Mikä teille tuli yllätyksenä kun aloitte ensimmäistä kertaa seurustella?
Itsellä se, etten tajunnut pitää ystävistä kiinni kun nyhjättiin aina silloisen poikaystävän kanssa keskenämme. Ja se että ne ystävät kyllästyvät siihen jossain vaiheessa.
Onneksi tästä viisastuneena myöhemmissä suhteissa olen ottanut sekä kumppanin että ystävät huomioon tasapuolisesti.
Kommentit (39)
Kuinka sitovaa ja toisen huomioonottavaa se on. Muutaman vuoden jaksoimme ja nykyään ollaan vain kavereita.
Se, että vaikka minä miellyttäisin toista toden teolla, ja joustaisin paljon, niin se ei silti riitä, että toinen rakastaisi minua.
Minä olisin halunnut nyhjätä sen pojan kanssa koko ajan, mutta se halusi mennä aika paljon myös kavereidensa kanssa.
No mä luulin ennen, että kaksi ihmistä ihastuu ja rakastuu toisiinsa niin kuin vanhoissa disney elokuvissa.
Totuus oli toista. Naisen kanssa ihastumisen ja rakkauden peli on kuin shakkia, pitää koko ajan miettiä seuraavaa siirtoa. Jos tekstaat ja olet liian innokas nainen pitää sinua liian helppona ja heikkona. Liian asiallisesti keskustelu ei myöskään toimi vaan pitää vähän viljellä kaksimielisiä juttuja vaikka niitä ei normaalisti harrastaisi. Parhaaksi systeemiksi olen havainnut tällaiselle vähän herkälle miehelle seurustelemattomuuden. Parempi keskittyä harrastuksiin ja kavereihin. Seksipuolen voi hoitaa tinderissä ja vastaavissa sovelluksissa.
Owner of a broken heart kirjoitti:
No mä luulin ennen, että kaksi ihmistä ihastuu ja rakastuu toisiinsa niin kuin vanhoissa disney elokuvissa.
Totuus oli toista. Naisen kanssa ihastumisen ja rakkauden peli on kuin shakkia, pitää koko ajan miettiä seuraavaa siirtoa. Jos tekstaat ja olet liian innokas nainen pitää sinua liian helppona ja heikkona. Liian asiallisesti keskustelu ei myöskään toimi vaan pitää vähän viljellä kaksimielisiä juttuja vaikka niitä ei normaalisti harrastaisi. Parhaaksi systeemiksi olen havainnut tällaiselle
Noin oli vähän herkälle miehelle seurustelemattomuuden. Parempi keskittyä harrastuksiin ja kavereihin. Seksipuolen voi hoitaa tinderissä ja vastaavissa sovelluksissa.
Noin oli sinun ja kyseisen naisen suhteessa.
Se, millaiseksi poikaystävän isä osoittautui kun olin 14v. Kosketteli rintoja ja takapuolta, vihjaili "naisellisista" muodoistani (olin kehittynyt ikäisekseni)
Erittäin vaikeaksi meni se, kun hän oli ostanut minua varten siteitä heidän vessaansa "kyllähän sulla jo varmasti ne naisten vaivat on" ja virnuili ällöttävästi.
No oli, mutta olisin kyllä osannut kantaa ne omat suojani itse mukanani.
Yllätyksenä tuli, että poikaystävälläni oli minun lisäksi kaksi muuta tyttöystävää. Eivät tienneet nämä toisetkaan. Ehtiväinen jannu oli hän.
Ihmettelin aluksi spermaa, jota valui ulos minusta.
Ensimmäisen kerran seurusteli 18-vuotiaana ja molemmat aika alussa todettiin että mehän ollaan yhdessä koska muut odottivat sitä meiltä. Hengailtiin paljon keskenään mistä alkoi muut kysellä joko me seurustelaan.
Sen jälkeen olen pitänyt huolen että olen vain sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa todella haluan ja hän minua.
Yllätyksenä tuli se kuinka häiriintyneitä ihmisiä joukossamme voi olla. Olen hyvästä perheestä, joten en sitä nuorena tiennyt.
Vierailija kirjoitti:
Owner of a broken heart kirjoitti:
No mä luulin ennen, että kaksi ihmistä ihastuu ja rakastuu toisiinsa niin kuin vanhoissa disney elokuvissa.
Totuus oli toista. Naisen kanssa ihastumisen ja rakkauden peli on kuin shakkia, pitää koko ajan miettiä seuraavaa siirtoa. Jos tekstaat ja olet liian innokas nainen pitää sinua liian helppona ja heikkona. Liian asiallisesti keskustelu ei myöskään toimi vaan pitää vähän viljellä kaksimielisiä juttuja vaikka niitä ei normaalisti harrastaisi. Parhaaksi systeemiksi olen havainnut tällaiselle
Noin oli vähän herkälle miehelle seurustelemattomuuden. Parempi keskittyä harrastuksiin ja kavereihin. Seksipuolen voi hoitaa tinderissä ja vastaavissa sovelluksissa.
Noin oli sinun ja kyseisen naisen suhteessa.
Näin on ollut useamman naisen kanssa. Nainen on käynyt eniten kuumana silloin kun viesteihin vastaaminen kestää tai ei vastata ollenkaan. Outoa eikö?
Mulla sama kuin ap:lla, että alkuhuumassa ym. halusi vaan nyhjätä poikaystävän kanssa. Meni esim. lukiokavereiden edelle.
Minulle tuli yllätyksenä se, miten mustasukkaisia miehet voivat olla, vieläpä ihan naurettavien pikkuasioiden takia.
Että nainen voi haluta niin paljon fyysistä läheisyyttä.
Naisella voi olla huono itsetunto. Naiset voivat olla tyhmiä.
Se miten paljon naiset tekevät asioita "koska kaikki tekevät/pitää tehdä", ja vertailevat/kilpailevat kavereihinsa. Järkyttävää. Kai oman tiensä kulkijoitakin on mutta harvassa? Medialukutaito myös heikkoa. Mainokset menevät täydestä ja aiheuttavat riittämättömyyden tunnetta. :(
Se, että aikuisella korkeasti koulutetulla ja loogisesti ajattelevalla miehellä voi olla naiiveja ja hölmöjä kuvitelmia parisuhteista ja rakkaudesta ja pikkutarkkoja odotuksia ja vaatimuksia sen suhteen, miten asioiden tulisi parisuhteessa edetä.
Kyllä pimpin liukkaus yllätti, sitä ei unohda!
Ensimmäinen poikaystävä käski minun mm. käyttää minihametta, käyttää stringejä ja valitteli mikseivät rintani olleet samanlaiset kuin jollain po*notähdellä. Se suhde ei kestänyt kuukauttakaan, onneksi.