Miksi koiranpentu puree minua muttei miestäni???
Arg, tulen hulluksi! Nyt 9 viikkoinen sakemanninpentu puree koko ajan, kun leikkii sen kanssa tai yrittää rapsuttaa tai kun vaan istun sohvalla. Hoidossa ei ole mitään vikaa, pääsee ulos parin tunnin välein peuhaamaan vapaasti ja kämppä on täynnä luita ja leluja. Miestä koira ei pure yhtään niin kovaa, minua saattaa haukata pohkeesta KOVAA kun kävelen ohi (tavallista isompi ikäisekseen, 8kg jo vaikka ruokinta menee kasvattajan ohjeiden mukaan). Ei ole pelkkää kuvitelmaa, siitä on nyt sekä mies että miehen kaveri huomauttanut että pentu puree minua useammin ja kovemmin eikä välttämättä päästä edes irti vaan jää roikkumaan ihoon.
Olen kokeillut kaikki tietämäni keinot, olen ignoorannut (siirtyy vaan puremaan jalkoja jos käden vie pois), olen nostanut syliin (pakko laskea alas jos en pidä sitä kuonosta kiinni), olen antanut lelun (vaihtaa heti käteen tai jalkaan), olen kieltänyt kovaa ja lempeästi, kiljunut, murissut. Ainoa mikä on tähänastisista toiminut edes vähän on kun läimäytin koiraa lehdellä kun se tarttui niin kipeästi käteen, mutta pelkään että koira vaan lakkaa luottamasta minuun.
Koiria on ollut aikaisemmin mutta yksikään ei ole ollut näin kova puremaan! Huonekaluja ei enää juurikaan pure kuin pentuhepulissa vähän, mutta minä olen paras purulelu. Ja ei ole mitään helliä näykkäisyjä vaan iho menee rikki ja tulee hirveitä naarmuja käsivarsiin ja sääriin. Alan olla tosi kypsä, vieläpä koska tuosta pennusta oli tarkoitus tulla minulle harrastuskaveri mutta koulutus onnistuu huonosti kun jatkuvasti näykkii.
Kommentit (22)
Mäkin epäilen, että pitää miestäsi alfana ja sä olet sen leikkikaveri, ihan kuin toinen koiranpentu kenen kanssa "tasavertaisena" kisailee.
Vierailija kirjoitti:
https://yle.fi/uutiset/3-7793907
Kurkkaappa tuo linkki...
No voi yhen kerran taas!
Ei koirilla ole mitään tiukkaa hierarkiaa, tuo on ihan bullshitiä.
Koirasi vaan tykkää leikkiä kanssasi ja purra sinua, siinä kaikki. Sinun pitää olla johdonmukainen ja kieltää se. Vähän sama kuin taaperoiden "koulutus" muutenkin.
Sun pitää näyttää sille, kuka on johtaja.
Kiljahda kovaa ja korkealta kun puree, silleen lyhyt kestonen IIK. Pentukielellä=ai koskee
Älä anna niin paljoa huomiota koiralle jos menee siitä ylikierroksille.
Mitä miehesi tekee eritavalla? Ei ole koskaan muutakuin kieltänyt puremisen, ei kiljunut, huutanut, sylitellyt puremisen takia? Koita kopioida miehesi toimintaa, ehkä siitä löytyy selitys.
Kaverilla oli pentu joka puri kokoajan tätä kaveriani, lenkillä etenkin hyppi kiinni jalkoihin. Minua ei koskaan purrut kun ulkoilutin, oletin ettei koira pure kun sitä on tosissaan kieltänyt, en hermostunut, vaan uskoin vain voimakkasti että koira tekee niinkuin tahdon.
Muuta eroa en keksinyt, ulkopuolinen ehkä olisi nähnyt mikä ero oli. Pystyisitkö kysymään joltain kaverilta jos he ovat huomanneet eroja miehen ja sinun välillä?
Älä nyt täältä kysy. Saat vaan näitä 70- lukulaisia alfayksilöohjeita, jotka on vääriksi todistettu jo monta kertaa. Käy vaikka facessa positiivisiin koulutusmenetelmiin keskittyvässä ryhmässä, jossa on myös ammattikouluttajia mukana.
