Lue keskustelun säännöt.
Onko tavallista, että tajuaa vasta aikuisiällä, kuinka epätoimiva oma lapsuudenperhe oli?
07.03.2018 |
Pidin aika mitättöminä monia häiritseviä asioita meidän perheessä. Nyt kun olen kasvattanut omaa lasta (10v) ja muutenkin aikaa on kulunut, olen tajunnut, että jotkut jutut ei olleet ihan ok ja jotkut muut ei todellakaan. Ajattelin, että mun isä on vaan persoonallinen ja erikoinen, ei osaa asettua toisen sijaan ja siksi käyttäytyy loukkaavasti monin tavoin. Myöhemmin olen tajunnut, että kyllä todellakin oli epänormaali, sillä itse osaan (toivottavasti) kunnioittaa lapseni rajoja ja ymmärrän, milloin hän haluaa yksityisyyttä, milloin on loukkaantunut ja niin edelleen. Jos tekisin samanlainen asioita kuin mun isä, olisin mennyt jo todella pitkälle siitä yli, missä huonon vanhemmuuden raja mielestäni jokseenkin menee. Tämä on inhottavaa, koska oman taakan selvittäminen vie energiaa ja tiedän että en itsekään ole lapselleni paras mahdollinen vanhempi.
Toivottavasti seuraava sukupolvi osaa aina olla edellistä parempi. Tiedän, että minunkin isäni sentään kohteli meitä paremmin kuin omat vanhempansa olivat osanneet.
Kommentit (78)
Täälläkin yksi kiltti tyttö, joka ei uskaltanut kotona ikinä kapinoida. Ja vanhemmat edelleen kehuvat, kuinka tuolla meidän Sannalla ei ikinä ollut mitään uhma- tai murrosikää. Tietenkin heidän loistavan kasvatuksen vuoksi! Aikuisiällä sitten lähtikin hieman lapasesta juhliminen ym. Jossain vaiheessa rupesin hoksailemaan asioita itse ja tajusin hakea apua ongelmiin..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Joo, voit olla tyytyväinen, jos lapsuuden traumasi ovat tuota tasoa.
Sinunkin traumasi on ihan samaa tasoa, koska et sinä voi muuttaa mennyttä! Tai kerro ihmeessä, miten elämäsi on muuttunut paremmaksi, kun vuodesta toiseen pohdit muiden tekemisiä sen sijaan, että eläisit omilla ehdoillasi. Voit joka päivä voida pahoin ja miettiä mennyttä, tai sitten päätät valita toisin ja olet onnellinen.
En ymmärrä,miksi niin moni palstalainen haluaa huonon elämän ja oikein tahallaan pyrkii siihen, että ei saavuta mitään hyvää.
Taidat itse olla tällainen narskuvanhempi ja haluta vaieta asian kuoliaaksi meiltä muiltakin.
Puheet eivät muuta elämääsi, vain teot muuttavat. Miksi et halua muutosta? Pelkäätkö, että et ole mitään, jos ihmiset huomaavat, että sinusta ei ole aikuiseksi?
En ole tuo jolle kirjoitit, mutta haluan sanoa, että oletpa julma! Miksi ihmeessä tällainen reaktio?
Tänne nettiin me oudon lapsuuden kokeneet kasaannutaan.
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin yksi kiltti tyttö, joka ei uskaltanut kotona ikinä kapinoida. Ja vanhemmat edelleen kehuvat, kuinka tuolla meidän Sannalla ei ikinä ollut mitään uhma- tai murrosikää. Tietenkin heidän loistavan kasvatuksen vuoksi! Aikuisiällä sitten lähtikin hieman lapasesta juhliminen ym. Jossain vaiheessa rupesin hoksailemaan asioita itse ja tajusin hakea apua ongelmiin..
Juuri näin! Vanhemmat ihmettelevät lastenlasten "huonoa", ts. normaalia, käytöstä ja kehuvat kuinka minä olin kiltti ja helppo lapsi kun en koskaan kapinoinut tai uhmannut.
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin yksi kiltti tyttö, joka ei uskaltanut kotona ikinä kapinoida. Ja vanhemmat edelleen kehuvat, kuinka tuolla meidän Sannalla ei ikinä ollut mitään uhma- tai murrosikää. Tietenkin heidän loistavan kasvatuksen vuoksi! Aikuisiällä sitten lähtikin hieman lapasesta juhliminen ym. Jossain vaiheessa rupesin hoksailemaan asioita itse ja tajusin hakea apua ongelmiin..
