Te, joilla on luottamus mennyt muihin ihmisiin

On mennyt, mutta se tapahtuu syystä. Aina kannattaa olla varuillaan. Itse en luota. Se ei kuitenkaan estä sosiaalista elämää.

Luottamuksen tunnetta on aika hankala saada takaisin, kun sen menettää. En luota oikein kehenkään.

En luota lainkaan, mutta minulla on keveitä ja pinnallisia ihmissuhteita. Pärjäilen niillä hyvin koska itse tiedostan ongelmieni syvyyden.

Kun on jatkuvasti kohdeltu huonosti niin ikään kuin vaistomaisesti alkaa välttelemään muita ihmisiä. Yleisilme on surullinen ja apatisoitunut.

Vierailija kirjoitti:

On mennyt, mutta se tapahtuu syystä. Aina kannattaa olla varuillaan. Itse en luota. Se ei kuitenkaan estä sosiaalista elämää.

Itsellänikin varmaan sosiaalisen elämän estää joku muukin kuin luottamuksen puute. Noin pohjimmiltaan. En tiedä, mikä. Pystyn jonkin aikaa olemaan pinnallinen kaveri tai työkaveri esim., mutta kun pitäisi ruveta enemmän tekemisiin, panikoin ja katkon välit katoamalla, jos se on mahdollista. En ilmeisesti voi enää edes vaan käydä vapaa-ajalla kahvilla jonkun kanssa. Kuitenkin ihmiset haluavat. Tykkään keskustella ja ylipäänsä puhua syvällisiä. Monet haluaisi olla enemmän tekemisissä, mutten pysty. Se tuntuu mustakin pahalta, mutten vaan pysty. Mulle voi puhua henkilökohtaisia asioita ja osaan puhua ihmisille, mutta en voi olla enemmän tekemisissä.

Outoja rajoitteita. Ihmiset on erikoisia.

ap

Vierailija kirjoitti:

En luota lainkaan, mutta minulla on keveitä ja pinnallisia ihmissuhteita. Pärjäilen niillä hyvin koska itse tiedostan ongelmieni syvyyden.

Surullisimpia on ne, jotka ei ongelmaansa tiedosta. Ainakin mun mielestä. Koetko, että sulla voisi joskus olla mahdollisuus johonkin syvempään? Pidätkö itseäsi kehityskelpoisena yksilönä? Tämä kysymys on vähän kaikille. Itse olen menettänyt suurimman osan toivostani.

ap

Vierailija kirjoitti:

Kun on jatkuvasti kohdeltu huonosti niin ikään kuin vaistomaisesti alkaa välttelemään muita ihmisiä. Yleisilme on surullinen ja apatisoitunut.

Tämä on totta. Sitä välttelee muita.

Mun yleisilme on toisaalta iloinen. Mulla on resting happy face. Asiat oli lapsena tosi huonosti, mutta jotenkin kehitin oudon huumorintajun ja oman maailmani. Vietin vapaa-aikani pääosin metsässä ja puhuin puille. Ne oli mun ystäviä. Olen aina ajatellut olevani pessimisti ja mulle on sanottu niin, mutta ainakin osaan nauraa. Yksinkin. Luotan sentään itseeni. Mua pidetään yleensä iloisena ja positiivisena, sosiaalisenakin. Oikeasti en kestä ketään pidempään. Tulee joku paniikki.

ap

Mutta ap, älä ajattele, että luottamuksen pitää kaikissa ihmissuhhteissa olla täydellistä - tai edes olemassa. Toisin sanoen, ihmissuhteita on myös sellaisia, joissa luottamus on aika rajallista. Ei ihmisiin tarvitse luottaa voidakseen viettää aikaa heidän kanssaan tai edes tehdäkseen yhteistyötä heidän kanssaan.

Minä luotan hyvin harvoihin ihmisiin. Näitä on oma perheeni:puolisoni, lapseni ja äitini. Heidänkin kohdallaan tiedän, että heillä on virheensä jotka vaikuttavst heidän kykyihinsä ja arvioihinsa ja toimintaansa vaikka he parhaansa yrittävät. Vaikka siis luotan, että he yrittävät parhaansa, en siis koskaan saattaisi itseäni täysin riippuvaiseksi heidän toimistaan.

