Lue keskustelun säännöt.
Te, joilla on luottamus mennyt muihin ihmisiin
18.01.2018 |
Oletteko juuri ihmisten kanssa tekemisissä? Voiko luottamusta oppia?
Itselläni on rankka tausta. Olen ollut koko ikäni epäsosiaalinen. Mulla ei ole kavereita. Pikkulapsesta asti olen vältellyt muita. Pystyin muutamaan parisuhteeseen viitisen vuotta sitten joissain hormonimyrskyissä, mutta mua petettiin ja manipuloitiin, kuten arvelinkin. Olen yrittänyt käydä treffeillä, mutten vaan pysty mihinkään. En pysty edes kaverisuhteisiin.
Olen ihan helskutin epänormaali. Haluaisin jotenkin parantua. Terapia teki paljon, mutta tätä se ei poistanut. Joskus mietin, ettei erakkoudessa edes ole mitään pahaa, kun en siitä kärsi. En tiedä, miksi se edes mua ahdistaa. En vaan ole se ihminen, joka haluaisin olla. Eikä nykyisin pärjää erakkona.
Kommentit (76)
tia.a69v. kirjoitti:
Turpiin on tullut tarpeeksi ,henkisenä väkivaltana kun olen luotanut ihmiseen!Joten nykyisin Luotan vain itseni.Itse tiedän kuka olen ,enkä anna muden märitellä itseäni,Omalla käytökselläni osoitan kuka olen. Mutta ei estä sosiaalista kanssa käymistä muiden ihmisten kanssa. Olen myös karsinut ne ihmiset elämästäni pois ,jotka kohtelevat minua huonosti nostaessan omaa egoaan!
Sinun itsetuntoasi ei siis ole täysin viety, nimittäin jos edelleen kaiken jälkeen kykenet kommunikoimaan, toimimaan ja luottamaan itseesi.
Monelle on käynyt, että ihminen on raastettu niin rikki, että enää ei ole kykyä edes itsensä arvostamiseen, ja siinä vaiheessa ei enää kysellä, mitä itse tahtoo. Kun voimat loppuu, niin ne loppuu.
Yksinäiset ihmiset taitavat olla juuri ne, joilta vietiin IHAN KAIKKI. Se kaikkein tärkein ja pyhin pääoma: Itsetunto!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos elämä jotain on opettanut, niin sen ainakin, että hyvin harvoihin ihmisiin kannattaa luottaa. Eikä aina heihinkään.
Muutamaan ihmiseen luotan jonkin verran mutta täysin en kehenkään. Itseltäni kysyn jos kysyttävää on. Olen onnellisempi näin. Keskityn siihen kuka olen enkä enää välitä mitä muut ajattelevat. Olen vapaa.
M35
Ihana ketju, jos nyt niin voi sanoa.
En itse jaksa kirjoittaa nyt enempää, mutta jaan monen ajatukset, että aika harvassa on valitettavasti oikeasti luottamuksen arvoiset ihmiset.
Hyvää uuden vuoden jatkoa kaikille! Toivottavasti pystytte kuitenkin nauttimaan elämästä <3
Traumaattinen kipu on kamalaa.
Minulta on revitty hiuksia juurineen. On murrettu nenä.
Kipu on kokonaisvaltaista ja sen vaikutukset ovat niin sisäisiä kuin ulkoisia. Olo on surullinen; miksi joku teki minulle niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmittaa kun täällä lukee niin paljon samanlaisista ongelmista ku itelläki on,,olis niin paljo kivempi nähä niinku oikeesti ja jutella
Vierailija kirjoitti:
Traumaattinen kipu on kamalaa.
Minulta on revitty hiuksia juurineen. On murrettu nenä.
Kipu on kokonaisvaltaista ja sen vaikutukset ovat niin sisäisiä kuin ulkoisia. Olo on surullinen; miksi joku teki minulle niin.
Kamalaa...!! Olen niin pahoillani kokemustesi vuoksi! Samoin kaikkien muidenkin kaltoinkohdeltujen puolesta.. Miksi niin moni valitsee mielummin sen pahan teon...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harmittaa kun täällä lukee niin paljon samanlaisista ongelmista ku itelläki on,,olis niin paljo kivempi nähä niinku oikeesti ja jutella
You are not only one.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumaattinen kipu on kamalaa.
Minulta on revitty hiuksia juurineen. On murrettu nenä.
Kipu on kokonaisvaltaista ja sen vaikutukset ovat niin sisäisiä kuin ulkoisia. Olo on surullinen; miksi joku teki minulle niin.
Kamalaa...!! Olen niin pahoillani kokemustesi vuoksi! Samoin kaikkien muidenkin kaltoinkohdeltujen puolesta.. Miksi niin moni valitsee mielummin sen pahan teon...
Annoin vieläpä anteeksi ensimmäisen murtuman...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin hyvin on luottamus mennyt, että en kykene aikuisen ihmisen normaaliin elämään. Kaikki sosiaalinen ahdistaa.
