Lönnrotin v.1837 keräämä seksiruno, ei muutosta tähän päivään

Suomen kansan vanhat runot on kuin vauva-lehden palsta 180 vuotta sitten. Tässä otteita Elias Lönnrotin etelä-Karjalasta keräämästä runosta (näitä riittää pilvin pimein):

Piioill' on pillu kun myllyn ränni,
naiset ne nussusta nurisee,
piiat kyrvän pienouesta.

Vanhoin piikoin valitusvirsi:
Harvoin pojat meiän luonain käyvät,
eikä he sillonkan meiän pillunkarvoja koittele,
mut nänniämme koppivat.

Jos mie vittua viljalt' saisin
söisin leivän huonommanki,
siin ois suola sekä särvin kaikenlainen.
Sitte kelpais pojan löllötellä
illasta haman aamun asti.

Kello kuusi, muna uusi,
kello yksi, muna kypsi.
Lainaa likka pannuasi
pannaan pari munaa,
ennen kun muna kypsi on
pannu varsin sulaa.

Yks mato oli ihmen kalttainen,
jonka pää oli punanen
ja jertat leuan alla,
se on monta piikaa pilannut,
kasvon se laihuttaa,
navan se paisuttaa,
pillun on pilannut,
vesi reiän repinyt,
saunan soppeelle saattanut.
Kyllä ne kylänämmät
tämän tauin tietäät,
he sit saunaan saattavat,
lapsen pois lappaavat,
maion kappaa kaappaavat,
vielä sit viinaaki väliin.
Emä sitte huusi:
- Oi voi voi, ei parane
tuon pahan palikan jälki,
murhamiehen m[ulkun] j[älki],
kaikki pahat muut parani.

Viinall' itsen ilahutan,
mulkullani muita,
kullillani kongottelen
piikoin pilluin leukaluita.

Tähän asti minä olen ollut
pikkarainen nasa,
nyt minä alan täyttää
aikapoikien tasaan.
Minull' on se aika hauki
ja kahet pienet kauskut,
jotka sukkellasti suilaa
pitkin piikoin reisii.
Likk' oli maassa liirillään,
avant' oli auki,
poika oli päällä polvillaan,
avannoss oli hauki.
Likka sitte liikuttaa
suurta varvastaan,
pojan koirat koitteloo
hänen karvastaan.

Voi sitä vaivaa
kell' ei ole akkaa,
kyrpä ei koskaan
seisomasta lakkaa.

loppusanat:
Ei nyt muuta.
Kell' on kyrpä
ottakaat käteen,
pankat ketä keritkät.
Amen guljota,
päät tiitset hujoo.