Miksi parisuhteen pitäisi "edetä" jonnekin?

Ei kai se mikään pakko ole, jos kummatkin on tyytyväisiä noin. Itse en suostuisi kevytsuhteisiin.

Suhteet etenevät tuosta tilanteesta, koska useimmat naiset haluavat yhteisen kodin ja perheen. Jos omasi ei halua, tuo voi jatkua onnellisena ja tuoreen tuntuisena suhteena vaikka kuinka kauan. Älä nyt mokaa mitään.

Ennen oli ihanne ja normi päätyä tietyn kaavan mukaisiin suhteisiin, mutta nyt suhteet tosiaan voi olla mitä monimuotoisempia. Näitä suhteiden erisävyjä yleensä paheksuu ne, jotka pelkää sen oman suhteensa puolesta. Me emme myöskään rakentele pilvilinnoja ikuisesta rakkaudesta, yhteen muutosta, avioliitosta, lapsista, jne vaan nautimme meidän tavasta olla yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai se mikään pakko ole, jos kummatkin on tyytyväisiä noin. Itse en suostuisi kevytsuhteisiin.

Mikä on "kevytsuhteen" ja "raskassuhteen" ero?

Muunlaiseen suhteeseen en enää suostuisikaan näin toisella kierroksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai se mikään pakko ole, jos kummatkin on tyytyväisiä noin. Itse en suostuisi kevytsuhteisiin.

Mikä on "kevytsuhteen" ja "raskassuhteen" ero?

Avioliitto, yhdessä asuminen, asuntolaina ja lapset.

Hei

Ihmiselämän kirjo on tietenkin laaja ja ihmissuhteita on ns joka junaan.

Keskimäärin kuitenkin useilla ihmisillä on alun tutustumis- ja seurusteluvaiheen jälkeen tarve sitoutua kumppaniinsa. Sitoutuminen ei välttämättä tarkoita naimisiinmenoa tai yhdessä asumista, mutta jotain sen kaltaista päätöstä, että tätä suhdetta ei enää kyseenalaisteta jatkuvasti, suhteella on jatkuvuus, sovitaan asioita pidemmälle kuin seuraavaan tapaamiseen jne. Sitoutuneessa suhteessa ihmisen ei tarvitse ikään kuin 'ostaa' paikkaansa aina uudelleen ja uudelleen. Usein ei-sitoutuneissa suhteissa vallitsee pelko siitä, riitänkö enää, mikä saattaa johtaa epäaitoon miellyttämiskierteeseen. Moni ihminen toivoo tilaa, jossa voi olla varma siitä, että kumppani pysyy vierellä ja eletään yhdessä, tuli mitä tuli.

Mutta kuitenkaan kukaan ei voi teidän puolestanne päättää, miten teidän tulee elää. On tärkeää silti, että aika ajoin tarkistatte toisiltanne, toivotteko samaa sitoutuneisuuden astetta suhteeltanne, vai onko niin, että 'väljä' suhde meneekin vain toisen ehdoilla.

Mitä ajattelet tästä?

Vierailija kirjoitti:

Ei kai se mikään pakko ole, jos kummatkin on tyytyväisiä noin. Itse en suostuisi kevytsuhteisiin.

Kevytsuhde? Eikö tuossakin suhteessa olla sitouduttu yhteen siinä missä esim. avioliitossa? Vai ap saako teillä olla muita? Kaikki jaetaan tismalleen tasan, jos menette esim. syömään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai se mikään pakko ole, jos kummatkin on tyytyväisiä noin. Itse en suostuisi kevytsuhteisiin.

Mikä on "kevytsuhteen" ja "raskassuhteen" ero?

Avioliitto, yhdessä asuminen, asuntolaina ja lapset.

Eikö se olekaan tunne ja halu olla yhdessä, joka sitoo parit yhteen? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai se mikään pakko ole, jos kummatkin on tyytyväisiä noin. Itse en suostuisi kevytsuhteisiin.

Mikä on "kevytsuhteen" ja "raskassuhteen" ero?

Avioliitto, yhdessä asuminen, asuntolaina ja lapset.

Kevyesti voi olla yhdessä avioliitossakin. 

Ei kannata viedä eteenpäin. Ei kunnossa olevaa kannata korjata. Aika sama tilanne itselläni. En aio muuttaa mitään, missään vaiheesa.

Samaa itse olen ihmetellyt. Olen itse nainen, joka en ollenkaan halua sitoutua tai vakavoittaa suhdetta miksikään "kunnes kuolema meidät erottaa" parisuhteeksi yhdessäasumisineen.