Pentu on normaali pentu ja puree ja näykki vielä viikkoja tai kuukausia mutta se kyllä vähenee ja loppuu aikanaan, teet mitä tahansa tai olet tekemättä. Hyvä kun osaat ajatella, että liian rankka puuttuminen saak koiran pelkäämään ja välttämään kaikkea kontaktia. Esim. vesisuihku naaman tai läimäisy saa koiran yhdistämään epämiellyttävän asian vaikka juuri käteen tai lapsen läsnäoloon tms. mikä ei ollenkaan ollut tarkoitus. Ehkä sinä käsittelet koiraa ja leikit sen kanssa enemmän, ehkä olet matalampi ja helpompi yltää, ehkä sinulta saa paremmat reaktiot, ehkä haiset paremmalta kuin miehesi, ehkä käytät kahisevampia tai löysempiä vaatteita...
Jatka vaan johdonmukaisesti tuota linjaa eli kipeästä puremisesta kiljaisu, nouse ylös, kädet ristiin rinnalle, käännä selkä, lopeta kaikki touhu hetkeksi. Jos homma jatkuu tai iskee ihan hirveä hepuli, koira syliin rauhoittumaan sopivan tiukkaan otteeseen tai koiraportin taakse hetkeksi. Opeta koiralle paljon positiivisia juttuja ja ala opettaa vaikka naksua. Opeta omaa nimeä, luoksetuloa, pannan ja valjaiden pukemista niin, että koira itse laittaa pään läpi, istumista, maahanmenoa, käsikosketusta... näitä muutama minuutti kerrallaan, monta kertaa päivässä, iloisesti leikkien, ei vaatien eikä pakottaen. Pentu väsyy eikä jaksa tehdä pahuuksia niin paljon, samalla teidän kontakti paranee ja se oppii toimimaan ihmisen kanssa. Huolehdi, että pentu saa levätä ja nukkua tarpeeksi. Koirilla on sama kuin lapsillakin, että liian vähäinen lepo johtaa yliaktiiviseen riekkumiseen. Aivot kehittyy ja kroppa kasvaa nukkuessa.
Ap tässä. En halua kysyä facessa, viimeksi kun kysyin pennun ruokinnasta (syötetään 50/50 raakaa ja laadukasta pentunappulaa kasvattajan ohjeiden mukaan) sain vihaisia yksityisviestejä että tapan pennun ruualla...
Pentu nukkuu tarpeeksi, nostetaan säännöllisin väliajoin nukkumaan ja nukkuu pitkiä pätkiä yöllä (meidän huoneessa). Se saa paljon aivotyöskentelyä (naksutinta ollaan opeteltu) ja laadukasta ruokaa. Mies toimii ihan samalla lailla kun minä, mutta ei pentu pure häntä edes leikkiessä samalla tavalla, lähinnä hellästi näykkii, josta mies kieltää ja ottaa käden pois tai tarjoaa lelua, niin pentu lopettaa puremisen. Ja miestäni pentu on purrut ehkä kaksi kertaa jalasta, minua melkein joka kerta kun kävelen vierestä.
Ja vaatteista ei ole kiinni, ihan sama onko liehuvat lahkeet vai legginsit, silti käy kiinni. Ja nyt parina päivänä en ole edes halunnut leikkiä pennun kanssa vaan mies on sen kanssa peuhannut, eikä mitään muutosta puremisesta. Miehen mielestä toimin ihan oikein ja johdonmukaisesti, eikä keksi mikä on vikana.
Sun mies osaa komentaa sitä, mutta sinä olet lapanen.
LOPETA HETI KOIRAN LYÖMINEN! Toivottavasti joku tekee teistä eläinsuojeluilmoituksen. Kuvottaa tuollaiset koiranomistajat. Pentu puree aikansa ja sitä kielletään itse valitulla tavalla. Lelun tai puruluun tarjoaminen puremisen kohteeksi on hyvä valinta, koska pennun ikenet kutittavat ja se tarvitsee pureskeltavaa. Älkää ainakaan alkako tekemään mitään alistusjuttuja. Ne ainoastaan lisäävät aggressiota, olen nähnyt sen omin silmin. Eli pennun huomion suuntaaminen muualle toimii parhaiten. Ja vielä kerran: ÄLÄ ENÄÄ IKINÄ LYÖ KOIRAASI, se tekee siitä ainoastaan vihaisen, sitäkö haluat?
