Lue keskustelun säännöt.
Miksi parisuhteen pitäisi "edetä" jonnekin?
Olen nyt neljättä vuotta yhdessä erään naisen kanssa, ja minusta meidän suhteemme ei ole muuttunut juuri mitenkään ensimmäisen parin kuukauden jälkeen. Asumme omissa asunnoissamme, näemme kolmesta kuuteen kertaan viikossa, ja teemme yhdessä haukoja juttuja siinä missä suhteen alussakin. Nautimme täysillä toistemme seurasta. Olemme kolmikymppisiä. Kummallekaan ei ole tärkeää olla naimisissa tai hankkia lapsia, mutta välillä mietityttää, pitäisikö suhdetta "viedä eteenpäin", vaikka kaikki tuntuu juuri tällaisena todella hyvältä.
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Mitä itse odotat suhteen tulevaisuudelta, ap? Kaipaatko jotain enemmän?
Minulla on käynyt aivan älytön tuuri, kun olen löytänyt näin kauniin, älykkään, aidosti hauskan ja menevän naisen, joka haluaa olla kanssani ja toivoo elämältä samoja asioita. Olen kiitollinen tästä joka päivä enkä kaipaa mitään muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me haluttiin asua saman katon alla, ja ostettiin yhdessä talo sitä varten. Mahtuu molempien jälkikasvukin paremmin silloin kun paikalla ovat. Tosi pöljältä tuntuisi että aina kun miehelle tulee lapset, joutuisi hän omaan pikkukämppäänsä, jossa nukkuu olkkarissa, kun lapsille on se kämpän ainoa huone. Ei meidän suhde siinä mennyt mitenkään eteenpäin, ihan samana se pysyi vaikka muutettiin. Jonku aika sitten kävimme ostamassa sormukset. Emme menneet kihloihin, mutta molemmista tuntui hyvältä ajatukselta se että sormesta näkyy status samantien. Tuokaan ei vienyt suhdetta millekään uudelle tasolle, vaan se säilyi samanlaisena. Mun mielestä tuossa on ainakin omalla kohdallani kyse siitä mitä molemmat haluaa, ja kumppani sitten sen mukaan valitaan. Minä haluan asua saman katon alla mieheni kanssa, joten minulle ei sovi kumppani joka haluaa asua vaikkapa 300km päässä ja nähdä joka toinen viikonloppu. Sellainen mies löytää tuollaiseen suhteeseen varmastikin sellaisen naisen jolla on samansuuntaiset toiveet.
En olisi myöskään ottanut miestä joka haluaa vielä lapsia. Valitkaa hyvin! Ap tuntuu niin tehneen :)
Siskopuolellani oli tuollainen suhde eron jälkeen. Hän erosi miehestään kun lapset taisivat olla teini-ikäisiä. En muista oliko hänellä jotain lyhyempiä suhteita ennen tätä pitkäaikaista kumppania, mutta heillä oli juuri tuollainen suhde että kumpikin asui omassa asunnossaan vaikka muuten pitivät yhtä. Ehtivät olla varmaankin kolmisenkymmentä vuotta tuollaisessa kevytsuhteessa ennen kuin kuolivat pois.
Naimisiin voi kannattaa mennä, mutta itse en tekisi lapsia.
Lapset rajoittavat hirveästi vapautta ja omia menoja. Iso vastuu, sitoutuminen hoitoon ja taloudellisesti helvetin kallista. Kun en ole tehnyt lapsia, voin törsätä rahat itseeni ja vaimooni. Tosi jees....