Mutta kauhean vanhanaikaisia miehet ovat, sellaisetkin, jotka eivät halua lapsia. Miksei voi vaan olla yhdessä sen aikaa kun se on mukavaa, ja jos se ei joskus ole, lähteä eri teille ilman että suhde on jotenkin "epäonnistunut". 

" Sitoutuneessa suhteessa ihmisen ei tarvitse ikään kuin 'ostaa' paikkaansa aina uudelleen ja uudelleen. Usein ei-sitoutuneissa suhteissa vallitsee pelko siitä, riitänkö enää, mikä saattaa johtaa epäaitoon miellyttämiskierteeseen."

Ihan vierasta ajattelua ainakin mulle. Nimenomaan minun ei tarvitse kelvata kellekään eikä kenenkään mulle, vaan ollaan täysin vapaita molemmat lähtemään ilman isoa erodraamaa. Ei se ero ole edes mitenkään surullista, kun ei alunperinkään ole odottanut suhteelta ihmeellisiä, vain hauskanpitoa hetkessä.

Ex mieheni nimitteli nykyistä sihdetta juuri kevytsuhteeksi ja vihjaili yhteisten lastemme saavan traumoja nyk suhteestani, koska emme asu yhdessä.

Muutti itse suoraan toisen naisen nurkkiin yhteisestä kodistamme, uusperheeseen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai se mikään pakko ole, jos kummatkin on tyytyväisiä noin. Itse en suostuisi kevytsuhteisiin.

Mikä on "kevytsuhteen" ja "raskassuhteen" ero?

Avioliitto, yhdessä asuminen, asuntolaina ja lapset.

Okei, siinä tapauksessa ei koskaan raskassuhdetta minulle. Yhdessä asuminen nyt voisi vielä mennä, mutta keskiluokkainen perhe-elämä ei vain kiinnosta yhtään.

Ei tarvitse, jos kumpikaan ei halua. On kuitenkin ihan mahdollista, että ap:n naisystävää haaveilee enemmästä, muttei uskalla kertoa sitä, jottei 'säikäyttäisi' ap:ta pois. Sellainen suhde kriisiytyy lopulta ja katkeroittaa. Ehkä puoliso rakastuukin johonkin toiseen, joka tarjoaa enemmän eli sitoutumista perinteisempään malliin. Siksi pitäisi tietää aidosti, mikä toisellekin on tärkeää. Moni nainen myötäilee tässä miehen puheita, vaikka ajattelee oikeasti toisin. Sitten tulee ero yhtäkkiä.

Mä olin aikoinaan täysin tyytyväinen ns kevytsuhteeseen, mutta oletin koko ajan, että ajan kanssa se muuttuu ns oikeaksi suhteeksi. Kriisin laukaisi se, että mies sanoi, ettei haluakaan muuta. Se vei multa tulevaisuudenvisiot ja jätin hänet. Tosin sitten hän muutti mieltään ja päätti haluta naimisiin, nyt ollaan. Mutta olisi se hyvin voinut päättyä siihen lopullisesti. Mulla ei enää ollut tunteita sen paljastuksen jälkeen silloin, oikeasti en halunnut olla miehen kanssa, joka ei halua sitoutua minuun vakavammin.

KirkkoSisko kirjoitti:

Hei

Ihmiselämän kirjo on tietenkin laaja ja ihmissuhteita on ns joka junaan.

Keskimäärin kuitenkin useilla ihmisillä on alun tutustumis- ja seurusteluvaiheen jälkeen tarve sitoutua kumppaniinsa. Sitoutuminen ei välttämättä tarkoita naimisiinmenoa tai yhdessä asumista, mutta jotain sen kaltaista päätöstä, että tätä suhdetta ei enää kyseenalaisteta jatkuvasti, suhteella on jatkuvuus, sovitaan asioita pidemmälle kuin seuraavaan tapaamiseen jne. Sitoutuneessa suhteessa ihmisen ei tarvitse ikään kuin 'ostaa' paikkaansa aina uudelleen ja uudelleen. Usein ei-sitoutuneissa suhteissa vallitsee pelko siitä, riitänkö enää, mikä saattaa johtaa epäaitoon miellyttämiskierteeseen. Moni ihminen toivoo tilaa, jossa voi olla varma siitä, että kumppani pysyy vierellä ja eletään yhdessä, tuli mitä tuli.

