Lue keskustelun säännöt.
Miten te muut keski-ikäiset kestätte epätyydyttävässä/ koulutusta vastaamattomassa työssä ( jos teillä on sellainen)?
12.02.2018 |
Eri asia nuorella, jos on vielä ns. mahdollisuus muuhun tai kyse on jostain tilapäistyöstä. Itse olen niin kypsä omaan työhöni, että tuntuu todella mahdottomalta jatkaa tätä ja vielä on 20 vuotta työaikaa jäljellä. Koulutusta on reilusti, mutta en ole silti saanut mitään mielekästä työtä eli koulutuskaan ei aina kannata, ikävä kyllä, varsinkin jos on valinnut huonosti:( Nuorempana oli lapset, parisuhdeongelmat ja erilaisia perhetilanteita, jolloin en jaksanut ajatellakaan työpaikan vaihtoa tai uran rakentamista. Lastenteko 30-40 ikävuoden välillä tietenkin viimeistään aiheutti sen, että juna meni jo. Tuntuu vaan todella ikävältä tämä tilanne, kun tajuaa, että mahdollisuudet on menneet ja nyt pitää vaan kestää ja tehdä mekaanista työtä, joka ei anna mitään. Nyt kun ikäkin alkaa nelosella, niin sekin rajottaa jo työnsaantia. Itsetunto-ongelmat ei auta asiaa. Tottakai elämässä on muutakin ja työstä kuitenkin saa rahaa. Itse koetan tätä mantraa toistaa, mutta olen kuitenkin tyytymätön tähän tilanteeseen ja melkein joka päivä itken tätä tilannetta, kun en tiedä mitä tekisin. En olis ikinä kuvitellut nuorempana, että olen tässä tilanteessa. Olis minusta ollut muuhunkin:(
Kommentit (6)
Ed jatkaa...
Ja mikä ihmeen pakko on luoda tietynlainen ura. Jokaisella on omansa.
Kamalinta mitä voisin kuvitella, olisi kamppailla jossain yhdentekevässä organisaatiossa portaalta toiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama tilanne, olen sairaslomalla pienen tapaturman ( murtuma) takia, mutta mietin koko ajan mitä tekisin jatkon suhteen.
Olen samankaltaisessa tilanteessa, tosi en itke tilannettani päivittäin vaan saan voimaa ajatuksesta että tekemällä tätä koulutustani vastaamatonta työtä elätän itseni, maksan oman osuuteni asumismenoisa, ruokakuluista ja ihan kaikesta. Tämä taloudellinen itsenäisyyteni on todella tärkeä asia minulle. En voisi kuvitellakaan vain eläväni parempituloisen mieheni siivellä ja odottavani sitä oikeaa koulutusta vastaavaa työpaikkaa kuin kuuta taivaalta sillä sitä ei välttämättä koskaan tule. Lisäksi vaikka teen työtä, johon koulutukseni ei liity mitenkään, niin iloitsen siitä, että nykyinen työnantajani sitoutuu minuun aika lailla panostamalla koulutuksiin työn ohella ja siitä että minulla on mukava työyhteisö. Samalla kun teen tätä työtä katselen muita työpaikkoja ja muita mahdollisuuksia, on huomattavan paljon helpompi löytää uusia juttuja kun voi mainita olevansa työsuhteessa. Oikeasti on hienoa sanoa menevänsä töihin, kun on kokemusta myös työttömyydestä. Se että työ ei vastaa koulutustani on kuitenkin pienempi paha kuin se että olisi täysin työtä vailla. Nyt saan palkkaa, saan kuulua työyhteisöön, saan kokea että työ ja vapaa-aika on erikseen, kun työttömyysjakso oli pelkkää samaa loputonta vapaa-aikaa, silloin ei vapaa-aikaakaan oikein osannut arvostaa. Ja kyllähän sekin nostaa omaa mielialaa kun saa hyvää palautetta työstä, vaikkei se sisällöllisesti niin ihmeellistä olisikaan. Teen tätä työtä nyt ja niin kauan kunnes ehkä löydän jotain muuta, minua ei sido sisäinen vaatimus olla vuosikymmeniä samassa työpaikassa, koen olevani henkisesti aika riippumaton.
En kestänytkään, vaan lähdin opiskelemaan ammattikorkeakouluun. Valmistun vuoden päästä 43-vuotiaana enkä tasan suostu uskomaan etten pääsisi töihin.
Huonosti jaksan. Olen opiskelemassa uutta alaa, mutta olen jo keikkatöiden kautta huomannut, että se tuskin tarjoaa helpotusta tilanteeseen. Uudella alalla paikkakin on huonompi kuin entisissä töissäni, joskin työpaikkoja enemmän avoinna. Ne kylläkin usein pätkiä. Pätkätyö tarkoittaa ettei ole koskaan oikeaa lomaa ja taloudellinen tilanne on epävarma. Todella turhauttavaa. :/
Katsoin juuri työeläkeotteen ja aika hirveästi työtä pitäis vielä jaksaa tehdä ennen eläkeikää...
Ikäni alkaa myös nelosella, reilustikin. Mitä sitten? Ei se ole kuin numero.
Kestän tylsää työtä koska se on ensimmäinen, oikea vakityö. Lisäksi se on astinlauta tulevaan työhön.
Yksi ja toinen vaihtaa alaa aikuisena. Vasta nyt olen kypsä siihen, mistä haaveilen. Pian on oikeasti aikaa. Takana on samat lapsi-perhe-fyysinen duuni-kuviot.