Kun tarpeeksi paljon satutetaan, sitä alkaa käpertyä kasaan, elämänilo katoaa ja tiimalasin hiekka valuu omia aikojaan..
Jos vaan olisikin mahdollista elää omavaraisena jossain korvessa. Sudet, karhut ja ilvekset kavereina, ainakin parempina kuin ihmiselukat.
Lapsuudenkokemusten seurauksena suojasin itseäni raivoisasti olemalla luottamatta keneenkään, mutta terapian myötä uskaltauduin ottamaan riskejä olemalla avoimempi ihmissuhteissa. Kun tuli pettymyksiä, terapeutti auttoi ymmärtämään niitä tilanteita ja asettamaan ne oikeisiin mittasuhteisiin, niin etten palannut uskomaan, ettei keneenkään kannata luottaa yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, olet fiksu. Iso osa ihmisistä on oikeasti vaarallisia.
Vaikka meidät leimataan psykiatrian alalla epäluuloisen persoonallisuushäiriön "kantajiksi", niin jostain kumman syystä ollaan aina oikeassa ihmisten suhteen.
Kyllä ihmiset ovat joskus aivan aidosti luottamuksen arvoisia, mutta olen sitä mieltä, että terve epäilys tai oikeammin ainakin neutraalius säästää ihmisen paljolta harmilta. Asiat on toisinaan hyvä tarkistaa ja ihan hyvä on olla tietoinen siitä, että kaikki mikä kiiltää, ei ole kultaa. Lähtökohtaisesti ihmistä huijataan jo kauppareissusta lähtien "alekoreilla", tuotteiden sijoittelulla jne. Tervettä on ymmärtää, että aina asiat eivät ole, kuten ne halutaan esittää - ihmissuhteissakin.
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudenkokemusten seurauksena suojasin itseäni raivoisasti olemalla luottamatta keneenkään, mutta terapian myötä uskaltauduin ottamaan riskejä olemalla avoimempi ihmissuhteissa. Kun tuli pettymyksiä, terapeutti auttoi ymmärtämään niitä tilanteita ja asettamaan ne oikeisiin mittasuhteisiin, niin etten palannut uskomaan, ettei keneenkään kannata luottaa yhtään.
Valitettavasti hyvät terapeutit on kiven alla, ja vähävaraisilla on heikommat mahdollisuudet saada toimivaa apua.
Mutta hyvä kun Sinua on onnistanut. Käytä kapasiteettisi hyvin. 👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta ap, älä ajattele, että luottamuksen pitää kaikissa ihmissuhhteissa olla täydellistä - tai edes olemassa. Toisin sanoen, ihmissuhteita on myös sellaisia, joissa luottamus on aika rajallista. Ei ihmisiin tarvitse luottaa voidakseen viettää aikaa heidän kanssaan tai edes tehdäkseen yhteistyötä heidän kanssaan.
Minä luotan hyvin harvoihin ihmisiin. Näitä on oma perheeni:puolisoni, lapseni ja äitini. Heidänkin kohdallaan tiedän, että heillä on virheensä jotka vaikuttavst heidän kykyihinsä ja arvioihinsa ja toimintaansa vaikka he parhaansa yrittävät. Vaikka siis luotan, että he yrittävät parhaansa, en siis koskaan saattaisi itseäni täysin riippuvaiseksi heidän toimistaan.
Sitten on ihmisiä, joita ppidän vähemmän luotettavina, joiden oletan tavoittelevan omaa etuaan ja joilta oletan saavani tukea silloin kun etumme ovat yhteneväiset. Nöitä on esimerkiksi töissä ja kaveripiirissä. He ovat ihan ok ihmisiä, mutta tottakai heidän ensisijainen tehtävänsä on pitää huolta itsestään ja omista rakkaistaan ei minusta.
Kolmanneksi on ihmisiä, joiden oletan pyrkivän vahingoittamaan - tai parissa tapauksessa joita pidän niin pässeinä, että heidän hyvätkin tarkoituksensa tutotavat harmia. Heidän kanssaan olemista ja toimimista pyrin välttämään.
Mulla on luottamuksen sijaan olemassa tieto ja pelko. Ehkäpä. Tiedän, että joku tahtoo hyvää ja pitää musta, mutta pelkään, että se lopulta päätyy manipuloimaan mua ja käyttämään hyväkseen. Joskus nämä on erillään. Tunnetasolla vaan panikoin niin paljon, että olen mieluummin yksin. Näen ihmisistä painajaisia usein. Ne tuntuvat todellisilta. Ihmiset, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, tulee kotiini ja kaivavat esiin kaiken nolon.
Tämä on sinänsä kamalaa, koska tiedän, että tavallaan vedän puoleeni ihan hyviä ihmisiä, joita en halua satuttaa. Sitten kuitenkin satutan jokaista, kun vetäydyn.
Lisäksi olen ollut aina niin yksin, etten tiedä, mitä ihmisten kanssa tehdään sen jälkeen, kun aiheet syvällisiin keskusteluihin pääasiassa loppuvat. Olen aina tehnyt kaiken yksin.
