Määritelkää pyytämiskulttuuri ja olettamiskulttuuri

Olettamiskulttuuri tarkoittaa mun mielestä hienotunteisuutta. Pyytämiskulttuuri sitä tavallaan että ollaan röyhkeämpiä ja toista ihmistä ajatellaan hyödyn kautta. Tästä on joskus puhuttu av:lla ja jotain tuollaista jäi mieleen.

Pyytämiskulttuurissa aina sanoitetaan, jos tarvitaan jotain. He ajattelevat, että hullu ei ole se, joka pyytää, vaan joka maksaa. Jos toinen ei halua tehdä pyydettyä, hän voi aina kieltäytyä.

Olettamiskulttuurissa oletetaan, että toinen lukee ajatukset. Jos tarvitsen jotain, niin vihjaus riittää. Ei pyydetä suoraan. Ja kieltäytyminen ei ole suotavaa kuin äärihädässä.

Näin minä olen nämä mieltänyt... en tiedä onko muut samaa mieltä.

" He ajattelevat, että hullu ei ole se, joka pyytää, vaan joka maksaa."

Törkeää.

Eli kuuluuko pyytämiskulttuuriin kuitenkin se, että pyytäjän täytyy oikeasti tarvita sitä asiaa, jota hän pyytää? Vai saattaako pyytämiskulttuurin edustaja pyytää vaikka toista antamaan itselleen viisi kymppiä karkkiin ja kynsilakkoihin tms.? AP

Vierailija kirjoitti:

Eli kuuluuko pyytämiskulttuuriin kuitenkin se, että pyytäjän täytyy oikeasti tarvita sitä asiaa, jota hän pyytää? Vai saattaako pyytämiskulttuurin edustaja pyytää vaikka toista antamaan itselleen viisi kymppiä karkkiin ja kynsilakkoihin tms.? AP

Voi pyytää. Hän kokeilee saako. Ties vaikka onnistaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kuuluuko pyytämiskulttuuriin kuitenkin se, että pyytäjän täytyy oikeasti tarvita sitä asiaa, jota hän pyytää? Vai saattaako pyytämiskulttuurin edustaja pyytää vaikka toista antamaan itselleen viisi kymppiä karkkiin ja kynsilakkoihin tms.? AP

Voi pyytää. Hän kokeilee saako. Ties vaikka onnistaisi.

Jos pyytäjä ei edes tarvitse asiaa, jota pyytää, vaan ymmärtää itsekin, että toisen suostuessa pyyntöön tämä toinen pelkästään menettää ja hän puolestaan saa ylimääräistä, niin kyllä siihen minusta silloin sisältyy hyväksikäytön ja itsekkyyden elementti.

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kuuluuko pyytämiskulttuuriin kuitenkin se, että pyytäjän täytyy oikeasti tarvita sitä asiaa, jota hän pyytää? Vai saattaako pyytämiskulttuurin edustaja pyytää vaikka toista antamaan itselleen viisi kymppiä karkkiin ja kynsilakkoihin tms.? AP

Voi pyytää. Hän kokeilee saako. Ties vaikka onnistaisi.

Jos pyytäjä ei edes tarvitse asiaa, jota pyytää, vaan ymmärtää itsekin, että toisen suostuessa pyyntöön tämä toinen pelkästään menettää ja hän puolestaan saa ylimääräistä, niin kyllä siihen minusta silloin sisältyy hyväksikäytön ja itsekkyyden elementti.

Niin. Luulen, että kaikki hyväksikäyttäjät ovat pyytäjiä. Ja kaikki marttyyrit ovat olettajia.

Vierailija kirjoitti:

Eli kuuluuko pyytämiskulttuuriin kuitenkin se, että pyytäjän täytyy oikeasti tarvita sitä asiaa, jota hän pyytää? Vai saattaako pyytämiskulttuurin edustaja pyytää vaikka toista antamaan itselleen viisi kymppiä karkkiin ja kynsilakkoihin tms.? AP

Jos pyytäjä on epäkohtelias juntti, hän voi toimia noin. Normaali pyytäjä ei tietenkään.