Vierailija kirjoitti:
Me haluttiin asua saman katon alla, ja ostettiin yhdessä talo sitä varten. Mahtuu molempien jälkikasvukin paremmin silloin kun paikalla ovat. Tosi pöljältä tuntuisi että aina kun miehelle tulee lapset, joutuisi hän omaan pikkukämppäänsä, jossa nukkuu olkkarissa, kun lapsille on se kämpän ainoa huone. Ei meidän suhde siinä mennyt mitenkään eteenpäin, ihan samana se pysyi vaikka muutettiin. Jonku aika sitten kävimme ostamassa sormukset. Emme menneet kihloihin, mutta molemmista tuntui hyvältä ajatukselta se että sormesta näkyy status samantien. Tuokaan ei vienyt suhdetta millekään uudelle tasolle, vaan se säilyi samanlaisena. Mun mielestä tuossa on ainakin omalla kohdallani kyse siitä mitä molemmat haluaa, ja kumppani sitten sen mukaan valitaan. Minä haluan asua saman katon alla mieheni kanssa, joten minulle ei sovi kumppani joka haluaa asua vaikkapa 300km päässä ja nähdä joka toinen viikonloppu. Sellainen mies löytää tuollaiseen suhteeseen varmastikin sellaisen naisen jolla on samansuuntaiset toiveet.
En olisi myöskään ottanut miestä joka haluaa vielä lapsia. Valitkaa hyvin! Ap tuntuu niin tehneen :)
Mikä status siitä sormuksesta näkyy?
ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me olemme "seurustelleet" kohta 25vuotta, molemmilla on ok-talo, kolmesataa metriä talojen väli. Meillä on hieno suhde ja rakastun "vaimooni" aina vaan enemmän ja enemmän. Tää järjestely sopii meille.
No harmi kyllä moni nainen kuvittelee miehen löydettyään että heti mennään kihloihin, naimisiin ja tehdään lapsi. Olen ollut mieheni kanssa 5 vuotta ja olemme kihloissa olleet vuoden. Naimisiin ei ole suunniteltu mennä, mies vain halusi rengastaa omaksi :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kihlat kirjoitti:
No harmi kyllä moni nainen kuvittelee miehen löydettyään että heti mennään kihloihin, naimisiin ja tehdään lapsi. Olen ollut mieheni kanssa 5 vuotta ja olemme kihloissa olleet vuoden. Naimisiin ei ole suunniteltu mennä, mies vain halusi rengastaa omaksi :)
Kihloissa ollaan vaikka naimisiin ei ole aikomustakaan mennä, niinpä niin. Mutta eiköhän siitä aiheesta ole ollut riittävästi keskusteluja, ei ehkä kannata pilata tätä ketjua sillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai se mikään pakko ole, jos kummatkin on tyytyväisiä noin. Itse en suostuisi kevytsuhteisiin.
Mikä on "kevytsuhteen" ja "raskassuhteen" ero?
Avioliitto, yhdessä asuminen, asuntolaina ja lapset.
Tokihan noiden edellämainittujen hommaaminen on raskasta. Aloittajan kuvaus parisuhteesta tuntuu ihanan kevyeltä ja vapaalta.
Itse parisuhteesta kumpikaan versio ei kerro oikeastaan mitään. Molemmat voivat olla huonoja tai hyviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei suhdetta "tarvitse" viedä mihinkään. Jotkut haluavat edetä, toiset eivät. Ja sitten on niitä, jotka eivät tiedä paremmasta mutta kun joku heille sen näyttää, niin se tuntuukin hyvälle asua yhdessä, hankkia lapsia, avioitua. Mutta teet niinkuin sinusta tuntuu. Itse olin suhteessa, jossa mikään ei muuttunut. Ja lopulta se ei sitten riittänyt minulle. Mies ei halunnut enempää ja minä lähdin. Nyt on mies, jonka kanssa on juuri niitä asiota, joita hänen kanssaan haluankin. En tiedä olisiko elämä edes exän kanssa voinut muodostua tällaseksi. Mutta nykyisen miehenkin kanssa ehdittiin olla kaksi vuotta sellaessa suhteessa, jossa mitään ei oikein tapahtunut mutta etäsuhde saattoi tehdä osan siitä pysähtyneisyyden tilasta. En kadu päivääkään, että suhteesta tuli "vakavampaa" ja "enemmän". Asiat ovat menneet parempaan suuntaan ja uusia ihania juttuja on tullut meidän elämään. Negatiivisia asioita ei ole, joten paluuta aikaisempaan en minä ainakaan haikaile. Elämän on minusta tarkoitus mennä eteenpäin ja muuttua. Mutta parisuhteita on monenlaisia. Älä vaan ajattele, että pitää mahtua johonkin normiin, sillä pilaat taatusti oman elämäsi. Tee niinkuin itsestä hyvltä tuntuu, se ei kuitenkaan tarkoita itsekkyyttä. Mutta huomaat kyllä, että jos rakastat ja välität kumppanistasi niin olet valmis aika isoissakin asioissa joustamaan ja etsimään yhteisiä uusia toimintatapoja, jotta kumppanisi on onnellinen, silloin sinäkin olet. Niin se parisuhde ja rakkaus vain toimiin. Jos et ole vielä valmis sellaiseen, niin sen aika on ehkä myöhemmin, eikä siitäkään kannata itseään soimata. Puhu kumppanisi kanssa, koska sillä tavoin asia selkenee. Varmin tie tuhoon, sekasortoon ja eroon on puhumattomuus. Ja niitä kivoja juttuja mitä tehdään suhteen alussa, niin niitä meillä ainakin tehdään vieläkin. Ei niistä tarvi luopua.
