Lue keskustelun säännöt.
Onko tavallista, että tajuaa vasta aikuisiällä, kuinka epätoimiva oma lapsuudenperhe oli?
07.03.2018 |
Pidin aika mitättöminä monia häiritseviä asioita meidän perheessä. Nyt kun olen kasvattanut omaa lasta (10v) ja muutenkin aikaa on kulunut, olen tajunnut, että jotkut jutut ei olleet ihan ok ja jotkut muut ei todellakaan. Ajattelin, että mun isä on vaan persoonallinen ja erikoinen, ei osaa asettua toisen sijaan ja siksi käyttäytyy loukkaavasti monin tavoin. Myöhemmin olen tajunnut, että kyllä todellakin oli epänormaali, sillä itse osaan (toivottavasti) kunnioittaa lapseni rajoja ja ymmärrän, milloin hän haluaa yksityisyyttä, milloin on loukkaantunut ja niin edelleen. Jos tekisin samanlainen asioita kuin mun isä, olisin mennyt jo todella pitkälle siitä yli, missä huonon vanhemmuuden raja mielestäni jokseenkin menee. Tämä on inhottavaa, koska oman taakan selvittäminen vie energiaa ja tiedän että en itsekään ole lapselleni paras mahdollinen vanhempi.
Toivottavasti seuraava sukupolvi osaa aina olla edellistä parempi. Tiedän, että minunkin isäni sentään kohteli meitä paremmin kuin omat vanhempansa olivat osanneet.
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Osa meistä on kokenut paljon muuta kuin jotain lahja-arvosteluja, esim. tappouhkauksia.
Ja ne tappouhkaukset poistuvat, kun vuodesta toiseen niitä märehdit? Ihan itse valitset elettäväksesi huonon elämän, jossa jäät junnaamaan samoihin asioihin sen sijaan että aikuistuisit ja kulkisit eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Osa meistä on kokenut paljon muuta kuin jotain lahja-arvosteluja, esim. tappouhkauksia.
Ja ne tappouhkaukset poistuvat, kun vuodesta toiseen niitä märehdit? Ihan itse valitset elettäväksesi huonon elämän, jossa jäät junnaamaan samoihin asioihin sen sijaan että aikuistuisit ja kulkisit eteenpäin.
Kuka niin sanoi että olen jäänyt junnaamaan jos keskuselen asiasta? Tottakai tuollainen narskuisen vallan alla lapsuuteni herkimmät vuodet on vaikuttanut persoonallisuuteni kehitykseen ym mikä taas näyttäytyy aikuisenakin. Jos et ymmärrä mitä on epänormaalissa lapsuudessa eläminen ja sen elinikäiset vaikutukset, älä osallistu keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Joo, voit olla tyytyväinen, jos lapsuuden traumasi ovat tuota tasoa.
Sinunkin traumasi on ihan samaa tasoa, koska et sinä voi muuttaa mennyttä! Tai kerro ihmeessä, miten elämäsi on muuttunut paremmaksi, kun vuodesta toiseen pohdit muiden tekemisiä sen sijaan, että eläisit omilla ehdoillasi. Voit joka päivä voida pahoin ja miettiä mennyttä, tai sitten päätät valita toisin ja olet onnellinen.
En ymmärrä,miksi niin moni palstalainen haluaa huonon elämän ja oikein tahallaan pyrkii siihen, että ei saavuta mitään hyvää.
On ihan väärin ymmärretty tuo "menneisyydessä rypeminen", joten väännän nyt rautalangasta:
Kaikki ymmärtänee, että jos vaikka oma lapsi kidnapataan ja palautetaan vuoden päästä, niin itsekään ei toivu siitä samalla sekunnilla kun lapsi tulee takaisin. Tai jos tulee raiskatuksi niin asia pyörii mielessä pitkäänkin.
Joillain jokainen päivä lapsuudessa on yhtä traumaa, koska on eri asia saada lapsena vaikkapa tappouhkauksia omalta isältä kuin riidellä aikuisen ymmäryksellä aikuisena työkaverin kanssa. Jos lapsena joutuu joka päivä kohtaamaan traumaattisia asioita, pitää ne sulkea pois mielestä, jottei lapsi sekoaisi.
