#kehopositiivisuus on epäterveellistä. Ihmisten pitäisi olla hoikkia jos haluavat olla terveitä.

Kehopositiivisuuden perimmäinen tarkoitus on mahdollistaa pysyvä laihdutustulos. Kuka vain pystyy laihduttamaan 20 kiloa, kilojen pitäminen poissa vaatii vähän enemmän.

Lisäksi laihdutus vie aikaa, eikä sitä koko pitkää aikaa voi viettää vihaten omaa vartaloaan. Koska ei sitä vartaloa ala yhtäkkiä rakastaa sitten kun on jossain painossa, vaan sitä pitää arvostaa koko ajan.

Muistakaa siskot, että paino on vain voimaa, mutta ylipaino on ylivoimaa :)

Niin, kerrotko vielä sitten että miten se laihtuminen onnistuisi pysyvästi esim. kaltaiselleni keski-ikäiselle naiselle jolla 10 vuoden jojoiluhistoria ja diagnosoitu syömishäiriö? 

Vierailija kirjoitti:

Niin, kerrotko vielä sitten että miten se laihtuminen onnistuisi pysyvästi esim. kaltaiselleni keski-ikäiselle naiselle jolla 10 vuoden jojoiluhistoria ja diagnosoitu syömishäiriö? 

Lopeta jojoilu.

Terveyteen kuuluu myös psyykkinen terveys, jota kehopositiivisuus lisää.

Vierailija kirjoitti:

Terveyteen kuuluu myös psyykkinen terveys, jota kehopositiivisuus lisää.

Huono fyysinen terveys vaikuttaa myös mieleen. Hyväkuntoinen voi myös henkisesti paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, kerrotko vielä sitten että miten se laihtuminen onnistuisi pysyvästi esim. kaltaiselleni keski-ikäiselle naiselle jolla 10 vuoden jojoiluhistoria ja diagnosoitu syömishäiriö? 

Lopeta jojoilu.

Sehän on ollut koko ajan tarkoitus. Ei kukaan huvikseen jojoile, siksi että tahtoisi. Joka kerta kun olen lähtenyt laihduttamaan tai tekemään elämäntapamuutosta, on ollut vakaa aikomus että muutos on pysyvä enkä koskaan, ikinä päästä itseäni lihomaan takaisin.

Eikä kaikki jojoilukeikat ole mitään radikaalia kitukuureilua edes. On siellä mm. 25 kilon pudotus ravitsemusterapeutin virallisterveellisin ohjein, ja sitä seurannut 30 kilon lihominen. No, siinä vaiheessa mulla oli jo ahmimishäiriökin todettu joten syömisen tietoinen kontrolli oli vain muisto menneestä. 

Sitä voi olla ns. terveen vaikea kuvitella millaista se on, kun aamulla heräät, ja päätät että tänään on terveellinen ja kevyt päivä, mutta jo iltapäivällä alkaa mieli kääntyä välinpitämättömään suuntaan. Ehkä sittenkin voisin aloittaa HUOMENNA sen kevyen elämän? Tänään oli töissäkin raskasta... Illalla jo ahmit kaksin käsin kaikkea outoakin kuten puolen kilon pussin raakaa makaronia, vaikka et pohjimmiltasi haluaisi todellakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveyteen kuuluu myös psyykkinen terveys, jota kehopositiivisuus lisää.

Huono fyysinen terveys vaikuttaa myös mieleen. Hyväkuntoinen voi myös henkisesti paremmin.

Juupa juu. Totta kai hyväkuntoinen voi myös henkisesti paremmin, eihän läski voi olla onnellinen, eihän.

Mutta vakavasti: pysyvien elintapojen omaksuminen ei onnistu, jos olet masentunut ja vihaat itseäsi. Pää kuntoon ensin, sitten onnistuu fyysinen remontti.

