Miten joku voi ensin tehdä abortin ja muutaman kuukauden

Asia erikseen sitten jos ehkäisy pettää, mutta siltikään en ymmärrä että jos tehdään abortti niin ollaan kuukauden parin päästä sitten jotenkin valmiimpia ottamaan " uusi vauva" vastaan

Ensimmäisessä raskaudessa sikiöllä on todettu olevan jotain vikaa ja vanhemmat päätyvät aborttiin. Jo ennen abortin suorittamaista kyselevät lääkäriltä kuinka pian voivat alkaa yrittämään uutta raskautta...

Asuivat kaukana toisistaan, toisella hankala opiskelutilanne ym. ja päätyivät sitten siihen, että abortti oli siinä tilanteessa järkevin ratkaisu. Nainen otti tämän tapahtuneen kuitenkin kovin raskaasti, mieskin alkoi katua ja parin kuukauden kuluttua alkoivat tietoisesti yrittää vauvaa. Raskaus alkoi heti ekassa kierrossa (niin kuin tuo ensimmäinenkin). Nyt heillä jo useita lapsia.

Onhan ihan luonnollista että vanhemmat jotka joutuvat lapsen vammaisuuden takia päätymään keskeytykseen toivovat uuden raskauden alkavan mahdollisimman pian.



Yksi tuttu alkoi heti ehkäisyn lopettettuaan odottamaan lasta ja sikiöllä todettiin downin syndrooma. Tekivät sitten abortin ja alkoivat yrittämään uutta lasta heti perää. Nyt on jo reilu vuosi yritystä takana ja odottavat pääsyä tutkimuksiin. Äiti pelkää että abortti jotenkin vaurioitti kohtua niin ettei tämän takia saa enää lapsia koskaan, sanoo olevansa varmaan loppuikänsä katkera tälle down-sikiölle jos näin on todella käynyt. Tuo raskaus vei heiltä mahdollisuuden hartaasti toivottuun lapseen :(

Minä en ja varmasti päätyisin abrttiin jos sikiöllä jokin vamma todettaisiin. Vaikka lasta yli kaiken haluankin, en sentään millä hinnalla hyvänsä. Ja jos en abortin jälkeen lasta enää saisi niin onhan minulla mahdollisuus adoptioon.

Kannattaisko mieluummin olla katkera itselleen siitä ettei huolinut sitä vauvaa mikä annettiin vaan halusi jotain muuta?



Ei kai nyt viaton pieni vauva voi olla syyllinen yhtään mihinkään? Vanhemmathan ovat syyllisiä vauvan kuolemaan ja vielä kehtaavat olla katkeria!!!

Aivan käsittämätöntä! Olisi ennemminkin katkera itselleen, että päätyi aborttiin, tai huonolle tuurille. Mutta että täysin viattomalle sikiölle.

oikein surettaa lastesi puolesta. millaisen kasvatukset osaat heille antaa kun itsekin olet henkisesti ehkä 10-vuotiaan tasolla...

Vierailija:

Kannattaisko mieluummin olla katkera itselleen siitä ettei huolinut sitä vauvaa mikä annettiin vaan halusi jotain muuta?

Ei kai nyt viaton pieni vauva voi olla syyllinen yhtään mihinkään? Vanhemmathan ovat syyllisiä vauvan kuolemaan ja vielä kehtaavat olla katkeria!!!

Tälle pariskunnalle abortti oli ainoa oikea ratkaisu tuossa tilanteessa. He ovat läheltä nähneet mitä arki kehitysvammaisen lapsen ja nuoren kanssa on, nainen itsekin tästä kärsinyt. He ovat realistisesti todenneet ettei heistä olisi ikinä siihen, vaikka vielä jotenkin saisivat vammaisen lapsen hoidettua ja oman elämänsä heitettyä sivuun, eivät he halua sisarusten joutuvan kärsimään yhden vammasta joten heillä lapsen pitäminen olisi tarkoittanut lapsiluvun jäävän siihen. Näin ollen heiltä menisi myös mahdollisuus lapsenlapsiin tulevaisuudessa.

Ihan arjesta vielä, että mies on työnsä puolesta usein matkoilla, voi olla useitakin viikkoja putkeen poissa. Selkävaivoista kärsivä nainen sitten olisi yksin joutunut kanniskelemaan lasta joka ehkä oppisi kävelemään vasta useamman vuoden iässä. Yhtään sukulaista ei asu lähellä, sekin joka lähimpänä asuu on kiinni omassa vammaisessa nuoressaan niin ettei apua olisi tarjolla. Lisäksi mainittkoon inhimilliset tekijät lasta itseään kohtaan, downit eivät suinkaan ole alati iloisia aurinkolapsia vaan oikeasti kehitysvammaisia, kentien hyvinkin monisairaita ihmisiä joiden elämä saattaa olla pelkkää kärsimystä.