Mutta asiathan ei häviä pois, vaan palaavat mieleen kun mieli kokee tarpeeksi turvalliseksi käsitellä pahoja asioita. Silloin ne ryöppyävät aikuisena mieleen, niitä ei suinkaan yleensä tarkoituksella haeta ihan vaan menneisyyden kauhuissa "rypemisen" iloksi. Tämä on ihan normaalia traumatisoituneelle.
Jos niitä traumoja ei tiedosta aikuisenakaan, on tilanne huonompi, koska silloin voi kohdella vaikka omia lapsia tai muita ihmisiä samoin kuin omat vanhemmat tai luokkakaverit tms kohteli itseä, kun ei ymmärrä mikä on normaalia ja mikä ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Joo, voit olla tyytyväinen, jos lapsuuden traumasi ovat tuota tasoa.
Sinunkin traumasi on ihan samaa tasoa, koska et sinä voi muuttaa mennyttä! Tai kerro ihmeessä, miten elämäsi on muuttunut paremmaksi, kun vuodesta toiseen pohdit muiden tekemisiä sen sijaan, että eläisit omilla ehdoillasi. Voit joka päivä voida pahoin ja miettiä mennyttä, tai sitten päätät valita toisin ja olet onnellinen.
En ymmärrä,miksi niin moni palstalainen haluaa huonon elämän ja oikein tahallaan pyrkii siihen, että ei saavuta mitään hyvää.
Taidat itse olla tällainen narskuvanhempi ja haluta vaieta asian kuoliaaksi meiltä muiltakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Osa meistä on kokenut paljon muuta kuin jotain lahja-arvosteluja, esim. tappouhkauksia.
Ja ne tappouhkaukset poistuvat, kun vuodesta toiseen niitä märehdit? Ihan itse valitset elettäväksesi huonon elämän, jossa jäät junnaamaan samoihin asioihin sen sijaan että aikuistuisit ja kulkisit eteenpäin.
Kuka niin sanoi että olen jäänyt junnaamaan jos keskuselen asiasta? Tottakai tuollainen narskuisen vallan alla lapsuuteni herkimmät vuodet on vaikuttanut persoonallisuuteni kehitykseen ym mikä taas näyttäytyy aikuisenakin. Jos et ymmärrä mitä on epänormaalissa lapsuudessa eläminen ja sen elinikäiset vaikutukset, älä osallistu keskusteluun.
Toisaalta epänormaalissa lapsuudessa eläminen ei jatku enää aikuisena kenelläkään muulla kuin sillä,joka haluaa uhrina sinne lapsuuteen jäädä. Oletko koskaan miettinyt, miksi et halua irrottaa lapsuudestasi, vaan vedät sen aina tekosyynä esille kaikissa mahdollisissa tilanteissa? Oletko ylpeä geeniperimästäsi vai nautit siitä, että sinun ei tarvitse kantaa vastuuta teoistasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Joo, voit olla tyytyväinen, jos lapsuuden traumasi ovat tuota tasoa.
Sinunkin traumasi on ihan samaa tasoa, koska et sinä voi muuttaa mennyttä! Tai kerro ihmeessä, miten elämäsi on muuttunut paremmaksi, kun vuodesta toiseen pohdit muiden tekemisiä sen sijaan, että eläisit omilla ehdoillasi. Voit joka päivä voida pahoin ja miettiä mennyttä, tai sitten päätät valita toisin ja olet onnellinen.
En ymmärrä,miksi niin moni palstalainen haluaa huonon elämän ja oikein tahallaan pyrkii siihen, että ei saavuta mitään hyvää.
Ymmärrätkö, että traumat vaikuttavat aina taustalla, ajattelit niitä sitten tai et. Traumojen vaikutus ei toimi tietoisella tasolla, etkä voi kytkeä niitä pois vain tahdonvoimalla. Jostain traumasta tuollainen defenssireaktiokin kyllä kertoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Osa meistä on kokenut paljon muuta kuin jotain lahja-arvosteluja, esim. tappouhkauksia.
Ja ne tappouhkaukset poistuvat, kun vuodesta toiseen niitä märehdit? Ihan itse valitset elettäväksesi huonon elämän, jossa jäät junnaamaan samoihin asioihin sen sijaan että aikuistuisit ja kulkisit eteenpäin.