No ei kai sen tarvi edetä tai muuttua mihinkään jos kumpikaan ei sitä halua.
Yleensä varmaan parisuhteet etenevät koska ihmiset haluavat elää myös arkea yhdessä, sitoutua, perustaa perheitä, ja ostaa esim taloja tai asuntoja joihin yksin ei olisi mahdollisuuksia. Mutta jos ei halua niin mikäpä siinä, tekee sitten toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi tapailunkaan pitäisi edetä seksiin saakka?
Olen tyytyväinen ilmankin, miksi pilaamaan hyvää fiilistä huonolla seksillä?
Asiat tuppaavat muuttumaan jotenkin vakavammaksi seksin myötä, ei kiitos mulle sellaista monimutkaisuutta.
Olen eron jälkeen yrittänyt seurustella parikin kertaa ikäiseni viisikymppisen miehen kanssa. Molemmilla kerroilla lopetin suhteen, kun mies halusi muuttaa jo alle kuukauden seurustelun jälkeen yhteen. Minä taas en halua muuttaa enää kenenkään kanssa saman katon alle. Kumppani löytyi hiukan nuoremmasta miehestä, jolle tämä järjestely on hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaa itse olen ihmetellyt. Olen itse nainen, joka en ollenkaan halua sitoutua tai vakavoittaa suhdetta miksikään "kunnes kuolema meidät erottaa" parisuhteeksi yhdessäasumisineen.
Mutta kauhean vanhanaikaisia miehet ovat, sellaisetkin, jotka eivät halua lapsia. Miksei voi vaan olla yhdessä sen aikaa kun se on mukavaa, ja jos se ei joskus ole, lähteä eri teille ilman että suhde on jotenkin "epäonnistunut".
" Sitoutuneessa suhteessa ihmisen ei tarvitse ikään kuin 'ostaa' paikkaansa aina uudelleen ja uudelleen. Usein ei-sitoutuneissa suhteissa vallitsee pelko siitä, riitänkö enää, mikä saattaa johtaa epäaitoon miellyttämiskierteeseen."
Ihan vierasta ajattelua ainakin mulle. Nimenomaan minun ei tarvitse kelvata kellekään eikä kenenkään mulle, vaan ollaan täysin vapaita molemmat lähtemään ilman isoa erodraamaa. Ei se ero ole edes mitenkään surullista, kun ei alunperinkään ole odottanut suhteelta ihmeellisiä, vain hauskanpitoa hetkessä.
No eihän tuossa mitään, sinulle löytyy tuhansia miehiä, jotka eivät halua muuta kuin hetken hauskanpitoa ilman sitoumuksia. Vaimoksi otetaan sitten ihan toisenlainen nainen.
"Mikä status siitä sormuksesta näkyy?"
Öh, parisuhde?
Vierailija kirjoitti:
"Mikä status siitä sormuksesta näkyy?"
Öh, parisuhde?