Syömishäiriö, diagnoosi lässytin lässytin läää. Mä lupaan, että laihdut jos tuut mun painonhallinta keskitysleirille. Ruokana vain vettä ja parsakaalia. Aamu herätys kylmävesi sanko naamaan ja siitä kylmään suihkuun. Sitten 10km juoksulenkki. Mä ajan sun perässä moposkootterilla ja lyön sun läskiperseeseen vauhtia nahkavyöllä missä on nastoja. Sä tuut laihtumaan mä lupaan sen juustopallo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveyteen kuuluu myös psyykkinen terveys, jota kehopositiivisuus lisää.

Huono fyysinen terveys vaikuttaa myös mieleen. Hyväkuntoinen voi myös henkisesti paremmin.

Ongelma vaan on se, että monet ei monista päätöksistään huolimatta onnistu pääsemään läskistä, eikä hyvään kuntoon. Ja itse asiassa todella monet, koska tutkimusten mukaan 95% laihduttajista saa kilonsa takaisin 5 vuoden aikana laihdutuksesta. Eli mistään harvojen yksittäisten "luuserien" ongelmasta ei ole kyse. 

Jos nyt tilanne on tämä, että kaikkea on kokeiltu ja silti vaan on lihottu eikä kuntokaan ole parantunut, niin mitä pitäisi tehdä? Sättiä itseään loppuelämänsä, kuinka huono on, ja olla edelleen läski. Yrittäen joka maanantai voimattomasti aloittaa uusia kunto- ja laihdutuskuureja, tietäen jo että niille käy kuin ennenkin: ei montaa päivää kestä. Vai olisiko sittenkin parempi olla kyllä yhtä painava, mutta ilman henkisesti repivää itseinhoa ja tempomista laihdutusten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveyteen kuuluu myös psyykkinen terveys, jota kehopositiivisuus lisää.

Huono fyysinen terveys vaikuttaa myös mieleen. Hyväkuntoinen voi myös henkisesti paremmin.

Ongelma vaan on se, että monet ei monista päätöksistään huolimatta onnistu pääsemään läskistä, eikä hyvään kuntoon. Ja itse asiassa todella monet, koska tutkimusten mukaan 95% laihduttajista saa kilonsa takaisin 5 vuoden aikana laihdutuksesta. Eli mistään harvojen yksittäisten "luuserien" ongelmasta ei ole kyse. 

Jos nyt tilanne on tämä, että kaikkea on kokeiltu ja silti vaan on lihottu eikä kuntokaan ole parantunut, niin mitä pitäisi tehdä? Sättiä itseään loppuelämänsä, kuinka huono on, ja olla edelleen läski. Yrittäen joka maanantai voimattomasti aloittaa uusia kunto- ja laihdutuskuureja, tietäen jo että niille käy kuin ennenkin: ei montaa päivää kestä. Vai olisiko sittenkin parempi olla kyllä yhtä painava, mutta ilman henkisesti repivää itseinhoa ja tempomista laihdutusten kanssa?

NE KILOT TULEE TAKASIN KOSKA TE ETTE OSAA OLLA SYÖMÄTTÄ MUNKKEJA PULLIA PATUKOITA SIPSUKOITA JA SOKERIVESI PASKOJA.

Vierailija kirjoitti:

Syömishäiriö, diagnoosi lässytin lässytin läää. Mä lupaan, että laihdut jos tuut mun painonhallinta keskitysleirille. Ruokana vain vettä ja parsakaalia. Aamu herätys kylmävesi sanko naamaan ja siitä kylmään suihkuun. Sitten 10km juoksulenkki. Mä ajan sun perässä moposkootterilla ja lyön sun läskiperseeseen vauhtia nahkavyöllä missä on nastoja. Sä tuut laihtumaan mä lupaan sen juustopallo.

d

No joo, tuolla tavalla kyllä laihtuu syömishäiriöinenkin. Eihän syömishäiriö ole mikään mysteerinen tila, jossa lihoo vaan vaikka syö vähän, vaan tila jossa tulee syöneeksi liikaa vaikka ei pohjimmiltaan tahdo. Jos jollain kurileirillä saadaan olemaan syömättä, niin kyllä laihtuu tietysti. Ongelmat iskee sitten kun palaa sieltä normaalielämään. AIka todennäköistä on että lihoo takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveyteen kuuluu myös psyykkinen terveys, jota kehopositiivisuus lisää.

