Puoliso on pitkävihainen

Mykkäkoulu ja erolla uhkailu ovat henkistä väkivaltaa. Siinä teille susilaatua purtavaksi.

Korjaa läheisriippuvuutesi. Ota ero. Miksi edes soitat perään?

Älä pyytele anteeksi. Keksi itsellesi tekemistä, ignooraa koko mies. Kiukuteltkoon ja mökötelköön yksinänsä.

Tommoinen murjottaminen on vallankäyttöä. Tahalteen tuottaa sinulle pahan olon. Siihen tehoaa kun et ahdistu siitä vaan olet ihan huoleton hänen käytökselle. On oikein pyytää anteeksi omaa huonoa käytöstä mutta tee se vain sanallisesti äläkä lähde paijailemaan kuin uhmaikäistä kakaraa. Sitten vaan elelet ja käyttäydyt normaalisti. Ei enää hyvittelyjä. Ajan kuluessa mies huomaa ettei hyödy mitään murjotuksellaan koska se ei vaikuta sinuun. Sitten se alkaa hänestä itsestäänkin tuntumaan typerältä ja lapselliselta.

Mies vaan nautiskelee siitä hiillostamisesta kun sinä tuskissasi ryömit hänen edessään.

Sun anteekspyytely, silittely ja soittelu perään vain ärsyttää!

Älä ole huomaavinasi. Tuohan oikein hakee sulta sitä nöyrtymistä, ja saa siitä tyydytystä kun sulla on paha olo. Mitäs jos sanot vaan että kurja juttu jos pahoitit mielesi, ja jatkat ihan normaalilla fiiliksellä. Juttelet tavallisesti, ja jos ei vastaa niin anna olla. Siinähän yksinään sitten mököttää. Lähde ulos, katsele telkkaria, lue kirjaa, kuuntele musiikkia ja puuhaile juttuja ihan hyvällä mielellä, ja näytä sille ettei se voi pyörittää sun mielentiloja oman vallantahtonsa mukaan. Jos sillä on paska fiilis niin kärsiköön siitä ihan keskenään.

Kiinnostaako seksi tuollaisen mörököllin kanssa? Mietipä eroa, jos ei. Vai tahdotko kiduttaa itseäsi suhteessa lisää?

Jatkuvaan erouhkailuun mä vastaisin ihan asiallisesti. Sanoisin että kuule, sä olet nyt puhunut erosta niin monta kertaa, että taidat olla tosissasi. Mitäs jos alettaisiin oikeasti suunnitella miten me asia järjestetään. Oletko miettinyt asumisasioita ja omaisuuden jakoa jo, vai ottaisinko minä huomenna yhteyttä lakimieheen. Tai tulostaisin netistä lomakkeen, täyttäisin omat tietoni valmiiksi, ja pyytäisin että mies täyttää osuutensa. Kun kerran eroa haluaa, sen voi kyllä saada.

Kiitos kaikille hyvistä vastauksista. Olen saanut näistä paljon voimaa. Olette ihania. Jouduin soittamaan miehelle käytännön asiaa, vastaukseksi sain haista v.. miksi mies toimii näin ?? Eikö riitä että vaimo pyytää anteeksi monta kertaa, miksi toinen saa jatkaa kiukutelua. Kiitos vielä läheisriippuvuus kommentista, taidan olla sellainen vaimo 😑

Tuollaista miestä ei tarvitse katsella.

Jos puutut aina samoihin epäkohtiin, niin on ehkä aika hyväksyä, että ne asiat eivät koskaan muutu. Mies ei välttämättä edes pidä niitä epäkohtina. Saattaa myös olla, että hän on jo useampaan otteeseen ytittänyt parantaa toimintaansa, mutta lopettanut sen, koska aina löytyy uusia huomauttelun aiheita. Sinun pitää vaan hyväksyä, että et voi hallita muiden ihmisten toimintatapoja, ja opetella itse olemaan huomauttelematta asioista. Muut vaihtoehdot tosiaan jatkaa riitelyä, tai jätä se sika.

Onko mies sellainen, ettei ehdi tuittuilemaan takaisin? Hitaampi temperamentiltaan ja joutuu ns nielemään kiukkunsa, ja möksähtelee lopulta turhanpäiväisistä, kun ei ehdi ikinä purkaa tunteitaan kunnolla?

T. Meillä minä kiihdyn hirveän hitaasti ja olen valmis riitelemään oman näkemykseni vasta tarkasti puntaroituani eli siinä vaiheessa, kun mies huikkaa anteex, silittää päälakea ja vaihtaa sivua...