Osallistuin siihen aiempaan keskusteluun ja siitä ketjusta muistan, että olettajien mielestä pyytäjät ovat aina epäkohteliaita - ja päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kuuluuko pyytämiskulttuuriin kuitenkin se, että pyytäjän täytyy oikeasti tarvita sitä asiaa, jota hän pyytää? Vai saattaako pyytämiskulttuurin edustaja pyytää vaikka toista antamaan itselleen viisi kymppiä karkkiin ja kynsilakkoihin tms.? AP

Jos pyytäjä on epäkohtelias juntti, hän voi toimia noin. Normaali pyytäjä ei tietenkään.

Osallistuin siihen aiempaan keskusteluun ja siitä ketjusta muistan, että olettajien mielestä pyytäjät ovat aina epäkohteliaita - ja päinvastoin.

Joo, näin on. Pyytäjä ( joka ei ole juntti tai hyväksikäyttäjä) pitää itsestäänselvänä, että toinen voi kieltäytyä. Hänellä on oikeus kysyä ja toisella oikeus sanoa oman mielipiteensä.

Missä tällaisia termejä käytetään? En ole koskaan tällaisiin törmännyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kuuluuko pyytämiskulttuuriin kuitenkin se, että pyytäjän täytyy oikeasti tarvita sitä asiaa, jota hän pyytää? Vai saattaako pyytämiskulttuurin edustaja pyytää vaikka toista antamaan itselleen viisi kymppiä karkkiin ja kynsilakkoihin tms.? AP

Jos pyytäjä on epäkohtelias juntti, hän voi toimia noin. Normaali pyytäjä ei tietenkään.

Osallistuin siihen aiempaan keskusteluun ja siitä ketjusta muistan, että olettajien mielestä pyytäjät ovat aina epäkohteliaita - ja päinvastoin.

Mutta jos kerran itsekkyys ja hyväksikäyttö, eli "epäkohteliaan juntin" tavoin käyttäytyminen, on mahdollista pyytämiskulttuurissa, niin eikö silloin näihin pyytämistilanteisiin aina sisälly riski, että kyse on vain itsekkäästä hyväksikäytöstä? Jokuhan voi pyytää vaikka euroa toiselta ihan huvikseen, mutta pyynnön kohde antaa euron olettaen, että kyseessä on tarve ja vieläpä täpärä tarve sekä sellainen, joka saattaa olla hieman nolo pyytäjän perustella, esim. pyytäjän pitäisi nopeasti päästä euron kolikolla toimivaan vessaan...

Pitäisikö näin ollen pyytäjän aina sisällyttää pyyntöön perustelu pyynnölle jo lähtökohtaisesti: "Voitko antaa minulle 50 euroa, kun haluaisin ostaa itselleni karkkia ja kynsilakkoja?",  tai: "Voitko antaa minulle euron kolikon, kun minulla on ripuli ja pitäisi nopeasti päästä tuohon yleiseen vessaan?", niin pyytäjä tavallaan pelaisi avoimin kortein?

Itse en kannata tuollaista.

En ole koskaan edes kuullut tämmöisiä termejä, mutta tietenkin niihin molempiin, kuten kaikkiin muihinkin, sisältyy hyväksikäytön yrittämisen mahdollisuus.

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kuuluuko pyytämiskulttuuriin kuitenkin se, että pyytäjän täytyy oikeasti tarvita sitä asiaa, jota hän pyytää? Vai saattaako pyytämiskulttuurin edustaja pyytää vaikka toista antamaan itselleen viisi kymppiä karkkiin ja kynsilakkoihin tms.? AP

Jos pyytäjä on epäkohtelias juntti, hän voi toimia noin. Normaali pyytäjä ei tietenkään.

Osallistuin siihen aiempaan keskusteluun ja siitä ketjusta muistan, että olettajien mielestä pyytäjät ovat aina epäkohteliaita - ja päinvastoin.

