Mikset ole opiskellut puolisosi kieltä?

Olen opiskellut puolisoni kieltä koulussa kolmannelta luokalta aina lukion loppuun saakka. Kirjoitin siitä laudaturin. Ymmärrän oikein hyvin, mitä puolisoni perhe puhuu.

Totta kai olen opetellut, jo ihan taaperona.

Ai mutta hei, oiskohan tossa sun kysymyksessä se toinenkin reunaehto....?

Sori, ihan pakko joskus kouluttaa onnettomia aloitusten tekijöitä.

Olen miettinyt tätä myös, että eikö jokin puoli kumppanista jää ymmärtämättä/tavoittamatta, jos ei osaa yhtään tämän äidinkieltä?

Ymmärrän tarpeeksi. Sen jälkeen kun tapasin puolison sukulaisia toistamiseen en enää välittänyt oppiakaan liikaa. Ovat aika kovia haukkumaan vaikka hymyssä suin sen tekevätkin. Ovat Aasiasta. 

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt tätä myös, että eikö jokin puoli kumppanista jää ymmärtämättä/tavoittamatta, jos ei osaa yhtään tämän äidinkieltä?

Tätä juuri koitan kysyä. Itse kun opin puolisoni kielen niin hän vaikutti ihan eri persoonalta kuin englanniksi.

eli suosittelen niin tiedätte paremmin kenen kanssa asutte.

ap

Aluksi mies valitti, että miksi keskustelen vanhempieni kanssa vierasta kieltä kun mies ei ymmärrä mitään. Olisi pitänyt puhua vain suomea kun kaikki olisi sitä ymmärtänyt. Nyt kun meillä on lapsi, mies valittaa kun ei puhuta tarpeeksi tätä vierasta kieltä lapselle eikä hän opi sitä tarpeeksi hyvin. Nykyään mieskin opiskelee kieltä ja on jo aika hyvin perillä keskusteluissa. Mielestäni kukaan ei voi hävitä kun kyse on kielten opiskelusta.

En jaksa. Ruotsi ja englanti ovat pakollisia ja niistäkin olen saanut tarpeekseni...

Juu ihan hyvä pointti kyllä. En ole opiskellut tarpeeksi, mutta toisaalta puolison kanssa meillä on tarpeeksi vahva yhteinen kieli.

Englantia opin vasta muutettuani Lontooseen. Ruotsia en oppinut koskaan. Miten minä japania oppisin Suomessa asuessani?

Anoppi ei puhu lainkaan englantia, joten osaan 15 vuoden harjoittelun jälkeen muutaman puhelinfraasin. Kirjoittaa osaan japaniksi etunimeni. Tästä on aika pitkä matka siihen, että ymmärtäisin nyansseja, kun vaimo ilmaisisi syvimpiä tuntojaan omalla äidinkielellään.

Puhuu äidinkielenään suomea. jota olen opiskellut. Olipa taas tyhmä aloitus.

En ole jaksanut opiskella. Ymmärrän kyllä kieltä hyvin, mutta oma kommunikointi ulos on melko heikkoa. Pitäisi kyllä vaivautua, kun ollaan yhdessä oltu yli 10 vuotta.

Kielipuoli kirjoitti:

Englantia opin vasta muutettuani Lontooseen. Ruotsia en oppinut koskaan. Miten minä japania oppisin Suomessa asuessani?

Anoppi ei puhu lainkaan englantia, joten osaan 15 vuoden harjoittelun jälkeen muutaman puhelinfraasin. Kirjoittaa osaan japaniksi etunimeni. Tästä on aika pitkä matka siihen, että ymmärtäisin nyansseja, kun vaimo ilmaisisi syvimpiä tuntojaan omalla äidinkielellään.

Hyvä alku on tajuta, että kun suomalainen mies varmistaa vaimolta jotain niin hän sanoo soittavansa hallitukselle. japanilainen mies sanoo kysyvänsä jumalalta.  Eli tottelisin vaimoasi ;)

Vierailija kirjoitti:

Eg snakkar ikkje engelsk med mannen min. Nynorsk flytende sjølvklart!

Ooh! Asutko Bergenin seudulla? Teitä norjalaisia on kaivattu palstalla...

Vierailija kirjoitti:

Totta kai olen opetellut, jo ihan taaperona..

Mä taas imin sen äidinmaidossa.

Rupesimme aikanaan puhumaan suomea, että hän oppisi suomea. Nyt emme enää osaa vaihtaa.

Vaikka ruotsia on koulussa opiskeltu, en puhu sitä riittävän hyvin ymmärtääkseni murretta, jota hänen perheensä puhuu, ei se muistuta kouluruotsia juuri lainkaan. Tuntuu aika mahdottomalta opetella sitä, kun en osaa edes virallista ruotsia kunnolla. Nykyisin olen jo liian laiska välittääkseni. 

