Kuolemanrangaistus
Oletteko kuolemanrangaistusta vastaan vai puolesta? Perustelkaa.
Kommentit (100)
Puolesta, tulee halvemmaksi veronmaksajille.
Jos tekijä on 100% varmasti syyllinen toisen/toisten surmaamiseen (murhaamiseen) niin silloin olen puolesta, sillä meillä vankeusrangaistukset ovat aivan liian lieviä tämmöisessäkin tapauksessa (max elinkautinen taitaa olla 12vuotta ja mitä useamman surmaa saa siitäkin "alennusta"). Jos syyllisyydestä ei olla varmoja, silloin vankeus riittää, kunhan on tekee nähden riittävän pitkä.
Vastaan. Syyttömän tuomiota ei saa tekemättömäksi eikä korvattua millään.
Vastaan. Perusteena väärien tuomioiden mahdollisuus, mikä nähdään Usassa kuolemaantuomittujen vankien vapauttamisena uusien oikeuskäsittelyjen jälkeen.
Epäpätevät/puolueelliset/lahjotut poliisit, tuomarit, asianajajat, oikeuslaitokset eivät takaa puolueetonta ja oikeudenmukaista tuomiota, ainakaan köyhälle ihmiselle jolla ei ole varaa palkata hyvää puolustusta ja asianajajia.
Vanki maksaa meille veronmaksajille muutaman tonnin/kk!!!! KUN olet todistettavasti tappanut jonkun tahallisesti, totta helkkarissa kuolemantuomio, ei sellaisella ole oikeutta elää enää, niin kuin hänkin määritteli omasta uhristaan.
Vastaan. Voi olla että jotkut ansaitsisivat sen, mutta kuolemanrangaistus on liian houkutteleva vaihtoehto hiljentää vastustajia. Poliittinen vankeusrangaistus - vaikkei sekään ole yleensä oikein - ei ole niin lopullinen. Demokraattisen oikeusvaltion kannalta on oleellista että eri näkemyksiä voidaan kuulla. Vaikka vasta sitten kun hallinto on vähän muuttunut.
Vastaan ehdottomasti. Syitäkin on useita, mutta jos nyt tärkeimmät listataan niin
1) kuolemanrangaistu ei sovi länsimaiseen demokratiakäsitykseen vaan diktatuureihin ja siksikin USAn teloitukset on ihan älyttömiä (vrt Venäjä joka ei käytä tai Kiina joka käyttää surutta)
2) Syyttömien tuomitseminen aieheuttaa valtavan katastrofin ja näitähän etenkin jenkeissä on esille tullut (tosi ei siis Kiinassa kun ei tutkita)
3) Kuoleman rangaistus on verratavissa hammurabin lakiin tai islamilaiseen perinteeseen (esim. voi miettiä myös ISISin näkökulmasta) ja ei siis missään tapauksessa edusta länsimaista oikeuden käyttöä. Huvittavaa on että kiihkeimmät kannattajat vaikuttavat levan persua yms. porukkaa ja haluavat tännekin samanlaista oikeusvaltiota mitä vastustavat kun kysymys on muslimeista
4) Kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta tappaa ketään joten sama koskee myös tappajia.
Brother Christmasille ehdottaisin...
Venäjällähän voi kuolla ihan muuten vainkin jo oman mielipiteenkin takia.
Mutta kannatan, ehdottomasti. Toimisi pelokkeena ja olisi poissa päiväjärjestyksestä. Nämä joukkotappajat keräävät kummasti näitä ihailijoita, mutta jos on poissa, ei ehkä niin paljon ole otsikoissa.
Vastaan. Jos tuomio onkin virheellinen, sitä ei voida perua millään. Eikä ole oikein, että yhteiskunta alentuu esim. murhaajan tuomitsemisessa murhaajan tasolle. Ei tuomarin sana tee murhasta yhtään sen oikeutetumpaa kuin oman käden oikeudestakaan, murha on murha.
Vankilatuomioiden kalleudesta huolimatta kannattaisin kyllä huomattavasti kovempia tuomioita joistain rikoksista.
Jonkun lapsen raiskaajatappajan saa puolestani tappaa oikein hitaasti. Minusta sellaisella ihmisellä ei ole oikeutta elää. Vaikka taitaisi päästä kuolemalla helpommalla.
jep, ihan kuin maapallolla olisi ihmisistä pulaa..... jos oot murhannut, olet oikeutettu itse menettämään elämäsi, sen sijaan että ME veronmaksajat elätetään .
No jaa. Lopullisuutensa vuoksi se on siitä huono rangaistus että vihretuomiota ei voi mitenkään korjata tai hyvittää.
Olisin kuitenkin valmis tuomitsemaan kuolemaan sellaiset, joilla on jo useampia väkivaltarikoksia takana tai jos teko on äärimmäisen julma ja suunniteltu.
Vierailija kirjoitti:
Vastaan. Tekijä pääsee liian helpolla, pitkä vankeusrangaistus epäinhimillisissä oloissa on parempi.
Toiveesi ei tule toteutuman, sillä vankilassahan on ihan ok, oltavat, monilla on siellä paremmat oltavat kuin kotonaan.
Vastaan. Sivistysvaltio ei voi olla murhaaja.
Vastaan ehdottomasti!
Suomen tuomioita pitäisi ehdottomasti tarkistaa ja kiristää henkilöön kohdistuvissa rikoksissa, mutta kuolemantuomiota ei pitäisi olla käytössä missään tapauksessa. Elinkautisen sen sijaan pitäisi tarkoittaa loppuelämää vankilassa. Ja luonnollisestikaan vankilan ei pitäisi olla hotellitasoa, jollaisesta esim. vanhukset saavat vain haaveilla, vaan oloja (ja sitä myöten kustannuksia) olisi varaa karsia.
- Oikeuslaitos on erehtyväinen, eikä kukaan pysty 100% varmuudella tietämään todellisuutta rikosten taustalla. AINA on olemassa riski, että syytön tuomitaan. Kuolemantuomiota ei pysty perumaan eikä korvaamaan.
- Tappaminen on väärin. Kaksi väärää ei tee yhtä oikeaa, eikä yksi murha oikeuta toiseen.
- Kuolemantuomio kuuluu alkeellisiin kulttuureihin ja epätasa-arvoiseen yhteiskuntaan, ei sivistyneeseen hyvinvointivaltioon. Meidän pitäisi kehittää itseämme, yhteiskuntaamme ja kulttuuriamme, eikä suinkaan takautua.
- Jos ihmisiltä voidaan oikeuden päätöksellä viedä ihmisarvo ja oikeus elämään, ei mene kauaakaan, kun tätä aletaan käyttämään myös poliittisiin tarkoituksiin mitä moninaisemmin keinoin. Ihmisarvo on vankkumaton, eikä sitä voi kukaan ottaa pois, missään tilanteessa. Tästä ei pidä joustaa tippaakaan!
vastaan. Väärän tuomion mahdollisuus, eikä tee yhteiskuntaa sen turvallisemmaksi eikä vähemmän rikolliseksi.
USA ei ole Suomea turvallisempi vaikka monissa osavaltioissa onkin kuolemantuomio.
Vastaan. Tekijä pääsee liian helpolla, pitkä vankeusrangaistus epäinhimillisissä oloissa on parempi.