Lue keskustelun säännöt.
Onko tavallista, että tajuaa vasta aikuisiällä, kuinka epätoimiva oma lapsuudenperhe oli?
07.03.2018 |
Pidin aika mitättöminä monia häiritseviä asioita meidän perheessä. Nyt kun olen kasvattanut omaa lasta (10v) ja muutenkin aikaa on kulunut, olen tajunnut, että jotkut jutut ei olleet ihan ok ja jotkut muut ei todellakaan. Ajattelin, että mun isä on vaan persoonallinen ja erikoinen, ei osaa asettua toisen sijaan ja siksi käyttäytyy loukkaavasti monin tavoin. Myöhemmin olen tajunnut, että kyllä todellakin oli epänormaali, sillä itse osaan (toivottavasti) kunnioittaa lapseni rajoja ja ymmärrän, milloin hän haluaa yksityisyyttä, milloin on loukkaantunut ja niin edelleen. Jos tekisin samanlainen asioita kuin mun isä, olisin mennyt jo todella pitkälle siitä yli, missä huonon vanhemmuuden raja mielestäni jokseenkin menee. Tämä on inhottavaa, koska oman taakan selvittäminen vie energiaa ja tiedän että en itsekään ole lapselleni paras mahdollinen vanhempi.
Toivottavasti seuraava sukupolvi osaa aina olla edellistä parempi. Tiedän, että minunkin isäni sentään kohteli meitä paremmin kuin omat vanhempansa olivat osanneet.
Kommentit (78)
Ymmärsin kyllä jo lapsena että on toisenkinlaista, monenkinlaista, elämää ja erilaisia ihmisiä mutta oman perheen häiriintyneisyyden tajusin vasta aikuisena. Yleensä lapsi pitää normaalina sitä missä kasvaa/elää vaikka se olisi kuinka outoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se. Lapsi puolustaa vanhempiaan viimeiseen asti ja yrittää ymmärtää, varsinkin narsistipsykopaattiäitejä.
Ihan normaaliahan tuo on. Siskoni kanssa vasta aikuisena ollaan ymmärretty, kuinka sekopäistä meidän perhe-elämä väkivaltaisten alkkisvanhempien kanssa oli.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsin kyllä jo lapsena että on toisenkinlaista, monenkinlaista, elämää ja erilaisia ihmisiä mutta oman perheen häiriintyneisyyden tajusin vasta aikuisena. Yleensä lapsi pitää normaalina sitä missä kasvaa/elää vaikka se olisi kuinka outoa.
Niin, otsikon kysymys on siis aika itsestään selvä, mutta piti joku kuvaava lause laittaa.
Minäkin jo lapsena luin ja mietiskelin paljon asioita, että olen ihan hyvin ollut kärryillä maailman moninaisuudesta, siksi tulikin vähän shokkina, että täysi-ikäisyyttä oli takana jo 10 vuotta ennen kuin aloin sisäistää lapsuudenperheeni dynamiikkaa.
Tämän takia olisi hyvä, että lapset näkisivät riittävän läheltä muiden ihmisten kotikuvioita. Siinä oppii valtavasti ja saa vertailukohtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On, varsinkin oman lapsen kasvaessa sen havaitsee. Monille erityisesti lapsen syntymä herättää muistoja lapsuudesta, joiden kautta alkaa uudelleen arvioimaan omaa lapsuutta. Voi myös olla, että joku tietty kehityskausi, esim. uhmaikä, murrosikä, laukaisee sen miten oma äiti/isä on kohdellut itseä väärin samassa iässä.
Vierailija kirjoitti:
Tämän takia olisi hyvä, että lapset näkisivät riittävän läheltä muiden ihmisten kotikuvioita. Siinä oppii valtavasti ja saa vertailukohtaa.
Ja itse kadun eniten sitä, että en lähtenyt kauas toiseen kaupunkiin parikymppisenä. Tai lähdin, mutta tulin sitten melko lähelle perhettäni asumaan uudestaan. Silloin luulin vielä, että se on hyväksi minulle ja lapselleni. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
On, varsinkin oman lapsen kasvaessa sen havaitsee. Monille erityisesti lapsen syntymä herättää muistoja lapsuudesta, joiden kautta alkaa uudelleen arvioimaan omaa lapsuutta. Voi myös olla, että joku tietty kehityskausi, esim. uhmaikä, murrosikä, laukaisee sen miten oma äiti/isä on kohdellut itseä väärin samassa iässä.
Joo, murrosiän lähestyminen. Meidän isällä oli mm. tapana kuljeskella alasti ja jättää wc:n ovi lukitsematta tai auki. Itselleni ihan selvää, että kun lapsi oli pieni niin joku hetkittäinen alastomuus oli ok, mutta heti kun häveliäisyyden merkkejä alkoi osoittaa, niin olen ihan antanut oman tilan. Muistin vasta, että ei usein kehdattu esimerkiksi kutsua kavereita, kun isällä ei välttämättä ole vaatteet päällä. Ja oli se muutenkin inhottavaa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On se. Lapsi puolustaa vanhempiaan viimeiseen asti ja yrittää ymmärtää, varsinkin narsistipsykopaattiäitejä.