Selitä vähän. Mistä alkaen parisuhde on näkynyt sormuksesta.
Kihlasormuksen tiedän, mutta nythän ei ollut kyse kihlauksesta. Parisuhdesormuksesta en ole koskaan kuullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa itse olen ihmetellyt. Olen itse nainen, joka en ollenkaan halua sitoutua tai vakavoittaa suhdetta miksikään "kunnes kuolema meidät erottaa" parisuhteeksi yhdessäasumisineen.
Mutta kauhean vanhanaikaisia miehet ovat, sellaisetkin, jotka eivät halua lapsia. Miksei voi vaan olla yhdessä sen aikaa kun se on mukavaa, ja jos se ei joskus ole, lähteä eri teille ilman että suhde on jotenkin "epäonnistunut".
" Sitoutuneessa suhteessa ihmisen ei tarvitse ikään kuin 'ostaa' paikkaansa aina uudelleen ja uudelleen. Usein ei-sitoutuneissa suhteissa vallitsee pelko siitä, riitänkö enää, mikä saattaa johtaa epäaitoon miellyttämiskierteeseen."
Ihan vierasta ajattelua ainakin mulle. Nimenomaan minun ei tarvitse kelvata kellekään eikä kenenkään mulle, vaan ollaan täysin vapaita molemmat lähtemään ilman isoa erodraamaa. Ei se ero ole edes mitenkään surullista, kun ei alunperinkään ole odottanut suhteelta ihmeellisiä, vain hauskanpitoa hetkessä.
No eihän tuossa mitään, sinulle löytyy tuhansia miehiä, jotka eivät halua muuta kuin hetken hauskanpitoa ilman sitoumuksia. Vaimoksi otetaan sitten ihan toisenlainen nainen.
??? So?
eri
Vierailija kirjoitti:
Ei suhdetta "tarvitse" viedä mihinkään. Jotkut haluavat edetä, toiset eivät. Ja sitten on niitä, jotka eivät tiedä paremmasta mutta kun joku heille sen näyttää, niin se tuntuukin hyvälle asua yhdessä, hankkia lapsia, avioitua. Mutta teet niinkuin sinusta tuntuu. Itse olin suhteessa, jossa mikään ei muuttunut. Ja lopulta se ei sitten riittänyt minulle. Mies ei halunnut enempää ja minä lähdin. Nyt on mies, jonka kanssa on juuri niitä asiota, joita hänen kanssaan haluankin. En tiedä olisiko elämä edes exän kanssa voinut muodostua tällaseksi. Mutta nykyisen miehenkin kanssa ehdittiin olla kaksi vuotta sellaessa suhteessa, jossa mitään ei oikein tapahtunut mutta etäsuhde saattoi tehdä osan siitä pysähtyneisyyden tilasta. En kadu päivääkään, että suhteesta tuli "vakavampaa" ja "enemmän". Asiat ovat menneet parempaan suuntaan ja uusia ihania juttuja on tullut meidän elämään. Negatiivisia asioita ei ole, joten paluuta aikaisempaan en minä ainakaan haikaile. Elämän on minusta tarkoitus mennä eteenpäin ja muuttua. Mutta parisuhteita on monenlaisia. Älä vaan ajattele, että pitää mahtua johonkin normiin, sillä pilaat taatusti oman elämäsi. Tee niinkuin itsestä hyvltä tuntuu, se ei kuitenkaan tarkoita itsekkyyttä. Mutta huomaat kyllä, että jos rakastat ja välität kumppanistasi niin olet valmis aika isoissakin asioissa joustamaan ja etsimään yhteisiä uusia toimintatapoja, jotta kumppanisi on onnellinen, silloin sinäkin olet. Niin se parisuhde ja rakkaus vain toimiin. Jos et ole vielä valmis sellaiseen, niin sen aika on ehkä myöhemmin, eikä siitäkään kannata itseään soimata. Puhu kumppanisi kanssa, koska sillä tavoin asia selkenee. Varmin tie tuhoon, sekasortoon ja eroon on puhumattomuus. Ja niitä kivoja juttuja mitä tehdään suhteen alussa, niin niitä meillä ainakin tehdään vieläkin. Ei niistä tarvi luopua.