Mököttäjä saattaa päästä tuosta käytöstavastaan, jos toinen osapuoli ei noteraa sitä mitenkään, ei ole huomaavinaan. On oma itsensä. Saattaa siihen kulua pari ensimmäistä yhdessäolon vuotta.

Mikäli mökötys on lähes jatkuvaa kymmeniä vuosia, herää kysymys, haluaako mies, että vaimo saa tarpeekseen ja laittaa lusikat jakoon. Vallankäyttöä ja ilkeilyä se ainakin on. Kiukuttelee kuin lapset usein äidilleen, kun kaikki ei mene oman mielen mukaan.

Ei se taida olla mies, vaikka ikää on jo reippaasti, se on poika

No mitä jos et nillittäisi joka asiasta?

Nyt vasta asia on alkanut vaivaamaan sinua? Aika pitkään olette jaksanut tuota toimimatonta suhdetta. Vikaa on molemmissa ja teidän vuorovaikutuksessa.

Pitkävihaisuus on luonteenpiirre, jota ei ole helppo muuttaa itsessä. En sano, että mahdoton mutta vaikea. Kannattaisi siis sen toisen osapuolen myös miettiä ennen kuin räjähtää. Se miten pitkävihaisuus käytännössä näkyy on sitten toinen juttu.

Itse en suutu kovinkaan helposti mutta sitten kun suutun niin lepyn hitaasti. Pääsen asioista yli mutta unohda en koskaan.

Why does he do that?

Vierailija kirjoitti:

Jatkuvaan erouhkailuun mä vastaisin ihan asiallisesti. Sanoisin että kuule, sä olet nyt puhunut erosta niin monta kertaa, että taidat olla tosissasi. Mitäs jos alettaisiin oikeasti suunnitella miten me asia järjestetään. Oletko miettinyt asumisasioita ja omaisuuden jakoa jo, vai ottaisinko minä huomenna yhteyttä lakimieheen. Tai tulostaisin netistä lomakkeen, täyttäisin omat tietoni valmiiksi, ja pyytäisin että mies täyttää osuutensa. Kun kerran eroa haluaa, sen voi kyllä saada.

Palstamamman häälahjatoive: esitäytetty erolappu ja lakimiehen puh.numero.

Erouhkailua puolustelematta

Meillä on myös niin että minä sekä kiihdyn että lepyn (ja noin muutenkin toimin nopeammalla tempolla), mies taas on sekä vuorovaikutukseltaan että tunnereaktioiltaan hitaampi (ja niukempi). Esimerkiksi juuri tuo, että vaikka riita olisi sovittu, niin mies pitää etäisyyttä ja on ärtyneen oloinen vielä aikansa sen jälkeen, kun hänen moodinsa ei vain muutu niin ripeästi. Tämä tuntui alussa välillä tahalliselta rankaisemiselta ja kiukuttelulta kunnes saatiin lapset, joita oli pakko oppia ymmärtämään ja nähdä positiivisen kautta - sen myötä opin ymmärtämään miestäkin paremmin ja toimimaan itse vähän vähemmän painostavasti.

Esikoinen on kuin isänsä, ei ole valmis hieromaan sopua heti ja vaikka sovittaisiinkin, tarvitsee vähän tilaa ja aikaa että on taas oma itsensä. Mun on ollut pakko työstää itseni kanssa se että minä en sitä toista ihmistä saa millään tempuilla heti takaisin iloiseksi ja rennoksi - eikä minun kuulukaan! Ja minun ahdistuminen toisen "mököttämisestä" ei auta ketään. Hänellä on oikeus omaan rytmiinsä, ja hän tarvitsee leppymiseen enemmän pään sisäistä prosessointia ja vähemmän puhetta. Teen sovinnon eleen kun olen siihen itse valmis, ja sitten annan toiselle tilaa hengittää. Toinen lapsista taas on kuin minä, tunteesta toiseen reippaasti, ne tunteet ilmaistaan ja niistä puhutaan, mutta vanhoja muistella.

Tällainen ajattelun ja toiminnan tempo ihmisen piirteenä on tietysti eri asia kuin erolla uhkailu, **ttuilu tai muu asiaton käytös! Mutta itse tunnistan nyt jälkikäteen aika monesti ajaneeni miehen melko pieneen nurkkaan odottamalla välitöntä leppymistä, kun hän nyt ei vaan toimi niin eikä painostus varsinaisesti auta.

Eli sanaa kuin muut: anna olla, älä lepyttele liikoja, käyttäydy normaalisti.