Kuka niin sanoi että olen jäänyt junnaamaan jos keskuselen asiasta? Tottakai tuollainen narskuisen vallan alla lapsuuteni herkimmät vuodet on vaikuttanut persoonallisuuteni kehitykseen ym mikä taas näyttäytyy aikuisenakin. Jos et ymmärrä mitä on epänormaalissa lapsuudessa eläminen ja sen elinikäiset vaikutukset, älä osallistu keskusteluun.
Toisaalta epänormaalissa lapsuudessa eläminen ei jatku enää aikuisena kenelläkään muulla kuin sillä,joka haluaa uhrina sinne lapsuuteen jäädä. Oletko koskaan miettinyt, miksi et halua irrottaa lapsuudestasi, vaan vedät sen aina tekosyynä esille kaikissa mahdollisissa tilanteissa? Oletko ylpeä geeniperimästäsi vai nautit siitä, että sinun ei tarvitse kantaa vastuuta teoistasi?
Keskustelun aiheena oli onko tavallista että tajuaa vasta aikuisiällä kuinka epätoimiva oma lapsuudenperhe oli. Miten saat asiasta rypemisen kun sitä alkaa käsitellä vasta vuosikymmeniä tapahtuneen jälkeen ja miksei sitä saa mielestäsi käsitellä silloinkaan jolloin on vaara jatkaa samaa kaltoinkohtelua omille lapsilleen kun ei paremmasta tiedä? Mikä sinä olet kieltämään minulta tunteitani? Keskustelenko tässä ihan oikean narsistin kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Joo, voit olla tyytyväinen, jos lapsuuden traumasi ovat tuota tasoa.
Sinunkin traumasi on ihan samaa tasoa, koska et sinä voi muuttaa mennyttä! Tai kerro ihmeessä, miten elämäsi on muuttunut paremmaksi, kun vuodesta toiseen pohdit muiden tekemisiä sen sijaan, että eläisit omilla ehdoillasi. Voit joka päivä voida pahoin ja miettiä mennyttä, tai sitten päätät valita toisin ja olet onnellinen.
En ymmärrä,miksi niin moni palstalainen haluaa huonon elämän ja oikein tahallaan pyrkii siihen, että ei saavuta mitään hyvää.
Taidat itse olla tällainen narskuvanhempi ja haluta vaieta asian kuoliaaksi meiltä muiltakin.
Puheet eivät muuta elämääsi, vain teot muuttavat. Miksi et halua muutosta? Pelkäätkö, että et ole mitään, jos ihmiset huomaavat, että sinusta ei ole aikuiseksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Joo, voit olla tyytyväinen, jos lapsuuden traumasi ovat tuota tasoa.
Sinunkin traumasi on ihan samaa tasoa, koska et sinä voi muuttaa mennyttä! Tai kerro ihmeessä, miten elämäsi on muuttunut paremmaksi, kun vuodesta toiseen pohdit muiden tekemisiä sen sijaan, että eläisit omilla ehdoillasi. Voit joka päivä voida pahoin ja miettiä mennyttä, tai sitten päätät valita toisin ja olet onnellinen.
En ymmärrä,miksi niin moni palstalainen haluaa huonon elämän ja oikein tahallaan pyrkii siihen, että ei saavuta mitään hyvää.
Taidat itse olla tällainen narskuvanhempi ja haluta vaieta asian kuoliaaksi meiltä muiltakin.
Puheet eivät muuta elämääsi, vain teot muuttavat. Miksi et halua muutosta? Pelkäätkö, että et ole mitään, jos ihmiset huomaavat, että sinusta ei ole aikuiseksi?
Miksi luulet tuntevasi minut ja lapsuuteni kipupisteet? Voin kertoa sinulle etten ole se jonka kanssa luulet keskustelevasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Osa meistä on kokenut paljon muuta kuin jotain lahja-arvosteluja, esim. tappouhkauksia.
Ja ne tappouhkaukset poistuvat, kun vuodesta toiseen niitä märehdit? Ihan itse valitset elettäväksesi huonon elämän, jossa jäät junnaamaan samoihin asioihin sen sijaan että aikuistuisit ja kulkisit eteenpäin.