Ymmärrän täysin etteivät edes ajatelleet lapsen pitämistä. Ymmärrän myös katkeruuden, ei tämä nainen sitä varsinaisesti tuohon down-sikiöön kohdista vaan koko tilanteeseen. Hän on itse lapsuutensa ja nuoruutensa elänyt vammaisen sisaruksen varjossa ja nyt kun itse toivoi lasta hänelle oltaisiin annettu tällainen lapsi. Jos tämä raskaus nyt teki sen ettei hän ikinä saa lapsia,, niin eikö hänellä ole oikeus olla katkera siitä?

17

Kypsymättömyyttä, elämänviisauden puutetta (olin kyllä lukion käynyt, ei ihan riitä), vakavasti traumaattinen lapsuus johon ei kukaan kannustanut hakemaan apua, en sitten osannut itsekään, tai siis kerran menin psykiatrille ja yritin vakuuttaa että kaikki on hyvin (hän sanoi, että hyvä, ei tarvitse käydä täällä enää)

Ottaisin sellaisen vauvan vastaan kuin mikä olisi tulossa. Itselläni on kehitysvammainen pikkusisko, joten tiedän kyllä mitä se elämä on. No meillä on kolme lasta eikä olla mahdollisia vammoja haluttu selvittää etukäteen. Ehkä tähän asiaan vaikuttaa minun ja mieheni usko Jumalaan.

tiedät ehkä mitä elämä siskosi kanssa on, mutta siskosi on vain yksi tapaus monista. Jos hänen kanssaan on käynyt hyvä tuuri, ei se tarkoita että kaikki vammaiset lapset olisivat yhtä onnekkaita. Tunnen monia kehitysvammaisten vanhempia ja sisaruksia ja jokainen heistä olisi toivonut vammaisen lapsensa/sisaruksensa olevan terve. Aika moni on myöntänyt että jos olisi etukäteen tiennyt mitä elämä eteen tuo olisi päätynyt aborttiin ja jokainen heistä joka on uudelleen tullut raskaaksi on käynyt läpi kaikki mahdolliset seulat välttääkseen saman kohtalon uudelleen.



Eli avaa nyt ihmeessä silmäsi noista vaaleanpunaisista unelmista ja myönnä realistinen todellisuus! Ai niin, teiltä uskovaisiltahan se ei onnistukaan...



19

joku toinen, terve lapsi! En ole myöskään koskaan tavannut kehitysvammaista, joka kertoo toivovansa että hänet olisi abortoitu.



Aika tunteettomilta kuulostavat lähipiirisi useat perheet, jos jokainen on vammaisten vastainen... Todella vaikea uskoa kirjoitustasi todeksi. Itse asiassa en edes usko, vaan luulen sinun yrittävän tuolla puhdistaa omaa omatuntoasi.

Toivottavasti pääset traumoistasi yli ja opit antamaan ihmisarvon ihan jokaiselle ihmiselle, oli hänellä sinun mielestäsi oikeus elää tai ei.



P. S. Monet eri kehitysvamman omaavat ovat perustaneet ihan normaalisti perheen, joten pelko lapsenlapsien puutteestakin on aiheeton. Lisäksi tuntuu oudolta logiikalta, että saadakseen lapsenlapsia on pakko tappaa oma lapsi...

Vierailija:

Miettikää hyvät ihmiset etukäteen tekemisiänne, herranjestas sentään!

Ja miten sellainen elää?

ei tarvitsekaan tajuta toisten ratkaisuja. Voisin minäkin ihmetellä, miten jollain on aikaa miettiä toisten tekemisiä, mutta en viitsi/jaksa/välitä.

ja tuollainen ei :(

Vierailija:

Maaliskuussa olin taas raskaana. Synnytin lapsen ja hänet oli tarkoitettu meidän perheenjäseneksi, ei sitä abortoitua.

Vierailija:

ei tarvitsekaan tajuta toisten ratkaisuja. Voisin minäkin ihmetellä, miten jollain on aikaa miettiä toisten tekemisiä, mutta en viitsi/jaksa/välitä.

Minustakin viestisi kuulostaa kovin absurdilta, selittelyltä jälkeenpäin. Toki syyllisyydentunne on varmaan niin vahva että sitä hälventääkseen pitääkin selitellä.



Itselläni on vaikeasti kehitysvammainen sisarus ja voisin ihan hyvin myöskin sanoa kasvaneeni hänen " varjossaan" . Itse asiassa voisin väittää hänen pilanneen nuoruuteni koska meillä on paljon ikäeroa eivätkä vanhempani pystyneet häntä omien ongelmiensa vuoksi kasvattamaan joten käytännössä olin sisarukseni " omahoitaja" " parhaan nuoruuteni" . Lisäksi minulla on itselläni erityislapsi, lähinnä tuollaisen lievästi kehitysvammaisen tasoinen ja olen työskennellyt muutamia vuosia kehitysvammaisten parissa joten tunnen hyvin mm. Down-lapset ja aikuiset - sekä lapsiperheen arjen, terapiat ja ongelmat ym.



