Lue keskustelun säännöt.
Miten uskallatte tehdä lapsia?
17.03.2018 |
Kun eihän sitä ikinä tiedä mitä siitä lapsesta tulee? Okei, ehkä jotkut murhaajat ja rikolliset on vähän kaukaa haettuja, mutta entä jos lapsesta tulee koulukiusattu? Koulukiusaaja? Masentunut? Yksinäinen? Elämäntapatyötön? Tai entä jos se lapsi on vaan niiiiiiin erilainen sinuun verrattuna? Mitä sen kanssa voi touhuta kun kiinnostuksenkohteet ei mätsää ei sitten yhtään? Miten te uskallatte tehdä lapsia kun se on niin lottoamista että mitä sieltä tulee?? Puolison ja ystävät voi ihminen valita itselleen sopiviksi mutta se lapsi mikä tulee niin se sitten tulee. Sitä ei voi vaihtaa.
Kommentit (108)
Entäs jos itse sairastuu psyykkisesti tai fyysisesti, tai joutuu onnettomuuteen jja halvaantuu? Ei tätä elämää kukaan pysty suunnittelemaan tai kontrolloimaan täydellisesti. Eikö elämä jää osittain elämättä, jos kaikki tekeminen pitää miettiä sen kautta, miten voi huonoimmassa tapauksessa käydä? En osaa ajatella ap:n mainitsemia asioita syinä jättää lapsi tekemättä, jos sellaisen haluaa.
Sitä paitsi lapsi on itsenäinen, vanhemmasta erillinen yksikkö. Ei lapsen tarvitse olla vanhempien mieleen, hänellä on kasvaessaan oikeus tehdä omat valintansa. Vanhemman kuuluu ajan myötä antaa lapselle tilaa ja päästää irti. Toisaalta vanhemmuuteen kuuluu pääsääntöisesti jo raskaus- ja vauva-aikana syntyvä ehdoton rakkaus lasta kohtaan, joka auttaa selviytymään vaikeuksista ja rakastamaan lasta silloinkin, kun hän on vähiten rakastettavin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun eihän sitä ikinä tiedä mitä siitä lapsesta tulee? Okei, ehkä jotkut murhaajat ja rikolliset on vähän kaukaa haettuja, mutta entä jos lapsesta tulee koulukiusattu? Koulukiusaaja? Masentunut? Yksinäinen? Elämäntapatyötön? Tai entä jos se lapsi on vaan niiiiiiin erilainen sinuun verrattuna? Mitä sen kanssa voi touhuta kun kiinnostuksenkohteet ei mätsää ei sitten yhtään? Miten te uskallatte tehdä lapsia kun se on niin lottoamista että mitä sieltä tulee?? Puolison ja ystävät voi ihminen valita itselleen sopiviksi mutta se lapsi mikä tulee niin se sitten tulee. Sitä ei voi vaihtaa.
Tuliko sinusta jotenkin vääränlainen ja vanhempasi eivät sinua hyväksy, vai mistä nämä pelot kumpuavat?
No mä olin koulukiusattu, ja olen yhä masentunut (en kylläkään virallisesti ole diagnosoitu), yksinäinen ja olin aika pitkään myös työtön (tahdonvastaisesti) mutta onneksi nyt on edes osa-aikatyö. En myöskään "kohtaa henkisesti" kovin monen ihmisen kanssa joten todennäköisyys siihen että en tuntisi yhteyttä omaan lapseeni olisi erittäin, erittäin suuri. Ja muutenkin kun olen näin "mielenterveydellisesti haasteellinen" niin en missään nimessä edes harkitsisi lasta (voi sitä lapsiparkaa joka mulle joutuisi), joten ei hätää, ei tarvitse pelätä että tekisin lapsia. Mutta mietin vain että miten muut uskaltaa tehdä lapsia, kun se tuntuu olevan se kaikkein suurin unelma mitä ihmisillä on?
AP
Oletko hakenut apua terapiasta?
