"Pitääkö" kuolevan sängyn viereen aina mennä?

Sukulaisen en, ystävän joo, jos hän niin haluaa

Sanomaan hyvästit. Olemaan vierellä, ettei yksin tarvitse lähteä. Uskon, että itseäni pelottaisi yksin olla tuollaisella hetkellä.

Ei mikään pakko ole, jos ja kun menen lähinnä menen sen kuolevan takia en itseni. Mitään tarvetta minun ei ole nähdä kuollutta.

Riippuu kuinka läheinen henkilö on kyseessä.

Menisin läheisen luo, jos hän jaksaa vierailijoita. 

En ollut, koska oli sellaisella osastolla jolla sai vierailla tunnin ja huoneessa oli muita potilaita. Lisäksi kuoleva oli tajuton. Harmittaa jälkeenpäin miksen ollut tiukempi.

Itse en kyennyt menemään sairaalaan katsomaan isääni, koska lääkärin mukaan kouristeli yms. En halunnut jättää sitä näkyä muistoksi itselleni, vaan sen jossa isä oli iloisena läsnä. Sairaalassa oli lähes vihannes ja kuoli suht nopeasti. Yllätyksenä tuli. Veljeni taas kävi katsomassa, kun hänelle se oli parempi niin.

Äitiäni kävin katsomassa joka päivä viimeisen viikon, oli sen verran eri tilanne.

Miksei?

Perheenjäsenen ja läheisen sukulaisen luo menen. Tukemaan kuolevaa, ja muita surevia. Jakamaan sen palan elämää, joka vielä on. Kamalaa olisi jättää toinen yksin kohtaamaan tuntematon ja kestämään luopumosen tuska ja fyysinen tuska

Ystävän kohdalla riippuu aika lailla siitä, missä asemassa olen häneen nähden. Perheellä on etusija, etuoikeus ja myös ensimmäinen velvollisuus. Minun oikeuteni ja velvollisuuteni ystävän tulevat vasta peheen jälkeen. Mutta jos kuoleva esim sanoisi, että haluaa minut nähdä, tietenkin menisin. Tai jos hänen perheensä sanoisi niin. Tai jos perhettä ei olisi.

Minä en haluaisi, että joku tulee "pakosta". Enemmin lähden yksin. Mutta jos joku on selvästi ilmaissut, että haluaa sinut luokseen, niin sitten se on eri juttu.

Ei ole koskaan tullut tuollaista tilannetta eteen. Meillä on pieni suku ja useimmat ovat kuolleet äkillisesti tai minun ollessani vielä lapsi. Äitini on muistisairas ja pian siinä vaiheessa, ettei enää tunne minua, joten en tiedä olisiko mielekästä mennä hänenkään luokseen.

Joku tulee kohta syyllistämään, ajatelkaa jos itse makaisitte kuolinvuoteella.

Ei pidä, mutta onhan se kilttiä jos toinen niin tahtoo. Ainoa kuoleva jonka vieressä olen istunut on äitini, muut läheiset ovat joko menneet niin nopeasti ettei ole edes ollut mitään mahdollisuutta käydä tai pitkä välimatka on rajoittanut mahdollisuuksia.

Kuoleva ei useinkaan halua ketään aivan lähelleen. Iho herkistyy ja kuoleva tuntuu vajoavan jonnekin ulottumattomiin jo. Monet haluavat olla yksin kuoleman hetkellä.

Toivon että ä..itini anteeksi minut synnyttänyt ihminen kokee k..hean ja yksinäisen ku..oleman.

Sinänsä ..voisin ..mennä p..itkittä..mään kärsimyksiä ja tökkim..ään jollain terävällä

Vierailija kirjoitti:

Perheenjäsenen ja läheisen sukulaisen luo menen. Tukemaan kuolevaa, ja muita surevia. Jakamaan sen palan elämää, joka vielä on. Kamalaa olisi jättää toinen yksin kohtaamaan tuntematon ja kestämään luopumosen tuska ja fyysinen tuska

Ystävän kohdalla riippuu aika lailla siitä, missä asemassa olen häneen nähden. Perheellä on etusija, etuoikeus ja myös ensimmäinen velvollisuus. Minun oikeuteni ja velvollisuuteni ystävän tulevat vasta peheen jälkeen. Mutta jos kuoleva esim sanoisi, että haluaa minut nähdä, tietenkin menisin. Tai jos hänen perheensä sanoisi niin. Tai jos perhettä ei olisi.

Jatkan vielä. Se, että olen ollut läheisiäni lähellä myös kuolemaa odotellessa, ei ole mitenkään vienyt pois niitä kauniita muista heistä siltä ajalta kun he olivat vielä terveitä. Kykenen kyllä muistamaan useita asioita samasta ihmisestä.

Olen nähnyt kaikki omat sukulaiseni myös kuolleina. Isäni jopa löysin. Kuolleen näkeminen kuoleman jälkeen on ollut minulle aina hyvä kokemus. Surullinen, mutta ehdottomasti hyvä. Se on tavallaan tuonut päätepisteen prosessiin, jossa on pelätty ja huolehdittu, surtu etukäteen ja kaikki tulevan elämän ratkaisut ovat tavallaan olleet narikassa odottamassa sitä aikaa kun niihin joskus ehtisi uhrata jonkun ajatuksen - mutta silti pmakin tulevaisuus pelottaa. Tässä pisteessä, sitä kuollutta katsellessa, kaikki on rauhallista, ja yksiselitteisen selvää. Kuollut on kuollut. Se, mitä pelkäsi on tässä, ja enää ei pelota että sitä tulee lisää. Pelko ja huolehtiminen on ohi. Sen pisteen jäkeen voi siirtyä suremaan toisella tavalla, muistella mennyttä hyvää ja ryhtyä rakentamaan uutta tulevaisuutta.

Jätin hyvästit rakkaalle ystävälle. Olin saattokodissa yötä hänen vierellään. En usko jumalaan, mutta silloin rukoilin ja kerroin kuinka ihana ystävä on ollut...