Mutta jos kerran itsekkyys ja hyväksikäyttö, eli "epäkohteliaan juntin" tavoin käyttäytyminen, on mahdollista pyytämiskulttuurissa, niin eikö silloin näihin pyytämistilanteisiin aina sisälly riski, että kyse on vain itsekkäästä hyväksikäytöstä? Jokuhan voi pyytää vaikka euroa toiselta ihan huvikseen, mutta pyynnön kohde antaa euron olettaen, että kyseessä on tarve ja vieläpä täpärä tarve sekä sellainen, joka saattaa olla hieman nolo pyytäjän perustella, esim. pyytäjän pitäisi nopeasti päästä euron kolikolla toimivaan vessaan...

Pitäisikö näin ollen pyytäjän aina sisällyttää pyyntöön perustelu pyynnölle jo lähtökohtaisesti: "Voitko antaa minulle 50 euroa, kun haluaisin ostaa itselleni karkkia ja kynsilakkoja?",  tai: "Voitko antaa minulle euron kolikon, kun minulla on ripuli ja pitäisi nopeasti päästä tuohon yleiseen vessaan?", niin pyytäjä tavallaan pelaisi avoimin kortein?

Itse en kannata tuollaista.

Minun mieheni on pyytäjä. Hänellä on jotenkin pokkaa pyytää. Mutta ei hän hyväksikäyttäjä ole, koska hän on myös vastavuoroinen. Häneltä voi kuka tahansa pyytää viisikymppiä kynsilakkoihin, ja hän myös antaa.

Olen kuitenkin huomannut häne olevan ihmisiä kohtaan epäluuloisempi kuin minä (oletteja) olen. Hän helposti epäilee, että joku huijaa tai yrittää hyväksikäyttää. Tosin hän antaa silti, mutta epäilee kuitenkin. Minä oletuskulttuurin edustajana oletan, ettei kukaan tietenkään huijaa.

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kuuluuko pyytämiskulttuuriin kuitenkin se, että pyytäjän täytyy oikeasti tarvita sitä asiaa, jota hän pyytää? Vai saattaako pyytämiskulttuurin edustaja pyytää vaikka toista antamaan itselleen viisi kymppiä karkkiin ja kynsilakkoihin tms.? AP

Jos pyytäjä on epäkohtelias juntti, hän voi toimia noin. Normaali pyytäjä ei tietenkään.

Osallistuin siihen aiempaan keskusteluun ja siitä ketjusta muistan, että olettajien mielestä pyytäjät ovat aina epäkohteliaita - ja päinvastoin.

Mutta jos kerran itsekkyys ja hyväksikäyttö, eli "epäkohteliaan juntin" tavoin käyttäytyminen, on mahdollista pyytämiskulttuurissa, niin eikö silloin näihin pyytämistilanteisiin aina sisälly riski, että kyse on vain itsekkäästä hyväksikäytöstä? Jokuhan voi pyytää vaikka euroa toiselta ihan huvikseen, mutta pyynnön kohde antaa euron olettaen, että kyseessä on tarve ja vieläpä täpärä tarve sekä sellainen, joka saattaa olla hieman nolo pyytäjän perustella, esim. pyytäjän pitäisi nopeasti päästä euron kolikolla toimivaan vessaan...

Pitäisikö näin ollen pyytäjän aina sisällyttää pyyntöön perustelu pyynnölle jo lähtökohtaisesti: "Voitko antaa minulle 50 euroa, kun haluaisin ostaa itselleni karkkia ja kynsilakkoja?",  tai: "Voitko antaa minulle euron kolikon, kun minulla on ripuli ja pitäisi nopeasti päästä tuohon yleiseen vessaan?", niin pyytäjä tavallaan pelaisi avoimin kortein?

Itse en kannata tuollaista.

Erikoista ajattelua. Lähtökohtaisestiko pidät pyytäjiä epäkohteliaina ihmisinä?

Minä olen pyytäjä ja omasta ja läheisteni mielestä hyvinkin kohtelias ja ystävällinen ihminen, joka ei hyväksy hyväksikäyttöä.