Ehkä se pelko ja paniikki on tosiaan isompi ongelma kuin luottamuksen puute. Joskus olen koittanut puhua siitä ihmisille, mutta sittenkin kynnys oli liian korkea. En ole edes mitenkään ujo, mikä on ehkä outoa, kun olen näinkin epäsosiaalinen. Se hämää ihmisiä.
ap
Ihminen voi siedättää itsensä pelkäämiinsä asioihin. Silloinkin, jos on paniikista kysymys. Perehdy asiaan, kiität itseäsi myöhemmin. Varautunut voi olla ja se on usein hyväkin, mutta ei saa selittää itselleen olevansa oikealla asialla jos hemmottelee pelkoaan. Viime kädessä se on laiskuutta.
Vierailija kirjoitti:
Ap, olet fiksu. Iso osa ihmisistä on oikeasti vaarallisia.
Vaikka meidät leimataan psykiatrian alalla epäluuloisen persoonallisuushäiriön "kantajiksi", niin jostain kumman syystä ollaan aina oikeassa ihmisten suhteen.
Totta kai olet, koska et koskaan tiedä mitä jossain ihmisessä menetit. Pitää oppia suhteuttamaan pettymykset ja olemaan lukematta niihin mitään ylpeilynaihetta, kun taas kerran olin oikeassa. Jos olet jonkun suhteen onnistunut pelastumaan paljolta, muista samalla niitä jotka olisivat voineet sinut pelastaa paljolta jos olisit antanut mahdollisuuden. Elämme itseriittoisia aikoja, kannattaa muistaa että kaikki voi muuttua ja silloin ylenmääräisen pelokkuuden haitat vasta tulevat ilmi.
Yleisemmin se, että ajautuu jatkuvasti huonojen ihmisten luokse johtuu omasta itsestä ja huonosta itsetunnosta. Henkilö saattaa jopa itse sabotoida kykyä uskaltautua luottaa uusiin ihmisiin heittäytymällä suhteisiin juuri niiden väärien kanssa. Eli kaverataan ja seurustellaan ihmisten kanssa, joilla on paljon varoituksen merkkejä, mutta ne ignoorataan, koska halutaan antaa aina ihmisille uusi mahdollisuus.
Tuohon vaikuttaa myös vahvasti se itsetunto ja itsearvo. Jos ne ovat alhaalla niin on helppo uhri manipuloiville ihmisille, koska ei uskalleta luotta omaan itseensä.
Vierailija kirjoitti:
Niin hyvin on luottamus mennyt, että en kykene aikuisen ihmisen normaaliin elämään. Kaikki sosiaalinen ahdistaa.
Kun tarpeeksi paljon satutetaan, sitä alkaa käpertyä kasaan, elämänilo katoaa ja tiimalasin hiekka valuu omia aikojaan..Jos vaan olisikin mahdollista elää omavaraisena jossain korvessa. Sudet, karhut ja ilvekset kavereina, ainakin parempina kuin ihmiselukat.
Kaikki tämän keskustelun osallistujat ovat ihmiselukoita, jotka kuitenkin menevät itsestään takuuseen. Ne muut ovat pahoja, pelottavia ja vaarallisia. Noin filosofisena kysymyksenä, jos itseensä luottajana olet varma että muut voivat tehdä pahaa ja sinä olet viaton, niin etkö silloin hyväksy sen, että maailmassa erittäin todennäköisesti on muitakin riittävän viattomia kuin sinä itse? Ap, olet älyllinen tyyppi (ja tosiaan ihminen jonka mieluusti laskisin ystäväksi koska olen pidättyvänpuoleinen itsekin ja ymmärrän pelkoa) , mitä vastaat tähän?
Vierailija kirjoitti:
Ap, olet fiksu. Iso osa ihmisistä on oikeasti vaarallisia.
Vaikka meidät leimataan psykiatrian alalla epäluuloisen persoonallisuushäiriön "kantajiksi", niin jostain kumman syystä ollaan aina oikeassa ihmisten suhteen.
Olette aina oikeassa, koska tiedostomattomasti hakeudutte huonojen ihmisten seuraan, jotta voitte olla taas oikeassa muista ihmisistä. Te ylläpidätte tällä tavalla tuota epäluuloista persoonallisuushäiriötä.
Vierailija kirjoitti:
Jos elämä jotain on opettanut, niin sen ainakin, että hyvin harvoihin ihmisiin kannattaa luottaa. Eikä aina heihinkään.
Amen, sister or brother!
Turpiin on tullut tarpeeksi ,henkisenä väkivaltana kun olen luotanut ihmiseen!Joten nykyisin Luotan vain itseni.Itse tiedän kuka olen ,enkä anna muden märitellä itseäni,Omalla käytökselläni osoitan kuka olen. Mutta ei estä sosiaalista kanssa käymistä muiden ihmisten kanssa. Olen myös karsinut ne ihmiset elämästäni pois ,jotka kohtelevat minua huonosti nostaessan omaa egoaan!