Huono fyysinen terveys vaikuttaa myös mieleen. Hyväkuntoinen voi myös henkisesti paremmin.

Ongelma vaan on se, että monet ei monista päätöksistään huolimatta onnistu pääsemään läskistä, eikä hyvään kuntoon. Ja itse asiassa todella monet, koska tutkimusten mukaan 95% laihduttajista saa kilonsa takaisin 5 vuoden aikana laihdutuksesta. Eli mistään harvojen yksittäisten "luuserien" ongelmasta ei ole kyse. 

Jos nyt tilanne on tämä, että kaikkea on kokeiltu ja silti vaan on lihottu eikä kuntokaan ole parantunut, niin mitä pitäisi tehdä? Sättiä itseään loppuelämänsä, kuinka huono on, ja olla edelleen läski. Yrittäen joka maanantai voimattomasti aloittaa uusia kunto- ja laihdutuskuureja, tietäen jo että niille käy kuin ennenkin: ei montaa päivää kestä. Vai olisiko sittenkin parempi olla kyllä yhtä painava, mutta ilman henkisesti repivää itseinhoa ja tempomista laihdutusten kanssa?

NE KILOT TULEE TAKASIN KOSKA TE ETTE OSAA OLLA SYÖMÄTTÄ MUNKKEJA PULLIA PATUKOITA SIPSUKOITA JA SOKERIVESI PASKOJA.

Näin on, mutta tämä on vakava ongelma joka kaipaa ratkaisua eikä pilkan aihe. Tutkimusten mukaan nimenomaan suurin syy takaisin lihomiseen on se, että lähes kaikki entiset lihavan elämäntavat palaavat vähitellen. Eräässä tutkimuksessa ainoa mikä pysyvästi jäi alemmas oli makkaran syöntimäärät, kaikki muu palasi parissa vuodessa laihdutusta edeltävälle tasolle: niin sokerinkäyttö, alkoholinkäyttö, pikaruoan syönti jne. 

Mutta mitä tälle voi tehdä ei olekaan ihan niin helppo asia. Tapojen muuttamisen vaikeutta on tutkineet ja siitä on kirjoittaneet monet psyykkisen puolen asiantuntijatkin, mutta mitään sellaista viisastenkiveä ei ole valitettavasti löytynyt, että jonkun pillerin syömällä tai jotain harjoitusta tekemällä pystyisi pysyvästi muuttamaan tapojaan lipsumatta vanhaan takaisin.

Kyllä läskit osaa selitellä "kilot tulee takaisin kuin itsestään" ja samalla syö jotain munkkia. Hahaha, nauran aina mielessäni kun näen läskejä lyllertämässä kaupassa herkkuostoksilla. "Jos vaan yhden keksin kahvin kanssa"

Ei kai sitä muuta voisikaan odottaa alemman älykkyysosamäärän kansalaisilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveyteen kuuluu myös psyykkinen terveys, jota kehopositiivisuus lisää.

Huono fyysinen terveys vaikuttaa myös mieleen. Hyväkuntoinen voi myös henkisesti paremmin.

Ongelma vaan on se, että monet ei monista päätöksistään huolimatta onnistu pääsemään läskistä, eikä hyvään kuntoon. Ja itse asiassa todella monet, koska tutkimusten mukaan 95% laihduttajista saa kilonsa takaisin 5 vuoden aikana laihdutuksesta. Eli mistään harvojen yksittäisten "luuserien" ongelmasta ei ole kyse. 