Vain muutama päivä sitten pyysin ihan vieraalta ihmiseltä apua. Pyysin ihan suoraan ja reilusti, että voitko auttaa minua. Hän auttoi ja tarjosin hänelle kahvirahaa kiitokseksi. Hän ei huolinut sitä, mutta olisin antanut rahan mielelläni.

Jos olen unohtanut sateenvarjon ja mun pitää kesken sateisen työpäivän käydä asioilla, kysyn kollegalta, voiko hän lainata minulle omaansa. Onko sekin hyväksikäyttöä? Hyväksyn myös sen, jollei hän jostain syystä lainaa, se ei tee hänestä k-päätä.

Pyytäjänä minä arvostan suoria pyyntöjä, joita olettajat ilmeisesti pitävät epäkohteliaina tai jonain hyväksikäyttönä. Vastaavasti mua harmittaa olettajien marttyyrina oleminen. Sateenvarjoesimerkissä olettaja olisi varmaan voivotellut käytävällä, että voi että kun siellä sataa, kun apteekissa pitäisi käydä (ja sitten loukkaantunut, kun työkaveri ei oma-aloitteisesti syöksyisi työhuoneestaan tuomaan sateenvarjoa).

Vierailija kirjoitti:

Pyytämiskulttuurissa aina sanoitetaan, jos tarvitaan jotain. He ajattelevat, että hullu ei ole se, joka pyytää, vaan joka maksaa. Jos toinen ei halua tehdä pyydettyä, hän voi aina kieltäytyä.

Olettamiskulttuurissa oletetaan, että toinen lukee ajatukset. Jos tarvitsen jotain, niin vihjaus riittää. Ei pyydetä suoraan. Ja kieltäytyminen ei ole suotavaa kuin äärihädässä.

Näin minä olen nämä mieltänyt... en tiedä onko muut samaa mieltä.

Koska jos pyytää, on jo mieleessän päättänyt että pyyntö on kohtuullinen. On ottanut toisen tilanteen ja tunteet huomioon, kunnioituksella, ja sitten päättänyt että on kohtuullista että toinen tekisi/antaisi sen asian.

Näin siis olettamiskulttuurin näkökulmasta.

Pyytämiskulttuurin näkökannasta ajatellaan vain omaa napaa, ei vaivata aivoja ajattelemalla muiden näkökantoja.

Vierailija kirjoitti:

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kuuluuko pyytämiskulttuuriin kuitenkin se, että pyytäjän täytyy oikeasti tarvita sitä asiaa, jota hän pyytää? Vai saattaako pyytämiskulttuurin edustaja pyytää vaikka toista antamaan itselleen viisi kymppiä karkkiin ja kynsilakkoihin tms.? AP

Jos pyytäjä on epäkohtelias juntti, hän voi toimia noin. Normaali pyytäjä ei tietenkään.

Osallistuin siihen aiempaan keskusteluun ja siitä ketjusta muistan, että olettajien mielestä pyytäjät ovat aina epäkohteliaita - ja päinvastoin.

Mutta jos kerran itsekkyys ja hyväksikäyttö, eli "epäkohteliaan juntin" tavoin käyttäytyminen, on mahdollista pyytämiskulttuurissa, niin eikö silloin näihin pyytämistilanteisiin aina sisälly riski, että kyse on vain itsekkäästä hyväksikäytöstä? Jokuhan voi pyytää vaikka euroa toiselta ihan huvikseen, mutta pyynnön kohde antaa euron olettaen, että kyseessä on tarve ja vieläpä täpärä tarve sekä sellainen, joka saattaa olla hieman nolo pyytäjän perustella, esim. pyytäjän pitäisi nopeasti päästä euron kolikolla toimivaan vessaan...