Kuka niin sanoi että olen jäänyt junnaamaan jos keskuselen asiasta? Tottakai tuollainen narskuisen vallan alla lapsuuteni herkimmät vuodet on vaikuttanut persoonallisuuteni kehitykseen ym mikä taas näyttäytyy aikuisenakin. Jos et ymmärrä mitä on epänormaalissa lapsuudessa eläminen ja sen elinikäiset vaikutukset, älä osallistu keskusteluun.
Toisaalta epänormaalissa lapsuudessa eläminen ei jatku enää aikuisena kenelläkään muulla kuin sillä,joka haluaa uhrina sinne lapsuuteen jäädä. Oletko koskaan miettinyt, miksi et halua irrottaa lapsuudestasi, vaan vedät sen aina tekosyynä esille kaikissa mahdollisissa tilanteissa? Oletko ylpeä geeniperimästäsi vai nautit siitä, että sinun ei tarvitse kantaa vastuuta teoistasi?
Keskustelun aiheena oli onko tavallista että tajuaa vasta aikuisiällä kuinka epätoimiva oma lapsuudenperhe oli. Miten saat asiasta rypemisen kun sitä alkaa käsitellä vasta vuosikymmeniä tapahtuneen jälkeen ja miksei sitä saa mielestäsi käsitellä silloinkaan jolloin on vaara jatkaa samaa kaltoinkohtelua omille lapsilleen kun ei paremmasta tiedä? Mikä sinä olet kieltämään minulta tunteitani? Keskustelenko tässä ihan oikean narsistin kanssa?
Miksi koet, että kiellän tunteesi, jos kysyn, miksi et halua muutosta? Miksi et halua kantaa vastuuta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Osa meistä on kokenut paljon muuta kuin jotain lahja-arvosteluja, esim. tappouhkauksia.
Ja ne tappouhkaukset poistuvat, kun vuodesta toiseen niitä märehdit? Ihan itse valitset elettäväksesi huonon elämän, jossa jäät junnaamaan samoihin asioihin sen sijaan että aikuistuisit ja kulkisit eteenpäin.
Kuka niin sanoi että olen jäänyt junnaamaan jos keskuselen asiasta? Tottakai tuollainen narskuisen vallan alla lapsuuteni herkimmät vuodet on vaikuttanut persoonallisuuteni kehitykseen ym mikä taas näyttäytyy aikuisenakin. Jos et ymmärrä mitä on epänormaalissa lapsuudessa eläminen ja sen elinikäiset vaikutukset, älä osallistu keskusteluun.
Toisaalta epänormaalissa lapsuudessa eläminen ei jatku enää aikuisena kenelläkään muulla kuin sillä,joka haluaa uhrina sinne lapsuuteen jäädä. Oletko koskaan miettinyt, miksi et halua irrottaa lapsuudestasi, vaan vedät sen aina tekosyynä esille kaikissa mahdollisissa tilanteissa? Oletko ylpeä geeniperimästäsi vai nautit siitä, että sinun ei tarvitse kantaa vastuuta teoistasi?
Keskustelun aiheena oli onko tavallista että tajuaa vasta aikuisiällä kuinka epätoimiva oma lapsuudenperhe oli. Miten saat asiasta rypemisen kun sitä alkaa käsitellä vasta vuosikymmeniä tapahtuneen jälkeen ja miksei sitä saa mielestäsi käsitellä silloinkaan jolloin on vaara jatkaa samaa kaltoinkohtelua omille lapsilleen kun ei paremmasta tiedä? Mikä sinä olet kieltämään minulta tunteitani? Keskustelenko tässä ihan oikean narsistin kanssa?
Miksi koet, että kiellän tunteesi, jos kysyn, miksi et halua muutosta? Miksi et halua kantaa vastuuta?
En ole se jonka kanssa luulet keskustelevasi, edelleenkään. Ja päätän keskustelun tähän.
Olen huomannut että minun on vaikea sietää niitä piirteitä lapsissani, joista minua on lapsena aina jotenkin "toruttu". Siis käytösmallit ym elää todella piukassa.