Sitten on ihmisiä, joita ppidän vähemmän luotettavina, joiden oletan tavoittelevan omaa etuaan ja joilta oletan saavani tukea silloin kun etumme ovat yhteneväiset. Nöitä on esimerkiksi töissä ja kaveripiirissä. He ovat ihan ok ihmisiä, mutta tottakai heidän ensisijainen tehtävänsä on pitää huolta itsestään ja omista rakkaistaan ei minusta.

Kolmanneksi on ihmisiä, joiden oletan pyrkivän vahingoittamaan - tai parissa tapauksessa joita pidän niin pässeinä, että heidän hyvätkin tarkoituksensa tutotavat harmia. Heidän kanssaan olemista ja toimimista pyrin välttämään.

Vierailija kirjoitti:

Mutta ap, älä ajattele, että luottamuksen pitää kaikissa ihmissuhhteissa olla täydellistä - tai edes olemassa. Toisin sanoen, ihmissuhteita on myös sellaisia, joissa luottamus on aika rajallista. Ei ihmisiin tarvitse luottaa voidakseen viettää aikaa heidän kanssaan tai edes tehdäkseen yhteistyötä heidän kanssaan.

Minä luotan hyvin harvoihin ihmisiin. Näitä on oma perheeni:puolisoni, lapseni ja äitini. Heidänkin kohdallaan tiedän, että heillä on virheensä jotka vaikuttavst heidän kykyihinsä ja arvioihinsa ja toimintaansa vaikka he parhaansa yrittävät. Vaikka siis luotan, että he yrittävät parhaansa, en siis koskaan saattaisi itseäni täysin riippuvaiseksi heidän toimistaan.

Sitten on ihmisiä, joita ppidän vähemmän luotettavina, joiden oletan tavoittelevan omaa etuaan ja joilta oletan saavani tukea silloin kun etumme ovat yhteneväiset. Nöitä on esimerkiksi töissä ja kaveripiirissä. He ovat ihan ok ihmisiä, mutta tottakai heidän ensisijainen tehtävänsä on pitää huolta itsestään ja omista rakkaistaan ei minusta.

Kolmanneksi on ihmisiä, joiden oletan pyrkivän vahingoittamaan - tai parissa tapauksessa joita pidän niin pässeinä, että heidän hyvätkin tarkoituksensa tutotavat harmia. Heidän kanssaan olemista ja toimimista pyrin välttämään.

Mulla on luottamuksen sijaan olemassa tieto ja pelko. Ehkäpä. Tiedän, että joku tahtoo hyvää ja pitää musta, mutta pelkään, että se lopulta päätyy manipuloimaan mua ja käyttämään hyväkseen. Joskus nämä on erillään. Tunnetasolla vaan panikoin niin paljon, että olen mieluummin yksin. Näen ihmisistä painajaisia usein. Ne tuntuvat todellisilta. Ihmiset, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, tulee kotiini ja kaivavat esiin kaiken nolon.

Tämä on sinänsä kamalaa, koska tiedän, että tavallaan vedän puoleeni ihan hyviä ihmisiä, joita en halua satuttaa. Sitten kuitenkin satutan jokaista, kun vetäydyn.

Lisäksi olen ollut aina niin yksin, etten tiedä, mitä ihmisten kanssa tehdään sen jälkeen, kun aiheet syvällisiin keskusteluihin pääasiassa loppuvat. Olen aina tehnyt kaiken yksin.

Ehkä se pelko ja paniikki on tosiaan isompi ongelma kuin luottamuksen puute. Joskus olen koittanut puhua siitä ihmisille, mutta sittenkin kynnys oli liian korkea. En ole edes mitenkään ujo, mikä on ehkä outoa, kun olen näinkin epäsosiaalinen. Se hämää ihmisiä.

ap

Ihminen menee vaan joskus outoon takalukkoon. Mulle kävi niin jotain 25 vuotta sitten.

Sori..musta tuntuu, että spämmään omaan ketjuuni. Mulla on joku filosofinen hetki.

ap

Moikka!