Ei ole varaa. Enkä halua mun tietoihin merkintää "masentunut" tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No elämässä muutenkin jokainen päivä on arpomista. Ei ikinä voi muutenkaan tietää, mitä esim. huomenna tulee tapahtumaan. Voi tulla katastrofi tai lottovoitto.
Niin mutta on kaksi eri asiaa tehdä tieten tahtoen lapsi josta ei voi tietää että mitä siitä tulee kuin esimerkiksi istua penkillä ja saada meteori päähän. Ensimmäiseen voi vaikuttaa, jälkimmäiseen ei niinkään...
Jaa, en itse koe asiaa noin. En haluaisi elää elämääni sinun näkökulmastasi, enkä eläkään.
Sitä minäkin ihmettelen. En haluaisi itse olla vastuussa lapsesta itseni lisäksi. Mitä jos lapsesta tulisi vammainen, autisti, vakavasti sairas... Hän joutuisi kohtaamaan kiusaamista, väkivaltaa, syrjintää... Hän joutuisi terrori-iskuun, auto-onnettomuuteen, pedofiilin uhriksi... Lapsi joutuisi joka tapauksessa kohtaamaan kärsimystä elämässään, enemmän tai vähemmän. Tai mitä jos minä masentuisin enkä jaksaisi hoitaa lasta? Tai sairastuisin jotenkin muuten. Tai kuolisin eikä lapsella olisi hoitajaa. Mies lähtisi ja minusta tulisi yh. Ajautuisin köyhyyyteen enkä voisi tarjota lapselle tarpeellista. En jaksaisi tai osaisikaan kasvattaa lasta. Lapsi sairastuisi tai kuolisi. Rakkaus lapseen on varmasti suurta, mutta niin suuri rakkaus on mielestäni todella pelottavaakin. Te vanhemmat olette mielestäni todella rohkeita kun uskallatte hankkia lapsia.
Monien mielestä kuulostan varmaan neuroottiselta tai masentuneelta, mutta olen terve nuori aikuinen joka vain ajattelee paljon (liikaa). Työssäni näkemäni ihmisten pahoinvoinnin vuoksi olen sitä mieltä, että monien muidenkin ihmisten kannattaisi tuumailla paljon enemmän esimerkiksi omaako riittävästi valmiuksia olla vanhempi lapselle.
Vierailija kirjoitti:
En uskallakkaan. Lapsellani olisi myös yksinäistä koska en itse jaksaisi kyläileviä kavereita kotonani enkä itse ole sosiaalinen joten tuskin kyläilisimme kenelläkään.
Sama. Ihan sietämätön ajatus, että mekastavia lapsia olisi kotona. Ja pitäisi elää "esimerkillisesti" eli syödä aamiainen, syödä pöydän ääressä, naida hiljaa. Ja kouluissa vaaditaan nykyisin, että vanhemmat opettaa ja auttaa läksyjen teossa, osallistuu ties mihin juttuihin koko ajan ja tulee mukaan kehityskeskusteluihin ja terveystarkastuksiin jne.
Kyllä meidän lapsi joko kasvaisi kieroon ja omituiseksi tai meillä vanhemmilla menisi hermot sellaiseen elämään kun ei saisi olla rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No elämässä muutenkin jokainen päivä on arpomista. Ei ikinä voi muutenkaan tietää, mitä esim. huomenna tulee tapahtumaan. Voi tulla katastrofi tai lottovoitto.
Niin mutta on kaksi eri asiaa tehdä tieten tahtoen lapsi josta ei voi tietää että mitä siitä tulee kuin esimerkiksi istua penkillä ja saada meteori päähän. Ensimmäiseen voi vaikuttaa, jälkimmäiseen ei niinkään...
Pitääkö koko ajan pelätä kaikkea? Kaiken muuttumista?
Meteori ei tipu päähän, jos on 24/7 kotona, tosin siihen ehkä jo löytyy joku diagnoosi.
Kyllä meteroriitti tulee katon läpi kotiinkin..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En uskallakkaan. Lapsellani olisi myös yksinäistä koska en itse jaksaisi kyläileviä kavereita kotonani enkä itse ole sosiaalinen joten tuskin kyläilisimme kenelläkään.