Kiitos kommentistasi. Se oli tosi mukavasti kirjoitettu, tuli oikein lämmin fiilis. Vaikutat tyypiltä, joka pitäisi jokaisella olla ystävänä.
Vierailija kirjoitti:
Ei suhdetta "tarvitse" viedä mihinkään. Jotkut haluavat edetä, toiset eivät. Ja sitten on niitä, jotka eivät tiedä paremmasta mutta kun joku heille sen näyttää, niin se tuntuukin hyvälle asua yhdessä, hankkia lapsia, avioitua. Mutta teet niinkuin sinusta tuntuu. Itse olin suhteessa, jossa mikään ei muuttunut. Ja lopulta se ei sitten riittänyt minulle. Mies ei halunnut enempää ja minä lähdin. Nyt on mies, jonka kanssa on juuri niitä asiota, joita hänen kanssaan haluankin. En tiedä olisiko elämä edes exän kanssa voinut muodostua tällaseksi. Mutta nykyisen miehenkin kanssa ehdittiin olla kaksi vuotta sellaessa suhteessa, jossa mitään ei oikein tapahtunut mutta etäsuhde saattoi tehdä osan siitä pysähtyneisyyden tilasta. En kadu päivääkään, että suhteesta tuli "vakavampaa" ja "enemmän". Asiat ovat menneet parempaan suuntaan ja uusia ihania juttuja on tullut meidän elämään. Negatiivisia asioita ei ole, joten paluuta aikaisempaan en minä ainakaan haikaile. Elämän on minusta tarkoitus mennä eteenpäin ja muuttua. Mutta parisuhteita on monenlaisia. Älä vaan ajattele, että pitää mahtua johonkin normiin, sillä pilaat taatusti oman elämäsi. Tee niinkuin itsestä hyvltä tuntuu, se ei kuitenkaan tarkoita itsekkyyttä. Mutta huomaat kyllä, että jos rakastat ja välität kumppanistasi niin olet valmis aika isoissakin asioissa joustamaan ja etsimään yhteisiä uusia toimintatapoja, jotta kumppanisi on onnellinen, silloin sinäkin olet. Niin se parisuhde ja rakkaus vain toimiin. Jos et ole vielä valmis sellaiseen, niin sen aika on ehkä myöhemmin, eikä siitäkään kannata itseään soimata. Puhu kumppanisi kanssa, koska sillä tavoin asia selkenee. Varmin tie tuhoon, sekasortoon ja eroon on puhumattomuus. Ja niitä kivoja juttuja mitä tehdään suhteen alussa, niin niitä meillä ainakin tehdään vieläkin. Ei niistä tarvi luopua.
Tämä on hienosti sanottu!
Mä olen se nainen, joka on alkanut haluta enemmän. Ollaan oltu yhdessä 3 vuotta ja asuttu tähän saakka erillään. Viikonloput vietämme yhdessä, käymme lomareissuilla, tunnemme toistemme perheet ja ystävät jne. Näinkin on hyvä, mutta olen vähän itsekin yllättynyt kuinka kovaksi halu "mennä eteenpäin" on n. viimeisen 6kk aikana voimistunut. Haluaisin muuttaa yhteen asumaan ja sen jälkeen, ehkä muutaman vuoden kuluttua, mennä naimisiin. Lapsia meille ei tule ja näin 45+ ikäisenä olemme taloudellisesti itsenäisiä.
Asiasta on puhuttu vitsaillen, mutta olen päättänyt, että tästä on keskusteltava vakavasti lähitulevaisuudessa. Suhde ei lopu siihen jos mies ei ole valmis muuttamaan yhteen, mutta muotoaan se varmasti muuttaa. Mies ei ole yhteenmuuttoa vastaan, mutta luulen, että hän tarvitsee minua enemmän aikaa asian työstämiseen.
Mitä itse odotat suhteen tulevaisuudelta, ap? Kaipaatko jotain enemmän?