En myös pidä siitä miten äiti sanoo että me lapset nyt oltiin aina niin helppoja ja plaaplaa. Itse muistan lapsuudesta sen miten äiti oli aika vähän läsnä. Oli siis fyysisesti paikalla ehkä, mutta ei koskaan tehnyt meidän kanssa mitään. Ja tunnen suurta syyllisyyttä kun koen ajoittain samaa jaksamattomuutta omien lasteni kanssa, mutta omat lapset kyllä hyppii pisin seiniä jos eivät saa huomiotani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Osa meistä on kokenut paljon muuta kuin jotain lahja-arvosteluja, esim. tappouhkauksia.
Ja ne tappouhkaukset poistuvat, kun vuodesta toiseen niitä märehdit? Ihan itse valitset elettäväksesi huonon elämän, jossa jäät junnaamaan samoihin asioihin sen sijaan että aikuistuisit ja kulkisit eteenpäin.
Kuka niin sanoi että olen jäänyt junnaamaan jos keskuselen asiasta? Tottakai tuollainen narskuisen vallan alla lapsuuteni herkimmät vuodet on vaikuttanut persoonallisuuteni kehitykseen ym mikä taas näyttäytyy aikuisenakin. Jos et ymmärrä mitä on epänormaalissa lapsuudessa eläminen ja sen elinikäiset vaikutukset, älä osallistu keskusteluun.
Toisaalta epänormaalissa lapsuudessa eläminen ei jatku enää aikuisena kenelläkään muulla kuin sillä,joka haluaa uhrina sinne lapsuuteen jäädä. Oletko koskaan miettinyt, miksi et halua irrottaa lapsuudestasi, vaan vedät sen aina tekosyynä esille kaikissa mahdollisissa tilanteissa? Oletko ylpeä geeniperimästäsi vai nautit siitä, että sinun ei tarvitse kantaa vastuuta teoistasi?
Keskustelun aiheena oli onko tavallista että tajuaa vasta aikuisiällä kuinka epätoimiva oma lapsuudenperhe oli. Miten saat asiasta rypemisen kun sitä alkaa käsitellä vasta vuosikymmeniä tapahtuneen jälkeen ja miksei sitä saa mielestäsi käsitellä silloinkaan jolloin on vaara jatkaa samaa kaltoinkohtelua omille lapsilleen kun ei paremmasta tiedä? Mikä sinä olet kieltämään minulta tunteitani? Keskustelenko tässä ihan oikean narsistin kanssa?
Miksi koet, että kiellän tunteesi, jos kysyn, miksi et halua muutosta? Miksi et halua kantaa vastuuta?
Ööö, vastuuta mistä? Siitä, että äiti oli umpihullu? Mitenkäs siitä oikein kannetaankaan vastuuta?
Minäkin havahduin lapsuudenperheeni epäterveellisyyteen vasta omien lasteni myötä. Meillä oli alkoholismia, mt-ongelmia, fyysistä ja henkistä väkivaltaa sekä hyvin vahvana vaikeneminen kaikista vaikeista asioista. Olin se kiltti ja ulospäin hymyileväinen tyttö, joka ei halunnut kuormittaa vanhempia lisäongelmilla vaan tavallaan kannattelin koko perhettä. Edes murrosiässä en kapinoinut vastaan ja nyt kun oma esikoiseni lähestyy murrosikää ja käyttäytyy kuin "normaali murkku", on minun todella vaikea suhtautua siihen. En sanoisi että millään tavoin elän menneisyydessä tai piehtaroin näissä traumoissani, mutta kyllä ne vain syvällä minussa ovat ja väistämättä ohjaavat tunteitani ja käyttäytymistäni.
Itsekin olen tajunnut vasta aika myöhään ettei ole ihan normaalia huutaa lapselleen häiritsemisestä jos tämä kysyy apua kouluhommiin tai sitä, voisiko vanhemmat tehdä jotain ruokaa. Tai suuttua ja syyttää kiukuttelusta, jos lapsi sattuu sanomaan vähän väärällä äänensävyllä ettei yhtään huvittaisi kävellä bussipysäkille vesisateessa.
