhteissa, rakastunut ja sitä rataa. Mutta nämä on kaikki muhun liittyviä valintoja joista pääsen tarvittaessa eroonkin. Jos en rakastakaan enää jotain miestä, sen voi heivata. Jos en haluakaan enää asua jossain maassa, voin muuttaa pois. Jos en haluakaan enää tehdä jotain tiettyä työtä, vaihdan työpaikkaa. 

Lapsi sen sijaan on ja pysyy. Vaikka se olisi kuinka vaikea ja raskas niin ei sitä roskiinkaan voi heittää. Enkä varmaan haluaisikaan heittää, koska hormonit pitää huolen siitä, että rakastaa omaa lastaan. Mutta miksi tieten tahtoen valita mahdollisesti vaikeampi elämä kun voi päästä helpommallakin ja matkustella, muuttaa, vaihtaa työpaikkoja yms. eikä tarvitse ajatella lapsen hyvinvointia yms. Lapsihan pitää pistää kaikessa etusijalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämässä pitää ottaa riskejä muuten ei saavuta mitään. Ei kukaan täyspäinen ajattele onnelliseksi elämäksi täysin riskitöntä arkihumppaa. Päivät seuraavat toisiaan samanlaisina ja mitään jännää ei koskaan tapahdu, kun sehän olisi riski. Tuollaisesta elämästä haaveilee ainostaan hyvin sisäisesti rikkinäinen ihminen, jolla ei ole resursseja vastata minkäänlaisiin elämän haasteisiin. Ei kukaan kuolinvuoteellaankaan ala miettimään, että olipa tosi hyvä ettei tullut vammaista lasta tai mies päässyt pettämään, kun sekä se mies, että lapsi jäivät pelon vuoksi saamatta. Itselläni on lapsi. Olettaisin tuon pärjäävän hyvin. Hänellä on fiksut ja koulutetut vanhemmat, varakas koti ja kaksi kotimaata. Hyvä pääkin tuolla taitaa olla ja muutenkin nätti lapsi. Miksi ihmeessä ei pärjäisi.

En pelkää riskejä omaan elämääni liittyen. Toisen ihmisen eli lapsen elämään liittyen kyllä, sillä olisinhan hänestä vastuussa. Ja kyllä minä kuolinvuoteellani olisin iloinen ajatuksesta, että maailmaan jäävä lapseni ei olisi vammainen. Olisi kamalaa kuolla jättäen taakseen vammainen lapsi, joka ei kykenisi pitämään huolta itsestään.

Vammaisille on hoitolaitoksia ja tukiasuntoja. Ei se mikään maailmanloppu ole, kyllä he elävät elämää, jonka kokevat onnelliseksi.

Mua hävettäisi jos mun geeneistä tulisi vammainen lapsi. Miten siitä kehtaisi edes kertoa sukulaisille ja ystäville.

Miten te uskallatte mennä treffeille uuden ihmisen kanssa? Miten uskallatte harrastaa seksiä? Miten uskallatte uuteen parisuhteeseen? Tai naimisiin? Miten uskallatte ottaa lainaa pankista? Miten uskallatte ostaa asunnon tai talon (erityisesti jonkun toisen kanssa yhdessä)? Miten uskallatte matkustella? Miten uskallatte ajaa autolla? Miten uskallatte kouluttautua epävarmalle alalle, joka kiinnostaa? Miten uskallatte syödä epäterveellisiä ruokia?

Elämä on jatkuvaa riskin ottamista. Siltä joka pelkää kaikkea jää elämä usein elämättä. Tietysti asioita kannattaa pohtia, hoitaa ja turvata varmuuden vuoksi, mutta jos unelmoi jostakin niin kannattaako siitä vain luopua pelon vallassa?

Jokainen askel jonka teette voi olla potentiaallisesti vaarallinen ja tuoda karastrofin. Joudut auto-onnettomuuteen, sinut ryöstetään ja raiskataan ulkomailla, menet julkiselle paikalle ja joudut terroristin uhriksi, kondomi repeää ja saat sukupuolitartunnan, miehesi paljastuu väkivaltaiseksi narsistiksi, juopoksi ja pettäjäksi, joudut uudella työpaikalla kiusatuksi, saat ravintolassa ruokamyrkytyksen...

Onko vanhana sitten kivaa muistella elämää, vaikka olisi pitkäkin sellainen, jossa ei tullut tehtyä oikein mitään?

Kysy Muhammetilta. Ne tuntuvat uskaltavan liian kanssa, vaikkei olisi edes työtä. Jos on, se on yleensä matalapalkka-alaa ja nainen /naiset kotona. Tämä on jäänyt kantaväestölle mysteeriksi, kun asiaa harkitsee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No elämässä muutenkin jokainen päivä on arpomista. Ei ikinä voi muutenkaan tietää, mitä esim. huomenna tulee tapahtumaan. Voi tulla katastrofi tai lottovoitto.