Meillä lapsi oli 2 v. lähtien pph:lla, jossa oli myös kavereita. Iän karttuessa tutustui myös naapuriston lapsiin ja leikkivät sekä meillä että kavereilla, lisäksi tietenkin pihalla.
Ohis, mutta mulle lapsi ois painajainen jo ihan senkin takia että sitten pitäisi olla tekemisissä niiden lapsen kavereiden, niiden vanhempien ja kaikkien muiden ihmisten kanssa jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa (kaikki harrastusohjaajat, koulun opettajat sun muut).
Normaalissa elämässä joutuu olemasn usein kovin erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Oletko sulkenut maailman ulos?
Velapariskuntana me olemme töissä muiden kanssa tekemisissä ja sitten kun vapaa-aika alkaa, olemme kahdestaan tai yksin ja se on ihanaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tulisi mieleenkään haluta lasta. En mä omalle kohdalle sattuvia vaikeuksia pelkää, mutta sehän olisikin sata kertaa pahempaa kohdata oman rakkaan lapsen vaikeudet ja joutua näkemään jos oma lapsi ei olisi onnellinen!
Jos olisin tiennyt 19 vuotta sitten minkälaista tämä perhe-elämä on pahimmillaan, olisin luultavasti jättänyt lapset tekemättä. Masentunut itsetuhoinen teini on raskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämässä on kaikenlaisia riskejä. Elämä johtaa kaikissa tapauksissa kuolemaan. Toiset elävät elämäänsä, toiset miettivät koko ajan, miten joku uskaltaa tehdä sitä tai tätä, kun siinä on kauheita riskejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En uskallakkaan. Lapsellani olisi myös yksinäistä koska en itse jaksaisi kyläileviä kavereita kotonani enkä itse ole sosiaalinen joten tuskin kyläilisimme kenelläkään.
Meillä lapsi oli 2 v. lähtien pph:lla, jossa oli myös kavereita. Iän karttuessa tutustui myös naapuriston lapsiin ja leikkivät sekä meillä että kavereilla, lisäksi tietenkin pihalla.
Ohis, mutta mulle lapsi ois painajainen jo ihan senkin takia että sitten pitäisi olla tekemisissä niiden lapsen kavereiden, niiden vanhempien ja kaikkien muiden ihmisten kanssa jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa (kaikki harrastusohjaajat, koulun opettajat sun muut).
Miten olet ehtinyt ajatella tuota, vaikka sinulla ei ole lapsia? Kunpa kaikki ehtisivät ajatella lapsiperhearjen negatiivisia puolia. Mielestäni ihmiset lisääntyvät vain se vauvavuosi mielessään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En uskallakkaan. Lapsellani olisi myös yksinäistä koska en itse jaksaisi kyläileviä kavereita kotonani enkä itse ole sosiaalinen joten tuskin kyläilisimme kenelläkään.
Meillä lapsi oli 2 v. lähtien pph:lla, jossa oli myös kavereita. Iän karttuessa tutustui myös naapuriston lapsiin ja leikkivät sekä meillä että kavereilla, lisäksi tietenkin pihalla.
Ohis, mutta mulle lapsi ois painajainen jo ihan senkin takia että sitten pitäisi olla tekemisissä niiden lapsen kavereiden, niiden vanhempien ja kaikkien muiden ihmisten kanssa jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa (kaikki harrastusohjaajat, koulun opettajat sun muut).
Miten olet ehtinyt ajatella tuota, vaikka sinulla ei ole lapsia? Kunpa kaikki ehtisivät ajatella lapsiperhearjen negatiivisia puolia. Mielestäni ihmiset lisääntyvät vain se vauvavuosi mielessään.
No sitä mä just olen ihmetellyt että lisääntyykö ihmiset vaan söpöt vauvan- ja taaperonkuvat silmissä kiiluen? Tai ehkä mä oon vaan niin perusteellisesti negatiivinen ihminen, että mulle negatiiviset asiat painaa vaakakupissa enemmän kuin positiiviset. (Ja tähän ehkä vaikuttaa myös se, että mä en nauttinut lapsena olemisesta, joten miksi ihmeessä tieten tahtoen tekisin maailmaan uuden ihmisen joka ei ehkä myöskään nauti lapsena olemisesta? Ja ei, mun lapsuuteen ei kuulunut mikään väkivalta tai muu sellainen. Mä vaan en nauttinut lapsuudesta.)