Mutta kuitenkaan kukaan ei voi teidän puolestanne päättää, miten teidän tulee elää. On tärkeää silti, että aika ajoin tarkistatte toisiltanne, toivotteko samaa sitoutuneisuuden astetta suhteeltanne, vai onko niin, että 'väljä' suhde meneekin vain toisen ehdoilla.

Mitä ajattelet tästä?

Ajattelen, ettet taida ihan ymmärtää, mistä puhut. Ei se, ettei asu yhdessä, mitenkään estä suunnittelemasta yhteisiä juttuja seuraavaa tapaamista pidemmälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai se mikään pakko ole, jos kummatkin on tyytyväisiä noin. Itse en suostuisi kevytsuhteisiin.

Kevytsuhde? Eikö tuossakin suhteessa olla sitouduttu yhteen siinä missä esim. avioliitossa? Vai ap saako teillä olla muita? Kaikki jaetaan tismalleen tasan, jos menette esim. syömään?

Kumpikin oli heti alussa sitä mieltä, että useamman kuin yhden kanssa oleminen on liian vaivalloista ja stressaavaa, eikä asiasta ole tarvinnut sen jälkeen puhua. Ravintolalaskujen maksamisessa en ole huomannut mitään eroa yhdessä asuviin kaveripariskuntiin verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse, jos kumpikaan ei halua. On kuitenkin ihan mahdollista, että ap:n naisystävää haaveilee enemmästä, muttei uskalla kertoa sitä, jottei 'säikäyttäisi' ap:ta pois. Sellainen suhde kriisiytyy lopulta ja katkeroittaa. Ehkä puoliso rakastuukin johonkin toiseen, joka tarjoaa enemmän eli sitoutumista perinteisempään malliin. Siksi pitäisi tietää aidosti, mikä toisellekin on tärkeää. Moni nainen myötäilee tässä miehen puheita, vaikka ajattelee oikeasti toisin. Sitten tulee ero yhtäkkiä.

Mä olin aikoinaan täysin tyytyväinen ns kevytsuhteeseen, mutta oletin koko ajan, että ajan kanssa se muuttuu ns oikeaksi suhteeksi. Kriisin laukaisi se, että mies sanoi, ettei haluakaan muuta. Se vei multa tulevaisuudenvisiot ja jätin hänet. Tosin sitten hän muutti mieltään ja päätti haluta naimisiin, nyt ollaan. Mutta olisi se hyvin voinut päättyä siihen lopullisesti. Mulla ei enää ollut tunteita sen paljastuksen jälkeen silloin, oikeasti en halunnut olla miehen kanssa, joka ei halua sitoutua minuun vakavammin.

Totta kai ap naisystävä haaveileen enemmästa, kun streotyyppisesti ajattellaan että naise haluavat aina enemmän.  Totta kai ap naisystävä myötäilee, koska naiset on jotain lapsen tasolle typistettyjä viattomia uhreja, jotka ei tee omia valintoja, arvioita ja päätöksiä...

Älä tee mitään eri tavalla! Suhde voi vain huonontua tuosta tilanteesta!

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt neljättä vuotta yhdessä erään naisen kanssa, ja minusta meidän suhteemme ei ole muuttunut juuri mitenkään ensimmäisen parin kuukauden jälkeen. Asumme omissa asunnoissamme, näemme kolmesta kuuteen kertaan viikossa, ja teemme yhdessä haukoja juttuja siinä missä suhteen alussakin. Nautimme täysillä toistemme seurasta. Olemme kolmikymppisiä. Kummallekaan ei ole tärkeää olla naimisissa tai hankkia lapsia, mutta välillä mietityttää, pitäisikö suhdetta "viedä eteenpäin", vaikka kaikki tuntuu juuri tällaisena todella hyvältä.

Samassa vaiheessa täälläkin, neljäs yhteinen vuosi menossa. Asumme omissa asunnoissamme, etäisyyttä on noin tunnin matka autolla, puolitoista julkisilla. Vietetään yhdessä pidennetyt viikonloput ja lomat, joskus nähdään viikollakin. Yhdessä ollessa eletään ihan tavallista arkea + harrastetaan yhdessä. Olemme sitoutuneita ja sillä mielellä yhdessä, että kyseessä on molemmille loppuelämän suhde. Tunnemme toistemme lähisukulaiset ja ystävät. On yhteinen pankkitili yhteisiä menoja varten (ruoka, harrastukset, matkat). Lapsia ei kuulu tulevaisuuteen enää iänkään puolesta.

En pidä mahdottomana, ettemmekö jonakin päivänä voisi asua myös saman katon alla, mutta en myöskään tarpeellisena.