Niin mutta on kaksi eri asiaa tehdä tieten tahtoen lapsi josta ei voi tietää että mitä siitä tulee kuin esimerkiksi istua penkillä ja saada meteori päähän. Ensimmäiseen voi vaikuttaa, jälkimmäiseen ei niinkään...

Ikään kuin et voisi valita väärin puolisoa, ystäviä, asuinpaikkaa, opiskelualoja, työpaikkaa, lomakohdetta, harrastuksia, lenkkimakkaraa, lemmikkieläintä, uskontoa ja isänmaata jne. loputtomiin.  ethän sä voi tehdä yhtään mitään, jos pelkäät kaikkea mitä suinkin VOI sattua! 

Väärän puolison, ystävän, asuinpaikan, opiskelualan, työpaikan, lomakohteen, harrastuksen, lenkkimakkaran, uskonnon ja isänmaan (eli kotimaan) voi vaihtaa. Lemmikkieläimen vaihtaminen on musta vähän moraalitonta, mutta mahdollista sekin. Lasta ei sen sijaan voi vaihtaa/heittää pois.

(Ja lomakohteen vaihtaminen on ehkä vähän vaikeaa sitten kun on jo siellä lomalla, mutta ehkä se ei maailmaa kaada että viettää muutaman päivän "väärässä" paikassa (mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan). Lenkkimakkarankin vaihtaminen sitten kun se on jo menossa suuhun on vähän vaikeaa, mutta tuskin se rahallinen menetys on niin iso, etteikö makkaran voisi heittää kompostiin.)

Ymmärrän, tuollaisiakin ajatuksia pyörii päässä ennen lapsia! Mietin jopa niin pinnallista asiaa, kuin että entäs jos lapsestani tulee tosi ruma, pystynkö rakastamaan... No, kolme ihanaa ja kaunista ja rakasta lasta sain <3

Uskon johdatukseen ja siihen, että asiat tapahtuu kuten on tarkoitettu. Ajattelin, että jos Jumala näkee parhaaksi antaa meille vammaisen lapsen, sellainen sitten tulee. Helpottunut toki olen siitä, että lapset on ei vain perusterveitä vaan fiksujakin, bonusta ;) 

Kun elää johdatuksessa ja rukoilee että Hänen tahtonsa tapahtuu, ei tarvitse niin pelätä. Kaikki, mahdolliset sairaudet tai tapaturmatkin on Hänen sallimiaan. Totta kai rukoilen että saisimme olla terveinä eikä tapahtuisi mitään pahaa, mutta jos toisin käy niin sitten elämä menee niin ja asioiden kanssa eletään. Ei ole turhaa stressiä, vaan voi elää rauha sydämessä :)

Elämäon... kirjoitti:

Miten te uskallatte mennä treffeille uuden ihmisen kanssa? Miten uskallatte harrastaa seksiä? Miten uskallatte uuteen parisuhteeseen? Tai naimisiin? Miten uskallatte ottaa lainaa pankista? Miten uskallatte ostaa asunnon tai talon (erityisesti jonkun toisen kanssa yhdessä)? Miten uskallatte matkustella? Miten uskallatte ajaa autolla? Miten uskallatte kouluttautua epävarmalle alalle, joka kiinnostaa? Miten uskallatte syödä epäterveellisiä ruokia?

Elämä on jatkuvaa riskin ottamista. Siltä joka pelkää kaikkea jää elämä usein elämättä. Tietysti asioita kannattaa pohtia, hoitaa ja turvata varmuuden vuoksi, mutta jos unelmoi jostakin niin kannattaako siitä vain luopua pelon vallassa?

Jokainen askel jonka teette voi olla potentiaallisesti vaarallinen ja tuoda karastrofin. Joudut auto-onnettomuuteen, sinut ryöstetään ja raiskataan ulkomailla, menet julkiselle paikalle ja joudut terroristin uhriksi, kondomi repeää ja saat sukupuolitartunnan, miehesi paljastuu väkivaltaiseksi narsistiksi, juopoksi ja pettäjäksi, joudut uudella työpaikalla kiusatuksi, saat ravintolassa ruokamyrkytyksen...

Onko vanhana sitten kivaa muistella elämää, vaikka olisi pitkäkin sellainen, jossa ei tullut tehtyä oikein mitään?

Kyllä mä uskallan tehdä noita kaikkia luettelemiasi asioita. Niistähän pääsee eroon jos ei miellytä. Lapsesta sen sijaan ei pääse eroon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämässä pitää ottaa riskejä muuten ei saavuta mitään. Ei kukaan täyspäinen ajattele onnelliseksi elämäksi täysin riskitöntä arkihumppaa. Päivät seuraavat toisiaan samanlaisina ja mitään jännää ei koskaan tapahdu, kun sehän olisi riski. Tuollaisesta elämästä haaveilee ainostaan hyvin sisäisesti rikkinäinen ihminen, jolla ei ole resursseja vastata minkäänlaisiin elämän haasteisiin. Ei kukaan kuolinvuoteellaankaan ala miettimään, että olipa tosi hyvä ettei tullut vammaista lasta tai mies päässyt pettämään, kun sekä se mies, että lapsi jäivät pelon vuoksi saamatta. Itselläni on lapsi. Olettaisin tuon pärjäävän hyvin. Hänellä on fiksut ja koulutetut vanhemmat, varakas koti ja kaksi kotimaata. Hyvä pääkin tuolla taitaa olla ja muutenkin nätti lapsi. Miksi ihmeessä ei pärjäisi.