Täällä toinen kiltti tyttö joka nuorena/aikuisena kärsi vakavista mielenterveysongelmista ja harhoista, itseinhosta ja vihasta puhumattakaan. Masennuksesta en varmaan pääse irti koko elämäni aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Joo, voit olla tyytyväinen, jos lapsuuden traumasi ovat tuota tasoa.
Sinunkin traumasi on ihan samaa tasoa, koska et sinä voi muuttaa mennyttä! Tai kerro ihmeessä, miten elämäsi on muuttunut paremmaksi, kun vuodesta toiseen pohdit muiden tekemisiä sen sijaan, että eläisit omilla ehdoillasi. Voit joka päivä voida pahoin ja miettiä mennyttä, tai sitten päätät valita toisin ja olet onnellinen.
En ymmärrä,miksi niin moni palstalainen haluaa huonon elämän ja oikein tahallaan pyrkii siihen, että ei saavuta mitään hyvää.
Sinä et ilmeisesti ole koskaan kuullut asioiden kohtaamisesta ja käsittelemisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On, varsinkin oman lapsen kasvaessa sen havaitsee. Monille erityisesti lapsen syntymä herättää muistoja lapsuudesta, joiden kautta alkaa uudelleen arvioimaan omaa lapsuutta. Voi myös olla, että joku tietty kehityskausi, esim. uhmaikä, murrosikä, laukaisee sen miten oma äiti/isä on kohdellut itseä väärin samassa iässä.
Joo, murrosiän lähestyminen. Meidän isällä oli mm. tapana kuljeskella alasti ja jättää wc:n ovi lukitsematta tai auki. Itselleni ihan selvää, että kun lapsi oli pieni niin joku hetkittäinen alastomuus oli ok, mutta heti kun häveliäisyyden merkkejä alkoi osoittaa, niin olen ihan antanut oman tilan. Muistin vasta, että ei usein kehdattu esimerkiksi kutsua kavereita, kun isällä ei välttämättä ole vaatteet päällä. Ja oli se muutenkin inhottavaa. Ap
Tosi pikkuasia siis miten toi nyt on muka estänyt sua elämästä aikuisena?
t.kristallikissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokemus kirjoitti:
Neuvo kaikille joilla oli vaikea lapsuus, tajusit sen sitten silloin tai nyt: menkää elämässänne eteenpäin omilla ehdoillanne ja ratkaisuillanne, kunnioittakaa silti vanhempianne. Turha jäädä katkerana miettimään mitä olisi voinut olla toisin.
Ei tässä nyt siitä ole kyse, nuija.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Ongelmahan on se, että menneisyys on aina läsnä nykyhetkessä, koska nykyhetkeä ei ole ilman menneisyyttä. Se, että aktiivisesti yrität epätiedostaa menneisyyden johtaa nimenomaan elämiseen menneessä. Vain tiedostamalla voit päästä yli jostain vanhoista traumoista esimerkiksi.
Näin. Mä olen alkanut vasta aikuisena tiedostaa, ettei minussa ollut lapsena oikeastaan mitään vikaa, vaan kaikki viat joista olen syyttänyt itseäni äidin takia olivatkin äidin vikoja. On todella suuri työ kipata ne kaikki kaatopaikalle. On itsessänikin vikoja, mutta eivät ne minua niin paljon haittaa.
t.kristallikissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tajusin tänään (lähes 40v), että haen erilaisilta auktoriteeteilta hyväksyntää (jos ihailen heidän asiaansa/tapaansa/persoonaansa) tai rajoja ja hyväksyntää(jos kyseenalaistan heitä. Tämä hyväksynnän haku on perimmiltään kaipuusta omiin vanhempiini joilta en tuota tunnetta saanut. Samalla tajusin että tasapuolisia kollegoitani kohtaan koen mustasukkaisuutta ja kateutta, kuten sisaruksia kohtaan, kun tappelimme vanhempien huomiosta. Nykypäivänä minun on vaikea myöntää että kollegani ovat hyviä ja taitavia, tietävät asioita. Olen huomannut vasta lähiaikoina että itse virittäydyn jotenkin ylempään asemaan suhteessa heihin.
Tämä kaikki on ollut tähän päivään saakka tiedostamatonta, mutta vaikuttanut käytökseeni. Ei se ole rypemistä että menneisyys vaikuttaa. Nyt voin kuitenkin muuttaa asian.
