Lue keskustelun säännöt.
Normaalia parisuhteessa?
Surullinen
07.11.2017 |
Olen jo pitkään pohtinut eroaako vai ei. Syitä on useita eikä toki vaan niitä joista nyt tähän kirjoittelen.
Haluaisin kuulla onko seuraavat kertomani ihan yleisiä suhteissa vai onko monellakin oikeasti hyvä, huomioiva, kunnioittava kumppani.
Ollaan oltu yhdessä 5+v. Ainakaan 3 vuoteen mies ei ole kehunut minua mitenkään (arkisia juttujakaan ”näytät hyvältä”, ”teitpä hyvää ruokaa”, ”oot ihana” ym tyylisiä asioita). Kaikki asiat mitä hän kommentoi minuun liittyen on negatiivista.
Hän ei myöskään juurikaan huomioi muutenkaan, ei tee ruokaa kun olen ollut pitkän päivän töissä, ei keitä kahvia, käytä koiraa puolestani ulkona, ei kysy miten päivä on mennyt, halaa tai ottaa lähelle vain kun haluaa seksiä. Ei yleensä edes katso minua päin, kotona tuijottaa aina joko tv:tä tai kännykkää.
Keskusteluyritykseni arkisista asioista tyssää siihen ettäjuttelen yksinäni ja varmistelen välillä kuunteleeko mies varmasti mitä puhun, saattaa yhdellä samalla jotain vastailla. Ei siis osoita kiinnostusta kertomaani kohtaan kuin harvakseltaan.
Puhumattakaan siitä mitä kaipaisin ehkä ihan eniten, se the katse. Tiedättekö kun toinen katsoo toista sillä lailla lämpimästi, välittäen? Meidän välillä ei ole ollut sellaista varmaan ensimmäisen vuoden jälkeen. Tuntuu että kaikki lämpö on hävinnyt. Hän hyvin harvoin edes hymyilee minulle.
Entäpä lahjat, haluaa kyllä pakonomaisesti muistaa juhlapäivinä mutta aina muistaa kertoa myöhemmin miten sekin raha olis pitänyt jättää käyttämättä. Ymmärrän että on välillä tiukkaa rahasta, mutta pahalta se tuntuu silti. Mitään yllätyksiä ei ole koskaan, ei mitään pientäkään piristävää elettä vaikka minulla olisi kuinka rankkaa ollut.
Puheissaan hän usein latistaa minun hyvän mieleni. Esim koulusta valmistumiseni viivästyi jonkin verran, hänen kommentti oli että ei sitä nyt kannata enää juhlia kun en valmistunut ajallaan. Ei käyty sitten edes ravintolassa syömässä, ei juotu kahveja.
Tuntuu että olen naisena ihan kuollut, ruma, epäarvostettava, mitätön. Olen väsynyt tähän tunteeseen ja jäänyt pohtimaan voisiko asiat olla eri tavalla?
Kommentit (17)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelko yksinjäämisestä, siitä etten kelpaisi enää kellekään vakavasti otettavalle miehelle. Olematon itsetunto.
Toivoisin siis kuulevani miten toisten parisuhteissa nämä asiat menee, huomiointi ym.
En kyllä itse näe mitään syytä olla noin ankeassa suhteessa, mutta sinä ilmeisesti näet kun vielä siinä olet. En muutenkaan tajua puoliväkisin yhdessä roikkumista, jos kerran ei ole hyvä olla. Elämä on ihan liian lyhyt ja ainutlaatuinen siihen, että hitaasti kituu ja odottaa jotain parannusta. Itse se pitää tehdä asialle jotain, jos ei johonkin ole tyytyväinen. Kurja se on joskus kuuskymppisenä alkaa kelailla, että olisipa pitänyt tajuta lähteä ajoissa.
Ei ole minustakaan normaalia. Tai no, joskus tietenkin on huono päivä tms., mutta jos nuo mainitsemasi asiat tosiaan ovat jatkuvasti noin, niin en itse ainakaan jaksaisi tuollaista. Sanoisin, että parisuhteen pitäisi pääasian tuoda elämään jotain hyvää ja ainakaan tuosta kuvauksesta en ymmärrä, mitä se hyvä olisi.
Sinuna eroaisin ja etsisin ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla ja joka haluaa sinulle hyvää. Täydellisyyttä et tule löytämään eli saattaa olla, että kumppanisi on vaikka huono ostamaan lahjoja, kaipaa töiden jälkeen hetken hiljaisuutta tai mitä tahansa, mutta se ei kyllä ole liikaa vaadittu, että koet olosi arvostetuksi ja rakastetuksi.
Vierailija kirjoitti:
Pelko yksinjäämisestä, siitä etten kelpaisi enää kellekään vakavasti otettavalle miehelle. Olematon itsetunto.
Toivoisin siis kuulevani miten toisten parisuhteissa nämä asiat menee, huomiointi ym.
onko nykyinen miehesi vakavasti otettava?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullinen kirjoitti:
Olen jo pitkään pohtinut eroaako vai ei. Syitä on useita eikä toki vaan niitä joista nyt tähän kirjoittelen.