Pitäisikö näin ollen pyytäjän aina sisällyttää pyyntöön perustelu pyynnölle jo lähtökohtaisesti: "Voitko antaa minulle 50 euroa, kun haluaisin ostaa itselleni karkkia ja kynsilakkoja?",  tai: "Voitko antaa minulle euron kolikon, kun minulla on ripuli ja pitäisi nopeasti päästä tuohon yleiseen vessaan?", niin pyytäjä tavallaan pelaisi avoimin kortein?

Itse en kannata tuollaista.

Erikoista ajattelua. Lähtökohtaisestiko pidät pyytäjiä epäkohteliaina ihmisinä?

Minä olen pyytäjä ja omasta ja läheisteni mielestä hyvinkin kohtelias ja ystävällinen ihminen, joka ei hyväksy hyväksikäyttöä.

Vain muutama päivä sitten pyysin ihan vieraalta ihmiseltä apua. Pyysin ihan suoraan ja reilusti, että voitko auttaa minua. Hän auttoi ja tarjosin hänelle kahvirahaa kiitokseksi. Hän ei huolinut sitä, mutta olisin antanut rahan mielelläni.

Jos olen unohtanut sateenvarjon ja mun pitää kesken sateisen työpäivän käydä asioilla, kysyn kollegalta, voiko hän lainata minulle omaansa. Onko sekin hyväksikäyttöä? Hyväksyn myös sen, jollei hän jostain syystä lainaa, se ei tee hänestä k-päätä.

Pyytäjänä minä arvostan suoria pyyntöjä, joita olettajat ilmeisesti pitävät epäkohteliaina tai jonain hyväksikäyttönä. Vastaavasti mua harmittaa olettajien marttyyrina oleminen. Sateenvarjoesimerkissä olettaja olisi varmaan voivotellut käytävällä, että voi että kun siellä sataa, kun apteekissa pitäisi käydä (ja sitten loukkaantunut, kun työkaveri ei oma-aloitteisesti syöksyisi työhuoneestaan tuomaan sateenvarjoa).

Ei tuo ole se eroa. Eo on että olettamiskulttuurissa mietitään ensin, onko pyyntö kohtuullinen, toisenkin mielestä. Pyytäjäkulttuurissa pyydetään vaan.

Olettamiskulttuurin kasvattina, lapsuudessani (perheessä) ei sanottu ei toisillemme. Koska kukaan ei pyytänyt kohtuuttomia. Jos oli epävarma niin tiedusteli ensin, lähestyi aihetta varovaisesti. Näin ei pakotettu toista sanomaan ei, kuten pyytämiskulttuurissa tehdään.

Pyytämiskulttuuri on tehokkaampaa, tökeröä ja ajattelematonta.

Olettamiskulttuuri on hienovaraisempaa ja huomaavaisempaa.

Kun nämä kaksi törmäävät, pyytämiskulltuurin edustajalla on etulyöntiasema, mutta loukkaa helposti toista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kuuluuko pyytämiskulttuuriin kuitenkin se, että pyytäjän täytyy oikeasti tarvita sitä asiaa, jota hän pyytää? Vai saattaako pyytämiskulttuurin edustaja pyytää vaikka toista antamaan itselleen viisi kymppiä karkkiin ja kynsilakkoihin tms.? AP

Jos pyytäjä on epäkohtelias juntti, hän voi toimia noin. Normaali pyytäjä ei tietenkään.

Osallistuin siihen aiempaan keskusteluun ja siitä ketjusta muistan, että olettajien mielestä pyytäjät ovat aina epäkohteliaita - ja päinvastoin.

Mutta jos kerran itsekkyys ja hyväksikäyttö, eli "epäkohteliaan juntin" tavoin käyttäytyminen, on mahdollista pyytämiskulttuurissa, niin eikö silloin näihin pyytämistilanteisiin aina sisälly riski, että kyse on vain itsekkäästä hyväksikäytöstä? Jokuhan voi pyytää vaikka euroa toiselta ihan huvikseen, mutta pyynnön kohde antaa euron olettaen, että kyseessä on tarve ja vieläpä täpärä tarve sekä sellainen, joka saattaa olla hieman nolo pyytäjän perustella, esim. pyytäjän pitäisi nopeasti päästä euron kolikolla toimivaan vessaan...