Jos nyt tilanne on tämä, että kaikkea on kokeiltu ja silti vaan on lihottu eikä kuntokaan ole parantunut, niin mitä pitäisi tehdä? Sättiä itseään loppuelämänsä, kuinka huono on, ja olla edelleen läski. Yrittäen joka maanantai voimattomasti aloittaa uusia kunto- ja laihdutuskuureja, tietäen jo että niille käy kuin ennenkin: ei montaa päivää kestä. Vai olisiko sittenkin parempi olla kyllä yhtä painava, mutta ilman henkisesti repivää itseinhoa ja tempomista laihdutusten kanssa?

NE KILOT TULEE TAKASIN KOSKA TE ETTE OSAA OLLA SYÖMÄTTÄ MUNKKEJA PULLIA PATUKOITA SIPSUKOITA JA SOKERIVESI PASKOJA.

Näin on, mutta tämä on vakava ongelma joka kaipaa ratkaisua eikä pilkan aihe. Tutkimusten mukaan nimenomaan suurin syy takaisin lihomiseen on se, että lähes kaikki entiset lihavan elämäntavat palaavat vähitellen. Eräässä tutkimuksessa ainoa mikä pysyvästi jäi alemmas oli makkaran syöntimäärät, kaikki muu palasi parissa vuodessa laihdutusta edeltävälle tasolle: niin sokerinkäyttö, alkoholinkäyttö, pikaruoan syönti jne. 

Mutta mitä tälle voi tehdä ei olekaan ihan niin helppo asia. Tapojen muuttamisen vaikeutta on tutkineet ja siitä on kirjoittaneet monet psyykkisen puolen asiantuntijatkin, mutta mitään sellaista viisastenkiveä ei ole valitettavasti löytynyt, että jonkun pillerin syömällä tai jotain harjoitusta tekemällä pystyisi pysyvästi muuttamaan tapojaan lipsumatta vanhaan takaisin.

Tuleeko sokerikeijju kaupassa kimppuusi ja laittaa kärriin herkkuja? Ei, sinä laitat. Maksaako sokerikeijju ostokset kassalla? Ei, sinä maksat. Tuleeko sokerikeijju työpaikan kahvipöydässä tunkemaan pullaa suuhun? Ei, sinä laitat. Tuleeko sokerikeijju kotiisi kun röhnötät sohvalla ja laittaa patukan huuliesi väliin? Ei, sinä laitat. Sinä olet se sokerikeijju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveyteen kuuluu myös psyykkinen terveys, jota kehopositiivisuus lisää.

Huono fyysinen terveys vaikuttaa myös mieleen. Hyväkuntoinen voi myös henkisesti paremmin.

Juupa juu. Totta kai hyväkuntoinen voi myös henkisesti paremmin, eihän läski voi olla onnellinen, eihän.

Mutta vakavasti: pysyvien elintapojen omaksuminen ei onnistu, jos olet masentunut ja vihaat itseäsi. Pää kuntoon ensin, sitten onnistuu fyysinen remontti.

Ruumis vaikuttaa mieleen. Liikunta auttaa monia masentuneita. Ei huonokuntoisena tunne oloaan psyykkisestikään hyväksi jos kroppa voi huonosti. Ihan hölmöä tuollainen "ensin tämä, sitten vasta tämä", kun pitää huolehtia SEKÄ kehostaan ETTÄ mielestään.

Ei, ihmisen ei tarvitse olla hoikka jotta olisi terve. Normaalipaino riittää aivan hyvin.

En myöskään käsitä, miten aina vaahdotaan siitä että "ylipainoa ihannoidaan" kun lähinnä yritetään viestiä että ylipainoinenkin ihminen on ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveyteen kuuluu myös psyykkinen terveys, jota kehopositiivisuus lisää.

Huono fyysinen terveys vaikuttaa myös mieleen. Hyväkuntoinen voi myös henkisesti paremmin.

Ongelma vaan on se, että monet ei monista päätöksistään huolimatta onnistu pääsemään läskistä, eikä hyvään kuntoon. Ja itse asiassa todella monet, koska tutkimusten mukaan 95% laihduttajista saa kilonsa takaisin 5 vuoden aikana laihdutuksesta. Eli mistään harvojen yksittäisten "luuserien" ongelmasta ei ole kyse. 