Haluaisin kuulla onko seuraavat kertomani ihan yleisiä suhteissa vai onko monellakin oikeasti hyvä, huomioiva, kunnioittava kumppani.
Ollaan oltu yhdessä 5+v. Ainakaan 3 vuoteen mies ei ole kehunut minua mitenkään (arkisia juttujakaan ”näytät hyvältä”, ”teitpä hyvää ruokaa”, ”oot ihana” ym tyylisiä asioita). Kaikki asiat mitä hän kommentoi minuun liittyen on negatiivista.
Hän ei myöskään juurikaan huomioi muutenkaan, ei tee ruokaa kun olen ollut pitkän päivän töissä, ei keitä kahvia, käytä koiraa puolestani ulkona, ei kysy miten päivä on mennyt, halaa tai ottaa lähelle vain kun haluaa seksiä. Ei yleensä edes katso minua päin, kotona tuijottaa aina joko tv:tä tai kännykkää.
Keskusteluyritykseni arkisista asioista tyssää siihen ettäjuttelen yksinäni ja varmistelen välillä kuunteleeko mies varmasti mitä puhun, saattaa yhdellä samalla jotain vastailla. Ei siis osoita kiinnostusta kertomaani kohtaan kuin harvakseltaan.Puhumattakaan siitä mitä kaipaisin ehkä ihan eniten, se the katse. Tiedättekö kun toinen katsoo toista sillä lailla lämpimästi, välittäen? Meidän välillä ei ole ollut sellaista varmaan ensimmäisen vuoden jälkeen. Tuntuu että kaikki lämpö on hävinnyt. Hän hyvin harvoin edes hymyilee minulle.
Entäpä lahjat, haluaa kyllä pakonomaisesti muistaa juhlapäivinä mutta aina muistaa kertoa myöhemmin miten sekin raha olis pitänyt jättää käyttämättä. Ymmärrän että on välillä tiukkaa rahasta, mutta pahalta se tuntuu silti. Mitään yllätyksiä ei ole koskaan, ei mitään pientäkään piristävää elettä vaikka minulla olisi kuinka rankkaa ollut.
Puheissaan hän usein latistaa minun hyvän mieleni. Esim koulusta valmistumiseni viivästyi jonkin verran, hänen kommentti oli että ei sitä nyt kannata enää juhlia kun en valmistunut ajallaan. Ei käyty sitten edes ravintolassa syömässä, ei juotu kahveja.
Tuntuu että olen naisena ihan kuollut, ruma, epäarvostettava, mitätön. Olen väsynyt tähän tunteeseen ja jäänyt pohtimaan voisiko asiat olla eri tavalla?
Hyvä että pohdit itse asiaa! Itse olen aina ollessani masentavassa suhteessa aloittanut tunnistamalla ongelman. Tämän jälkeen otan sen puheeksi kehityskeskustelumaisesti: "Kulta, mitä mieltä sä oot meidän suhteesta? Toimiiko tää sun mielestä hyvin? Ootko sä onnellinen?" meiningillä. Kuuntelen kumppaniani ja tuon esille omat mietteeni. Yleensä kerron mikä mättää ja mitä haluaisin tilalle että jatko tuntuisi järkevältä: "Ei tunnu reilulta kun mä oon ainoa kun tekee täällä ruokaa. Olisi hauska jos sä keksisit meille myös joskus jotain hauskaa yhteistä tekemistä" jolloin viesti yleensä menee parhaiten perille. Tunnustelen oloani parin kuukauden jälkeen ja jos tilanne ei ole parantunut pidetään uusi keskustelu missä voi sanoa suoraan ettei jaksa jäädä paskaan suhteeseen vaan muutosta pitää tapahtua.
Loppupeleissä parisuhde on vain kahden henkilön välinen sopimus helpottaa yhteistä elämää jakamalla vaikeuksia ja arkea yhdessä. Ajatus on tosiaan että se oma olo paranisi siitä parisuhteesta; voimaannuttaisi ja toisi hyvää mieltä, eikä nakertaisi ja murentaisi itsetuntoa. Jos näin ei ole, asian voi tuoda esille, toivoa muutosta tai sitten lähteä suhteesta.
Olisi vissiin pitänyt erota jo sen ensimmäisen vuoden jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelko yksinjäämisestä, siitä etten kelpaisi enää kellekään vakavasti otettavalle miehelle. Olematon itsetunto.
Toivoisin siis kuulevani miten toisten parisuhteissa nämä asiat menee, huomiointi ym.
No meillä mies sanoo joka päivä jotain kivaa, useammankin asian usein. Erilaisia juttuja: ”kiva, kun täytit tiskikoneen”, ”oot kaikista söpöin” ym. Vaihtelee siis laidasta laitaan, arkisista jutuista henkilökohtaisimpiin. Mies ei ole erityisen ”fyysinen”, mutta ainakin pari kertaa viikossa pyytää kunnon halausta ja kyllä me pussaillaan ja halaillaan sohvalla ym. suunnilleen joka päivä. Tai siis sellaista, että antaa ohimennen pusun toisen poskelle vaikka. Riisuessani tai vaihtaessani vaatteita jää lähes aina tuijottamaan, koskettaa takapuolta ja vyötäröä ohikävellessään.