Pitäisikö näin ollen pyytäjän aina sisällyttää pyyntöön perustelu pyynnölle jo lähtökohtaisesti: "Voitko antaa minulle 50 euroa, kun haluaisin ostaa itselleni karkkia ja kynsilakkoja?",  tai: "Voitko antaa minulle euron kolikon, kun minulla on ripuli ja pitäisi nopeasti päästä tuohon yleiseen vessaan?", niin pyytäjä tavallaan pelaisi avoimin kortein?

Itse en kannata tuollaista.

Erikoista ajattelua. Lähtökohtaisestiko pidät pyytäjiä epäkohteliaina ihmisinä?

Minä olen pyytäjä ja omasta ja läheisteni mielestä hyvinkin kohtelias ja ystävällinen ihminen, joka ei hyväksy hyväksikäyttöä.

Vain muutama päivä sitten pyysin ihan vieraalta ihmiseltä apua. Pyysin ihan suoraan ja reilusti, että voitko auttaa minua. Hän auttoi ja tarjosin hänelle kahvirahaa kiitokseksi. Hän ei huolinut sitä, mutta olisin antanut rahan mielelläni.

Jos olen unohtanut sateenvarjon ja mun pitää kesken sateisen työpäivän käydä asioilla, kysyn kollegalta, voiko hän lainata minulle omaansa. Onko sekin hyväksikäyttöä? Hyväksyn myös sen, jollei hän jostain syystä lainaa, se ei tee hänestä k-päätä.

Pyytäjänä minä arvostan suoria pyyntöjä, joita olettajat ilmeisesti pitävät epäkohteliaina tai jonain hyväksikäyttönä. Vastaavasti mua harmittaa olettajien marttyyrina oleminen. Sateenvarjoesimerkissä olettaja olisi varmaan voivotellut käytävällä, että voi että kun siellä sataa, kun apteekissa pitäisi käydä (ja sitten loukkaantunut, kun työkaveri ei oma-aloitteisesti syöksyisi työhuoneestaan tuomaan sateenvarjoa).

Ei tuo ole se eroa. Eo on että olettamiskulttuurissa mietitään ensin, onko pyyntö kohtuullinen, toisenkin mielestä. Pyytäjäkulttuurissa pyydetään vaan.

Olettamiskulttuurin kasvattina, lapsuudessani (perheessä) ei sanottu ei toisillemme. Koska kukaan ei pyytänyt kohtuuttomia. Jos oli epävarma niin tiedusteli ensin, lähestyi aihetta varovaisesti. Näin ei pakotettu toista sanomaan ei, kuten pyytämiskulttuurissa tehdään.

Korjaan harhaluulosi. Myös pyytäjä ajattelee kohtuullisuutta. Ero on vain tavassa toimia: pyytäjä kysyy suoraan (ja hyväksyy myös ei-vastauksen), olettaja uskoo muiden lukevan hänen ajatuksensa ja tarjoavan apuaan ilman, että hänen pitää pyytää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kuuluuko pyytämiskulttuuriin kuitenkin se, että pyytäjän täytyy oikeasti tarvita sitä asiaa, jota hän pyytää? Vai saattaako pyytämiskulttuurin edustaja pyytää vaikka toista antamaan itselleen viisi kymppiä karkkiin ja kynsilakkoihin tms.? AP

Jos pyytäjä on epäkohtelias juntti, hän voi toimia noin. Normaali pyytäjä ei tietenkään.

Osallistuin siihen aiempaan keskusteluun ja siitä ketjusta muistan, että olettajien mielestä pyytäjät ovat aina epäkohteliaita - ja päinvastoin.

