Missä äidin on tarkoitus olla, kun isä on isyysvapaalla?
Olen kohta jäämässä äitiyslomalle, ja mies tietenkin pitää heti lapsen synnyttyä ne kolmisen viikkoa isyyslomaa. Mutta ollaan jo pitkään puhuttu, että mies pitäisi kaikki ne isyysvapaat, joihin hänellä on oikeus, miehen työnantajakin suhtautuu siihen hyvin. Mutta ilmeisesti miehet ei saa pitää yli 3 vk isyyslomaa, jos äiti on kotona eli yhtä aikaa saa olla vain sen kolme viikkoa. Missä ihmeessä äidin on tarkoitus olla silloin, kun isä pitää sitä isyysvapaataan?
Olen vakituisessa työssä projektipäällikkönä, ja palaan hoitovapaalta työhöni kun lapsi on noin 2,5 vuotta. En siis voi ryhtyä kuudeksi viikoksi työttömäksi, jotta mies saisi sen isyysvapaansa. Myöskään töihin en voi palata kesken hoitovapaan kuudeksi viikoksi, koska työnantajalla ei ole antaa minulle mitään sellaista työtä, jota voisi tehdä vain kuusi viikkoa ja sitten taas olla noin vuosi pois. Meidän projektit kestää aina vähintään puoli vuotta, ei niissä ole kenellekään muutamaksi viikoksi mitään tekemistä. Ja minulle palkataan sijainen koko äitiysvapaani+hoitovapaani ajaksi, se sama sijainen siis hoitaa minun projektipäällikkötehtäviä koko tuon ajanjakson, eikä häntä voi yhtäkkiä pakkolomauttaa kuudeksi viikoksi, jotta minä voisin tulla tekemään "jotain" työpaikalle. Mies ehdottomasti haluaa pitää sen isyysvapaan, ja minun mielestä hänellä on siihen oikeus. Minne minä menen silloin? Apua?
Kommentit (200)
En osaa valitettavasti vastata kysymykseesi ollenkaan, mutta haluan vain sanoa, että kuulostatte tosi sympaattiselta parilta. Kaikkea hyvää odotukseen ja toivottavasti isyyslomapulmakin ratkeaa.
Kyllä isyysvapaan aikana äiti voi olla äitiysvapaalla/vanhempainvapaalla, mutta tietenkään molemmat ei voi yhtä aikaa olla vnhempainvpaalla.
Olisi varmaan vielä hiottavaa näissäkin asioissa, että saataisiin sitä tasa-arvoa yhteiskuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Mies voi sitten pitää jotain muuta lomaa, jos isyysvapaata ei voi pitää samaan aikaan. Toisinaan äiti voi mennä isän sijaiseksi töihin, jos sattuu olemaan sama ammatti.
Meillä ei ole sama ammatti eikä voida sijaistaa toisiamme. Se olisi kyllä helppo ratkaisu jos voitaisiin. Ymmärrän, että sellaiset äidit joiden ammatti on vaikka kaupan kassa, bussin kuljettaja tai postin lajittelija voivat mennä kuudeksi viikoksi omaan työhönsä, jotta isä saa sen isyysvapaansa. Mutta entä sellaiset äidit, joiden työ on pitkäjänteistä asiantuntijatyötä, jossa ei ole mitään tekoa muutaman viikon työrupeamalla ja johon joudutaan ottamaan sijaiseksi sellainen, joka heti alussa palkataan putkeen kaikkien vapaiden ajaksi? Ap.
Äidin on tarkoitus mennä töihin silloin. Teidän täytyy miettiä palaatko töihin aiemmin ja mies jäisi pidempään kotiin. Minä palasin töihin lapsen ollessa 10kk koska mieheni halusi jäädä kotiin ja oli kotona n. 6kk (sis.ne isyysvapaat) kunnes oli taas minun vuoroni kesän ajan. Miehellä on oikeus jäädä kotiin lapsen kanssa, äidit eivät voi ottaa siihen yksinoikeutta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä isyysvapaan aikana äiti voi olla äitiysvapaalla/vanhempainvapaalla, mutta tietenkään molemmat ei voi yhtä aikaa olla vnhempainvpaalla.
Voiko? Kelan sivuilla lukee, että "isyysvapaa on enintään 54 arkipäivää eli noin 9 viikkoa. Isä voi olla kotona yhtä aikaa äidin kanssa valintansa mukaan 1-18 arkipäivää sinä aikana, jolloin äiti saa äitiys- tai vanhempainrahaa." Ymmärrän tuon niin, että äidin pitää olla työtön tai omassa työssään (eli ei äitiysvapaalla), jotta isä saa olla 19-54 päivää isyysvapaalla. Ap.
Vierailija kirjoitti:
En osaa valitettavasti vastata kysymykseesi ollenkaan, mutta haluan vain sanoa, että kuulostatte tosi sympaattiselta parilta. Kaikkea hyvää odotukseen ja toivottavasti isyyslomapulmakin ratkeaa.
Kiitos:) . Ap.
Pidät kertyneet lomat pois. Tai lähdet töihin vähän aikaisemmin ja isää jää siihen saakka kunnes lapsi on 2v.
