Miksi toivottomuus ja näköalattomuus muuttuu vihaksi?

Ihan normaalia. Kaikki ihmiset haluavat olla hyödyksi ja tarpeellisia.

Vielä pahempi silloin, jos itse on tehnyt hirveästi töitä ja toiset työnhakijat pääsevät töihin suhteilla. Kaikki epäoikeudenmukainen ärsyttää.

Mulla sama juttu. Ois helpompaa, jos olis luonteeltaan laiska ja välinpitämätön. Olen kuitenkin aika kunnianhimoinen.

Viha kuuluu luontaiseen itsesuojeluvaistoon. Nykyisin ihmisten itsekkyys ja ahneus on vallalla.

Voisiko joku antaa konkreettisia vinkkejä, miten aineenopettaja saa jotain muuta työtä kuin oman aineensa opettamista? En kertakaikkiaan tiedä mitä tehdä, tai kenelle (mille työnantajalle) soittaa?

Älä sure. Meitä hyviä ja työttömiä työikäisiä on paljon. ❤

Älä rasita itseäsi vihalla vaan yritä elää elämääsi niin hyvin kuin se on mahdollista. Työttömyys ei useinkaan ole työttömän vika.

Kiitos sanoistasi, nro 6. Juuri tuota tarkoitan, en halua rasittaa yhtään enempää mieltäni vihalla ja vihaisuudella. Yritän elää päivä kerrallaan. Vaikeaa on.

Voisin ap olla sinä. Minäkin olen aina arvostanut työntekoa, mutta näköjään ahkerointiani ja hyviä arvosanojani ei arvosta kukaan. Ilmaiseksi kelpaisin töihin vaikka mihin ministeriöihin, mutta palkkaa ei kukaan haluaisi maksaa. Yhteiskunnan ahneus on käsin kosketeltavaa. Katkerako? No niin voisi kyllä luonnehtia.

Ei tarvitse olla edes mikään maisteri, kun ymmärtää, että toimettomuus ja turhautuminen aiheuttaa katkeruutta, vihaa ja innostaa ratkaisemaan yhteiskunnallisen ongelman vaikka väkivalloin.

Kun tulevaisuuden toiveet eivät konkretisoidu siksi, ettet pääse edes elämisen alkuun, vaan elelet vielä keski-ikäisenä vanhempiesi rahojen varassa, alkaa totta vie ottaa aivoon. Ei olisi kannattanut opiskella, vaan mennä amikseen sähkölinjalle. Suurta kusetusta kaikki.

Minäkin olen aineenopettaja, haen laajalla skaalalla kaikkea, mitä vähänkään voisin tehdä. Turhauttaa toki, kun samaa sihteerinpaikkaa hakee 200 muutakin ja ymmärrettävästi sen saa joku tradenomi. Tietää jo hakupapereita lähetellessään, että turha vaiva.

Silti koitan uskoa ihmeisiin ja sattumiin. Olen huomannut, että minusta on tullut kyyninen ja koitan taistella sitä vastaan. Häpeä on myös läsnä, vaikka tiedän, että minun ahkeruudestani tai huonoudestani se työpaikan saanti ei todellakaan ole kiinni. Joka päivä mediassakin annetaan ymmärtää, että työttömät olisivat laiskoja surkimuksia ja kaikki omaa vikaa tai elämänhallinnan ongelmaa. Taistelen yhteiskunnallista syyllistämistä vastaan! Toivoa ei saa menettää. Ehkäpä nämä taloussuhdanteet tästä kääntyvät paremmiksi ja minäkin työllistyisin ja saisin työstäni palkkaa.

Yksi periaate minulla on: i l m a i s e k s i en töihin lähde. Minä en ala polkemaan muiden työntekijöiden palkkoja. En opiskellut sen takia. Tästä 8 h työpäivästä palkkoineen taisteltiin 1900-luvun alussa ja se saatiin. Orjuutta en kannata.

Ja tiedän, että jossain se minunkin työpaikkani luuraa, perhana!

Tärkeintä on mielestäni se, että ei kaikessa vihaisuudessaan unohda elää ja pitää itsestään huolta.

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama juttu. Ois helpompaa, jos olis luonteeltaan laiska ja välinpitämätön. Olen kuitenkin aika kunnianhimoinen.

Enpä yhdy tuohon, olen laiska eikä kunnianhimoa ole nimeksikään, silti veekäyrä on huipussaan, kun duunista fudut sain. Ja kaikesta huolimatta, tein työni hyvin, kenelläkään ei edelleenkään ole tästä mitään moitittavaa, mutta jonkun on lähdettävä, niin helppoa se on laittaa pois iäkäs, joka ei tuota mitään. Muut meillä sentään voivat edes jotain laskuttaa...

Ja sitten on sellaisiakin työntekijöitä, joita ei huolita edes ilmaiseksi töihin, jos ei ole tarpeeksi työkokemusta. 💘

Ahneus... 🔥

Jos olisi työpaikka elämään tulisi jotain turvaa ja pysyvyyttä. Nyt niitä pitää kai hakea lääkityksestä.