Jos vauvat syntyisi teineinä, kukaan ei hankkisi lapsia. Ei kukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun eihän sitä ikinä tiedä mitä siitä lapsesta tulee? Okei, ehkä jotkut murhaajat ja rikolliset on vähän kaukaa haettuja, mutta entä jos lapsesta tulee koulukiusattu? Koulukiusaaja? Masentunut? Yksinäinen? Elämäntapatyötön? Tai entä jos se lapsi on vaan niiiiiiin erilainen sinuun verrattuna? Mitä sen kanssa voi touhuta kun kiinnostuksenkohteet ei mätsää ei sitten yhtään? Miten te uskallatte tehdä lapsia kun se on niin lottoamista että mitä sieltä tulee?? Puolison ja ystävät voi ihminen valita itselleen sopiviksi mutta se lapsi mikä tulee niin se sitten tulee. Sitä ei voi vaihtaa.
Tuliko sinusta jotenkin vääränlainen ja vanhempasi eivät sinua hyväksy, vai mistä nämä pelot kumpuavat?
No mä olin koulukiusattu, ja olen yhä masentunut (en kylläkään virallisesti ole diagnosoitu), yksinäinen ja olin aika pitkään myös työtön (tahdonvastaisesti) mutta onneksi nyt on edes osa-aikatyö. En myöskään "kohtaa henkisesti" kovin monen ihmisen kanssa joten todennäköisyys siihen että en tuntisi yhteyttä omaan lapseeni olisi erittäin, erittäin suuri. Ja muutenkin kun olen näin "mielenterveydellisesti haasteellinen" niin en missään nimessä edes harkitsisi lasta (voi sitä lapsiparkaa joka mulle joutuisi), joten ei hätää, ei tarvitse pelätä että tekisin lapsia. Mutta mietin vain että miten muut uskaltaa tehdä lapsia, kun se tuntuu olevan se kaikkein suurin unelma mitä ihmisillä on?
AP
Suurin osa ihmisistä ei ole koulukiusattuja tai masentuneita kun tekevät lapsia. Ja lapsella on puolet sun geeneistä ja puolet siltä mieheltä jonka olet itse tarkkaan ja harkiten valinnut, ei siitä lapsesta voi täysin erilainen tulla kuin te kaksi olette. Ja toinen seikka joka vaikuttaa on kasvatus, se vaikuttaa todella paljon minkälainen lapsesta tulee, siitäkin huolimatta minkälainen tempperamentti hänellä on (ja sen tempperamentin on perinyt luultavasti sinulta tai mieheltäsi) Se miten sinä ja miehesi suhtaudutte hänen tempperamenttiinsa on suuri asia. Lapsi ei pienenä muuta teekään kuin tarkkailee vanhempiaan (tai ihmisiä jotka häntä hoitaa) lapsi oppii ihan kaiken matkimalla, ja niitä hän matkii ketä hän näkee kun hän on pieni. Jos vanhemmat on rauhallisia, lapsi oppii olemaan rauhallinen jne.
Jos lapsi vaistoaa että vanhempi on pelokas tai hermostunut, lapsen itsesuojeluvaisto käskee hänen itkeä, se johtuu siitä että kivikaudella vanhemman pelko tai hermostuneisuus tarkoitti aina hengenvaaraa, ja silloin lapsen piti itkullaan muistuuttaa olemassaolostaan ettei häntä jätetä yksin surmansuuhun. Kun lapsi on pieni ja täysin toisen armoilla, hänellä ei ole muuta keinoa pyytää huomiota kuin itku. Jos vanhempi siis on rauhallinen, lapsi tietää ettei ole mitään hätää, ja lapsi kykenee olemaan rauhassa itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En uskallakkaan. Lapsellani olisi myös yksinäistä koska en itse jaksaisi kyläileviä kavereita kotonani enkä itse ole sosiaalinen joten tuskin kyläilisimme kenelläkään.