Vierailija kirjoitti:
Äidin on tarkoitus mennä töihin silloin. Teidän täytyy miettiä palaatko töihin aiemmin ja mies jäisi pidempään kotiin. Minä palasin töihin lapsen ollessa 10kk koska mieheni halusi jäädä kotiin ja oli kotona n. 6kk (sis.ne isyysvapaat) kunnes oli taas minun vuoroni kesän ajan. Miehellä on oikeus jäädä kotiin lapsen kanssa, äidit eivät voi ottaa siihen yksinoikeutta.
En minä haluakaan siihen mitään yksinoikeutta vaan haluan, että mies voi olla kotona. Mutta minun työnantaja ei anna minun palata lyhyeksi aikaa ja jäädä taas sitten pois. Työnantaja vaatii, että jos olen työssä niin sitoudun olemaan putkeen sitten vuoden verran. Mies taas ei haluaisi aivan niin pitkään olla kotona. Ap.
Onko sinulla AP pitämättömiä lomia? Jos on lomapäiviä säästössä, niin voithan yrittää sopia työantajan kanssa, että käytät nuo lomapäivät pois kun miehesi on isyysvapaalla (sillä osalla, jota ei voi pitää samaan aikaan äitiysloman / äidin pitämän vanhempainvapaan kanssa). Toki voi olla, ettei sekään aika riitä kattamaan isän kaikkia vapaita.
Äiti voi olla hoitovapaalla
Isä pitää isyysvapaan äidin vanhempienvapaan jälkeen
Asiantuntijatyössä olevilla luulis olevan sen verran pätäkkää säästössä, ettei tarvi valtiota kupata siksi, että saa molemmat olla kotona.
Tämä taitaa vain lisätä sumplimista äitien työpaikoilla.
Käytät vuosilomaa + palkatonta vapaata vaikka. Tai otat jonkin keikkaduunin, jos haluat isän antaa olla kahdestaan lapsen kanssa.
Miksi ap aikoo jäädä hoitovapaalle? Minä menin töihin takaisin kun esikoinen oli 4 kk. Isä oli puoli vuotta kotona ja sitten lapsi päiväkotiin. On fiksu ja tasapainoinen lukiolainen nyt. Itse ehdin olla kolme vuotta töissä ennen seuraavan lapsen syntymää. Urakehitys on täysin eri luokkaa kuin niillä tuttavillani jotka olivat pitkään kotona.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla AP pitämättömiä lomia? Jos on lomapäiviä säästössä, niin voithan yrittää sopia työantajan kanssa, että käytät nuo lomapäivät pois kun miehesi on isyysvapaalla (sillä osalla, jota ei voi pitää samaan aikaan äitiysloman / äidin pitämän vanhempainvapaan kanssa). Toki voi olla, ettei sekään aika riitä kattamaan isän kaikkia vapaita.
Tätäkin tietysti voi työnantaja vastustaa, koska tästä tulee ta:lle palkanmaksuvelvoite...
-11
Vierailija kirjoitti:
Pidät kertyneet lomat pois. Tai lähdet töihin vähän aikaisemmin ja isää jää siihen saakka kunnes lapsi on 2v.
Ei ole kertyneitä lomia, olen pitänyt niitä tämän raskauden aikana jaksamisen takia lyhyissä pätkissä, jotta ei tulisi sairauslomia. Mutta vaikka olisikin lomia, niin en voisi palata kuudeksi viikoksi edes olemaan vain vuosilomalla sen sijaiseni takia. Hänet palkataan sijaisuuteen koko minun vanhempainvapaa-kokonaisuuden ajaksi, joten en voi hänen sijaisuuden aikana olla työssä lomalla kuutta viikkoa ilman että hänen sijaisuus keskeytetään siksi aikaa, eikä hän tietenkään siihen suostu. Ap.
Jos et voi palata töihin, niin joko olet työtön tai sovit palkattoman vapaan töistä, jolloin isä on lomallaan. Tai pidät mahdollisia kertyneitä palkallisia vapaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidin on tarkoitus mennä töihin silloin. Teidän täytyy miettiä palaatko töihin aiemmin ja mies jäisi pidempään kotiin. Minä palasin töihin lapsen ollessa 10kk koska mieheni halusi jäädä kotiin ja oli kotona n. 6kk (sis.ne isyysvapaat) kunnes oli taas minun vuoroni kesän ajan. Miehellä on oikeus jäädä kotiin lapsen kanssa, äidit eivät voi ottaa siihen yksinoikeutta.
En minä haluakaan siihen mitään yksinoikeutta vaan haluan, että mies voi olla kotona. Mutta minun työnantaja ei anna minun palata lyhyeksi aikaa ja jäädä taas sitten pois. Työnantaja vaatii, että jos olen työssä niin sitoudun olemaan putkeen sitten vuoden verran. Mies taas ei haluaisi aivan niin pitkään olla kotona. Ap.
Mitä jos palaat töihin lapsen ollessa 2 ja mies olisi sen 6kk kotona? Lapsi on silläkin tavalla kotihoidossa 2,5v kuten olitte suunnitelleet. Muuten taitaa olla pattitilanne.
Mies voi sitten pitää jotain muuta lomaa, jos isyysvapaata ei voi pitää samaan aikaan. Toisinaan äiti voi mennä isän sijaiseksi töihin, jos sattuu olemaan sama ammatti.