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen tajunnut vasta aika myöhään ettei ole ihan normaalia huutaa lapselleen häiritsemisestä jos tämä kysyy apua kouluhommiin tai sitä, voisiko vanhemmat tehdä jotain ruokaa. Tai suuttua ja syyttää kiukuttelusta, jos lapsi sattuu sanomaan vähän väärällä äänensävyllä ettei yhtään huvittaisi kävellä bussipysäkille vesisateessa.
Joo, meillä isä harrasti tuota, kaikki lomamatkat oli yhtä helvettiä kun isä raivosi autossa meno ja tulomatkat milloin mistäkin, yleensä äiti oli tehnyt jotain väärin, ja lomakohteessa isä sitten veti kännit- ja raivosi. Mitään muuta en lomista muista. Toki tuo oli ihan arkipäivää muutenkin. Äitiä kutsui huoraksi ja kusipääksi ja paskaksi jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pyrkivät elämään menneisyydessä ja rypevät omissa muistikuvissaan ja tulkinnoissaan. On paljon hedelmällisempää elää omaa elämäänsä omalla tavallaan kuin uudestaan ja uudestaan miettiä sitä, miten isä sanoi 6-vuotissynttäreilläni, että paketit ilman rusettia on karuja. Jää ihmeessä menneeseen, se ei muutu. Me muut elämme sillä aikaa paljon parempaa elämää.
Osa meistä on kokenut paljon muuta kuin jotain lahja-arvosteluja, esim. tappouhkauksia.
Ja ne tappouhkaukset poistuvat, kun vuodesta toiseen niitä märehdit? Ihan itse valitset elettäväksesi huonon elämän, jossa jäät junnaamaan samoihin asioihin sen sijaan että aikuistuisit ja kulkisit eteenpäin.
Kuka niin sanoi että olen jäänyt junnaamaan jos keskuselen asiasta? Tottakai tuollainen narskuisen vallan alla lapsuuteni herkimmät vuodet on vaikuttanut persoonallisuuteni kehitykseen ym mikä taas näyttäytyy aikuisenakin. Jos et ymmärrä mitä on epänormaalissa lapsuudessa eläminen ja sen elinikäiset vaikutukset, älä osallistu keskusteluun.
Toisaalta epänormaalissa lapsuudessa eläminen ei jatku enää aikuisena kenelläkään muulla kuin sillä,joka haluaa uhrina sinne lapsuuteen jäädä. Oletko koskaan miettinyt, miksi et halua irrottaa lapsuudestasi, vaan vedät sen aina tekosyynä esille kaikissa mahdollisissa tilanteissa? Oletko ylpeä geeniperimästäsi vai nautit siitä, että sinun ei tarvitse kantaa vastuuta teoistasi?
Keskustelun aiheena oli onko tavallista että tajuaa vasta aikuisiällä kuinka epätoimiva oma lapsuudenperhe oli. Miten saat asiasta rypemisen kun sitä alkaa käsitellä vasta vuosikymmeniä tapahtuneen jälkeen ja miksei sitä saa mielestäsi käsitellä silloinkaan jolloin on vaara jatkaa samaa kaltoinkohtelua omille lapsilleen kun ei paremmasta tiedä? Mikä sinä olet kieltämään minulta tunteitani? Keskustelenko tässä ihan oikean narsistin kanssa?
Miksi koet, että kiellän tunteesi, jos kysyn, miksi et halua muutosta? Miksi et halua kantaa vastuuta?
En ole tuo jolta kyselet. Mutta vastaan kuitenkin että se nimenomaan on muutoksen halua ja valmiutta ottaa vastuuta että tunnustaa totuuden lapsuudestaan ja käsittelee ne asiat.
Ja joskus/usein siihen saattaa mennä vuosiakin ja olla tarvetta ammattiauttajalle/vertaistuelle.
Ilman sitä (menneisyyden käsittelyä) ihminen todellakin jää jollain tasolla loppuelämäkseen rypemään niissä.
Ai muillakin on noin. Pidin itseäni idioottina kun ymmärsin asian vasta aikuisiällä.
Odotan kauhulla juuri tuosta syystä, millaista ahdistusta joudun kokemaan, kun oma lapseni syntyy ja kehittyy (jos kaikki menee hyvin).