Mieheni ei aina ymmärrä keskittyä täysillä, mutta tekee niin kyllä, kun pyydän. Jos myös joku asia haittaa, niin yrittää korjata sen. Ei ole hyvä ostamaan lahjoja eikä kaipaa niitä itsekään (toisin kuin minä). Mieheni ei ole kovin suunnitelmallinen, joten monissa kodin jutuissakin asioita hoidetaan viime tipassa. Häntä ei kyllä yhtään haittaa ryhtyä kokkaushommiin kotiin tultuaan, mutta menulla on aina samat ruoat.
Ei siis tee kaikkea niin kuin ”haluaisin”, mutta ei tietenkään pidäkään. Samoin kuin minä, yrittää tulla vastaan asioissa, jotka ovat hänelle yhdentekeviä mutta minulle tärkeitä. Pääsääntöisesti minulla on suhteessa hyvä olo, tuntuu että hän välittää, rakastaa ja arvostaa minua. Yhdessä 14 vuotta.
Oisit varmasti suhteesi aikana jo löytänyt hyvän miehen, jos oisit eronnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olisin vähän yli 20 vuotta sitten voinut kirjoittaa tuon sinun aloituksesi, niin tuttua touhua. Valitan, mies pitää sinua itsestäänselvyytenä jonka hyväksi/mieliksi ei tarvitse tehdä mitään. Hänelle ilmoituksesi erosta tulee täytenä shokkina, hän lupaa parantaa tapansa mutta älä erehdy uskomaan, hän ei viimekädessä tajua mikä on pielessä eikä siksi pysty korjaamaan tapojaan eikä kertominen auta mitään koska hän on aina oikeassa ja sinä aina väärässä.
Sinun onnesi on että eron jälkeen aikansa sinua kiusattuaan ja stalkattuaan hän suhteellisen pian löytää uuden..ja toivon mukaan ja todennäköisesti onnistuu tämän kanssa koska kuitenkin kykenee älylliseen toimintaan senverran että osaa ainakin jonkin aikaa esittää parempaa miestä.
Kannattaa erota ennenkuin alat inhota parisuhdetta olotilana ja näet kaikki miehet samanlaisina, opettele olemaan myös vähemmän kiltti, älä enää katsele keneltäkään tuollaista perseilyä, et ansaitse sitä vaikka sinua yritetään saada uskomaan että ansaitset.
Rohkeutta sinulle, mene kuin olisit jo!
Miksi et vain petä ja hae elämääsi viihdykettä baareista ja Tinderistä? Oletko todella noin vanhanaikainen ja seksuaalikielteinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelko yksinjäämisestä, siitä etten kelpaisi enää kellekään vakavasti otettavalle miehelle. Olematon itsetunto.
Toivoisin siis kuulevani miten toisten parisuhteissa nämä asiat menee, huomiointi ym.
Olet jo yksin parisuhteessa, ja lisäksi saat paskaa niskaan.
Surullinen kirjoitti:
ei kysy miten päivä on mennyt, halaa tai ottaa lähelle vain kun haluaa seksiä. Ei yleensä edes katso minua päin, kotona tuijottaa aina joko tv:tä tai kännykkää.
Puhumattakaan siitä mitä kaipaisin ehkä ihan eniten, se the katse. Tiedättekö kun toinen katsoo toista sillä lailla lämpimästi, välittäen?
Tiedän ja kaipaan sitä valtavasti itsekin, mutta meillä sitä ei ole ollut koskaan. Mies oikein välttelee katsekontaktia, intiimiyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, RAKKAUTTA. Paska jätkä, menee pian vaihtoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikista ensimmäiseksi sun pitää opetella tuntemaan itsesi, opetella arvostamaan itseäsi ihmisenä ja naisena. Sen jälkeen sä tiedät minkälaista kohtelua sulle kuuluu ja minkälaista ei. Ansaitset niin paljon parempaa! Sun arvo ei sitäpaitsi riipu miehestä tai parisuhteesta.
Minkä ikäinen olet?
Ensimmäiseksi sinun pitäisi alkaa arvostamaan itseäsi. Älä suotta odota kehuja ja palveluksia vaan elä niin kuin eläisit sinkkuna.
Valmistumistasi sinä olisit voinut vallan mainiosti juhlia menemällä ravintolaan syömään. Ihan sama, olisiko mies lähtenyt mukaan vai ei.
Mitä pelkäämistä yksin olemisessa on? Itse asiassa sinun tilanteesi olisi paljon parempi yksinäisenä sinkkuna kuin nyt yksin parisuhteessa. Sinulla olisi sekä vapaus, tilaisuus että mahdollisuus tarttua uuteen onneesi sitten, kun se sattuisi kohdalle.
Voisihan ne asiat olla ihan eri tavalla. Mikä pitää sinua suhteessa?