En pelkää riskejä omaan elämääni liittyen. Toisen ihmisen eli lapsen elämään liittyen kyllä, sillä olisinhan hänestä vastuussa. Ja kyllä minä kuolinvuoteellani olisin iloinen ajatuksesta, että maailmaan jäävä lapseni ei olisi vammainen. Olisi kamalaa kuolla jättäen taakseen vammainen lapsi, joka ei kykenisi pitämään huolta itsestään.

Vammaisille on hoitolaitoksia ja tukiasuntoja. Ei se mikään maailmanloppu ole, kyllä he elävät elämää, jonka kokevat onnelliseksi.

Mua hävettäisi jos mun geeneistä tulisi vammainen lapsi. Miten siitä kehtaisi edes kertoa sukulaisille ja ystäville.

Jotkut vielä tietoisesti joihinkin vakaumuksiin perustellen hankkivat vammaisia lapsia. Sitten itketään yhteiskunnan tukia ja voimavaroja, kun on niin rankkaa. Pahimmat tekevät tämän saman monta kertaa. Jos tällä kertaa tulisi terve? Ei tullut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämässä pitää ottaa riskejä muuten ei saavuta mitään. Ei kukaan täyspäinen ajattele onnelliseksi elämäksi täysin riskitöntä arkihumppaa. Päivät seuraavat toisiaan samanlaisina ja mitään jännää ei koskaan tapahdu, kun sehän olisi riski. Tuollaisesta elämästä haaveilee ainostaan hyvin sisäisesti rikkinäinen ihminen, jolla ei ole resursseja vastata minkäänlaisiin elämän haasteisiin. Ei kukaan kuolinvuoteellaankaan ala miettimään, että olipa tosi hyvä ettei tullut vammaista lasta tai mies päässyt pettämään, kun sekä se mies, että lapsi jäivät pelon vuoksi saamatta. Itselläni on lapsi. Olettaisin tuon pärjäävän hyvin. Hänellä on fiksut ja koulutetut vanhemmat, varakas koti ja kaksi kotimaata. Hyvä pääkin tuolla taitaa olla ja muutenkin nätti lapsi. Miksi ihmeessä ei pärjäisi.

En pelkää riskejä omaan elämääni liittyen. Toisen ihmisen eli lapsen elämään liittyen kyllä, sillä olisinhan hänestä vastuussa. Ja kyllä minä kuolinvuoteellani olisin iloinen ajatuksesta, että maailmaan jäävä lapseni ei olisi vammainen. Olisi kamalaa kuolla jättäen taakseen vammainen lapsi, joka ei kykenisi pitämään huolta itsestään.

Vammaisille on hoitolaitoksia ja tukiasuntoja. Ei se mikään maailmanloppu ole, kyllä he elävät elämää, jonka kokevat onnelliseksi.

Mua hävettäisi jos mun geeneistä tulisi vammainen lapsi. Miten siitä kehtaisi edes kertoa sukulaisille ja ystäville.

Toivottavasti olit huono trolli! En voi uskoa että näin ajattelemattomia ihmisiä voi olla kuin sinä :( Oma veljeni on kehitysvammainen, ja meidän perhe on aina ollut ylpeä hänestäkin, yhtä lailla kuin muistakin, sen lisäksi että rakastamme häntä hurjasti <3

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, tuollaisiakin ajatuksia pyörii päässä ennen lapsia! Mietin jopa niin pinnallista asiaa, kuin että entäs jos lapsestani tulee tosi ruma, pystynkö rakastamaan... No, kolme ihanaa ja kaunista ja rakasta lasta sain <3

Uskon johdatukseen ja siihen, että asiat tapahtuu kuten on tarkoitettu. Ajattelin, että jos Jumala näkee parhaaksi antaa meille vammaisen lapsen, sellainen sitten tulee. Helpottunut toki olen siitä, että lapset on ei vain perusterveitä vaan fiksujakin, bonusta ;) 

Kun elää johdatuksessa ja rukoilee että Hänen tahtonsa tapahtuu, ei tarvitse niin pelätä. Kaikki, mahdolliset sairaudet tai tapaturmatkin on Hänen sallimiaan. Totta kai rukoilen että saisimme olla terveinä eikä tapahtuisi mitään pahaa, mutta jos toisin käy niin sitten elämä menee niin ja asioiden kanssa eletään. Ei ole turhaa stressiä, vaan voi elää rauha sydämessä :)

Taas yksi elämän kausaliteetin ulkoistava, kun pää ei kestä muuten satunnaisuutta. Helikopteri tipahti niskaan, koska olit väärässä paikassa väärään aikaan. Ei sen ihmeellisempää.