Lue keskustelun säännöt.
Työelämästä on kehittynyt pelko
18.10.2017 |
Saa tuomita ja haukkua. Mutta tästä ehkä elämän suurimmasta osa-alueesta on kehittynyt järjetön pelko. Olen vähän yli parikymppinen ja tehnyt töitä 16-vuotiaasta asti, siis ollut kesätöissä tai välillä tehnyt jotain keikkoja.
Mua on jokaisessa työpaikassa kohdeltu enemmän tai vähemmän huonosti, joko asiakkaiden tai henkilökunnan toimesta. Puhtaista vahingoista on huudettu, kun niistä olisi voinut huomauttaa asiallisesti. Ja on annettu olettaa, että olen todellakin huono työntekijä josta on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Viime kesätyökin vaikutti lupaavalta, luvattiin jopa paikkaa tulevalle syksylle. Vaan enpä saanutkaan paikkaa, mutta jatkuvasti paskaa palautetta. Lähes kaikki muut tuttavani saivat kesätöistään vakipaikan - ja kyllä, olen kateellinen ja katkera. :( Annoin kaikkeni työlle, niin että ylikuormituin ja itkin illar kotona, mutta en vaan vakuuttanut työnantajaa. Se oli kiitos ja hei.
Nyt tää pelko on kehittynyt sellaiseksi, että en pysty ottamaan enää edes keikkatyötä vastaan. Hakeuduin siis vuokrafirmaan töihin selättääkseni pelkoni ja hankkiakseni hyviä kokemuksia, mutta olen jämähtänyt tähän. Pari keikkaa oon käynyt heittämässä ja aina jo paria päivää ennen valvon yöt enkä saa ruokaa alas. Työhön lähtiessä iskee ripuli ja alkaa itkettää. Sitten siitä stressistä palautumiseen menee päiviä.
Ensinnäkään en tiedä, mistä tää pelko juontaa juurensa. Pelkään kai epäonnistumista ja sitä että sanotaan rumasti- kuten aina on käynyt. Monessa paikassa on menty jopa henkilökohtaisuuksiin. Toiseksi, en enää jaksa tavata työssäkäyviä kavereita kun he alkavat puhua siitä työstään ja siitä miten sai kivat lisät ja "vois vaikka lähteä jenkkeihin". Sitten kummastellaan et "miks sä et mee töihin??: ))". Kolmanneksi, en tiedä ketään mutta jolla olisi sama.
Toivoisin asiallisia vastauksia ja tsemppauksia, koska tää mun pelkohan on ihan naurettava. :(
Kommentit (5)
Hei, kiitoksia ystävällisestä vastauksesta sulle!
Joo, olen valitettavasti aika herkkä. Sitä ei ehkä huomaa niin ulospäin, osaan peittää sen hyvin ja jos vaikka kaveri käy kassalla niin saan jälkeenpäin kuulla että olen näyttänyt tosi pirteältä ja topakalta vaikka olen sisäisesti ollut romahduspisteessä. Mutta kyllä sen herkkyyden varmaan silti jotenkin vaistoaa.:/
Olen tehnyt kaupan-, siivous- ja ravintola-alan töitä. Lähden opiskelemaan kyllä ja onneksi alalla ei ole mitään tekemistä ravintola-alan kanssa, joka on ollut näistä ehdottomasti se "traumatisoivin". Ja kyllä, pitänee vaan toivoa että kehittyisi se paksumpi nahka!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Herkkyytesi on varmaankin huomattu/aistittu ja nähty hyvä kohde omille turhautumille. Vaikka tuntuu vaikealle, niin parhaiten autat tilannettasi menemällä vaan rohkeasti tarjottuihin töihin. Iän myötä vähitellen oppi suhtautumaan vastoinkäymisiin armollisemmin ja ehkä näpäyttämään työkaveria takaisin tarvittaessa.
(Lisä)koulutus on aina kannattavaa ja antaa myös varmuutta ja rohkeutta työelämässä.
Voisin mennäkin, jos se auttaisi pelkoon. Mutta jokainen työkokemus vaan lisää sitä entisestään! :( viimeksi olin paniikkikohtauksen partaalla ja mietin että ei enää ikinä! Sen jälkeen en ole ollutkaan töissä. Tästä on siis kuukausi aikaa. Tiedän että pitäis vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja lakata olemasta luuseri, mutta se on niin vaikeaa kun tavarat tippuu käsistä kun jännität työkaverin vihaisia sanoja niin paljon. Siitä muodostuu kierre, kun jännitän niin sählään aivan toivottomasti. Olen käynyt työhaastatteluissa uuden työn toivossa, mutta sielläkin on ruettu hiillostamaan - ja toivo työpaikasta meni sitten siinä.
Hei käy juttelemassa vaikka omassa terveyskeskuksessa. Olisi nyt tärkeää ettet jäisi jumittamaan näiden ajatusten ja pelkojen kanssa. Joku rauhoittava lääke ja/tai paniikkihäiriöön käytettävä voisi olla tässä tilanteessa paikallaan. Auttaisi uneenkin ennen ahdistavia työpäiviä. Fiksuna ihmisenä varmaan tiedät, että ei olisi lopullinen ratkaisu, vaan kainalosauva, jolla pääset vaikeasta tilanteesta eteenpäin.
Itse aikanaan kauan sitten vähän samantyyppisessä tilanteessa olisin varmaankin hyötynyt avusta, joka nykyään on saatavilla. Silloin rämmin todella vaikeat vuodet jonkin ihmeen sitkeyden avulla. Nyt koetut vaikeudet ovat loppuelämän voimavarana. Selvisinpä! Enää ei lannisteta. Toivon, että lopulta sinäkin saat herkkyytesi käännettyä voimavaraksi. Hae kuitenkin apua tässä tilanteessa. 👍
Ei oo naurettava pelko. Työelämässä on kovaa, mulla on vähän samanlaisia kokemuksia, joskin olen sua kymmenen vuotta vanhempi. Sun tekstin perusteella kuulostaa, että olet aika herkkä tyyppi, ja siinä ei sinänsä ole mitään pahaa eikä hävettävää. Se kuitenkin varmasti aiheuttaa osin sen, että koet saamasi palautteen tosi raskaasti ja olen huomannut, että herkkä ihminen joutuu usein toisten hampaisiin; on helppo löytää paikka johon iskeä. :/
Olet nuori, sulle löytyy kyllä joku sopiva paikka vielä. <3 Minkä alan töitä olet tehnyt/hakenut? Miltä alalta nuo ikävät kokemukset ovat? Ehkä voisit kokeila jotain ihan muuta työtä välillä tai opiskella? Tsemppiä ja rohkeutta, aikakin tekee tehtävänsä, herkkyyden lisäksi monesti iän myötä tulee kovempi nahka, pystyy jättämään ne rumatkin sanat omaan arvoonsa.