Olen vuorotyössä enkä siksi halua mennä kielikurssille kun pääsisin tuurilla paikalle 1-2 kertaa kuussa. Nyt tosin olen aloittamassa kansalaisopistossa etäkurssin joka järjestetään jonkinmoisena nettikurssina, en tiedä vielä tarkalleen kuinka se järjestetään mutta halu oppia Italiaa on kova koska Italiassa kukaan, ei siis KUKAAN puhu englantia, edes mieheni ystävät, edes yksinkertaista keskustelua et heidän kanssaan voi englanniksi käydä.

Jos joskus pääsisin irti tuosta perkeleen vuorotyöstä niin ilman muuta aloittaisin kielen opiskelun.

Puhuisin oikein mielelläni, jossei hyvin rajallista huonon kielipääni vieraiden kielten oppimiskapasiteettia olisi ylikuormitettu pakkoenglannilla ja pakkoruotsilla niin olisin voinut opiskella kieliä, joita olisin halunnut, eli saksaa ja venäjää. Päädyin sitten koulut käytyäni seurustelemaan ensin saksankielisen ja sitten venäjänkielisen miehen kanssa, olisi ollut kiva, jossei olisi ollut noita pakkokieliä sotkemassa..

Yrittänyt nyt aikuisiällä sitten näiden suhteiden aikana kumpaakin opiskella, mutta huonostihan se kieli tällä iällä enää päähän tarttuu, kun kielipääni ei ole muutenkaan kovin hyvä. (Olen enempi matemaattisesti suuntautunut.) Olisi pitänyt saada nuo kielet silloin nuorena lukea ilman mitään turhan kielen pakkotuputtamista. Ruotsista ei ole ollut minulle ikinä mitään hyötyä, saksalaisen exäni kanssa puhuttiin sitten huonoa englantia, jota ei kumpikaan meistä osannut kovin hyvin.. Silti ihan mukavasti 6 vuotta pärjättiin.

Nykyinen mieheni puhuu lähes natiivisti suomea, vaikka hänen kotikielensä onkin venäjä. Perhetapaamisissa sitten chillaan ja juon rauhassa vinkkua, mutustelen hyviä ruokia ja juttelen, jos joku jaksaa minulle siinä välissä suomea puhella. Ymmärrän kyllä, että äidinkieli on ihmiselle tärkeä ja siksi en pahastu, että perhe puhuu omaa kieltään keskenään. Huomasinhan saman asian aiemmassakin parisuhteessani.

Näissä perhetapaamisissa olen kyllä havainnut, miten iso osa ihmisen puheesta on loppupeleissä non-verbaalista. Saatan kuitenkin seurata sitä tunnetta, mikä keskustelunaiheeseen liittyy ja esim. nauraa mukana, vaikken sanaakaan ymmärtäisi - välillä toki joku minulle tulkkaa, mistä puhutaan, yms., jos muistaa, mutta ymmärrän kyllä, ettei jokaista kuulumisten kertomista jaksa aina vaihtaa.

Omana aikomuksenani on kyllä vielä potkia itseni opiskelemaan mieheni äidinkieli, kunhan saan aikaan.. Ja lapsistammekin toivoisin kaksikielisiä niin olisihan se hyvä minunkin tietää, mitä nuo puhuvat.

Vierailija kirjoitti:

Kielipuoli kirjoitti:

Englantia opin vasta muutettuani Lontooseen. Ruotsia en oppinut koskaan. Miten minä japania oppisin Suomessa asuessani?

Anoppi ei puhu lainkaan englantia, joten osaan 15 vuoden harjoittelun jälkeen muutaman puhelinfraasin. Kirjoittaa osaan japaniksi etunimeni. Tästä on aika pitkä matka siihen, että ymmärtäisin nyansseja, kun vaimo ilmaisisi syvimpiä tuntojaan omalla äidinkielellään.

Hyvä alku on tajuta, että kun suomalainen mies varmistaa vaimolta jotain niin hän sanoo soittavansa hallitukselle. japanilainen mies sanoo kysyvänsä jumalalta.  Eli tottelisin vaimoasi ;)

Vaimo on niin fiksu, että sen vinkkejä kannattaa kuunnella, vaikken minä sitä tottelemiseksi nimittäisikään. 😀

Noin muuten olen sitä mieltä, että puolison kielen opettelu riittävälle tasolle vaatisi hänen kotimaassaan asumista, ellei ole poikkeuksellisen lahjakas kielellisesti. Vaimon kavereiden miehistä vain ne puhuvat japania, jotka ovat siellä vuosia asuneet.

Mielenkiintoinen kysymys. Miesystäväni äidinkieli on arabia. Olen menossa kielikurssille. En ole vielä ehtinyt. Osaan neljää kieltä, joten uskon oppivani, vaikka konsonantteja onkin paljon.

Kumpikaan meistä ei ole oikein sukuihmisiä ja välimatkat kenen tahansa luokse julmetun pitkiä. Sitäpaitsi sisarukset puhuvat ihan hyvää englantia.