Mutta jos kerran itsekkyys ja hyväksikäyttö, eli "epäkohteliaan juntin" tavoin käyttäytyminen, on mahdollista pyytämiskulttuurissa, niin eikö silloin näihin pyytämistilanteisiin aina sisälly riski, että kyse on vain itsekkäästä hyväksikäytöstä? Jokuhan voi pyytää vaikka euroa toiselta ihan huvikseen, mutta pyynnön kohde antaa euron olettaen, että kyseessä on tarve ja vieläpä täpärä tarve sekä sellainen, joka saattaa olla hieman nolo pyytäjän perustella, esim. pyytäjän pitäisi nopeasti päästä euron kolikolla toimivaan vessaan...

Pitäisikö näin ollen pyytäjän aina sisällyttää pyyntöön perustelu pyynnölle jo lähtökohtaisesti: "Voitko antaa minulle 50 euroa, kun haluaisin ostaa itselleni karkkia ja kynsilakkoja?",  tai: "Voitko antaa minulle euron kolikon, kun minulla on ripuli ja pitäisi nopeasti päästä tuohon yleiseen vessaan?", niin pyytäjä tavallaan pelaisi avoimin kortein?

Itse en kannata tuollaista.

Erikoista ajattelua. Lähtökohtaisestiko pidät pyytäjiä epäkohteliaina ihmisinä?

Minä olen pyytäjä ja omasta ja läheisteni mielestä hyvinkin kohtelias ja ystävällinen ihminen, joka ei hyväksy hyväksikäyttöä.

Vain muutama päivä sitten pyysin ihan vieraalta ihmiseltä apua. Pyysin ihan suoraan ja reilusti, että voitko auttaa minua. Hän auttoi ja tarjosin hänelle kahvirahaa kiitokseksi. Hän ei huolinut sitä, mutta olisin antanut rahan mielelläni.

Jos olen unohtanut sateenvarjon ja mun pitää kesken sateisen työpäivän käydä asioilla, kysyn kollegalta, voiko hän lainata minulle omaansa. Onko sekin hyväksikäyttöä? Hyväksyn myös sen, jollei hän jostain syystä lainaa, se ei tee hänestä k-päätä.

Pyytäjänä minä arvostan suoria pyyntöjä, joita olettajat ilmeisesti pitävät epäkohteliaina tai jonain hyväksikäyttönä. Vastaavasti mua harmittaa olettajien marttyyrina oleminen. Sateenvarjoesimerkissä olettaja olisi varmaan voivotellut käytävällä, että voi että kun siellä sataa, kun apteekissa pitäisi käydä (ja sitten loukkaantunut, kun työkaveri ei oma-aloitteisesti syöksyisi työhuoneestaan tuomaan sateenvarjoa).

Ei tuo ole se eroa. Eo on että olettamiskulttuurissa mietitään ensin, onko pyyntö kohtuullinen, toisenkin mielestä. Pyytäjäkulttuurissa pyydetään vaan.

Olettamiskulttuurin kasvattina, lapsuudessani (perheessä) ei sanottu ei toisillemme. Koska kukaan ei pyytänyt kohtuuttomia. Jos oli epävarma niin tiedusteli ensin, lähestyi aihetta varovaisesti. Näin ei pakotettu toista sanomaan ei, kuten pyytämiskulttuurissa tehdään.

Minä olen oletuskulttuurista lähtöisin, mutta silti ajattelen, ettei ole järkevää olettaa, mikä toisen mielestä on kohtuullista ja mikä ei. Jokainen ihminen päättää sen itse, meillä on erilaiset energiavarat ja motivaatiot. Kohtuullisuus on suhteellinen käsite.

Tiedostan kyllä, että noinhan se oma ajattelu menee. Niin monesti ole tarvinnut apua, jota en ole kehdannut pyytää, koska olen olettanut sen kohtuuttomaksi. Tosiasiassa se ei sitä ole ollutkaan. Eli vuosi vuodelta yritän itse oppia pyytäjäksi. Se on selkeämpää kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kuuluuko pyytämiskulttuuriin kuitenkin se, että pyytäjän täytyy oikeasti tarvita sitä asiaa, jota hän pyytää? Vai saattaako pyytämiskulttuurin edustaja pyytää vaikka toista antamaan itselleen viisi kymppiä karkkiin ja kynsilakkoihin tms.? AP

Jos pyytäjä on epäkohtelias juntti, hän voi toimia noin. Normaali pyytäjä ei tietenkään.