Vierailija kirjoitti:
LOPETA HETI KOIRAN LYÖMINEN! Toivottavasti joku tekee teistä eläinsuojeluilmoituksen. Kuvottaa tuollaiset koiranomistajat. Pentu puree aikansa ja sitä kielletään itse valitulla tavalla. Lelun tai puruluun tarjoaminen puremisen kohteeksi on hyvä valinta, koska pennun ikenet kutittavat ja se tarvitsee pureskeltavaa. Älkää ainakaan alkako tekemään mitään alistusjuttuja. Ne ainoastaan lisäävät aggressiota, olen nähnyt sen omin silmin. Eli pennun huomion suuntaaminen muualle toimii parhaiten. Ja vielä kerran: ÄLÄ ENÄÄ IKINÄ LYÖ KOIRAASI, se tekee siitä ainoastaan vihaisen, sitäkö haluat?
Eli kirkastan vielä pointtiani: pentupureminen jää usein ihan itsestäänkin pois, mutta kannattaa siitä silti kieltää ja tarjota sallittu kohde pureskelulle. Alistusjutuilla tarkoitan pennun alistamista eli pakotettu selälleen ja pidetään kiinni. Tämä ainoastaan lisää pennun aggressiota ja täten puremista, älkää siis tehkö sitä. Sen olen omin silmin nähnyt monta kertaa. Pentunne on täysin normaali tapaus. Pennut nyt vaan purevat, koska niiden ikeniä kutittaa, se on normaalia.
Olet paha ihminen ja koira vaistoaa sen.
Hienoja vastauksia taas täällä, mut sain ihan hyviäkin vinkkejä. Internet-kiusaavat vauvapalstoilla onneksi ovat niin säälittäviä että voin vaan surkutella.
Mulla oli ennen rottweiler/sakemannimix ja mun urospentu teki mulle samaa. Työkseen poliisikoiria kouluttanut kaveri "alisti" koiran, eli pakotti maahan makaamaan ja meni itse sen päälle nelinkontin seisomaan, kunnes koira antautui ja paljasti kaulan. Tein hänen neuvostaan siitä lähtien samoin, ja pureminen loppui.
(Ok tämä on sitä alfa-shaibaa, mutta meillä ainakin toimi. Pentu tosiaan piti minua itseään alempiarvoisena, ja pyrki dominoimaan.)
Meillä pentu puri tuossa vaiheessa. Jos suihkutin vettä pullosta, se avasi suunsa ammolleen ja kertoi, että lisää vettä, kiitos!. :)
Mahtava koira meillä oli. :)
Mutta ap: Minä kyllä ottaisin niskasta kiinni joka kerta, kun puree minua. Koska pennun on syytä tietää, ihmisiä ei purra. ('Emokin kertoisi.') Meidän pentu lopetti puremisen aikuiseksi kasvettuaan.
En tiedä, mitä olisin tehnyt jos ei olisi lopettanut. Tiedän erään miehen, jonka koira saattaa nirhaista isäntäänsä aina toisinaan.
Miehesi on "purrut" kovemmin takaisin. Pentu on oppinut, että miestä ei kannata purra.
Tarjoaisin sormia ja ku purasis ni nipistäisin ikenestä. Jos hyppii, ni tallaa (ei kovaa) takatassulle. Näin oon tehny mun pehmoille koirille selväksi, että mua ei purra. Sulla sentään on saku, tuskinpa traumatisoituu. Kyllähän koiranpennut toisiaanki puree liian kovaa leikin lomassa, eikä varmana toinen koira jätä huomiotta jos sitä sattuu.
Vesisuihku suihkupullosta?
Miehesi on kai sille alfa ja häntä ei siksi pure, sinä taidat olla hierarkian pohjalla.