Meillä lapsi oli 2 v. lähtien pph:lla, jossa oli myös kavereita. Iän karttuessa tutustui myös naapuriston lapsiin ja leikkivät sekä meillä että kavereilla, lisäksi tietenkin pihalla.
Ohis, mutta mulle lapsi ois painajainen jo ihan senkin takia että sitten pitäisi olla tekemisissä niiden lapsen kavereiden, niiden vanhempien ja kaikkien muiden ihmisten kanssa jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa (kaikki harrastusohjaajat, koulun opettajat sun muut).
Normaalissa elämässä joutuu olemasn usein kovin erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Oletko sulkenut maailman ulos?
Tottakai mä olen töissä tekemisissä vaikka minkälaisten ihmisten kanssa ja hyvin tulen toimeen eikä kukaan tiedä että olen näin masentunut ja yksinäinen ja muutenkin outo, eli hyvin vedän roolia ulkomaailmassa. Mutta että sitä samaa roolia pitäisi vetää kotonakin ja vapaa-ajalla! Huh, ajatuskin ahdistaa.
AP
Ei sinun pitäisi mitään roolia vetää yhtään missään. Sinulla on oikeus olla sellainen kuin olet. Eikä lapselle mene läpi mikään rooli, lapsi kun toimii vaistojen varassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun eihän sitä ikinä tiedä mitä siitä lapsesta tulee? Okei, ehkä jotkut murhaajat ja rikolliset on vähän kaukaa haettuja, mutta entä jos lapsesta tulee koulukiusattu? Koulukiusaaja? Masentunut? Yksinäinen? Elämäntapatyötön? Tai entä jos se lapsi on vaan niiiiiiin erilainen sinuun verrattuna? Mitä sen kanssa voi touhuta kun kiinnostuksenkohteet ei mätsää ei sitten yhtään? Miten te uskallatte tehdä lapsia kun se on niin lottoamista että mitä sieltä tulee?? Puolison ja ystävät voi ihminen valita itselleen sopiviksi mutta se lapsi mikä tulee niin se sitten tulee. Sitä ei voi vaihtaa.
Tuliko sinusta jotenkin vääränlainen ja vanhempasi eivät sinua hyväksy, vai mistä nämä pelot kumpuavat?
No mä olin koulukiusattu, ja olen yhä masentunut (en kylläkään virallisesti ole diagnosoitu), yksinäinen ja olin aika pitkään myös työtön (tahdonvastaisesti) mutta onneksi nyt on edes osa-aikatyö. En myöskään "kohtaa henkisesti" kovin monen ihmisen kanssa joten todennäköisyys siihen että en tuntisi yhteyttä omaan lapseeni olisi erittäin, erittäin suuri. Ja muutenkin kun olen näin "mielenterveydellisesti haasteellinen" niin en missään nimessä edes harkitsisi lasta (voi sitä lapsiparkaa joka mulle joutuisi), joten ei hätää, ei tarvitse pelätä että tekisin lapsia. Mutta mietin vain että miten muut uskaltaa tehdä lapsia, kun se tuntuu olevan se kaikkein suurin unelma mitä ihmisillä on?
AP
Suurin osa ihmisistä ei ole koulukiusattuja tai masentuneita kun tekevät lapsia. Ja lapsella on puolet sun geeneistä ja puolet siltä mieheltä jonka olet itse tarkkaan ja harkiten valinnut, ei siitä lapsesta voi täysin erilainen tulla kuin te kaksi olette. Ja toinen seikka joka vaikuttaa on kasvatus, se vaikuttaa todella paljon minkälainen lapsesta tulee, siitäkin huolimatta minkälainen tempperamentti hänellä on (ja sen tempperamentin on perinyt luultavasti sinulta tai mieheltäsi) Se miten sinä ja miehesi suhtaudutte hänen tempperamenttiinsa on suuri asia. Lapsi ei pienenä muuta teekään kuin tarkkailee vanhempiaan (tai ihmisiä jotka häntä hoitaa) lapsi oppii ihan kaiken matkimalla, ja niitä hän matkii ketä hän näkee kun hän on pieni. Jos vanhemmat on rauhallisia, lapsi oppii olemaan rauhallinen jne.
