Lue keskustelun säännöt.
Tunnetteko keitään, jotka ovat jo hyvin nuorena ilmoittaneet haluavansa lapsettomiksi?
Kommentit (26)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasketaanko sellaisia, jotka ovat kuitenkin myöhemmin hankkineet lapsia?
En muista, että olisimme koskaan teininä puhuttu lapsista. Ihan muuta oli mielessä meidän kaveri-, koulu- ja sukulaisporukoilla.
Tunnen. Ihan normaali nainen. Tulee toimeen lasten kanssa, on iloinen ja positiivinen luonne, fiksu ja muutenkin älykäs.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseni... sukulaisnaisille muistan kertoneeni about 15-vuotiaana että tällainen on ajatus. Arvannette että sai kuulla sitä "mieli muuttuu"- mantraa aika pitkään. Eipä muuttunut mieli.
Sisarukset (tyttö ja poika) ilmoittivat, että eivät mene koskaan naimisiin. Nainen kertoi myöhemmin, ettei halua lapsia. Muistan miettineeni, oliko heillä kotona jotain ongelmia... Kumpikin on ollut vuosikymmeniä avoliitossa, eikä kummallakaan ole lapsia. Miehen avovaimolla on kaksi lasta ekasta liitostaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiesin itsestäni jo lapsena että haluan adoptoida. Silloin yksi kaveri intti että kyllä sitten aikuisena haluan varmasti mieluummin biologisia lapsia. No en halunnut. Ihania adoptiotyttäriä minulla on kaksi.
Vierailija kirjoitti:
Lasketaanko sellaisia, jotka ovat kuitenkin myöhemmin hankkineet lapsia?
Miksei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En muista, että olisimme koskaan teininä puhuttu lapsista. Ihan muuta oli mielessä meidän kaveri-, koulu- ja sukulaisporukoilla.
"En muista, että olisimme puhuttu"? Mikä sinun äidinkielesi on?
Luulin tunteneeni. Hän itse kertoi minulle niin, kun olin lapsi, mutta kuulin toiselta sukulaiselta hänen jo kuoltua, että hän oli yrittänyt saada lapsia, mutta ei ollut saanut, koska ikä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen. Paras ystävä yläasteella ja lukiossa joutui paljon vahtimaan pikkusisaruksiaan uusperheessä. Sisarukset olivat 13 vuotta ja 15 vuotta nuorempia. Muistan hyvin, että hän ei halunnut ikinä lapsia, vaikka mitä elämässä tulisi eteen. Hän itse asiassa kyseli kouluterkkarilta, voiko nuori ihminen saada sterilisaation. Siihen aikaan vastaus oli ehdoton ei. Nyt nelikymppisenä hänellä on kaksi pientä (alle kouluikäistä) lasta.
Tunen keliakiaa sairastavan, joka ei saa lapsia,. Hän kyllä sanoo olevansa vela, mutta ei oikeasti taida olla sitä 100%:sti. Kipeä aihe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun tytär sanoi niin jo 11-vuotiaana. Eipä oo vielä lapsia hankkinutkaan, vaikka jo parisuhteessa ollut yli 6 vuotta.
Tunnen, itseni ja monet muut nuoret. Olen 18-vuotias enkä ole koskaan välittänyt lapsista, joten en usko että koskaan välittäisinkään. Uskon että en olisi edes kelpo äiti. Sukulaisten jutut kuulostaa vähän siltä että olen joku lastentekokone. Mutta mikäs minä olen toisten mielipiteitä tuomitsemaan
Enpä ollut kiinnostunut lapsista nuorena, enkä aikuisenakaan. Kuitenkin on yksi siunaantunut. Ihanaa.
Tunnen. Ihan tavallisia. En mitenkään.
Minä.
Ilmoitin asian 12-vuotiaana.
Mieleni uhattiin muuttuvan, mutta eipä muuttunut.
Nyt ikää 32 ja aika sterilisaatioon varattu :)
Minä myös tiedän itseni! Selvää oli aina, jo ihan teinistä asti, etten halua lapsia, se ajatuskin oli kauhistuttava. Miksi olisi pitänyt haluta? Ei voi tietää, olisiko saanutkaan, ei lapsia muuten niin vain ”tehdä”, tuo tuottamiseen liittyvä sanonta saa minut aina ärsyyntymään, miten omahyväistä on asia noin esittää. En luule geenieni olevan niin erinomaisia, että niitä olisi kannattanut jakamaan ruveta. Yksistään jo raskaus ja synnytys ovat naiselle epäoikeudenmukaisia, valtava fyysinen rasitus, eikä se rasitus siihen lopu.
Onneksi asiasta kyseltiin vähän, lienen ollut aina epä-äidillisen oloinen. Lapset ovat kyllä ajoittain hauskaa seuraa, mutta tuskin olisin pystynyt heitä kasvattamaan, se on todella vaativa tehtävä.
Lisäksi syntyvä lapsi voi olla ihan toisenlainen kuin mitä on toivottu, eivätpä tulevat vanhemmat tiedä, millainen sieltä tuleman pitää!
M. . Numminenkin sanoi, että ”olen itse oma lapseni”, hyvä! Se riittää!
Tunsin myöhäisteininä kaksi tällaista poikaa. Toista arvostin henkisesti ja hämmästyin hänen sanoistaan. En olisi uskonut sitä hänestä. Toista pidin raakileena enkä niin kovin hämmästynyt. Hän on varmaan aikuisenakin samanlainen raakile. Tuolloin pidin lapsettomaksi haluavia keskeneräisinä ja jotenkin epäuskottavina ihmisinä. Nykyisin pidän lapsettomuutta fiksuna ratkaisuna.