Kaikissa meissä on omat sokeat pisteet, kannattaa katsoa itseä ja miettiä miksi toimii kuten toimii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On, varsinkin oman lapsen kasvaessa sen havaitsee. Monille erityisesti lapsen syntymä herättää muistoja lapsuudesta, joiden kautta alkaa uudelleen arvioimaan omaa lapsuutta. Voi myös olla, että joku tietty kehityskausi, esim. uhmaikä, murrosikä, laukaisee sen miten oma äiti/isä on kohdellut itseä väärin samassa iässä.
Joo, murrosiän lähestyminen. Meidän isällä oli mm. tapana kuljeskella alasti ja jättää wc:n ovi lukitsematta tai auki. Itselleni ihan selvää, että kun lapsi oli pieni niin joku hetkittäinen alastomuus oli ok, mutta heti kun häveliäisyyden merkkejä alkoi osoittaa, niin olen ihan antanut oman tilan. Muistin vasta, että ei usein kehdattu esimerkiksi kutsua kavereita, kun isällä ei välttämättä ole vaatteet päällä. Ja oli se muutenkin inhottavaa. Ap
Tosi pikkuasia siis miten toi nyt on muka estänyt sua elämästä aikuisena?
t.kristallikissa
Oliko ketjun aihe; miten lapsuuden traumat ovat estäneet sinua elämästä aikuisena? Ei. Ketjun aihe oli epätoimiva lapsuudenperhe. Onhan se epätoimiva perhe, jos perheenjäsenen käytös estää muilta tavallisen elämän, mm. kavereiden kutsumisen kylään.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Osa meistä on kokenut paljon muuta kuin jotain lahja-arvosteluja, esim. tappouhkauksia.
Ja ne tappouhkaukset poistuvat, kun vuodesta toiseen niitä märehdit? Ihan itse valitset elettäväksesi huonon elämän, jossa jäät junnaamaan samoihin asioihin sen sijaan että aikuistuisit ja kulkisit eteenpäin.
Voi vtun idiootti, veikkaanpa, että sulla se tässä paskin elämä on. Jos elämäsi kerran on niin helvtin ihanaa, niin mitä sä tällaisia ketjuja olet täällä lukemassa? Mene ja nauti jo elämästäsi, vai etkö osaa?
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Ongelmahan on se, että menneisyys on aina läsnä nykyhetkessä, koska nykyhetkeä ei ole ilman menneisyyttä. Se, että aktiivisesti yrität epätiedostaa menneisyyden johtaa nimenomaan elämiseen menneessä. Vain tiedostamalla voit päästä yli jostain vanhoista traumoista esimerkiksi.
Näin. Mä olen alkanut vasta aikuisena tiedostaa, ettei minussa ollut lapsena oikeastaan mitään vikaa, vaan kaikki viat joista olen syyttänyt itseäni äidin takia olivatkin äidin vikoja. On todella suuri työ kipata ne kaikki kaatopaikalle. On itsessänikin vikoja, mutta eivät ne minua niin paljon haittaa.
t.kristallikissa
Onko kivikissasta tullut kristallia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On, varsinkin oman lapsen kasvaessa sen havaitsee. Monille erityisesti lapsen syntymä herättää muistoja lapsuudesta, joiden kautta alkaa uudelleen arvioimaan omaa lapsuutta. Voi myös olla, että joku tietty kehityskausi, esim. uhmaikä, murrosikä, laukaisee sen miten oma äiti/isä on kohdellut itseä väärin samassa iässä.
Joo, murrosiän lähestyminen. Meidän isällä oli mm. tapana kuljeskella alasti ja jättää wc:n ovi lukitsematta tai auki. Itselleni ihan selvää, että kun lapsi oli pieni niin joku hetkittäinen alastomuus oli ok, mutta heti kun häveliäisyyden merkkejä alkoi osoittaa, niin olen ihan antanut oman tilan. Muistin vasta, että ei usein kehdattu esimerkiksi kutsua kavereita, kun isällä ei välttämättä ole vaatteet päällä. Ja oli se muutenkin inhottavaa. Ap
Tosi pikkuasia siis miten toi nyt on muka estänyt sua elämästä aikuisena?
t.kristallikissaOliko ketjun aihe; miten lapsuuden traumat ovat estäneet sinua elämästä aikuisena? Ei. Ketjun aihe oli epätoimiva lapsuudenperhe. Onhan se epätoimiva perhe, jos perheenjäsenen käytös estää muilta tavallisen elämän, mm. kavereiden kutsumisen kylään.