Jos lapsi vaistoaa että vanhempi on pelokas tai hermostunut, lapsen itsesuojeluvaisto käskee hänen itkeä, se johtuu siitä että kivikaudella vanhemman pelko tai hermostuneisuus tarkoitti aina hengenvaaraa, ja silloin lapsen piti itkullaan muistuuttaa olemassaolostaan ettei häntä jätetä yksin surmansuuhun. Kun lapsi on pieni ja täysin toisen armoilla, hänellä ei ole muuta keinoa pyytää huomiota kuin itku. Jos vanhempi siis on rauhallinen, lapsi tietää ettei ole mitään hätää, ja lapsi kykenee olemaan rauhassa itsekin.
Tää oli kyllä suurinta paskaa mitä oon tältä palstalta vähään aikaan lukenut :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En uskallakkaan. Lapsellani olisi myös yksinäistä koska en itse jaksaisi kyläileviä kavereita kotonani enkä itse ole sosiaalinen joten tuskin kyläilisimme kenelläkään.
Meillä lapsi oli 2 v. lähtien pph:lla, jossa oli myös kavereita. Iän karttuessa tutustui myös naapuriston lapsiin ja leikkivät sekä meillä että kavereilla, lisäksi tietenkin pihalla.
Ohis, mutta mulle lapsi ois painajainen jo ihan senkin takia että sitten pitäisi olla tekemisissä niiden lapsen kavereiden, niiden vanhempien ja kaikkien muiden ihmisten kanssa jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa (kaikki harrastusohjaajat, koulun opettajat sun muut).
Normaalissa elämässä joutuu olemasn usein kovin erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Oletko sulkenut maailman ulos?
Tottakai mä olen töissä tekemisissä vaikka minkälaisten ihmisten kanssa ja hyvin tulen toimeen eikä kukaan tiedä että olen näin masentunut ja yksinäinen ja muutenkin outo, eli hyvin vedän roolia ulkomaailmassa. Mutta että sitä samaa roolia pitäisi vetää kotonakin ja vapaa-ajalla! Huh, ajatuskin ahdistaa.
AP
Ei sinun pitäisi mitään roolia vetää yhtään missään. Sinulla on oikeus olla sellainen kuin olet. Eikä lapselle mene läpi mikään rooli, lapsi kun toimii vaistojen varassa.
No valitettavasti töissä on pakko tulla toimeen työkavereiden ja asiakkaiden kanssa. En voi vaan möllöttää nurkassa :D Ja jos mulla olisi lapsi (mitä ei todellakaan tule olemaan) niin pakkohan sitä on vapaa-ajalla sietää niitä sen kavereita ja kavereiden vanhempia ja opettajia sun muita ihmisiä! En mä halua vapaa-ajalla olla kenenkään muun seurassa kuin omani ja mahdollisesti kumppanin.
Olen miettinyt, onko oikein tuoda joku tähän maailmaan. Jokainen joutuu ainakin kokemaan läheisten menettämisiä. Ympäristö vain huononee ja yhteiskunnan turva laskee.
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt, onko oikein tuoda joku tähän maailmaan. Jokainen joutuu ainakin kokemaan läheisten menettämisiä. Ympäristö vain huononee ja yhteiskunnan turva laskee.
Onko parempi syntyä ollenkaan vai olla syntymättä? Onko järkeä syntyä tänne, jotta voi sitten kuolla?
Katsopa noita sivupalkin aiheita? Käsittelevätkö ne kaikki vauvoja?
Mutta kai tää palstailu on mulle tapa purkaa ahdistusta. Kirjoittaminen. Ajatusten purkaminen. Kun ei terapeutillekaan ole varaa mennä. Ja täällä on tosi paljon hauskoja ketjuja joita lukiessa mulla on vähemmän yksinäinen olo.
AP