Viha on sekundaarinen tunne, joka peittää alleen jonkun toisen tunteen. Vihan takana on siis joku muu tunne, esim. pelko, loukatuksi tulemisen tunne tms, epäonnistumisen tunne, umpikujan tunne. Tuo toinen tunne (primäärimpi tunne) saa pitkään jatkuessaan aikaan sekundaarisemmän tunteen vihan tilanteissa, joissa ihmisen oma toiminta jotenkin estyy, ei esim. toistuvista yrityksistä huolimatta pääse tavoitteeseensa. Sinun tavoite on saada työ, ja olet toistuvasti yrittänyt ja yrittänyt päästä siihen tavoitteeseen. Et ole päässyt, joten olet tuntenut pelkoa tulevaisuudesta ja toimeentulosta ja uran jatkosta, pettymystä siitä että et saa tehdä sitä mitä haluat etkä ole kelvannut, epäonnistumisen tunnetta siitä että et ole kelvannut, umpikujan tunnetta koska teit mitä vain niin tilanne ei ratkea. Nuo on jatkunut kohdallasi pitkään ja saanut aikaiseksi sekundaaritunteena niiden päälle vihan tunteen. 

Vihan tarkoitushan on suojata ihmistä, suojata vaikkapa pelolta, epäonnistumiselta ja loukkauksilta. Se on hyödyllinen tunne monesti, vaikka ihmissuhteissa jossa sinua kohdellaan huonosti, tällöin viha saa sinut toimimaan jämäkämmin ja suojautumaan loukkaavalta ihmiseltä. Mutta työttömyydessä taas viha on harmi kyllä hyödytön tunne, eikä palvele sinua. Mutta sen tunteen syntymisen takana on työttömyydessä ja huonossa ihmissuhteessa sama mekanismi.  

Lukeekohan kukaan päättäjistä tätä koskaan? Olen jo pitkään seuraillut tällä nimenomaisella palstalla käytyä keskustelua akateemisesta työttömyydestä sekä työttömyydestä yleensä. On uskomatonta, ettei FM aineenopettaja, keski-ikäinen nainen (yleensä) saa mitään muuta työtä kuin oman alan työtä - sijaisena, jos on onnekas.

On uskomatonta, miten yliopisto-opiskelut haaskautuu. Todellakin, olisi pitänyt kouluttautua ammattikoulussa.

Riittämättömyyden ja arvottomuuden tunne kuristavat kurkkua.

Tiedän ap tunteen. Olin kaksi vuotta työttömänä enkä päässyt edes siivoushommiin. Kyllä tuntui pahalta ja kun ei omassa elämässä ollut pahemmin sisältöä, alkoi mielessä pienistäkin asioista tulla elämää suurempia. Kaikki ahdisti ja vitutti. Toisinaan oli päiviä, jolloin vain itkin ahdistusta.

Pikku hiljaa pakotin itseni lenkkeilemään, salille ja ryhmäliikuntatunneille. Selvisin arjesta päivä kerrallaan.

Nyt onneksi pääsin opiskelemaan unelma alaani, tosin tiedän että ala ei työllistä kovin helposti. Ainakin ruusuiset kuvani työelämästä ja elämässä pärjäämisestä ovat täysin karisseet.

Olisiko sinulla mahdollisuutta hakea ulkomaille töihin? Täydellinen maiseman vaihto ja uudet kuviot voisivat helpottaa oloa.

Tsemppiä teille kaikille työn löytämiseen ja jaksamiseen! Toivon että asiat loksahtaisivat ajan saatossa paikoilleen.

Tietysti sitä lopulta suuttuu kun yrittää ja yrittää mutta ei saavuta sitä mitä toiset. Eli työpaikkaa. Suomalainen yhteiskunta rakentuu niin sen varaan, että kaikki käyvät töissä. Se on täällä ihmisen mitta ja arvo. Et ole mitään jos et käy töissä. Olet epäonnistuja ja luuseri, pohjasakkaa jos sinulla ei ole työpaikkaa. 

Työssäkäyvä ja työtön ovat ihan eri kastia. Heidän välisensä luokka- ja arvoero on suurempi kuin rikkaan kokoomuslaisen ja köyhän yh:n.

Ei ole mikään ihme, että nykyään on paljon vihaisia ihmisiä. Yhteiskunta saa sitä mitä tilaa. Ilmeisesti nyt on ollut tilaus vihaisille työttömille.

⚡

Vierailija kirjoitti:

Riittämättömyyden ja arvottomuuden tunne kuristavat kurkkua.

Koita ajatella että ei työ määrittele koko ihmistä. Elämässä on paljon muutakin. Mitä sitten jos et omalta osaltasi edistä kulutuskulttuuria? Ei ole sinun vikasi ettei töitä vain ole kaikille. Työttömyys ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä. Toivon sinulle kaikkea hyvää!