Eri
Niin no joo. Erikseen on sellainen epätoimiva lapsuudenperhe, jonka epätoimivuudesta seuraa ONGELMIA AIKUISUUTEEN. Enpä jaksaisi muulaisesta paljoa murehtia.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Joo, voit olla tyytyväinen, jos lapsuuden traumasi ovat tuota tasoa.
Sinunkin traumasi on ihan samaa tasoa, koska et sinä voi muuttaa mennyttä! Tai kerro ihmeessä, miten elämäsi on muuttunut paremmaksi, kun vuodesta toiseen pohdit muiden tekemisiä sen sijaan, että eläisit omilla ehdoillasi. Voit joka päivä voida pahoin ja miettiä mennyttä, tai sitten päätät valita toisin ja olet onnellinen.
En ymmärrä,miksi niin moni palstalainen haluaa huonon elämän ja oikein tahallaan pyrkii siihen, että ei saavuta mitään hyvää.
- Taakka sisällä kevenee
- Ymmärtää, missä asioissa vika ei ollut itsessä, vaikka on opetettu uskomaan niin
- Provosoituminen (ja energian suuntaaminen) muiden tekemisistä vähenee, pystyy paremmin keskittymään omaan elämään.
Sähän käytät nytkin aika lailla aikaa keskittymällä meidän elämäämme, eikö? Etkö oikein jaksa elää omaasi, kun käsittelemättömistä asioista on tullut niin raskas taakka niskaasi?
t.kristallikissa
Harmi että tämä hieno keskustelu ja tärkeä aihe meni tällaiseksi typeräksi jankkaamiseksi. :(
Itse olen kyllä aina tajunnut miten sekasin mun vanhemmat oli (alkoholisti+mt-ongelmainen). Koko lapsuuden elin jatkuvassa häpeässä niiden takia, koska koulukaverit ja heidän vanhemmat, opettajat ja muut sukulaiset naureskeli mun vanhemmille ja koska meidän kotona tupakoitiin aina sisällä, niin hävetti, kun vaatteet haisi aina tupakalle.. Toivoin aina, että meillä olisi normaali koti. Kärsin nuoruudessa voimakkaasta sosiaalisten tilanteiden pelosta ja vielä nykyäänkin lievempänä.
Tosiaan nyt kun olen itse tuore äiti, niin nuo lapsuuden asiat ovat olleet mielessä lähes kokoajan ja sehän tässä onkin ristiriitaista, kun molemmat vanhemmat on lapsenlapsestaan innoissaan ja yrittää nyt esittää parempaa vanhempaa kuin koskaan. Toisaalta en haluais, että mun lapsi olis niiden kanssa missään tekemisissä ja mulle tulee tästä huono omatunto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Osa meistä on kokenut paljon muuta kuin jotain lahja-arvosteluja, esim. tappouhkauksia.
Ja ne tappouhkaukset poistuvat, kun vuodesta toiseen niitä märehdit? Ihan itse valitset elettäväksesi huonon elämän, jossa jäät junnaamaan samoihin asioihin sen sijaan että aikuistuisit ja kulkisit eteenpäin.
Kuka niin sanoi että olen jäänyt junnaamaan jos keskuselen asiasta? Tottakai tuollainen narskuisen vallan alla lapsuuteni herkimmät vuodet on vaikuttanut persoonallisuuteni kehitykseen ym mikä taas näyttäytyy aikuisenakin. Jos et ymmärrä mitä on epänormaalissa lapsuudessa eläminen ja sen elinikäiset vaikutukset, älä osallistu keskusteluun.
Toisaalta epänormaalissa lapsuudessa eläminen ei jatku enää aikuisena kenelläkään muulla kuin sillä,joka haluaa uhrina sinne lapsuuteen jäädä. Oletko koskaan miettinyt, miksi et halua irrottaa lapsuudestasi, vaan vedät sen aina tekosyynä esille kaikissa mahdollisissa tilanteissa? Oletko ylpeä geeniperimästäsi vai nautit siitä, että sinun ei tarvitse kantaa vastuuta teoistasi?
Miten siis tää vastuun kantamattomuus teoista tähän liittyy? Nyt aivan vilpitön ratakisko-selitys, kiitos.
t.kristallikissa
Tällaiset ketjut antavat ihmisille mahdollisuuden kokemusten jakamiseen, vertaistukeen ja asioiden käsittelyyn. Ei se ole märehtimistä, junnaamista tai turhasta valittamista vaan juuri tuota eteenpäin kulkemista. Asiat eivät poistu silläkään, että niistä puhuminen kielletään.