Ensinnäkin lasta " hankkiessaan" täytyy ensimmäisenä hyväksyä se asia, että lapsella ei ole takuuta eikä virheetöntä " tavaraa" voi valita tavaratalon hyllyltä. Downin syndrooma pystytään aika suurella todennäköisyydellä diagnosoimaan raskauden aikana. Kaikkia Downejakaan ei näin löydetä ja hyvin monet muut vammat jäävät löytymättä. AINA, korostan siis AINA, pitää varautua siihen että syntyvä lapsi voi olla myös vammainen. Jos jo lähtökohta on se, että vammaista lasta ei missään tapauksessa haluta tai voida ottaa vastaan niin mielestäni pitää silloin vakavasti harkita koko vanhemmuutta.



Toisekseen elämänkohtaloita on monenlaisia. Kellään tuskin on unelmaelämää ja jokaisella on omat vaikeat asiansa. Joillakin toki on vaikeampaa kuin toisilla - siitäkin minulla on omakohtaista kokemusta. Oman lapsen abortoiminen on varmasti vaikea päätös, itse siihen tuskin pystyisin mutta toki en voi varmaksi tietää koska onnekseni minun lapsillani ei ole raskauden aikana todettu poikkeavuuksia. Ymmärrän kyllä että hyvin vaikeissa vammoissa vanhemmat voivat joutua näinkin raskaan päätöksen tekemään - Downin syndroomaa en tosin pidä niin vaikeana vammana että ymmärtäisin miksi heidät pitää abortoida. Hehän ovat maailman ihanimpia ja valloittavimpia aurinkoisia ihmisiä (toki omat vaikeutensa heilläkin, mutta yhtään Downia joka kokisi elämänsä olevan pelkkää kärsimystä en ole koskaan tavannut)!



Tottakai ihmisellä on oikeus olla surullinen oman elämänsä vaikeuksista, katkeruus ei tee hyvää, mutta toki sitäkin joskus tuntee. Jos kuitenkin kertoo olevansa katkera omalle syntymättömälle lapselleen jonka itse abortoi niin se on minusta kyllä jo makaaberia. Voi toki syyttää olosuhteita ja manata sitä että itselle sattuikin käymään näin, ehkä harmitella sitä ettei sittenkin ottanut sitä lasta joka olisi annettu?



Ehkäpä ystäväsi kaipaisi nyt palautusta realiteetteihin? Hän nyt on kuitenkin ilmeisesti itse terve nuori ihminen? Hänellä on mies, koti ja työ? Elämän puitteet siis kaikin puolin kunnossa. Ei lapsettomuus ole maailmanloppu, eikä häntä kai nyt ole vielä edes tuomittu lapsettomuuteen? Maailmasta löytyy miljoonia ihmisiä joilla on asiat paljon huonommin kuin ystävälläsi.

että vammainen ihminen olisi terve kuin toivoa että hän olisi kuollut!



Siitähän tässä käytännössä on kyse! Tottakai jokainen toivoo itselleen, läheisilleen ja etenkin omille lapsilleen terveyttä. Jos sitä ei ole mahdollista saada, niin harva kuitenkaan toivoo että olisi sitten mieluummin kuollut kuin sairas tai vammainen. Vielä harvempi on valmis tappamaan.



Seulojen ja kokeiden käymiseenkin on monia syitä. Eivät kaikki seuloissa käyvät suinkaan päätyisi aborttiin vaan he haluavat mahdollisuuden valmistautua tulevaan. Kun tilanne tiedetään etukäteen voidaan valmistella vammaiselle lapselle sopivin synnytystapa ja paikka jossa mahdollisimman hyvä hoito on mahdollista. Joitain vammoja voidaan jopa hoitaa jo kohdussa.



Itseäni ihmetyttää monesti se, että miksi lapsen tappaminen on luvallista silloin kun se tapahtuu " piilossa" vatsan sisällä niin että kukaan ei näe? Paljon helpommalla päästäisiin ja saataisiin varmempi diagnostiikkakin kun tapettaisiin ne vammaiset vasta sitten synnytyksen jälkeen. Osuvuus olisi kutakuinkin 100% ja yhtään normaalia raskautta ei vahingossa vaarannettaisi kuten nyt tehdään. Minusta nykysysteemi on kaksinaismoralistinen. Onhan se nyt ikävä nähdä omin silmin mitä tekee, siitä voi nähdä vaikka painajaisia, parempi vain tökkiä peiton alla...