Osallistuin siihen aiempaan keskusteluun ja siitä ketjusta muistan, että olettajien mielestä pyytäjät ovat aina epäkohteliaita - ja päinvastoin.

Mutta jos kerran itsekkyys ja hyväksikäyttö, eli "epäkohteliaan juntin" tavoin käyttäytyminen, on mahdollista pyytämiskulttuurissa, niin eikö silloin näihin pyytämistilanteisiin aina sisälly riski, että kyse on vain itsekkäästä hyväksikäytöstä? Jokuhan voi pyytää vaikka euroa toiselta ihan huvikseen, mutta pyynnön kohde antaa euron olettaen, että kyseessä on tarve ja vieläpä täpärä tarve sekä sellainen, joka saattaa olla hieman nolo pyytäjän perustella, esim. pyytäjän pitäisi nopeasti päästä euron kolikolla toimivaan vessaan...

Pitäisikö näin ollen pyytäjän aina sisällyttää pyyntöön perustelu pyynnölle jo lähtökohtaisesti: "Voitko antaa minulle 50 euroa, kun haluaisin ostaa itselleni karkkia ja kynsilakkoja?",  tai: "Voitko antaa minulle euron kolikon, kun minulla on ripuli ja pitäisi nopeasti päästä tuohon yleiseen vessaan?", niin pyytäjä tavallaan pelaisi avoimin kortein?

Itse en kannata tuollaista.

Erikoista ajattelua. Lähtökohtaisestiko pidät pyytäjiä epäkohteliaina ihmisinä?

Minä olen pyytäjä ja omasta ja läheisteni mielestä hyvinkin kohtelias ja ystävällinen ihminen, joka ei hyväksy hyväksikäyttöä.

Vain muutama päivä sitten pyysin ihan vieraalta ihmiseltä apua. Pyysin ihan suoraan ja reilusti, että voitko auttaa minua. Hän auttoi ja tarjosin hänelle kahvirahaa kiitokseksi. Hän ei huolinut sitä, mutta olisin antanut rahan mielelläni.

Jos olen unohtanut sateenvarjon ja mun pitää kesken sateisen työpäivän käydä asioilla, kysyn kollegalta, voiko hän lainata minulle omaansa. Onko sekin hyväksikäyttöä? Hyväksyn myös sen, jollei hän jostain syystä lainaa, se ei tee hänestä k-päätä.

Pyytäjänä minä arvostan suoria pyyntöjä, joita olettajat ilmeisesti pitävät epäkohteliaina tai jonain hyväksikäyttönä. Vastaavasti mua harmittaa olettajien marttyyrina oleminen. Sateenvarjoesimerkissä olettaja olisi varmaan voivotellut käytävällä, että voi että kun siellä sataa, kun apteekissa pitäisi käydä (ja sitten loukkaantunut, kun työkaveri ei oma-aloitteisesti syöksyisi työhuoneestaan tuomaan sateenvarjoa).

Ymmärsit kommenttini väärin. Jatkoin nimittäin pohdintaa, jonka olin käynnistänyt aiemmassa kommentissani. Jos pyytäjällä ei ole tarvetta, vaan hän vain haluaa itselleen jotain (rahaa, tavaroita, palveluja) ja pois joltain toiselta, niin onko sekin ok pyytämiskulttuurin "kriteereiden" mukaan? Onko hänellä oikeus siihen, koska "tyhmä ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka antaa"?

Oletan vastauksesi perusteella, että et allekirjoita tätä siteeraamaani tunnettua periaatetta? Jos oletukseni on oikea, et edusta puhdasoppista pyytämiskulttuuria.

Ja kyllä olettamiskulttuurissakin pyydetään, mutta vain jos on tarve ja jos pyyntö ja pyytämistilanne on eri aspektit huomioiden kartoitettu kohtuulliseksi.