Jos nyt tilanne on tämä, että kaikkea on kokeiltu ja silti vaan on lihottu eikä kuntokaan ole parantunut, niin mitä pitäisi tehdä? Sättiä itseään loppuelämänsä, kuinka huono on, ja olla edelleen läski. Yrittäen joka maanantai voimattomasti aloittaa uusia kunto- ja laihdutuskuureja, tietäen jo että niille käy kuin ennenkin: ei montaa päivää kestä. Vai olisiko sittenkin parempi olla kyllä yhtä painava, mutta ilman henkisesti repivää itseinhoa ja tempomista laihdutusten kanssa?

NE KILOT TULEE TAKASIN KOSKA TE ETTE OSAA OLLA SYÖMÄTTÄ MUNKKEJA PULLIA PATUKOITA SIPSUKOITA JA SOKERIVESI PASKOJA.

Näin on, mutta tämä on vakava ongelma joka kaipaa ratkaisua eikä pilkan aihe. Tutkimusten mukaan nimenomaan suurin syy takaisin lihomiseen on se, että lähes kaikki entiset lihavan elämäntavat palaavat vähitellen. Eräässä tutkimuksessa ainoa mikä pysyvästi jäi alemmas oli makkaran syöntimäärät, kaikki muu palasi parissa vuodessa laihdutusta edeltävälle tasolle: niin sokerinkäyttö, alkoholinkäyttö, pikaruoan syönti jne. 

Mutta mitä tälle voi tehdä ei olekaan ihan niin helppo asia. Tapojen muuttamisen vaikeutta on tutkineet ja siitä on kirjoittaneet monet psyykkisen puolen asiantuntijatkin, mutta mitään sellaista viisastenkiveä ei ole valitettavasti löytynyt, että jonkun pillerin syömällä tai jotain harjoitusta tekemällä pystyisi pysyvästi muuttamaan tapojaan lipsumatta vanhaan takaisin.

Tuleeko sokerikeijju kaupassa kimppuusi ja laittaa kärriin herkkuja? Ei, sinä laitat. Maksaako sokerikeijju ostokset kassalla? Ei, sinä maksat. Tuleeko sokerikeijju työpaikan kahvipöydässä tunkemaan pullaa suuhun? Ei, sinä laitat. Tuleeko sokerikeijju kotiisi kun röhnötät sohvalla ja laittaa patukan huuliesi väliin? Ei, sinä laitat. Sinä olet se sokerikeijju.

Tämä on minulle ollut ihan selvää jo ainakin 5 vuotta. Että "riivaaja" on pääni sisällä, ei ulkomaailmassa. Minussa on ikään kuin Jekyll ja Mr. Hyde, tai kaunotar ja hirviö. Kun harkitseva puoli minua on vallassa, haluan hyviä asioita kuten terveyttä, normaalipainoa, harkitsevaa rahankäyttöä ja syömistä. Mutta joskus vallan ottaa se ahmattihirviö eikä sitä normaalia järkevää minää ole mailla halmeilla. Se palaa vasta, kun on paska olo ja ähky, ja tajuaa mitä hittoa olen taas tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveyteen kuuluu myös psyykkinen terveys, jota kehopositiivisuus lisää.

Huono fyysinen terveys vaikuttaa myös mieleen. Hyväkuntoinen voi myös henkisesti paremmin.

Juupa juu. Totta kai hyväkuntoinen voi myös henkisesti paremmin, eihän läski voi olla onnellinen, eihän.

Mutta vakavasti: pysyvien elintapojen omaksuminen ei onnistu, jos olet masentunut ja vihaat itseäsi. Pää kuntoon ensin, sitten onnistuu fyysinen remontti.

Höpsis, pää korjaantuu ihan itsestään kun paino putoaa ja fyysinen olo paranee. Fyysinen remppa korjaa kerralla molemmat.

Kehopositiivisuus koskee myös anorektikkoja.