Äidin toimesta tapahtunut (usein emotionaalinen) pahoinpiteli/laiminlyönti on vaikeinta nähdä ja käsitellä. Sen jopa saattaa helposti projisoida isään tai muuhun läheiseen.
Esimerkiksi mun puolisoni tajusi vasta, kun lapsemme oli 5-vuotias, että hänen äitinsä taipumus syyllistää lapsia omasta pahasta mielestä, kertoa lapsille sopimattomia asioita läheisistä ja tuttavista, sekä uhkailla suuttuneena esimerkiksi väkivallalla, oli väärin. Niitäkin hän pitkään ymmärsi ja selitti stressillä, luonteenpiirteillä yms. kunnes uskalsi ihan aidosti tuntea vihaakin äitiään kohtaan.
Enkä kyllä nyt väitä, että moitteettomia olemme mekään vanhempina. Paljon paremmin tehneet kuitenkin kuin vanhempamme, se täytyy sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Tämän takia olisi hyvä, että lapset näkisivät riittävän läheltä muiden ihmisten kotikuvioita. Siinä oppii valtavasti ja saa vertailukohtaa.
Minuun teki vaikutuksen, kun kaverin isä kuori meille porkkanat välipalaksi. Ja kun toisen kaverin äiti laittoi meille ruoat valmiiksi lautaselle ja kutsui pöytään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neuvo kaikille joilla oli vaikea lapsuus, tajusit sen sitten silloin tai nyt: menkää elämässänne eteenpäin omilla ehdoillanne ja ratkaisuillanne, kunnioittakaa silti vanhempianne. Turha jäädä katkerana miettimään mitä olisi voinut olla toisin.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Osa meistä on kokenut paljon muuta kuin jotain lahja-arvosteluja, esim. tappouhkauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Ongelmahan on se, että menneisyys on aina läsnä nykyhetkessä, koska nykyhetkeä ei ole ilman menneisyyttä. Se, että aktiivisesti yrität epätiedostaa menneisyyden johtaa nimenomaan elämiseen menneessä. Vain tiedostamalla voit päästä yli jostain vanhoista traumoista esimerkiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se. Lapsi puolustaa vanhempiaan viimeiseen asti ja yrittää ymmärtää, varsinkin narsistipsykopaattiäitejä.
Äidin toimesta tapahtunut (usein emotionaalinen) pahoinpiteli/laiminlyönti on vaikeinta nähdä ja käsitellä. Sen jopa saattaa helposti projisoida isään tai muuhun läheiseen.
Esimerkiksi mun puolisoni tajusi vasta, kun lapsemme oli 5-vuotias, että hänen äitinsä taipumus syyllistää lapsia omasta pahasta mielestä, kertoa lapsille sopimattomia asioita läheisistä ja tuttavista, sekä uhkailla suuttuneena esimerkiksi väkivallalla, oli väärin. Niitäkin hän pitkään ymmärsi ja selitti stressillä, luonteenpiirteillä yms. kunnes uskalsi ihan aidosti tuntea vihaakin äitiään kohtaan.
Enkä kyllä nyt väitä, että moitteettomia olemme mekään vanhempina. Paljon paremmin tehneet kuitenkin kuin vanhempamme, se täytyy sanoa.
Itse tajusin vasta aikuisena, että ei ole normaalia vanhemmalle lukea lapsen päiväkirjaa ja antaa pehmoeläimiä pois. Eikä sanoa ensimmäisenä, kun lapsi pääsee ulkomaille stipendiaatiksi, että haluaa tulla joululomalla sinne (Skotlantiin) kylään. Eikä se, että äiti raivoaa joka asiasta isälle, haukkuu ja mitätöi. Eikä se, että käyttää lasta noin kuusivuotiaasta eteenpäin omana henkilökohtaisena terapeuttinaan, kertoo asioita, joilta suojautumiseen ja joiden käsittelyyn lapsella ei ole mitään keinoja.
Jep, olen nykyään neurootikko. Hmm, miksihän?
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Miksiköhän sinulla meni noin kovasti defenssit päälle? Oletko hyväksikäytetty vai hyväksikäyttäjä, joka pyrkii torjumaan asian?
Mulla ikäviä muistoja kun olin nuori ja isällä oli tapana tulla suihkuun silloin kun siellä olin. Kävi vain ovella. Anteeksi kun tällaisia nyt avaudun.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Se, että aikuisena tajuaa, ettei oma lapsuus mennyt kuin Sydämessä, ei vielä tarkoita sitä, että asiaan jäisi jotenkin rypemään.
Jotku meistä ovat kokeneet lapsuudessaan myös hyvinkin rankkoja asioita, ne oikeasti kannattaa selvittää aikuisena ammattilaisen kanssa.
Mutta hyvä, että sinulla menee kivasti ja saat laittaa aikuisenakin niitä rusetteja pakettiisi.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Joo, voit olla tyytyväinen, jos lapsuuden traumasi ovat tuota tasoa.
Kyllä. Usein vasta aikuisena tajuaa, että on olemassa toisenlaista elämää ja ihmisiä.