Mulla taas tällänen "friends can break your heart too" homma ollu, eli yks tyyppi esitti mun kaveria 4 vuotta, että sais kaiken paskan musta irti, en aina saanut mitään merkkivaatteita ja mun "kaveri" jota oli sillon vähän koska mua kiusattiin erikoisen nimen takia, antoi minun avautua pahasta olosta, perheestä 4 VUODEN AJAN kerroin kaiken sille 6 luokalla alkoi mun luokkalaiset vittuilemaan ettei oltu mitään varakkaita, olin sokea enkä älynny mitä tapahtu, hengasin tän tyypin kanssa aina, se ei lopulta antanut mun olla muiden kavereiden kanssa, ja lopulta menetin muut, vain tämä paskahousu jäi jäljelle, no tietenkin luotin häneen täysin, koska olin sinisilmänen, kasilla hän lähti mun kiusaamiseen mukaan ja en sit pystyny menemää kouluun 8 ollenkaan, olin kotona puol vuotta, kävin vaan noin 1 kerran viikossa viemässä roskat tai mukana äidin tykö kaupassa, ja juoksin karkuun aina jos joku vanha kaveri tuli vastaan, sitten onneks menin tutustumaan uuteen kouluun ja sain sieltä uuden kaveriporukan ja nyt vietetään aikaa, kuin normaalit nuoret, tosin itsekkin on vaikea luottaa edes äitiini välillä.

Sanon vaan yhden jutun,

ennen kun alatte kiusaamaan, kannattaa miettiä, että se voi johtaa toisen ihmisen itsemurhaan, eli olet siis tehnyt rikoksen, henkistä väkivaltaa, kuolemantuottamus, niinkin sanonta käy "words cut deeper than a knife" kiusaaminen varsinkin ylä-ateella nuoriin, jotka ovat ihan eksyksissä vielä, tuumii mikä se minä on, mitä haluan elämälläni tehdä, ja sua aletaan mollaamaan, arvostelemaan, se päätös saattaa olla poistua täältä, ystävääni Iinaa (nimi vaihdettu) kiusattiin koko elämän ajan tarhasta asti, ja Iina päätti päättää elämänsä juuri silloin kunnitsekkin kärsin masennuksesta, silloin tajusin alkaa taistelemaan kiusaajia vastaan, tämä oli ennen kun sain ketään uusia kavereita, eli kaverini anto mulle voimia taivaasta ! (En oo mikää uskovainen mut..)

Sry oli todella pahasti off topic ja ÄLKÄÄ KIUSATKO PEACE OUT!

eikä muuten paskaakaan kiinnosta jos joku mun vanha luokkalainen tai koululainen tunnistaa mut tästä koska en enää välitä!

Mitä silloin 25 v sitten tapahtui? Mikä sai sinut takalukkoon, oletko tietoinen siitä? Oletko puhunut asiasta esim. terapeutille? Jos et niin voisitko puhua?

En enää ikinä luota mihinkään tässä turhassa elämässä, joka jää hyvin lyhyeksi.

Kylllä mun luottamuspula varmaan johtuu pitkälle siitä ettten ole sinut itseni kansssa.

Ap, olet fiksu. Iso osa ihmisistä on oikeasti vaarallisia. 

Vaikka meidät leimataan psykiatrian alalla epäluuloisen persoonallisuushäiriön "kantajiksi", niin jostain kumman syystä ollaan aina oikeassa ihmisten suhteen.

En luota missään tapauksessa kehenkään. Se on ehkä varmin puoli ihmisyyttäni.

Kyllähän maailmaan mahtuu monenlaista vedättäjää. Ikävä tosiasia. Ei todellakaan kannata varauksetta luottaa ihmisiin. Terve itsesuojeluvaisto on hyvä asia.

Mahdollisuuksiin on mahdotonta tarttua, kun pelkää selkään puukotusta.. Elämä on hyvin rajoitettua, kun ei voi luottaa mihinkään, edes itseensä. Ihmiset on vaan niin perseestä!!

En tietenkään luota keneenkään. Se tarkoittaa vain sitä, että olen realisti ja tarkkanäköinen ihmisten suhteen. Siitä ei pidä tehdä ongelmaa, sitä paitsi se on geeneissä. Sukuni on erittäin tarkkanäköistä. Erotamme huijarit jo kaukaa.

Tämä on paras elämänohje lapselle: älä ikinä luota keneenkään. Ihmiset pitää testata.

Tämä evästys tulee kuitenkin tehdä niin, että lapsi ei menetä elämänuskoaan.